Myrskyää

Taivas pimeni aivan mustaksi ja alkoi satamaan maahan saakka. Hurjaa miten äkkiä voi tuo säätila vaihdella. Aamupäivästä oli aurinkoista jonkin aikaa, mutta muuten kyllä on taas satanut liki koko päivän. Alkaa jo epäilyttämään, että mahtaako tulla vedenpaisumus. Muistan kyllä, että Äiti vakuutteli aikoinaan, että maailmaa ei enää hukuteta toista kertaa, se on Luojan lupaus. Tiedä häntä näin atomiaikana, jos se vaikka on unohtunut. Entinen appeni sanoi aina, että vanhat merkit eivät enää pidä paikkaansa. Sen oli hänelle viisikymmenluvulla sanonut hänen vanha isoisänsä.
Minusta se kuulosti kovin juhlalliselta.
Kävimme aamupäivästä kirjastossa mieheni kanssa. Minusta on mahdottoman mukava hakea lukemista suhteellisen laajavalikoimaisesta kirjastosta. Tosin asentohuimaukseni on taas aktivoitunut pahemmaksi ja kun kumarruin eteenpäin alahyllyjä kohti, on miltei pakko ottaa hyllyn reunasta kiinni. Keksin siihen ratkaisun, että kuljetin jakkaraa hyllyjen välissä ja aina kun piti kumartua alaspäin, tälläsin takamukseni jakkaralle. Löysin monia mielenkiintoisia elämän- kertoja. Nimittäin systeri kehoitti, että saattaisin sivistyä jos lukisin mieheni kirjahyllyn kirjat läpi. Hän neuvoi, että aloittaisin kevyestä päästä, eli elämänkerroista ja muistelmista. Kävinkin läpi kodin elämänkerrat ja muistelmat ja luin niistä muutaman. Mutta en jaksa lukea ihan kaikkien "suurmiesten" elämänkertoja, sillä olenhan käynyt kouluni minäkin, ja tiedän suht.koht mitä kukakin on ajanut takaa. Myös politiikanmuistelmat ovat aika kiinnostavia luettavia. Ihanteeni on ollut aina Risto Kuisma, koska hänellä on niin korkea "minäkerroin", ts. olen ihaillen seurannut aikoinani hänen haastatteluja ja hän sanoi "minä" sanan hyvin-hyvin useasti. Mies, joka "uskoi kerrasta" ja muutti elämäntapansa, on erittäin kunniotettava henkilö. Lainasin myös toisen poliitikon, Satu Hassin "Tukka hattuhyllyllä" -kirjan. Se vaikuttaa hyvin mielenkiintoiselta.
Mieheni sanoi, että maantiedon tuntemukseni on erittäin vähäinen. En tiedä missä on Liverpool, enkä tiedä missä on Wales (!). Se johtunee siitä, että maailmassa on niin paljon mielenkiintoisia paikkoja, että ei minun tarvitse tietää noiden alueiden ko´oordinaatteja. Lukion maantiedon kurssin tenttineenä ihmettelen itsekin, miksi minua ei välttämättä ole koskaan kiinnostanut katsella missä mikin tietty paikka sijaitsee.
Kirjastosta tultuani lipsahdin kirppikselle. Huomasin ilokseni, että kirppis on avattu uudelleen (vanha joutui evakkoon purkutuomitusta talosta) ja entistä ehompana. Jo ala-aulaan tunki kirppiksen tuoksu, joka ohjasi oikealle käytävälle. Minulla oli vain puoli tuntia aikaa, joten kävin summittaisesti läpi rekit. Löysin suoranaisia löytöjä, ihanat pelargoniakuvioiset verhokapat mökin makuuhuoneeseen seka kauniin heinä-aiheisen seinävaatteen. Sellaisia ei voi vastustaa.

Keskikesän aikana

Sataa, sataa, ropisee... miltei joka päivä. Tänä kesänä olemme saaneet pitää kaivoissamme vedenpinnan niin korkealla, että jouduin jo huolestuneena juttelemaan miehelleni, että mökkikaivon kansiaukko on liian suuri. Vesi lainehtii liki kaivonkannella ja liukas kaivon kansi on petollisen niljakas. Tympeä ajatus sukeltaa kaivoon... huh sentään. Lapsena minulle muistuteltiin jatkuvasti, että kaivonkannella ei saa leikkiä. Näin aikuisena sen ymmärtää hyvin, miksi ei saa.
Silti kotitalossa ainoa "kokovartalopeili" oli saunan ikkuna, josta näki itsensä peilikuvan, kun nousi navettakaivon kannelle... kaikkea sitä tulee mieleen.
Nykyisin ei enää niin vältämätöntä edes nähdä kokovartalopeilistä itseänsä.
Kesä on tuonut myös kasvimaan ruohomisen, perunoiden multauksen ja polttopuiden teon.
Kasvimaan ruohoi virheettömäksi systeri, joka ilahdutti suuresti vierailullaan, perunat minä multasin itse. Polttopuita tekee armas puolisoni, joka on jokaisen pölkyn irtoamisen jälkeen kuin maailman omistaja. Olen katsellut ihaillen mieheni sisua, hän nyrhii pölkyn irti pienehköllä vannesahalla, hakkaa kirveellä lovea isommaksi ja sahaa ainakin kahdesti pölkyn läpi, kunnes se antautuu. Ainakin ko. tukkipuu, joka on kostunut ja kivettynyt
maata vasten vuosikausia, on erittäin sitkeä pölkytettävä. Muistelen menneisyydestä, että puiden katkominen pölkyiksi tapahtui moottorisahalla, ja päivässä tuli tulosta valtava määrä.
Muistelen, että jopa pölkkyjen särkeminen oli koneellista, ostimme aikoinaan halkoruuvin, ts. pölkynsärkijäkoneen, joka toimi traktorin nivelakseliin kytkettynä. Se on edelleen maatilallani, mutta koska meillä uudessa elämässä ei ole traktoria, emme tarvitse siis ko halkoruuviakaan.
Minua innostuttaa edelleen käsitöiden teko. En saa oikeastaan juuri mitään valmiiksi, paitsi lilan bonchon, pipon ja pöytäliinan (pienen). Mutta innostuin kovasti käsitöistä ja tilasin käsityölehden. Mutta olisi niin paljon mukavia ohjeita, joita haluaisin tehdä, mutta en jaksa keskittyä yhteen asiaan kerrallaan kauaa. Olisi niin paljon tekemistä, mitä haluaisi tehdä jos olisi aikaa tehdä, mutta työpäivät ovat pitkiä, ja iltaisin tahtoo väsyttää kovasti.
Niin "syliini" putosi ihan käyttökelpoinen auto. Yhtä-äkkiä huomasin, että tilaisuus on mitä parhain saada hyvin kunnollinen, virheettömän kaunis ja luotettava pieni Renault Clio. Tuumasta toimeen, kaupat sovittiin ja autoni nököttää parkissa menohaluisena.
Odotan mahdollisuutta lähteä lomailemaan maatilalle, tapaamaan nuorisoani. Ehkä kahden viikon päästä se toteutuu. En luullut hankkivani omaa autoa, sillä mieheni johtotähti riittää meille mainiosti, mutta tajusin, että entinen autoni, jonka jätin maatilalle, on jo sen verran iällä, että vaihdoin sen nuorempaan. Ilmeisestikin se oli hyvä kauppa, sillä en olisi ostanut autoa, jos en olisi sitä tarvinnut.
Ja hiukseni ovat nyt lyhyimmillään. Tuntui hauskalta saada kuulla kommentteja, että uusi tukka nuorentaa, on pirtsakka. Vastasin, että siitä tietää, että on jo aikuinen nainen, kun nuorelle ei sanota että kampauksesi nuorentaa.

Keskikesä

Minun mielestäni keskikesä alkaa kun juhannus on juhlittu. Juhannus oli todella rauhallinen ja mukavan leppoisa, kesäinen lämmin sää, ei juurikaan itikoita, vaan leppoisaa saunomista, uimista, syömistä ja rentouttavaa oleilua. Mieheni tosin väitti, että en ollut ollenkaan ja hetkeäkään aloillani, että touhusin tapani mukaan tuhatta eri asiaa. Mökki on paikka, jossa ollaan ulkona, kyykitään kukkapenkkien äärellä, kuurataan kuuriharjalla saunanlauteita ja pestään mattoja.
Lintuja tuntuu olevan valtavasti loma-asuntomme pihapiirissä. Tein inventaarion linnunpöntöistä, niitä oli toistakymmentä, tosin osan oli tikkapirulainen takonut jo puhki kyljestä. Kirjosieppoja, leppälintuja ja tiaisia pesii useissa pöntöissä. Huomasin vanhoja pääskynpesiä terassin katossa ja yksi pääskynen käväisikin katsomassa vanhaa pesäpaikkaansa. Ehkäpä pääsky ei halua pesiä talouteen, jossa ei asuta vakituisesti.
Järven vesi oli jo hieman lämmennyt. Tuntui ihanalta mennä uimaan saunanlauteelta löylystä. Siinä on "harrastus", jota en ole koskaan aikaisemmin harrastanut. Mieheni sai minut innostumaan ja nyt siitä tuli addiktio. Mitä kylmempää vettä, sen ihanampaa uida. Iltaisin kun rauhoituimme yöpuulle, lueskelin mahdottoman mielenkiintoista kirjaa. Se on Anita Korhosen "Kirjeitä Tiinalle". Piti kyllä nieleskellä sitä epätoivoa, mitä huumenuoren äiti joutuu kokemaan, miten toivotonta on taistelu huumeita vastaan. On varmasti pahimpia asioita elämässä, jos oma lapsi sortuu huumeisiin. Täytyy huokaista oikein sydämen pohjasta, että toivottavasti lapset saisivat viettää oikean lapsuuden, ilman päihdehelvettiä.
Tänään sateleekin jo vettä ja on raskas, lämmin ilma. Ihan mukavaa kun luonto vihannoi ja kukat kukkivat, kun saavat sadetta.

Ukkostelee

Pitkiä salamoita välähtelee ja taivas purkautuu jyristen. On ollut ihanan lämmin päivä, mutta ei mielestäni niin lämmin, että vielä tarvitsisi alkaa ukostamaan. Kylmää ilmaa on ilmeisesti virtaamassa ja eikös ilmavirtojen kohtaaminen saakin aikaan näitä jyrinäilmiöitä.
Arki on taas alkanut ja päivät menevät enemmän tai vähemmän mielenkiintoisesti töissä.
On jo juhannusviikko ja se tietää, että päivä alkaa melkoisen nopeasti taas lyhenemään, aina ennen kuin se ehtii edes kunnolla valoisaksi yöksi. Täällä pohjoisemmassa yötön yö on selvempi mitä etelässä, hillojen, eli lakkojen kypsymiseen valoisuus öiseen aikaan on tärkeää.
Mieheni joutui uusimaan läpärinsä, elikkä tämä uusi kone on nyt otettu käyttöön ja opettelen tämän kujeille. Onhan näissä aina jotain uutta, vaikka perusmalliltaan samanlainen Fujitsu Computers Siemens onkin. Edellinen kone oli vasta vuoden ikäinen, mutta siitä hajosi näytönohjain. Se on kuulemma integroitu ja joudutaan vaihtamaan emolevy. Takuu oli mennyt umpeen juuri ja korjaus maksaa nelisensataa euroa. Tämän koneen sai miltei samaan hintaan tarjouksesta ja vielä kolmen vuoden takuun muutamalla lisäkympillä. Juttelin, että voisin korjauttaa tuon "vanhan" koneen itselleni, sillä luovutin oman läpärini vanhimmalle tyttärelleni, sillä hän tarvitsee sitä enemmän kuin minä. Mutta toisaalta miksi en voisi tarvita omaa konettakin, jossakin vaiheessa. En tiedä. Nämä ovat kovin vaikeita pähkäiltäviä nämä asiat.
Olen istunut virkkaamassa bonchoa, joka kasvaa kuin Iisakin kirkko. Nimittäin numerosokeana en ensilukemalla osannut katsella ohjeita oikein. Olisin voinut vaikka vannoa, että mallissa oli toiselle sivulle neljä kukkakuvioriviä ja toiselle viisi. Olen katsellut mallia jo kolme-neljä viikkoa, ja vasta tänään kun katsoin ja ihmettelin, että miksi toinen olkapää on leveämpi kuin toinen, katsoin mallia uudelleen ja tajusin, että silmäni ovat nähneet ruutukuvion väärin. On se niin väärin!
Minun pitää/saan virkata vielä 12 lisäkuviota, että saan reunan samanlevyiseksi. No ei se mitään, ei sillä ole kiirettä. Olen virkannut jo kuusikymmentä palaa, kun alkuperäisohjeessa oli 42 palaa. Halusin siitä alunperin isomman bonchon, komeamman.
No olkoon tämä lila boncho harjoituskappale, voin hyvillä mielin virkata toisen kun tuo on valmis. Olen palannut vanhaan, eli osaan nauttia käsitöistä.
Nyt siis on juhannusviikko ja mikäli hyvin menee kuopukseni tulee viettämään jussia luoksemme. Vietämme juhannuksen sekä loma-asunnollamme, että kaupunkiasunnolla, sen mukaan miten sää sallii. Kun säätiedotus ennustaa koko ajan, että tulee vuosisadan sateisin juhannus.
Toivotan kaikille Hyvää Juhannusta.

Virallinen kesäloma on pidetty tälle suvelle. Kesäsäitä ei kyllä vielä täällä päin ole näkynyt, mutta viikko Lontoon helteessä riitti lomailmoiksi. Kävimme siis reilun viikon matkan Lontoossa, ja reissusta voi sanoa, että se oli todella antoisa. Vihreys ja kukkivien puiden ja kukkien paljous alkoi välillä jo ahdistamaan. Olin koko ajan hieman ylikierroksilla, joka paikkaan, mihin silmät osuivat, oli niin, niin kaunista. Sukulaistyttömme koti oli tyypillinen ihana englantilainen talo kokolattiamattoineen ja villiintyneine puutarhoineen. Saimme vierailla siellä päivittäin, asuimme verrattain lähellä hienossa vanhassa hotellissa. Suurimman kiitoksen sukulaistyttö ansaitsee siitä, että hän ja miehensä, kärsivällisesti ja turvallisesti kuskasivat meitä järkyttävän hirveässä liikenteessä, sujahdellen autojen välissä kuin kala vedessä. Tutustuimme Etelä-Lontoon nähtävyyksiin, joista ehkä kaikkein mieliinpainuvin oli ruusupuutarha linnassa, joka on ollut Henrik VIII yhden vaimon asuinlinna.
Lontoon keskustan kiersimme turistikiertoajelulla punaisen ison bussin katolla. Aurinko porotti suoraan päähän ja koko seurueemme paloi punaiseksi, ei kuitenkaan onneksi liikaa.
Kielitaidottomuus tuli esille, (ei meidän, vaan erään ravintolan aasialaisen tarjoilijan), kun tilasimme kolme pitsaa, saimme yhden ja odoteltuamme tunnin, kysyimme missä ne kaksi viipyy. Rouva, joka osasi vain sanoa thankyouverrrrymuch, pyöritteli silmiään. Oli kyllä aikamoinen shokki nähdä että liki kaikki fyysistä työtä tekevät olivat etnistä väkeä. Joka ikisen kioskin takaa kurkisti intialainen, aasialainen, puertoricolainen. Kyllähän siellä katseltavaa oli, mm mukanamme ollut sukulaisrouvamme kauhisteli kanssani hirveässä helteessä vaeltavaa pariskuntaa: rouva, joka työnsi lastenrattaita, oli puettu täydelliseen mustaan kaapuun, edes silmiä ei näkynyt ristikon takaa. Herra kyllä oli shortseissa ja parkkeerasi perheensä hyvin niukasti pukeutuineiden nuorten naisten ryhmän viereen. Juuri tuollaiset pienet erikoiset nähtävyydet ovat loman suola ja sokeri.
Matka oli siis ihana. Oli toki välillä väsymystäkin, mutta nukahdimme iltaisin aikaisin ja kukuimme mieheni kanssa jo aamuseitsemältä ylhäällä.
Lennotkin olivat siedettävän ajoissa, ainoastaan paluumatkan jatkolento Suomessa myöhästyi liki tunnin.
Ennen reissulle lähtöä pidimme kotitilallamme lakkiaset.
Kuopus on nyt "kukitettu ja lakitettu". Juhlat onnistuivat hyvin. Neito itse on kyllä vähän eksyksissä, mutta totesi, että yksi ressinaihe on poissa. Ja matka avarsi häntäkin, kuten hän sanoi.
Olen taas aloittanut arjen, eli ruodussa ollaan. On mukava kulkea säännöllisesti kävelymatkani töihin ja takaisin. Olen nukkunut aika hyvin, pahimmat matkaväsymykset ovat jo podettu. Ja tänään nousin varovasti puntarille. Notkahti se vähän ylöspäin, se oli pakko myöntää. Englantilainen keittiö teki minut liian kylläiseksi koko ajan. Söimme aamiaisena täydellisen englantilaisen aamiaisen kahden paistetun munan, pekonin, papujen, herkkusienien ja verimakkaran kanssa. Sillä pärjäsi pitkälle päivään. Päiväkahvit nautimme aina mitä ihanimpien leivosten kera. Päivälliseksi söimme mahtavia liha-aterioita. Mutta kävelimme pitkät päivät, joten se varmaan tasoitti, että en saanut takaisin laihduttamaani kuutta kiloa.
Odotamme mieheni kanssa jännittyneenä viikonloppuvapaata, sillä lähdemme lämmittämään ensimmäisen kerran lomaparatiisimme rantasaunan. Tarkoitus on käydä uimassa (!). Ainakin kovasti tuntuisi ajatuksena huikealta. Toisaalta olen aika arka kylmälle, että en tiedä vielä. Oli kyllä aika jännä yllätys: loma-asunnollemme oli istutettu peruna ja kylvetty porkkanat, mansikkamaa siivottu, kukkia istutettu parvekelaatikoihin. Lomapaikan myyjä kertoi, että hän maksoi jo viime keväänä ns. "mökkitalkkarille", että tämä hoitaa nämä valmiiksi, että kun hän tulee 800 km:n päästä mökille, on ihana saada uusia perunoita. Nyt ne koituivat meidän hyväksi. Pihapiirissä on viisikymmentä mansikkatupsua, joista saa ämpärikaupalla mansikoita ja useita marjapensaita. Jos toden sanon, kaikki tuo on työnä rasittavaa, mutta sadon nautin ilomielin. Olen niin pitkän pätkän elämästäni kyykkinyt kasvimailla ja marjametsässä, että nykyisin en tahallani järjestä itselleni liian paljoa työtä. Mutta loma-asunto on toki sitä varten, että mennään maalle, nautitaan rauhasta ja luonnosta. Läpsitään sääskiä ja paarmoja. Riippuen onko helle vai sadesää.
Töissä on oikein vilkasta, pari kesätyöntekijää piristää mukavasti tiimiämme. Pidän kovasti varsinkin reippaasta nuoresta miehestä, joka on hyvin työhönryhtyvä, opiskelee jo toista ammattia vain siksi, että varmistaa itselleen tulevaisuudessa riittävästi töitä.
Iltaisin olen rauhoittunut istumaan olohuoneeseen ja virkkaan kukkakuvioista bonchoa. Juttelen hiljakseen mieheni kanssa ja katselen telkkaria. Olen opetellut rauhoittumaan, että jatkuva liian impulsiivinen mieleni pysähtyisi ajattelemaan, keskittymään, nauttimaan hetkestä.

Ylikierroksilla

Tuntuu, että olen ylikierroksilla ja univelkaa on kertynyt. Olen ollut aamuvuorossa ja yöunet ovat jääneet väkisin lyhyiksi. Kun en ole malttanut asettua nukkumaan ennen kuin kello on kääntynyt pikkutunneille. Mitäpä sitä muuta tarvitsee.
Laihduttaminen on tasausvaiheessa: painoni on huvennut 7 kg ja se on pysynyt tuossa pari viikkoa. Nyt vähennän taas hieman kaloreita ja sulatan seuraavan kilon. En kyllä itse huomaa mitään muutosta, mutta työtoverit mainitsevat että meinaanko huveta kokonaan olemattomiin. Koomillista.. minä en kyllä näiden muotojen kanssa hupene mihinkään.
Kaikki esivalmistelut kuopuksen juhliin on tehty. Tänään paistoin neljä täytekakun pohjaa ja hankin valmiiksi täytteet. Kuorrutamme kakut perjantaina. Kuopus itse on reuhaamassa tivolissa tuolla merikaupungissa ja aikoi huomenna käydä ostamassa valkolakin.
Töissä on ollut erittäin inhottava yskä ja kurkkukipuepidemia, kiertää jo toista kierrosta. Tauti iskee kurkkuun, vie äänen ja alkaa sietämätön kipu kurkussa ja kuiva yskä. Yskä alkaa hellittää ja iskee uudelleen entistä pahempana. Nyt on toinen kierros alkanut saikkuineen. Toivottavasti en sairastu juuri nyt kun viikonloppu on täynnä ohjelmaa ja maanantaina lähdemme Lontooseen.
Eilen saimme vielä vihoviimeiset verhot ommeltuna. Nimittäin makkarista puuttui yksi pituus ja keittiön verhot olivat väärin mitoitettu, mutta nyt ne laskeutuvat oikean pituisena ja tekivät keittiöön ylellisen, salimaisen vaikutelman. Tekstiileillä saa ihmeitä aikaan.
Miehelläni on kova "polttomoottoripumppukuume". Keskustelemme kaksitahti ja -tahtimoottoreista... no myös mammalla käyvistä pumpuista. Edes-takas-pitkästä pumpunkahvasta, vesi nousee-kuulemma. Odotan mielenkiinnolla mitä tuleman pitää.
Pääsemme aloittamaan mökkikauden kun palaamme Briteistä. Toivottavasti kesä on pitkä ja kuuma. Ainakin ennustetaan puolitoista astetta lämpimämpää kesää kuin keskimäärin on.
Saas nähdä. Nyt on jo kuuma ja hiostava ilma.
Terkkuja Lappeenrantaan ja kiitos, tapaamisiin heinäkuulla.

Pöytä-äherrystä

Olohuoneemme pöytä on mallia "kokoa itse". Kävimme ostamassa Boshin ruuvivääntimeen "ruuvivääntimet" . Tuntikausien äherryksen ja vääntelyn jälkeen, pöytä oli horjuvin jaloin kasassa. : vastassa oli Erittäin Vihainen Mieheni: Saa....na, prkele,... miksi ei rahalla saa palvelua. Ei koskaan, ikinä enää itsekoottavia. Nauroin "partaani". Tervetuloa "entiseen köyhyyteen". No pöytä on jotenkin kasassa, ei siinä mitään. Siis: ei koottavia huonekaluja, varsinkaan, kun ne EIVÄT OLE malliin "nimeltä mainitsematon halppis". Tilasimme pöydän mittatilaustyönä erittäin ansiokaalta suomalaiselta puutyötehtaalta. Ehkä laitan palautetta, ehkä en. Pahvilaatikossa olevat osat olivat liki ylivoimaisia miehelleni.
Pöytä on siis kuitenkin kasassa, se on ok.
Olin viime yön töissä, se oli ihan kohtuullinen yövuoro. En edes väsynyt liikaa. Sain viestin, että tuletko vielä ensi yöhön töihin: Kun ehdin reagoida, mieheni sanoi: et mene. No mikäs tuon helpompi päätös: laitoin viestin, että en valitettavasti,
Huvilaprojektissa on nyt meneillään polttomoottorisähköpumppu-projekti. Mieheni ei jaksa ymmärtää, että voisin haalata vettä kahdella sankolla talouteemme, saati kukkien kasteluun. Laitamme siis vettänostavan pumpun. Tuo on yksi sijoitus, ja toinen on ehkä vene, kolmas olen minä: kukkia, vihreätä, kukkia; niitä pitää saada, paljon ja koko kesän kukkivia.
Olen väsynyt kävelemään työmatkat. Joka jumalanviikko olen takonut 35 km työmatkoja. Nyt en jaksa enää: olen kertakaikkiaan poikki, väsynyt, tympääntynyt. Jatkan ostamalla polkupyörän.
Se helpottaa. Huolimatta harjoittelusta, mieheni ei sallinut minun ottavan autoaan yövuoroon, koska muka en osaa ajaa edelleenkään johtotähdellä. Mutta katsotaan.
Polkupyörä on hyvä etu: joskus aikoinaan mennyt sukupolvi taittoi matkojaan siten, että kun talossa oli yksi pyörä ja kaksi lähtijää: toinen ajoi ensin kilometrin päähän ja toinen käveli perässä. Edellä menijä pysähtyi kilometrin päähän, jätti pyörän ja lähti kävelemään eteenpäin,Kun perässäkulkija tavoitti edelläkulkijan pyörän, hän nousi kyytiin ja lähti ajamaan. Hän ohitti edellä kulkijan ja jatkoi kilometrin eteenpäin, laskeutui pyörältä ja lähti kävelemään. Perässä tulija otti pyörän, ohitti ja jätti pyörän kilometrin päässä. Matka taittui puolessa ajassa pelkästään kävellessä.
En nukkunut tänään kuin kolme tuntia. Kaipaan olla mieheni seurassa koko ajan.

Synttärit...

Synttärini tulivat ja menivät. Tarjosin työtiimilleni muhkeat kermapullat ja sain onnittelut: "Onnea, 25- ja alvi päälle" Mukavat onnittelut.

Tänään sitten juhlimme mieheni kanssa synttäreitäni kräämikakulla, se oli tarjottuna aika pliisu, mutta koska takana on niin paljon muutakin tunnelmaa, tuntui ihan hyvältä. Nimittäin; nyt vihdoin saimme lomaparatiisimme kaupat tehtyä. Lomaparatiisi on sanoinkuvaamattoman ihana.

Kun kurkistin harmaaseen, vanhaan, ajanpatinoimaan vinoon aittaan, jonka ikkunasta pilkisti suloinen virkattu pitsiverho, ihastuin sanoinkuvaamattomasi; sisustaus on paneloitu kuusipaneelilla lattiasta kattoon, aitassa on parisänky ruusunnuppupäiväpeitolla peitettynä... lattia on tuoksuvaa kuusilankkua. Huvilassa on leivinuuni ja ihana Porin Matti, lämpöä kyllä riittää. Vimekesänä huvilan ed. omistaja eli myyjä, on ottanut huvilan yläkerran hyötykäyttöön: hän on uhrannut kesälomansa ja paneloinut n.30 neliötä makuutilaksi. Hän on jakanut tilan paneeliverhoilla ja sisustanut ilmatäytetyillä varapatjoilla. Eli meillä on ihanasti tilaa yöpyä kauempaakin tulevien vieraiden.

Mieheni on ollut kipeä: hänellä on ollut yskää ja mahatautia: minun oma röhäni jatkuu vielä, mutta jospa se siitä helpottaa ajan kanssa.

Viikon päästä vietämme kuopuksen lakkiaisia maatilallani. Olen jo tilannut kaikki tarjottavat pitopalvelusta, joten työksi jää vain juhlien järjestely fyysisesti. Ja kesäkuun alusta lähdemme Lontooseen viikoksi.

Huomenna menen ottamaan kestovärjäyksen ripsiin ja kulmiini ja teetätän rakennekynnet. Naisen kuuluu pitää huolta habituksestaan.

Mukavaa ja iloista...

Kuopus laittoi viestin, että yo-tulokset ovat tulleet ja hän on tuore ylioppilas. Se se vasta tuntuu äidistäkin mukavalta. Kuopuksen aherrus kesti neljä vuotta. Olen osaltani syypää siihen, että kolme vuotta ei riittänyt, sillä mieheni jätti minut ovet paukkuen juuri tammikuun lopulla vuosi sitten, kun kuopuksen kirjoitukset alkoivat. Tyttö jaksoi kirjoittaa kaksi vaativinta ainetta, mutta hänelle tuli totaalinen väsymys. Keskustelimme asiasta ja kehoitin, että hän jättää kirjoitukset siihen paikkaan, levähtää kesän ylitse ja ottaa neljännen vuoden työnalle. Olen kyllä ihan ihmeissäni, miten tomerasti hän sitten haki oman bestiksensä kanssa uuteen elämään: uusi lukio isossa kaupungissa, asunto ja toimeentulo. Aherrus palkitaan, täytyy sanoa.
Edessä on isot pippalot, sen lupaan. Mieheni alkoi heti miettimään lahjaa kuopukselleni, mutta totesin, että lahja on jo ostettu, Lontoon matka viikoksi, johon lähdemme heti maanantaina, kun lakkiaiset on juhlittu lauantaina.
Muutenkin olen ihan hyvillä mielin, sillä sain mieheltäni synttärilahjaksi ompelukoneen. Siinä oli vähän oma lehmä ojassa, sillä saan nyt lyhentää liian pitkät housunpuntit yms pienet ripsaukset. Ihan oikeasti haluaisin oppia taas ompelemaan. Ompelin aikoinani lasten gollegepuvut, trikoopuvut yms. lähinnä liukuhihnatyönä.
Sää on pysynyt riettaan koleana. En millään ymmärrä miksi ei voisi jo alkaa lämpenemään.
Töihin mennessä törmäsin mielenkiintoiseen koivu-pistiäiseen, joka juuri oli kuoriutunut.
Se oli hurjan näköinen, mutta muistan, että viime kesänä, kun raivasimme maatilaltamme vesakkoa, sattui samanlainen vastaan. Tosin kylmä oli tämänkin yksilön kangistanut.
Ohikulkijoiden oli vaikea ymmärtää miksi kuvasin kännykkäkamerallani moista kummitusta.
Saimme vihdoin uuden "Pormestari" -olohuoneen kaluston. Se on ihana, kertakaikkiaan. Jousitettu, ei mikään vaahtomuovi-lastulevyviritelmä. Mukana oli tiukka ilmoitus: tuote EI sisällä lastulevyä, valmistettu parhaimmista materiaaleista.
Enää puuttuu taulut seiniltä ja sisso-vidoinkin-remppa on ohitse.
Töissä tuli taas uutta: minut nimitettiin erään toimeksiannon kehitysvastaavaksi. Vedottiin kymmenen vuoden kokemukseen. Mitä tuohon voi sanoa, kuin että teen parhaani-kuten aina.

Vähän laiskottaa

Mitenkähän tuo sana taipuu Suomen kielessä. Tarkoitan, että minua vähän veltostuttaa, en kehtovaisi tehdä mitään erikoisesti.
Tähän olotilaan on syynä se, että intouduin istumaan lukemassa viikon hesarit yms lehdet, kello oli jo puoli neljä aamulla (kuulemma, en ajatellut, mutta mieheni antoi tiedotuksen erittäin kärttyisesti) kun havahduin, että pitäisi alkaa nukkumaan. Aamulla heräsin ääneen, että jotain hiottiin. Olemme kauhulla seuranneet yhden asunnon remonttia. Se alkoi jo pari-kolme viikkoa sitten epämääräisellä ei-iskuporakoneen hyppivällä äänellä, siitä seurasi tulvaa kellariin, ainakin vesi tippui kellarin katosta. No siitä seurasi, että pihallamme on ollut jo kolmen viikon ajan auto, joka on "kuivatus"-firman auto. Epäilyttää, että taisi sattui se ei-iskuporakoneen terä suoraan vesiputkeen ja se minkä kaveri aikoi säästää itse tekemällä, aiheutti valtavan kustannuksen.
Olen käynyt kurkistamassa vaatehuoneen kattoa, alkaako siellä näkymään vesivaurioita, sillä tämä epäonnen asunto on osaksi asuntomme yläpuolella. Sen vaatehuoneen verran.
Tänään toi maailman isokokoisin nuori mies sisälle saakka uudet keittiötuolit ja makuuhuoneen yöpöydän. Että ne ovat suloisia! On varmasti hyvä olla niin valtavan isokokoinen, koska hän kantoi ihan reilusti yhdellä kädellä raskaat tuolipakaasit sisälle. Ihan totta, ystävällinen, aurinkoinen nuorukainen ei meinannut mahtua meidän kerrostaloasunnon ovesta leveyssuunnassa sisään. Olin kunnioituksesta ymmyrkäisenä. Huomenna saamme vihdoin sohvakalustot. Niitä on tehty toista kuukautta tehtaalla ja nyt ne vihdoin saamme. Vanhat nahkasohvat saimme menemään kierrätyskeskukseen, viidentoista euron hakupalkalla.
Kun nyt kotimme on täydellisesti valmis, on sitten aloitettava oikein vimmattu mökkiprojekti.
Jotain koko ajan on mukava touhuta.
Itse heitin pallon pyörimään: kysyin esimieheltäni, pääsenkö vaihtamaan työtä talon sisällä.
Hän innostui kovasti ja aikoi ottaa selvää. Päätin, että minä haluan tehdä viimeisen kymmenkunta työvuottani vaihteeksi vähän erilaista, mutta silti oman ammattitaitoni mukaista työtä ja koska tässä työpaikalla on "mahdollisuus luoda työnkuvaansa mieleiseksi", käytän tilaisuutta hyväkseni. Kummallista, mutta olen aina saanut kaiken mitä olen halunnut ja saan nytkin. On vain haluttava ja esitettävä se maailmankaikkeudelle.
Minulla on nyt lyhyet hiukset. Tein uskomattoman ratkaisun ja sain paljon positiivista palautetta, uusi kampaus nuorentaa ja piristää. Mutta silti hankin aidon pidennyksen, joka laitetaan klipseillä omiin hiuksiin, jos kertakaikkiaan kaipaan pitkiä hiuksia. Vaihtelu virkistää.

Kevätköhinää

Olen selvinnyt talven läpi ilman flunssaa, mutta nyt tuli ensimmäinen köhinä. Tämä ilmeisesti iski tuolla tienpäällä, kun "lakaisukone" nosti jumalattoman pölypilven ilmaan kävellessäni töihin. Pölyn ja koiranpaskan hajun. Keuhkoparkani ei kestäneet, vaan sain mitä inhottavimman astamakohtauksen, jonka seurauksena sitten tuli köhä. Ei tämä paha ole onneksi, mutta ilkeä kuitenkin. Keljuinta on, että olen nukkunut huonosti kun nenä on tukossa. Tarvitsen kauneusuneni.Mökkirintamalla on seesteinen vaihe. Mieheni teki tarjouksen ja odottelemme tarttuuko täky. En oikein tiedä innostunko niin kauheasti, sillä minulla on kyllä jo tarpeeksi tekemistä nytkin. Nimittäin mökkipaikka on hirvittävä työnlisä. Onneksi olen kuitenkin tottunut tekemään ulkotöitä, ne ovat suorastaan nautinto. Enemmän mieheni tuntuu tästä olevan innostunut, hän näki niin monta hyvää asiaa siinä paikassa, että mietti ja pähkäili ja päätyi tarjoukseen. Mutta maailmassa on toki muitakin paikkoja kuin tuo mikä nyt on myynnissä ja jos se menee ohitse, seuraava voi olla vielä kiinnostavampi. Tosin on hirveän vaikeaa löytää järvenrantatonttia valmiilla rakennuksilla alle kymmenen kilometrin päästä kaupungista. Ja vieläpä kohtuuhinnalla.Laihdutusrintamalla on melkoinen sota menossa. Olen nyt saanut ekan viisi kiloa pois. Ei se kai vielä näy missään, mutta tuntuu tosi hyvältä kun pitkikset alkavat tuntua väljiltä. Olen löytänyt komerosta muutaman hyvän työpuseron, jotka ovat taas kummasti kasvaneet kokoa komerossa, se omituinen kutistuminen on muuttunut päin vastaiseksi. Tällä viikolla pääsen taas viralliseen Pv-kokoukseen, joten motivaatiota riittää. Laihduttaminen on uskomattoman helppoa kun ei halua hetkessä laihtua olemattomiin. On pakko "sopeuttaa" välillä elimistöä.Mutta aikalailla olen jo kolmessa viikossa oppinut niksejä, huomannut mitkä asiat jarruttavat painonpudotusta ja mitkä taas nopeuttavat. Leipä on yksi sellainen asia, jota kannattaa sääännöstellä. Voi olla että toisen elimistö ottaa kantaa toisella tavalla leipä-asiaan, mutta itse jos syön illalla leipää "niin paljon, että olet kylläinen, neljä pointsia", niin laihtumista ei tapahdu. Mutta esim. illalla kunnon naudanlihapihvi kasviksilla, 7 pointsia, on painonpudotus jatkunut.Kävellyt olen jatkuvasti ja huomaan, että kuntoni on hyvä.Huhtikuu kulkeutuu loppuaan kohden, mutta säät eivät ole vieläkään lämmenneet huomattavasti. Onkohan tulossa uusi jääkausi?

Mökkikuumetta

Eilen sain tiedon, että eräs mielenkiintoinen kesäpaikka olisi myytävänä.
Eräs paikallinen tuttava, joka "tietää kaiken, tuntee kaikki" lauloi tiedon heti minulle. Olin kertonut tässä jokin aika sitten tälle tuttavalle, että heti kun hän saa tietää lomapaikoista, joita olisi myytävänä, hän kertoisi minulle. Eilen sitten hän oli saanut tietää, että eräs paikka tulee myyntiin, sain puhelinnumeron ja yhteystiedot. Mietin ensin tarkkaan, että kertoisinko tästä miehelleni, että haluanko minä tosiaan lisäressiä mahdollisesta mökkipaikasta. No kerroin sitten kuitenkin ja asia eteni niin, että mieheni katsoi paikkaa kartalta, näytti minullekin, suunnittelimme ja pähkäilimme ja sitten päätimme, että soitan tänään mökin omistajalle.
Asia eteni, että sovimme treffit huommenaamuksi. Sittenhän sen näkee.
Sijainniltaan tämä lomapaikka olisi ihanteellinen, sijoitusmielellä tosi hyvä sijoitus, mutta
en tiedä onko se liian työläs. En viitsisi millään aloittaa taas alusta remonttia. Jos mökki on käyttökelpoinen ilman remppaa, sitten asia on selvä. No tästä tämä kesäparatiisin metsästys kuitenkin alkaa.

Kävin siis optikolla ja ihmettelen, että voi olla syvältä olevia asiakaspalvelijoita. Ajattelin ensin, että en ota ko. liikkeestä klaseja, mutta tilanteen pelasti erittäin ihanat kehykset, joihin ihastuin kovasti. Päätin, että kestän kyllä sen klasien tekemisen vielä, kun maksan ne ja otan matkaan, ko. liike ei enää saa minua asiakkaakseen. On äärimmäisen tärkeää saada kunnon palvelua.
Kyseisessä liikkeessä näöntarkastus oli epämiellyttävä kokemus miespuolison optikon maanantai-tunnelman takia, liikkeen palveleva myyjätär myös oli hyvin synkän oloinen, mutta hän kyllä sitten hieman suli, kun aloimme etsiä kehyksiä. Lähinäköni on huonontunut huomattavasti, joten aika oli käydä optikolla.

Painonvartijarintamalla on mennyt ihan mukavasti. Peilistä katsoo jo neljä kiloa sutjakampi rouva. Laihduttaminen on yllättävän helppoa. Olen seurannut tiiviisti pointseja, syönyt paljon vihanneksia ja hedelmiä ja ihan oikeata ruokaakin. Eilen illalla söimme puoli kymmeneltä kevytnakkeja ja muusia. Mutta ne kuuluivat vielä pointsiannoksiin. Ehkä paras laihdutuskeino on se, että en ole syönyt kahvileipiä enkä makeisia. Ei minua erityisesti edes ole haluttanut, sillä syön hedelmiä aika lailla, ja niiden hedelmäsokeri vie makeanhimon.

Nyt on talvi vihdoin alkanut väistymään. Tuntuu, että aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta. Etsin jo tavalliset lenkkarit komeron pohjalta ja laitoin talvikengät sivuun. Kuntoni on hyvä ja kävelen jo puoleen tuntiin kolmen kilometrin matkan. Välillä pistän juoksuksi. Se on varmaan hassun näköistä kun rouva loikkii käsiväsky olkapäällä pitkässä palttoossa pyrähdyksiä. Vastaan tulee valtavasti koiria, jotka ulkoiluttavat ihmisiä. Minusta se on noin päin. Olen aika arka koirien suhteen, ja tänään kun näin jo kaukaa, että vihaisennäköinen dobermanni talutti erittäin tiukannäköistä miestä, väistin kaksikon hyvin varovasti. Olen oppinut, että ei kannata kiinnittää huomiota ei koiraan, eikä koiran omistajaan, vaan kädet tiukasti kylkiä vasten, mahdollisemman kauaa väistäen. Olen nimittäin nähnyt kuinka saksanpaimenkoira hyökkäsi varoittamatta lenkkipolulla juoksijan kasvoja kohti. Onneksi silloin naru pysäytti hyökkäyksen. Koirat ovat hyvin arvaamattomia, tiedän sen, koska olen itse hoitanut kaksikymmentä vuotta useampaa koiraa.

Työviikonloppuni ei pääty perjantaihin, vaan myös huomeniltana olen töissä. Viikko on kyllä ollut pitkä ja monivaiheinen, mutta silti käyn mielelläni myös lauantain töissä, koska saan näin tienattua vapaapäiviä.

Säätiedotus lupaa vielä aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä. Hyvää viikonloppua!

Kevättuulia

Vaikka tuntuu ihan toivottomalta tämä jatkuva lumi- ja räntäsade, kuitenkin tuuli tuoksuu jo kesäiselle. Ja aina kun aurinko näkyy, se sulattaa heti kävelytiet, joten ei enää tarvitse käyttää liukuesteitä kenkien pohjissa. Minulla on kaunis päivetys kasvoissa. Elikkä ostamani erittäin hitaasti ruskettava kosteusvoide yhdessä auringon kanssa rusketti minut Harmaa naamani on siis saanut väriä, mikä on hyvä asia. Huomenna käyn kestovärjäyttämässä ripseni ja kulmani jälleen kerran. Niin ja olihan minulla huomenna optikkokäynti. Näköni on muuttunut jotenkin erilaiseksi. Joudun tiirailemaan liian tarkasti ja silmien taakse tulee pakotusta.
Kävin terveystarkastuksessa jossa syynättiin työkykyni. Tuntui, että terveydenhoitaja yritti keksiä vaikka mitä, että löytyisi tarvetta lisätutkimuksille. Mutta kun kaikki arvoni ovat kohdallaan, olen tosiaankin terve. No yksi asia josta tuli pitkä keskustelu, on "rouvan painoindeksi". Kerroin, että olen aloittanut PV, ja siitäkös riemu nousi. Onnitteluja ja halauksia.
No mietin mielessäni, että kun seuraavan kerran kahden vuoden päästä on kartoitus, olen silloin normaalipainoinen. Saas nähdä. Laihtuminen on alkanut tosi hyvin. Olen sulanut jo kuusi voipakettillista rasvaa. Vaatekoko pieneni yhdellä. Tiedän, että kymmenen kilon pudotuksen jälkeen tulee jonkinainen identiteettikriisi, mutta kun sen tiedän, aion sen ohittaa.
Viikonloppu on mennyt mukavasti. Tänään olen ihan vain vötkyillyt ja nauttinut rauhasta.
Edessä on pitkä työhuki, sillä minulla on kuuden päivän työputki ensiviikolla. Tienaan vapaapäiviä, että pääsen käymään kotona-kotona maatilallani. Kaipaan ikkunanpesua ja verhojen laittamista. Uudet verhoomme ovat vielä ompelimossa, mutta en ole täällä kaupunkikodissa vielä pessyt ikkunoita. On ollut liian pakkanen, että se ei vielä onnistu.
Lontoonmatka on ostettu, valitsimme hotellin suoraan netistä. Se on kuin prinsessojen satulinna.
Villiviinin peittämät tornit. Mielenkiintoista.
Ja lunta sataa jälleen.

Elämäntapojen uusimista

Olen siis nyt ollut Painonvartijoiden jäsen kolme päivää. Olen tiirannut jokaista ruoka-annosta, että se pysyy pistearvojen sisällä ja kuinka ollakaan nälkä ei ole vielä ehtinyt tulemaan.
Aamulla kävin kalibroidulla digivaakalla, joka löytyi sängyn alta. Hämmästyin, sillä muhkeuteni oli huvennut kaksi kiloa. Onkohan se niin, että vatsan sisältö on keventynyt. Oli miten oli, kun iltaisin olen tehnyt inventaarion syömisistäni ja valinnut ympyröinkö "kurttuisen ilmapallon-", "sopivasti pyllerön ilmapallon-" vaiko "valtavan täyteen puhalletun ilmapallon-" kuvan, joiden tehtävä on arvioittaa onko ollut nälkä, sopiva olo, vaiko ähky täysi olo, olen voinut valita tuon sopivasti pyllerön. Syödä siis saa vatsansa täyteen, kun syö sitä oikeata ruokaa. Tiedämme sen ja mielenkiinnolla alan odottamaan, alkaako kaapissa kutistuneet vaatteet "nennäytymään" päälle.
Eilen oli ihana aurinkoinen ilma. Kävelimme puolentoistatunnin hitaan kävelyn ulkona, katselimme muuttolintuja sulassa joessa ja nautimme auringosta. Mieheni kysyi lähtiessä, lähdemmekö herraskaiselle kävelylle vaiko sauvakävelylle. Valitsin herraskaisen kävelyn, eli mieheni otti kävelykepin käteensä ja minun käden toiseen käteen. Katselimme ja kuuntelimme ja nautimme kevään tunnusta. Mikä siis muuttui taas takatalveksi. Koko päivän on rätkyttänyt räntää, on kova tuuli ja kylmyys.
Kävin virallisessa passikuvassa ja uusitin ajokortin ja passin, sillä se on lakisääteinen juttu, kun sukunimeni on muuttunut. Passikuvasta katsoo hämmästyttävän tutun näköinen ihminen.
Olen alkanut olla sinut itseni kanssa. Silmissäni ei ole enää sitä hätääntynyttä katsetta, joka oli vielä vuosi sitten, kun avioeron tuoma tuska iski rajusti. Aikaa se on vienyt, mutta elämänmuutos, johon syöksyin nopeasti, on ollut kaikilla tavoin hyvä ratkaisu.
Minulla on vihdoinkin aikaa itselleni. Se on huima tunne. Välillä oikein joudun soittamaan nuorisolleni, että onko tosiaan totta, että te ette tarvitse äitiä enää joka asiaan. He vakuuttelevat että eivät tarvitse. Äänestä kuulee, että näin on.
Tänään kävin sitten kirjastossa, se on oikein maakuntakirjasto. Lainasin muutaman paikkakuntalaisen kylähistoriikin, sillä niiden avulla pääsen tutustumaan tämän uuden kotiseutuni historiaan. Kirjastokorttia luodessa mukava kirjastovirkailijarouva mainitsi, että heräsi heti kiinnostus sukunimestäni, siis ed. sukunimestäni, että hän on samaa sukua, tosin kaukaisempaa, sillä äitinsä oli omaasukua se ja se. Ja kysyi, tunnenko ne saman sukunimen omaavat hänen sukunsa ihmiset. Kuinka ollakaan, tunsinhan minä. Meille virisi tosi mielenkiintoinen sukuselvitystuokio. Mieheni ihmetteli vähän sivummalla, että hän ei jaksa käsittää, kuinka heti tutustun ja suorastaan ystävystyn vieraiden ihmisten kanssa. Minä nyt olen tällainen kuin olen. Yksi sisaristani on samanlainen avoin ympäristölle, aina tulee juttuun kaikkien ihmisten kanssa. Edesmennyt Äitimme valitti toisin, hänen mielestään häntä aina pelättiin, kun hän yritti hieroa tuttavuutta vieraiden kanssa.
Vapaapäivä meni siis ihan mukavasti.

Aprilliä....

..ja Pulmun päivä. Muistaakohan sisaruksemme, että lapsuuden kotona oli aikoinaan kaksi lehmää, Pulmu ja Hertta. Pulmun muistan hämärästi, se oli kai ensimmäisiä lehmiä, joita kodissamme oli, sillä se oli todellinen maatiaslontos, leveä ja matala ja ikivanha. Hertta oli myös vanha ja pirun vihainen, mutta myöntää täytyy, että vain kun sitä härnäsi. Eli, siis kun sopivan matkan päässä heilutti käsiä ja sai Hertan huomion kiinnittymään, tämä iski otsansa eteenpäin ja karkasi pitkin lehmänharppauksin kohti. Siinä tuli kiire kieräyttää itsensä piikkilanka-aidan taakse turvaan. No se oli viatonta härnyytä, ei siinä pahaa tapahtunut puolin eikä toisin. Toisenlaista lehmänleikkiä onkin sitten saatu lukea joka lööpistä, kuulla uutisista ja puskaradiosta. Osaakohan kukaan arvata, kuinka vaarallista on lähettää viaton tekstari jollekin, joka on luotettava, mutta joka päättääkin kääntää sen lähettäjää vastaan. Olen syyllistynyt lähettämään tosi inhoittavia tekstareita avioerotilanteessa ja sen jälkeen heille, jotka katson olevan syyllisiä avioerooni. Hulluahan se on, koska itse minä olen tasan yhtä syyllinen, mutta vasta nyt kun aivot alkavat selkiintyä jäsentelemään järkytystä, sen voin tajuta. Joskus on tullut "roiskittua kuivilla näppäimillä" enemmänkin, ajattelematta, että mitä viestillä saisi aikaiseksi, jos se menisi vääriin käsiin. Mitä tästä opimme! Tekstarit ovat syvältä, sieltä minne ei päivä paista.
Mutta päivä paistaa nyt ja heleästi, illasta on pitkään valoisaa, se etu oli siitä, että laitoimme kellon viisarit tunnin verran kesää kohti. Eilen vietimme hauskan illan sovittelemalla Eurokankaasta lainattuja verhoja, kotimme jokaiseen huoneeseen. Pitkän remppaprosessin myötä olemme oppineet luottamaan koulutetun sisustussuunnittelijan makuun, ja täytyy sanoa, että hänen valitsemansa kankaat ovat piste iin päälle. Hiukan minua ensin mietitytti olohuoneen tulevat verhot, ne nimittäin ovat läpikuultavalla hopeavivahteisella kankaalla upeat mustat selkeät kukkakuviot. Kuvio ei katoa ikkunaa vasten ja huoneeseen tulee kaipaamamme yllellinen ilme. Keittiönverhot taas ovat mieheni valitsemat, kertakaikkiaan raikkaat valkoiset, kevyet, vaalenvihreällä kukkakuvioidut ihanuudet. Kangas on niin kesäisen ihana, että teetätin siitä saman tein myös maatilamme keittiön ikkunaan kesäverhot. Haluan, että molemmissa kodeissamme on samanlainen keittiönikkuna. Minä itse sitten valkkasin vielä toiset verhot olohuoneeseen, ne ovat hyvin arvokkaat vihreät "oikeat" verhot, joita voi käyttää läpi vuoden, myös joulunaikana. Hullua ajatella joulua, kun kevät on tullut. Huomaan, että täällä sulaa lumi kohisten, ei tarvitse kauaa odotella, kun alkaa pilkistämään leskenlehtien keltaisia nuppuja.
Olen kävellyt hitaasti työmatkojani, sillä olen ahminut kaikilla aisteilla kevään tuoksua.
Kerrostalossa kaipaan kovasti sitä efektiä, mikä tulee omakotitalossa peltikaton alla kun keväällä alkaa satamaan ja myrskyämään. Onnellisempaa olotilaa ei voi saada kuin omassa kammarissa, peiton alla, tietoisena että perheenjäsenet ovat turvassa saman katon alla kun sade alkaa rummutamaan kattoa. Yksi työtovereistamme, tiimimme jäsen kertoi, että hän muuttaa kuukauden kuluttua toiseen kaupunkiin ja siirtyy sisäisellä siirrolla ko. kaupungissa sijaitsevaan työpaikkaan. Ikävä tulee, vaikka olemme olleet vasta kolme kuukautta samassa työpaikassa.
Valtava rutiini ja tietomäärä siirtyy hänen mukanaan. Nuorelle ihmiselle on hyvä toivottaa onnea, varsinkin kun siirto tapahtuu siksi, että miehensä on saanut vakituisen työpaikan ko. paikkakunnalta.
Lontoonmatkamme alkaa selkiytyä. Matkamme kohde, sukulaisrouva laittoi ehdotuksen hotellista, jonka hyväksyimme. Enää kaksi kuukautta, kun matka onajankohtainen. Olenkohan silloin yhtään sutjakampi, sillä ylihuomenna aloitan-arvatkaa minkä. Niin, arvelin mennä Painonvartijoihin.

Kevättä ilmassa

Kun pari päivää sakeana tupruttava lumisade lakkasi, rävähti koko maailma täydelliseen kirkkauteen. Muutos oli niin huomattava, että sen tunsi jo luissa ja ytimissä itse kukin. Huomasin jo variksien lentelevän risu nokassaan, linnut vetävät konserttiaan, mm järripeipon ääni kuuluu jo selvästi. Pääsiäisen jälkeinen viikko meni nopeasti työn touhussa. Kävimme tyttäremme kanssa kampaajalla ja teetätimme täysremontin hiuskuontaloihimme. Kummallisesti se piristää, ihan kuin ryhtikin suoristuisi, kun tukka on hyvin. Minulla on meneillään ihan vakava prosessi saada repäistyä hiuksiin ihan uusi look, ts. pätkäistä loputkin tästä letistä poikki. Toisaalta se on kuin luovuttaisi itsestänsä jotain, antaisi periksi jollekin selittämättömälle. Pitkistä hiuksista ei ole mitään iloa, ne ei välttämättä ole edes viehättävät, mutta silti niissä on jonkinlainen voima, aivan kuin hiukset olisivat elävä olento. Joku toinenkin on sen huomannut, ainakin Palin-zon omassa blogissaan on usein pähkäillyt kuinka hän käy taisteluun hiuksiaan vastaan ja joskus hiukset voittavat taistelun ja jäävät pitkiksi. Minä en tarvitse enää pitkää tukkakuontaloa, haluan ennenkaikkea tyylikkään kampauksen.

Juttelin kolme varttia vakavasti syöpää sairastavan ystäväni kanssa. Hänellä oli hyviä uutisia: magneettikuvauksen perusteella lääkäri oli nähnyt toivoa, ankara stytostaattikuuri oli alkanut puremaan. Edessä on vielä pitkä pitkä matka, mutta ensimmäisen hoitokuuri antaa toivoa.

Meidän loputon remppamme eteni eilen sen verran, että sisustussuunnittelijamme oli tehnyt suunnitelman huonekaluista ja niiden asettelusta. Idea oli ihan oivaltava. Sohvakalusto, joka sopii tyyliimme on minun mieleiseni, mutta mieheni epäröi, onko se mahdollisesti löhösohva. Kyseistä sohvaa ei saa kotikaupunkimme huonekaluliikkeiden kautta, vaan menemme lähimpään isompaan naapurikaupunkiin koeistumaan ko. komeus. Toisaalta on kivaa vaihtelua käydä ajelemassa toisessa kapungissa, hyvä tekosyy ainakin. Samalla aiomme yllättää poikamme ja hänen avovaimonsa, pistätymällä heidän luonansa. Haluan nähdä nuorten asunnon, äitinä minulla on siihen oikeus.

Onneksi on viikonloppuvapaa vastassa. Olen väsynyt ja uskallan myöntää sen. On ihana olla "tällä iällä" koska voi sanoa olevansa rehellisesti väsynyt.

Pyhäpäivä

Ilma on sakeana lumisateesta. On harmaata ja kylmää. Tämä pääsiäisen aika on tuonut minulle ensimmäisen kerran oikein kunnolla kuumat aallot. Siis ihan oikeat vaihdevuosiaaltoilut. Olen herännyt öisin litimärkänä, potkinut peiton pois ja kohta on jääkylmä. Nyt sitten on tämä vaihe alkanut. No siitä vaan, antaa alkaa, tähän ikään kuuluukin kuohahdella.
Parikymppinen kuopuksemme on nyt vieraillut luonamme torstaista lähtien. Välillä on "tylsää", mutta on meillä ollut virikkeellistäkin. Eilen menimme kolmestaan elokuviin. Siellä menee nyt 10000 BC -leffa, joka on jonkinlainen legenda vuoriston laidalla asuvasta kansasta, jotka metsästävät mammutteja ruoakseen. Jostain kaukaa valkoisten vuorten takaa tulee nelijalkaisia hirviöitä, ts hevosilla ratsastavia sotureita, jotka ottavat kyläläiset vangiksi ja siitä alkaa seikkailu, kun kylän urheat soturit lähtevät pelastamaan vangittuja. Kohtaukset jossa metsästetään mammuttia, isot lintuliskot hyökkävät ja vielä loppusota, ovat ihan nautittavia katsoa valkokankaalta. Mieheni kysyi, että "tyttöseni, mitä piditte elokuvasta asteikolla 1-5", nuorempi tyttönen antoi kolme pistettä, minä neljä.
Pidän itse kovasti fantasiasta tietyllä asteella.
Olemme ylensyöneet. Eilen herkuttelimme äärimäisen ihanalla, suussa sulavalla lampaan sisäpaistilla, rosmariinperunoilla ja pashalla. En oiken tiedä oliko ruuassa jokin mauste mikä ei sopinut minulle, sillä sain inhottavan migreenikohtauksen. Yritin asettua nukkumaan, koska tiedän, että aamulla on parempi olo, mutta kuten jo aiemmin kerroin, hiki virtasi vielä yöllä.
No joka aamu armo uus. Tänään odottelemme veljeä vaimonsa kanssa kylään. Mukava kun koti alkaa olla jo sen veran kodiksessa, että voi istuttaa vieraat sohvalle ja tarjota kahvit. Tämä remontti on kestänyt liian kauan, ja mieheni huokaisi, että jospa tämä olisi huhtikuussa valmis.
On kai se itsestäkin kiinni. Olisin kyllä itse jo tiennyt mitä huonekaluja haluaisin, mutta noudatamme sisustussuunnitelmaa loppuun asti, koska alku on ollut niin palkitseva. Joten ei valiteta.

Autoremppaa

Olin viikonlopun kotona maatilallani, loma oli tosi ihana. Jostain syystä rentouduin täydellisesti, nukuin molempina päivinä parin tunnin päikkärit ja siitä huolimatta nukuin sikiunta jo 23 jälkeen iltaisin. Jostain syystä ilma, joka on kuin haukkaisi jäävettä, tekee elimistön täydellisen rentoutuneeksi. Silti olin päivisin virkeä ja touhusin kaikkea mukavaa; siivosin, leivoin, pyykkäsin, kävin lenkillä. Tänään oli sitten ohjelmassa, että tyttäreni nakkaa minut autollani puoleenväliin kotimatkaa, josta mieheni käy minut hakemassa. Alkumatka meni ilman hankaluuksia, mutta sitten alkoi ongelmat. Auto alkoi ääntämään kummallisesti ja yhtä-äkkiä sen veto loppui kokonaan. Alkoi tulla omituista käryä sisään. Ymmärrän autoista sen verran, että kytkin löysäsi. Soitin kukkarossani olevaan vakuutusyhtiön hätänumeroon, josta katsottiin vakuutukseni ja todettiin, että olen maksanut vakuutusta, joka korvaa hinausauton lähimmälle huoltoasemalle. Ts. soitin hinausauton, joka tuli toistatunnin odottelun jälkeen. Siihen mennessä mieheni oli jo huolestuneena tullut paikalle, odottelimme kaikessa rauhassa hinausautoa. Paikalle keskellä ei mitään, köpötteli paikallinen isäntämies, joka aloitti hartaat ja kiirettömät raatailemiset. Tosin tilanne meni siten, että minä jouduin johdattelemaan koko ajan keskustelua, sillä mies on "osailevaa" sorttia. Kaipa vähän tapahtumaköyhälle erämaakylälle on mielenkiintoista jos tulee jotain katseltavaa.
Kotona - kotona, joksi kutsun matilaani, oli oikein rauhallista ja mukavaa. Koirat ottivat mamman jälleen hyvin vastaan ja kissamuori oli entisestään lihonut ja ahneempi mitä koskaan. Tarjosin kissalle kuusi muikkua ja kermaa kupin pohjalle, silti tämä ryökäle kehtasi huutaa lisää. Toiset kuusi muikkua ja kermakupillinen kai jotenkin pökerrytttivät kissan, sillä moneen tuntiin ei kuulunut mitään. Hiekkalaatikko oli kyllä ollut tarpeeseen, kissa oli suhutellut ja käkertänyt laatikon melkoisen tehokkaasti.
Ihana oli ajella kotiin. Tosin huomasin tulomatkalla, että pojat ovat poikia liikenteessä ja olisiko siinä syy miksi me naiset käyttäydymme liikenteessä enemmän kuin varovaisesti. Nimittäin meidät ohitti mitä vaarallisimmissa paikoissa mitä hirveimmällä vaudilla etelää kohti meneviä autoja ja totisesti oli oltava varuillaan.
Pääsiäsiviikko alkaa, ja odotamme todella innokkaasti kuopustamme kotiin pääsiäiseksi. Monta monituista vapaapäivää esitellä uutta kotikaupunkia. Elokuvissakin on tarkoitus käydä. Elokuvateattereihin on tullut uusi hollywoodmuinaiskohellus, joka näyttää ihan katsottavalta.

Uusi alkava viikko

Ilmat lämpenivät suorastaan dramaattisesti. Lunta on tullut lisää, mutta se on muuttunut/muuttumassa ikäväksi loskaksi. Mittari näyttää plus kolmea astetta. Olemme jo lähenemässä maaliskuun puolta väliä, joten kevään voi jo odottaakin tulevan.
Viikonloppu meni kutjuillessa yövuoron jälkimainingeissa. Minusta on vaikea käsittää, että yhden yön valvominen voi vetää niin väsyneeksi. Tuntuu, että torkahtelin jatkuvasti ja olin kuin nukkuneen rukous. Emme käyneet edes ulkona kumpanakaan päivänä. Eilen innostuin katselemaan telkkaria. Kiinnostuin seuraamaan 90-luvun hittiä, Jaettu Maa -nimistä sarjaa.
Tuntui, että kun aikoinaan katsoimme sen pienestä ruudusta hämärillä väreillä, ja nyt taulu-tv:n valtavasta kuva-aukosta, tunnelma ei ollut ollenkaan sama kuin 90-luvulla. Peräkkäin näkyi useampi jakso, mutta käänsimme sitten lempiohjelmamme, ruotsalaisen poliisisarja Wallanderin puolelle. Harvoin viihdyn telkkarin ääressä, mutta ehkäpä tuon sarjan näyttelijävalinnat ovat yksi syy miksi viihdyn. Siinä on silmänruokaa. ja jokainen joka sarjaa katsoo, tietää keitä tarkoitan. Toisaalta juoni on aina hyvä, jaksosta toiseen.
Nukuin helkkarin huonosti. Juoksin koko yön herkeämättä karkuun leijonia, gorilloita, jopa villiä kissaa. Sitten heräsin ja päätin, että en kertakaikkiaan enää juokse askeltakaan. Onneksi sitten unet vaihtuivat. Mielen päällä on paljon kaikenlaista, jotka sitten unessa purkautuvat, uni varmaan ehdottaa, että juokse karkuun niin pitkillä kuin pääset. Karkuun-mitä?
Löysimme vihdoin netin kautta kirjoituslipaston. Nimittäin hakusanalla "klahvi" ei löytynyt juuri mitään, mutta sitten keksimme laittaa googleen "kirjoituslipasto". Siinä rävähti auki aivan uusi lipastomaailma. Päädyin kuitenkin, että tyydyn klahvittomaan kirjoituslipastoon, sillä tämä minkä haluan, on sirompi ja enemmän käyttökelpoinen. Sen valmistaa suomalainen puusepänverstas tilauksesta kohtuuhinnalla. Tulee kotiinkuljetuksena. Ns. massatuotantoa se on, sillä niitä myydään nettikaupan kautta. Mutta tumma petsaus ja metallikoristeet tekivät siitä houkuttelevan.
Odottelen että ajokelit eivät huononeisi kovinkaan, sillä haluan mennä käymään "kotona-kotona" ensi viikonloppuna. Toivon pakkasia.

Naistenpäivänä

Päivä täynnä naisenergiaa: ainakin tiedotusvälineiden toitotuksen mukaan. Itse olen lähinnä velttoillut, sillä viimeyön yövuoro vei mehut totaalisesti. Kun kömmin aamuviideltä pehkuihin, nukahdin ja jatkoin kolme tuntia samaa työtä-unessa. Todella rasittavaa. Nousin ja viihdytin itseäni siivoamalla koko asunnon. Sitten kellottelin sängyllä ja luin hyllyköstä löytämääni Heikki Turusen Punahongan hehkua. Nautittavaa huomata, että yhdestä elämänvaiheesta tuttu Pohjois-Karjalan murre alkoi taas tuntua tutulta. En kuitenkaan ole enää niin turusfani kuin olin joskus 90-luvulla. Mikään oikein murteella tuohkuttu kirjoitus ei ole niin kovin helppoa lukea, vaikka sitä onkin hauskaa kirjoittaa. Syylistyn itsekin murteellakirjoittamiseen.
Sain kuitenkin nukuttua pari tuntia tässä iltamassa. Kun heräsin, minulla iski kauhea pullansyöntihimo. Olisiko verensokerit laskeneet nukkuessa. Liotin pullaviipaleita maidossa ja suorastaan ahmin nisua. Synnillisen turmiollista.
Eilen kiersimme mieheni kanssa valaisinkaupoissa, joista valitsimme uudet valolähteet kotiimme. Keittiöön valitsimme vähän erikoisemman, vähän enemmän "kartanomallisen" kruunun, jossa on kolme valolähdettä laskikuvuissa, runko on kromattua metallia. Se on raskaan oloinen, mutta mietimme, että se se sopii hyvin kromattuun verhotankoon ja kromattuun keittiötuulettimeen. Ja pöydän päälle ripustettava kruunu ei ole vaarallinen, siihen ei voi iskeä päätään. Turkoosikammariin löysimme sängynpäätyyn ja myöskin verhotankoon sopivan siron helmikoristeisen lampunvarjostimen. Se on aika pieni, mutta huonekin on pienehkö. Makuuhuoneeseen ostimme ison lasilautasen, johon tulee olemaan vaikea vaihtaa hehkuja kun/jos ne palavat, mutta lupasin hoitaa homman. Koko ajan sisustus valmistuu. Mieheni vietti päivän kirjoituspöydän äärellä miettien olohuoneen huonekalujärjestystä. On vaikea luopua sellaisesta, jota haluaisin. Nimittäin olohuoneeseen pitäisi mahtua ruokaryhmä. Näillä näymin ei mahdu. Kaikki on niin massiivista. Iso lasiovinen kirjahyllystö, joka vie kaksi seinää, valtava taulu-tv, sohvat, joita ei ole uusittu, koska mikään katselemamme sohvakalusto ei ole miellyttänyt silmää. Nyt on muuten kummalliset divaaniviritelmät muotia. En huoli moisia hirvityksiä porvarilliseen kotiini. Muistan kuinka ostimme aikoinaan tyttäreni kanssa pienen kangassohvan, joka on nimeltään Viljo. Se on mintunvihreä, oikein kaunis katsella, mutta äärimmäisen hankala pitää puhtaana ja siistinä. Viljo on seikkaillut jo monessa opiskelijakämpässä, mutta nyt se on palannut hirvikoiramme makuualuseksi.

Huh sentään!

Edelleen huonoja uutisia sukulaismiehestä. Mutta uskoisin että koko ajan menemme parempaan suuntaan. Olen kävellyt kilometrin toisensa jälkeen työmatkoja. Aloitin seuraamaan painoani, mikä on mielenkintoista. Paino on pudonnut n. viisi kiloa, mutta silti en huomaa erityistä ihanaa muotojen muuttumista. Anyway, ehkä tuon vertainen ei juuri muuta olemusta. Mieheni kunnostautui leipomalla "kengänpohjan" eli chiapattaleivän. Se ei juuri eroa arkisesta hiivaleivästä, mutta mieheni karvaisilla käsillä leipoma leipä oli ihana. Se oli juuri oikein kohonnut ja paistunut. Tosin aikaa oli mennut viitisen tuntia. Omituista itse teen vanhasta kaurapuurosta leivän tai sämpylät kymmenessä minuutissa. Olin ylen ihastunut ja hämmästynyt mieheni kyvyistä! (hymyilkää ahkerat sisareni ja sukuni naiset).

Talvi tuli yllättäen. Huomasin, että vastaani kävelee toinen toistaan saman näköistä naisimmeistä, mustassa lookissa, huivi sidottuna kaulaan muodikkaasti ja baskeri päässä, ihan kuin minullakin. Olemme harmaata kansaa. Kuljemme turjustautuneena mustaan ja harmaaseen ja kasvot ovat kelmeät tai hehkuvat tulipunaisina viimassa.
Koti alkaa olla kondiksessa. Kävellessäni kotiin, ajattelin, että minulla ei ole enää ollenkaan ikävä minnekään.
Töissä menee kohtalaisesti. Teen tosi rankkaa työtä, joka on jäänyt tekemättä kun ei ole rekrytoitu tarpeeksi jengiä ja juoksen ajan kanssa kilpaa. Pelkäsin eilen jo itsekin ifarktia, jatkuva päätetyöskentely numeroiden kanssa on tappavaa. Voitin kisan. Sormeni ovat nopeat ja kieleni kerkeä.
Kodissani on vihdoin uusi sänky. Se on 180 cm leveä, upealla puupäädyllä, jossa metalliset koristeet. Nukuin huonosti, koska sänky on liian pehmeä ja tyyny liian kova, mutta löydämme konsensuksen takuulla.
Takana on taa yksitoista työpäivää ja 54 km kävelyä. Hyvä minä.

Maaliskuu

Aika rientää, olemme jo maaliskuulla. Yleensä maaliskuun aikana tulevat ensimmäiset joutsenet "haukkumaan" kotimaatilani joelle. Jos jaksaa nousta aamuaikaisella, kuulee helmipöllön kiimakutsun, ääni halkaisee koko selkosen. Joskun toinen vastaa vastakkaiselta suunnalta. Konserttia parhaimmillaan.
Päivä meni töissä. Mieheni tuli hakemaan ja kävimme kaupassa. Lupasin hänelle tehdä oikein vanhan ajan kotipullaa ja täytyy sanoa, että se onnistui ihan hyvin. Leivoin myös sämpylöitä. Vastaan tuli ongelma, kuinka kahden kilon nisutaikinasta tehdyt pullat ja sämpylät saa mahtumaan pieneen pakastimeen. Kuitenkin ne mahtuivat.
Leipomisen jälkeen soitin sukulaiselleni, jonka aviomies taistelee infarktin kourissa. Toivomme parasta. Edelleen lämpimät ajatukset, paranemista.
Mikään kummempi ei ole mieltäni kuohuttanut.

Karkauspäivänä

Elämässä tulee vastaan pysähtymisen hetkiä. Viesti kännykkään, että läheinen sukulaismies taistelee elämästään teho-osastolla, notkautti pahasti. Toivomme-rukoilemme-pelkäämme-toivomme. Mitä muuta voi tehdä. Mikään mitä sanoisi, ei auta, mutta ajatus voi auttaa paremmin. Keskitämme voimamme. Sukumme on vahva, jokainen antakoon parantavan ajatuksen tähän taisteluun.
Viikko vierähti taistellessa maallisia asioita. Eilen tuli kotimme komeronovien asentaja. Mieheni tilasi ovet mittatilauksena, ja ne olikin mitoitettu hyvin. Ongelmia tuli, kun huomasimme, että yksi lasi oli rikki. No se saadaan uusittua, mutta aamulla mieheni huomasi, että valkoisenharmaat ovet näyttävät likaisen vihreiltä. Se oli niin kiusaava ajatus, että hän neuvotteli uudet ovet. Ne saadaan n. kolmen viikon kuluttua. En edelleenkään ottanut kantaa, sillä mieheni mieli on minun mieleni.
Joku kyseli mistä maasta mieheni on. Hän on syntynyt savossa ja elänyt koko ikänsä kainuussa. Siinä on rotua kerrakseen. En ole alistettu, vaan erittäin onnellisesti naimisissa miehen kanssa, joka nauttii laittaa kotia pitkän yksinäisen poikamieselämän jälkeen.
Olen kävellyt kolmekymmentä kilometriä tällä viikolla. Missään se ei näy, mutta keuhkot ottavat ahmien happea. Se etu liikunnasta on. Sain vihdoin hankittuavarhaiskeväänlookini. Se on harmaa. Toisaalta en edes pidä harmaasta, mutta jostain syystä tyrkyllä olevat vaatteet ovat harmaan eri sävyjä. Uusi kevättakkini on flanellia, vaaleanharmaa, pitkikset ovat tummanharmaat ja liivi, joka oli huippuostos (peittää lantioni hmmmmmmm... leveyden) on herrasmiehenharmaa.
Kiputtelen nykyisin korkkareissa töissä, sillä keksin että laittamalla "huopatassut" kenkien kantojen alle, ne eivät kopise. Tukkani säihkyy edelleen erittäin punaisena, joten olkoon se värinä harmaaseen. Näin outoa unta viimeä yönä: juoksin kesäisenä hellepäivänä iloisesti pitkin oman vanhan anoppilani kukkaketoa, kädessäni oli osittain syöty kauraleipä. Portaat olivat kuin ne seitkytluvulla olivat ja kipaisin ne kesämekossani puoleen väliin. Siinä nyykähdin, kun ajatus iski kylmänä mieleeni: minulla ei ole oikeutta mennä enää anoppilaan, sillä minut on erotettu yli kolmenkymmenenvuoden avioliitosta ja mieheni suvusta. Pakenin hädissäni takaisin vattupusikkoon. Outoa, vieläkin kärsin alitajunnassa avioerostani ja menetyksestä, mitä menetin niin pitkän liiton myötä. Mutta silti olen onnellinen udessa elämässäni. Kun on elänyt yli kolmekymmentä vuota elämästään ihmisen kanssa, jonka ajatuksenkin tietää, voi huoletta ajatella, että se riittää. Tuskin mitään on jäänyt sanomatta ja ehkä on sanonut liikaakin.
Karkauspäivä oli ja meni. Vitsailin ihanalle miehelleni, että jos et olisi jo naimisissa, kosisin sinua.

rai-vostuttaa

ihan oikeasti. Olen kyllästynyt pikkunilkkiin, jotka kuvittelee pomottavansa minua vain korottamalla äänensä. Minulla on kyky korottaa ääneni vielä kovemmaksi ja se onneksi saa tilanteen rauhoittumaan. Olen jo tämänikäisenä kykeneväinen pitämään puoleni, ja tosiaan, jos äänen kovuudella mitataan kumpi on vahvempi, voitan varmasti. Huh että helpotti.
No se siitä, tuo purkaus oli seurausta töissä tapahtuneeseen tilanteeseen, jonka en anna enää mieltäni painaa.
Mietin kotiin kävellessäni, että olen oikeastaan jo kypsä vaikka jäämään kotirouvaksi, ainakin joksikin aikaa. Elämä on järjetön oravanpyörä. Olet aina kiinni aikatauluissa, juokset, juokset, katsot kelloa, yrität nukkua, yrität jaksaa herätä... ja minkä siitä saa palkaksi: vähän toistatuhatta euroa kuukaudessa. Rikkoutuneen perheen, avioeron...
no jopas minä olen nuupallani. Toisaalta olen hyvinkin virkeä, sillä eilen kävelin kahdeksan kilometriä ja tänään viisi. Oli ihana istua valmiiseen ruokapöytään, söin hyvän annoksen kalkkunanakkeja muusin kera. Päivässä oli piristävä hetki kun kälätimme ikäisteni työtoverirouvien kanssa hiuksista. Mietimme, että millä väreillä piristäisimme ulkonäköämme seuraavaksi. Itse olen tyytyväinen nykyiseen hiuslookiini, sillä ympärillä ei enää leijaile metrin pituisia hiuksia. Silti vielä nykyisinkin kädet hakeutuvat pyöräyttämään ison nutturan niskaan.
Ei minulla oikein tunnut juttu luistavan tänäiltana.

Tulppaanien aika

Keittiön pöydällä on kimppu juuri avautumaisillaan olevia tulppaaneja. Mieheni keksi ilahduttaa minua tulppaanikimpulla. Tulppaani on jotenkin niin viattoman kaunis kukka. Sen kukoistusaika on tavattoman lyhyt, tulppaanit ryöpsähtävät myyntiin jokaiseen markettiin ja kukkakioskiin joulun jälkeen. Niitä myydään monenvärisinä, tai viattoman valkoisina. Aina ne ilahduttavat yhtä kovasti, kun niitä katselee.
Viikonloppu meni lähinnä väsymystä potien, sillä olin lauantaita vastaisen yön töissä. Pitkästä aikaa yövuoro. Aika meni työn tuoksinnassa, mutta olin aivan poikki sitten lauantaina. En saanut nukuttua kuin kolme tuntia, joten nousin ja läksimme ostoksille. Kävimme ostamassa puoliskon sänkyä, ts. ostimme kuukausi sitten 90 cm leveän jousisängyn, ja koska en halunnut hävittää liian kapeaa aviolaivaamme (140 cm joustinsänky, joka on Turkoosikammarissa nyt vierasvuoteena), sain mieheni uskomaan, että ostamme rinnalle toisen samanlaisen 90 cm leveän joustinsängyn, siihen päälle paksuimman petauspatjan, mitä kaupasta löytyi ja kauniin tummaksi petsatun sängynpäädyn. Sillä lailla tämän kauniin kotimme huonekalut alkavat löytyä ja asettuvat paikoilleen. Tänään tein sitten aika paljon turhaa työtä, sillä purin vaatevarastoani kaappeihin säkeistä, joihin ne olin joutunut sullomaan remontin alle. Ne joudutaan varmasti vielä laittamaan kerran säkkeihin, kun kaapinovet laitetaan paikoilleen. Kodistamme siis puuttuu vielä väliovet ja komeroiden liukuovet sekä verhot ja lampunvarjostimet. Viimeksi mainittuja emme hanki ennenkuin sisutussuunnitelija kertoo oman näkemyksensä. Minua tottapuhuen vähän ottaa vanhaan aatamiin, että miksi minä en itse saa valita verhojani, mutta toisaalta, minussa alkaa ilmetä äidinpuoleisessa suvussa ilmenevää "laiskuutta"," välinpitämättömyyttä", kun päätöksiä pitää tehdä. Siis annan mieheni päättää, hänellä on kallis maku.
Kun nukuin huonosti, näin kummallisia unia. Jostain syystä olen unissani jatkuvasti, tai ainakin hyvin usein kotijärven rannalla, tai järvessä. Viime yön unessa oli järvessä uimassa oman poikani lisäksi hänen pari kaveriaan, pojat olivat muka siinä toisella kymmenellä olevia sällejä. Heillä oli menossa leikki, että he olivat vetäneet sähköroikan rantaan ja leikkivät vedessä sähkökoneilla, muka saivat "hauskoja sähköiskuja" veden kautta. Ihan älytöntä unta. Mutta unella on likainen takapuoli, sanoo vanha sanonta, käsittääkseni se tarkoittaa vain, että unet ovat unia.
Minulla oli perjantaina hemmottelupäivä. Kävin hoidattamassa käteni ja räpyläni, kuten jo tuossa aiemmin uhkasin niin tehdä. Mielestäni manikyyri on paljon arkisempi ja vähemmän erikoinen, kuin olen kuvitellut. Siihen kuului kyllä monenlaiset rasvaukset, kynsien viilaukset, kynsinauhojen irroittamiset ja kynsien alusten putsaus. Ihan noloa, että kynnenaluset olivat likaiset. En moista ollut huomannut, mutta armoton suutarinlamppu näytti totuuden. Lakkaus oli oma prosessinsa, mutta nyt lakka irtosi levynä kynsistä, vaikka toissapäivänä vasta lakattiin viidellä eri lakkakerroksella.. En tiedä miksi niin kävi. No lakkaan itse uudelleen.
Sitten istuin tuolissa ja silmäripseni ja kulmani laitettiin värjäytymään, samalla jalkani likosivat tulikuumassa vedessä. En ole aikoihin käynyt jalkahoidossa ja sain todella sileät kantapäät, sillä rouva leikkasi kirurginveitsellä kantapääni sileäksi. Nyt ne tosiaan ovat silet kuin- jaa- kuin kantapäät. Tosin ostin kunnon jalka- ja käsivoiteet, että orientoituisin rasvaamaan kuivat räpyläni.
Aamulla oli liki 20 astetta pakkasta, mutta päivä lämmittää jo jonkin verran, ja pakkanen laski kymmeneen asteeseen. Valoisan aika on jatkunut huimasti mikä on ilahduttava tosiasia.

Vihdoin oman orren alla

Kiitos "Palin_zonille" ihanasta oikaisusta "Ruutin kirjasta". Olen toki minäkin lukenut Raamattuni, mutta en koskaan niin, että ajattelisin kahta jaetta pidemmälle. Olen tosiaan hyvä ottamaan lauseen sieltä, toisen täältä. Mutta puolustuksekseni sanon, että tarkoitin tekstilläni juuri tätä, mitä Ruut lupasi anopilleen: "älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!" Ajatelkaa, käsi sydämellä, tuon voi luvata heikkona hetkenä puolisolleen.
En ole niitä joka voisi heittää ensimmäisen kiven, minua saisi mäikäistä isolla lohkareella, mutta tämän hetken tuntemus on tämä.
Viikko meni notkuessa epämääräisessä hotellissa. Se oli lähinnä rekkauskien ohikulkuhotelli, joten mistään tasosta ei voinut puhuta. Syy, miksi yövyimme juuri ko. hotellissa, oli sen sijainti. Minulla oli vain puolitoista km matkaa töihin. Sitäkään en juuri viitsinyt kävellä, ja se kostautui heti. Kun tänään kävelin töistä kotiin, puhkuin ja hinguin henkilaikkona, kun heti kunto laskee kun hetkeksi antaa laiskuudelle periksi. Minulla on huomenna aamupäivä vapaata ja tilasin ajan manikyyriin, pedikyyriin ja ripsien- ja kulmien kestovärjäykseen. Kädet ovat karheat, että sukissa on aina silmäpakoja kun vedän niitä kiireessä jalkoihin ja jos ei käsillä rikkoonnu, kuivat kantapäät ne sitten rikkoo.
Remontoitu kotimme on erittäin ylellinen ja arvokas. Nyt myönnän, että en olisi ikinä uskonut, että jotain näin upeaa voi saada (rahalla) aikaiseksi. Monta erikoisen ihanaa yksityiskohtaa kruunaa yleisilmettä. Sain kokonaista kaksi asiaa läpi itsekin. Toinen on se, että keittiön ovi poistettiin ja oviaukkoa suurennettiin. On turha pitää väliovea, sillä keittiö on täydellisen upea ja kahden aikuisen huushollissa se ei juuri ole sekaisin tai likainen. Keittiö saa näkyä olohuoneeseen. Tammiparketti on sileän karhea paljaiden räpylöiden alla ja vielä mainitakseni olohuoneen katonrajassa kulkevan boordin, se näyttää ihan kuin olisi kaiverrettu kohokuviointi ja maalattu mustaksi. Toinen minkä sain läpi, on vierashuone, johon sain itselleni "oman huoneen". Se palvelee vierashuoneena (huom! sukulaiset: toivottavasti erittäin usein!) ja muuna aikana se on minun ikioman "Turkoosikammarini". Sain pidettyä pääni, että juuri syksyllä ostettu 140 cm leveä jousisänky upean päätynsä kera ei päättynyt vaihtoon, vaan se siirrettiin Turkoosikammariin, mihin se asettui ja mahtui loistavasti. Omaan kammariini tulee kuulumaan vielä suuri haaveeni ja unelmani, eli klahvilipasto. Näinköhän sen vihdoin saan, olen haaveillut klahvilipastosta siitä saakka kun näin sellaisen ystävättäreni kodissa.
Pesänrakennus siis edistyy mukavasti. Minua huvittaa ja ihmetyttää suuresti mieheni tavaravarastot. Vastaan putkahtelee mitä ihmeellisimpiä "maailman turhimpia kapistuksia". Mainitakseni erikoisesti ruskeasta ruutukankaasta ommellut munanlämmittimet. Ne ovat ommeltu muotoon kanan pää, helttoineen, silmineen, nokkineen. Ne pitäisi ottaa pääsiäisenä esille ja istuttaa keitetyn munan päälle. Kaikkea sitä. Toinen maailman turhin esine on puuhelmestä vänklätty tonttu-ukonnaama, joka on istutettu pikkulusikan varren jatkoksi. Siinä on tietysti pieni kulkunen hiippalakin päässä. Sillä kaivetaan sinappia jouluna sinappipurkista. Kuulemma. Ja vielä brändillä varustettu.
Ja kevättä kohti mennään väkisin. Talvi on näyttänyt tapansa joten luntakin on jonkin verran.
Mieli alkaa taas kääntyä kotitilalle päin, kun vielä vähän valostuu, lähden hiihtelemään jatketulla viikonloppulomalla.
Pyykkikone jauhaa viikon likapyykkejä ja kuivaaja kuivaa koneellisen toisensä jälkeen. Tuntuu ihanalta olla kotona.

Muuttotouhussa

Kolmisen viikkoa meni nopeasti tässä väliaikaiskodissa. Olemme tyhjentäneet asunnon ja haalaamme nyytit puiston taakse omaan kotiin, mutta itse menemme vielä viideksi yöksi hotelliin. Olen jo tottunut ajatukseen. Kaksi kuukautta avioliittoa ja olemme "roikkuneet" siellä sun täällä.
Silti pidin tärkeämpänä muuttaa asumaan tänne mieheni luokse, kun kerran menimme naimisiin, olisi kauheata olla aina kaksi- kolme viikkoa erillään, huitaista yli kolmen tunnin ajomatka ja väsyä loppuun. Nyt on kuitenkin ihan leppoisaa oleskella vapaa-ajat vaikkakin näin "nurkissa pyörien".
Mielestäni vaimon kuuluu seurata miestään, ihan kuin Ruutin kirjassa: "siellä missä on sinun kotisi, siellä on minun kotini". Tosipuheessa oman mukavuuttarakastavan luonteeni tuntien viihdyn ihan hyvin hotellissakin, kunhan se ei veny liian pitkäaikaiseksi.
Eilen kävelin keskussairaalassa tapaamassa läheistä sukulaisrouvaa. Hänelle tehtiin uusi lonkkanivel, leikkaus oli ollut rankka ja kestänyt kaksi ja puoli tuntia. Hyvin rouva oli toipumassa, vaikkakin vielä heikossa kunnossa. Kyseinen rouva on ollut elämänsä ajan terveyden perikuva, mutta ikä ja raskas ruumiillinen työ on tehnyt tehtävänsä. Onneksi nykyaikana voidaan korjata kulunut lonkkanivel uudella. Olisi kauheata jos joutuisi sängynpohjalle, kun ei kertakaikkiaan pysty kävelemään.
Ulkona on taas harmaa päivä. Luin viikkolehdestä pakinan, jossa tuskailtiin, että apua-loppuu happi-kun pilvet painavat raskaana ja harmaana, sataa, lotisee, roiskuu... ei ollenkaan pirteitä pakkaskelejä koko talvena. No ei pelkoa toissapäivänä oli pakkasta, samoin eilen joku aste, joten happea löytyi taas. Kuitenkin kevättä kohti mennään ja joka päivä on vähän pidempään valoisaa. Se tuo ihan konkreettista piristystä. Koska ei enää kuljeta pimeässä, on tärkeää laittaa uusi kevätlook ylle ja jälleen on selkä vähän suorempana kun itsetunto kasvaa tyylikkäiden vaatteiden myötä. Juttelinkin tänään puhelimessa erään ystävättäreni kanssa. Hän huomioi seikan, että kaiken muun kiireen keskellä tulee mieleen, että pitäisi miettiä omaa ulkonäköä.
Keskustelimme naisellisesti jakkupuku-housupukutyyleistä. Mikään aihe ei ole niin mieltäylentävä kuin keskustella ulkonäköseikoista. Näin aikuisena naisena on tavattoman tärkeää, että koska kaikki muu jo roikkuu, tukka ei saa roikkua. No tuo oli kärjistettyä. Mielellään ei saisi mikään päästä roikkumaan.

"Turtumuksen junnaava sitko"

Luin Aku A:ta ja silmiini osui teos: "Prof. Alarik Liisteri, Turtumuksen junnaava sitko", voiko suomenkieltä käyttää enää paremmin? Huimaa. Ajatuksena oli, että kaikki mikä on kaavoihin kangistunutta, kannattaa jättää pois ja nauttia kaikesta "äippäin", eli toisinpäin. Otin opiksi ja mietin, että miksi ihminen kangistuu kaavoihinsa? Minulla on sellaisia tapoja, että en osaa laittaa takkia hengariin naulakkoon toiseen kohtaan, mihin olen jättänyt ed. viisi vuotta, tai väärinpäin, että koukku ei ole minusta poispäin. En ymmärrä miksi se on mahdotonta, vaikka en ole mikään pilkunviilaaja. Olisikohan syynä luterilainen hapatus, että kaikki mitä teet, on syntiä.
Kaipa sitä yrittää välttää syntiä ripustaessa takkia hengariin. Persettiläinen-sanoisin. Toivottavasti tuo ei ollut ruma sana. Eilen oli ystävänpäivä ja Kiitos Teille Kaikille, jotka muistitte minua ystävänpäivätekstarilla. Lämmin kiitos. Yritin laittaa kiitokset takaisin, mutta jos unohdin teistä jonkun, Hyvää Ystävänpäivää! Kiitos tästä sinulle Miku: "ystävät ovat kuin tissit, aina mielessä, mutta harvoin niitä näkee". Se lähti kiertoon myös minun kauttani.
Muuten ei ole mitään erikoista tapahtunut. Olen kulkenut töihin ja kotiin ja nukkunut hyvin. Liikuntaa on kertynyt 30 km, tunsin tuossa iltapäivästä, että jumalaton nälkä ja väsymys esti lähtemään kotiin kävellen. ja soittelin miestäni apuun. Mieheni tuli onneksi hakemaan autolla kun pyysin, mutta olisin ehkä kyllä kuitenkin jaksanut kävelläkin. Tuuli oli jumalattoman kylmä, silti ihan ihana talvikeli. Olen kahdeksan vuoden ajan lähtenyt junalla Etelä-Suomeen viettämään talvilomaa viikolla 8, joka alkaa maanantaina ja se on ollut yksi huippukohta vuodenkierrossani. Tänätalvena olen asettunut aloilleni, lähinnä tämän uuden avioliittoni myötä. Juttelin juuri puhelimessa ystäväni kanssa, joka sairastui viimevuoden elokuussa vaikeaan syöpään. Hän kertoi käyneensä läpi toisen kemon ja että terveys heikkeni heti. Tuli inhoittavia sivuoireita, mm. äänen käheytyminen, jalkojen puutuminen ja käsien tärinä. Että tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa. Muistan vuosi sitten kun me tapasimme viimeksi, kun vielä ei ollut mitään sairauteen viittaavaa tiedossa. Tämä ystäväni oli vuosi sitten elämänsä kunnossa, kaikki näytti hyvältä ja valoisalta. Koskaan ei voi tietää koska kirves putoaa. Kun tuossa juttelimme, mietin, että kyllä hän selviää tästä, sillä meillä on tavoitteena pitää tosi tiukka pokeri-ilta ensi kesänä. Hups-nyt tuli paljastus. Olen innostunut pelaamaan pokeria. Mieheni on harrastanut pokerinpeluuta kaveriporukassa vuosikausia ja siitä sain innostuksen itsekin. Samoin tämä ystäväni on erittäin innostunut pokerinharrastaja pokeriporukkansa kanssa ja meillä on ensikesänä ratkaiseva ottelu naapurikunnassa, missä ystäväni kesämökki on.
Vielä että olen tässä orientoitunut tulemaan toimeen itseäni kaksikymmentä vuotta nuorempien miespuolisten työtovereiden kanssa. Heidän koulutuspohjansa on uskomattoman laaja, tietämys on huippuluokkaa, ja kuuntelen kadehtien kavereiden kielitaitoa. Silti huomaan, että on olemassa paljon asioita, joita ei välttämättä ammattikorkeassa osata opettaa ja oma kokemuksen syvä rintaääni pelastaa tilanteita. Mietin kuitenkin, että jos saisin aloittaa alusta, opiskelisin mielettömästi, suorittaisin useamman tutkinnon, kävisin ulkomailla. Olen yrittänyt esittää tätä ajatusta jälkeläisilleni, mutta aika näyttää että onko ollut apua..

Säänvaihtelua-myräköintiä

Päivällä tuli hetkittäin suorastaan hirmumyrskymäisiä tuulenpuuskia. Näytti siltä, että puut eivät kestä tuulessa, ja lunta tuli vaakatasossa. Olen aina pitänyt myrskyistä, kunhan saan olla sisällä lämpimässä. Myräkkä meni nopeasti ohi ja alkoi näkymään vanhaa taivasta.
Tänään mieheni opetti minua täyttämään Sudokuja. En oikein hahmota niitä vielä, tai mieheni ei taida olla oikein kärsivällinen opettaja. Hänen useimmin sanomansa ohje on "ÄLÄ-ÄLÄ" Se kai tarkoittaa, että taas menee väärin. Huvittavaa, minua ihan oikeasti huvittaa kaikkinainen tolokku opettaminen, mitä mieheni yrittää takoa paksuun kallooni. Silti huomaan, että on minulla olemassa kuitenkin jonkinlaista hahmottamiskykyä, oivallan joskus aika helposti asioita.
Tosin usein ne ovat toisarvoisia asioita.
Ensimmäinen osa työvaatteiden uusimisprosessissa on toteutettu mutta ihmettelen isosti tätä seitkytlukulaista makkarankuorimuotia. Yleensäkin ns. katumuoti on järkyttävän niukkalinjaista. Se vanha vitsi, että -hame on ihana, mutta mihin toisen jalan saa mahtumaan- pätee tämänhetkisessä muodissa. Kuitenkaan en halua pukeutua joukkuetelttaan, se on selvä se.
Päivät menevät nopeasti, viikko on taas vierähtänyt puoleen väliin ja valoisan aika on jatkunut jo harppauksen verran, kuitenkaan talitintit eivät ole vielä vaihtaneet titi-tyyhyn.

Remonttituskailua

Mieheni osoitti syvää huolestumista, että remontti ei valmistu ensi viikonlopuksi, jolloin meidän on muutettava väliaikaisasunnosta kotiin. Hän julisti, että oli varannut hotellin viideksi vuorokaudeksi alkaen ensi maanantaista-perjantaihin. Vastustin kiivaasti, koska haluan jo kotiiiiiiiiiin. Mutta ei auta, mikään ei käännä herrani päätä. Hän ei voi kertakaikkiaan asua asunnossa, jossa ei ole sisäovia. Annoin toki periksi ja siirrämme nyytymme hotelliin. Ehkä on kuitenkin järkevää saada kaikeissa rauhassa siivota ja järjestellä se helkutinmoinen pölystö pois, ennenkuin pääsemme asettumaan aloillemme.
Tänään näkyi aurinko pitkästä aikaa, tosin kova tuuli oli kaataa minut kumoon kun lähdin kävelemään töistä. Muistan kun kävin toista vuotta sitten syksyllä Kuortaneen urheiluopistolla viikonloppulomalla ja silloin oli jo myöhäissyksy, mutta Kuortaneella oli liki 25 asteen helle.
Oli tosi kuumat oltavat. Elämäni on muuttunut, että en enää harrasta kotimaanmatkailua oikeastaan ollenkaan. Siinä on tietysti huonot puolensa, ihanat kirpputorikierrokset, joita harrastimme ystävättärien kanssa, ne ovat jääneet toistaiseksi ainakin.
Telkkarissa menee nyt Jane Austenin "Emma". Huomaan, että olen katsonut juuri tämän filmauksen parikin kertaa ja osaan repliikit miltei ulkoa. En taida viitsiä valvoa tällä kertaa.

Sydäntalvea

Niin lohduttomalta kuin se kuulostaakin, niin ainakin koillismaalaisen ajatusmallin mukaan helmikuun puoliväli on vielä "syväntalavea". Äiti julisti niin joskus seitsemänkymmenluvulla kun ähräsi pirtin nurkassa jotain ompelutyötä, mitä hän teki mustasta kankaasta. Siis kaamosaika jatkuu edelleen. Ja täytyy sanoa, että ei vanhaa taivasta ole näkynyt viikkokausiin. Mutta nyt on odotettavissa vähän kiristyvää pakkasta ja kenties poutaa, joka saattaa-ehkä- tuoda sinistä taivasta esille. Köröttelin eilen illalla bussilla kotiin pimeän kainuulaisen vaaramaiseman läpi. Matka meni nopeasti, kun juttelin koko matkan puhelimessa. Mutta kotiin päästyäni hartioihini iski jumalaton kramppi, joka sai minut kitisemään tuskasta. En ymmärrä miksi se yhtä-äkkiä taas iski, mutta kaipa viikonlopun erilainen touhuaminen rasitti hartiakaappini. Aamulla oli vielä huono olo, mutta kun läksin töihin, alkoi jo helpottamaan, ja päivä menikin ihan mukavasti. Tänään tein jo käytännössä työtä, johon olen käynyt koulutusta oto. ja loogiselta se tuntuu. Työtoverit ovat tavattoman mukavia ja ystävällisiä, olen kyllä saanut tuntea olevani tervetullut uuteen työyhteisöön. Se on aika jännä asia, että monet urautuvat epätoivoisesti samaan työyhteisöön, kun kynnys on liian korkea aloittaa alusta. Itselläni oli tietysti alussa jännittynyt olo, mutta kun huomasin, että osaan vuosikymmenen kokemuksella työni, helpotti kovasti.
Silti tahdon puhella mukavia miehelleni, että voisin haluta tehdä kuuden tunnin päiviä, jos se olisi mahdollista. Kaksi tuntia vuorokaudessa enemmän vapaata olisi huikaiseva visio.
Otin kotikirjahyllystä iltalukemiseksi Jane Austenin Northanger Abbeyn, jonka käänsi ja kustansi muutama vuosi sitten Welkin Books -kustantamo. Katsoin ko. Austenin elokuvan viime tiistaina ja se oli niin mukava, että halusin lukea sen vielä kerran. Lukunautintoa.
Eilen kävin kriittisesti läpi vaatekataloogeja ja päätin repäistä kunnolla ja hankkia työvaatteita entisten jo kulahtaiden tilalle. Kulahtanut vaate on vastenmielinen vaate. Äiti osasi pukeutua tyylikkäästi ja hän piti arkenakin pitsikaulusta tai kaulanauhaa tai molempia. Usein mietin, että pukeutuiko hän omaksi ilokseen vai miehensä, ts. isän iloksi. Se jäi ikuiseksi salaisuudeksi kun en muistanut kysyä.

Viikonloppulomamatkalla

Tulin torstaiyönä "kotiin-kotiin", ts maatilalleni jatketulle viikonloppulomalle. Ajomatka 3,5 h meni hyvin, vuorottelimme tyttäreni kanssa ajamista. Voi sitä riemua kun koirat huomasivat, että äiti tuli kotiin. Jopa juro ja epäileväinen nuorempi koira hämmentyi niin, että nuoli käteni. Herttaista. Kummallista, mutta liki kaksikymmentävuotias kissa oli oppinut vielä vanhoilla päivillään tekemään tarpeensa kissanhiekkalaatikkoon. Koskaan ennen hän ei ole moista suostunut tekemään. Mutta kun tarpeeksi vanhaksi tulee ja ei enää haluta pyllistää pylperöään kinoksen reunaan, eikä talonväki suostu siivoamaan aamuisin kissankäkeröitä ja -kusauksia lattioilta, varmaan oli pakon edessä opittava.
Lunta oli puoli metriä enemmän kuin kotikaupungissa. Eilinen, perjantai meni ihmetellessä ja touhutessa kaikenlaista. Nousin aikaisin aamulla, mutta nukuin sitten iltapäivästä puolentoista tunnin päikkärit. Illalla sitten tuli kuopus kotiin koulukaupungistaan. Katselimme tyttärieni kanssa hauskan komedian "luistelukoheltajista". Se oli oikein mukava ja virkistävä, tosin täysin luonnonlakien vastainen leffa, sillä siinä muka nousi olympiavoittajiksi pariluistelussa satakiloinen keski-ikäinen mies nuoremman miesluistelijan kanssa. Tänään lauantaina olen paistanut omenapiirakan ja munkkeja ja tein päivällisen, ja söimme koko perhe yhdessä, aviomieheni ei ole mukana lomalla, mutta kutsuin eksmieheni ja lastemme isän päivälliselle. Harvinainen hetki ja meni ihan mukavasti. Olen onnellinen uudessa elämässäni joten kaunani ja katkeruuteni ei enää juurikaan nosta päätänsä, kun tapaamme eksmieheni kanssa. Totesimme yhdessä, että yli kolmenkymmenen vuoden avioliitto riitti meille. Se siitä.
Petetyksi ja hylätyksi tuleminen on rankka kokemus, mutta aika parantaa haavat.
Toin tullessani 171 nidettä kirjoja, jotka asettelin kirjahyllyihin nätisti odottamaan aikaa, että ehdin/mme ne lukea. Mieheni on ostanut ne ja lukenut ja remontin alta ne olisivat menneet roskiin. Esim. kymmenkunta Remestä, varmasti mielenkiintoisia, ne ei vanhene ikinä.
Seassa oli muutama 40-luvulla painettu romaani ja yksi valistusopas, joka opasti avioliiton saloihin, Avioliiton perusteet. Nuo vanhat teokset olivat mieheni vanhempien jäämistöstä, ja koska olen juuri avioitunut, istahdin kiinnostuneena tutustumaan ko. teokseen. Nauroin itseni tärviölle. Eipä silti, teksti oli erittäin opettavaista, mutta tämä aika mitä elämme, on muuttanut käsitteet niin perusteellisesti, että kukaan ei olisi voinut nauramatta lukea tätä opasta. En tässä julkisessa blogissa mene yksityiskohtiin, mutta vihjaisen vain, että vielä 40-luvulla on mies ollut Mies isolla ämmällä ja naisen todettiin olevan Hyveellinen ja Kaino, jonka ainoa tehtävä oli sulostuttaa Miehen elämää. No miksei toista voi kunnioittaa vieläkin, ja sulostuttaa elämää, ehkä tämä nykyaika on liiankin epäromanttista ja tulostavoitteellista.
Tänään kävin puolentoista tunnnin ulkoilun, oli satanut lunta ja tie oli aika raskas kävellä. Mutta hyvän olon siitä sai. Ihmettelen, että minua väsyttää mielettömästi koko viikonlopun, siis haukottelen ja torkun. Ehkäpä sitä rentoutuu niin täydellisesti kun tulee tänne tuttuun ja turvalliseen kotiin, missä ei tarvitse olla koko ajan adrenaalit huipussaan. Olen saanut hyvin unen, mutta silti uni ei ole ollut oikein rentouttavaa, ehkä se kuitenkin oudoksuttaa taas vaihteeksi nukkua yksin.