Kevättä ilmassa

Kun pari päivää sakeana tupruttava lumisade lakkasi, rävähti koko maailma täydelliseen kirkkauteen. Muutos oli niin huomattava, että sen tunsi jo luissa ja ytimissä itse kukin. Huomasin jo variksien lentelevän risu nokassaan, linnut vetävät konserttiaan, mm järripeipon ääni kuuluu jo selvästi. Pääsiäisen jälkeinen viikko meni nopeasti työn touhussa. Kävimme tyttäremme kanssa kampaajalla ja teetätimme täysremontin hiuskuontaloihimme. Kummallisesti se piristää, ihan kuin ryhtikin suoristuisi, kun tukka on hyvin. Minulla on meneillään ihan vakava prosessi saada repäistyä hiuksiin ihan uusi look, ts. pätkäistä loputkin tästä letistä poikki. Toisaalta se on kuin luovuttaisi itsestänsä jotain, antaisi periksi jollekin selittämättömälle. Pitkistä hiuksista ei ole mitään iloa, ne ei välttämättä ole edes viehättävät, mutta silti niissä on jonkinlainen voima, aivan kuin hiukset olisivat elävä olento. Joku toinenkin on sen huomannut, ainakin Palin-zon omassa blogissaan on usein pähkäillyt kuinka hän käy taisteluun hiuksiaan vastaan ja joskus hiukset voittavat taistelun ja jäävät pitkiksi. Minä en tarvitse enää pitkää tukkakuontaloa, haluan ennenkaikkea tyylikkään kampauksen.

Juttelin kolme varttia vakavasti syöpää sairastavan ystäväni kanssa. Hänellä oli hyviä uutisia: magneettikuvauksen perusteella lääkäri oli nähnyt toivoa, ankara stytostaattikuuri oli alkanut puremaan. Edessä on vielä pitkä pitkä matka, mutta ensimmäisen hoitokuuri antaa toivoa.

Meidän loputon remppamme eteni eilen sen verran, että sisustussuunnittelijamme oli tehnyt suunnitelman huonekaluista ja niiden asettelusta. Idea oli ihan oivaltava. Sohvakalusto, joka sopii tyyliimme on minun mieleiseni, mutta mieheni epäröi, onko se mahdollisesti löhösohva. Kyseistä sohvaa ei saa kotikaupunkimme huonekaluliikkeiden kautta, vaan menemme lähimpään isompaan naapurikaupunkiin koeistumaan ko. komeus. Toisaalta on kivaa vaihtelua käydä ajelemassa toisessa kapungissa, hyvä tekosyy ainakin. Samalla aiomme yllättää poikamme ja hänen avovaimonsa, pistätymällä heidän luonansa. Haluan nähdä nuorten asunnon, äitinä minulla on siihen oikeus.

Onneksi on viikonloppuvapaa vastassa. Olen väsynyt ja uskallan myöntää sen. On ihana olla "tällä iällä" koska voi sanoa olevansa rehellisesti väsynyt.

Pyhäpäivä

Ilma on sakeana lumisateesta. On harmaata ja kylmää. Tämä pääsiäisen aika on tuonut minulle ensimmäisen kerran oikein kunnolla kuumat aallot. Siis ihan oikeat vaihdevuosiaaltoilut. Olen herännyt öisin litimärkänä, potkinut peiton pois ja kohta on jääkylmä. Nyt sitten on tämä vaihe alkanut. No siitä vaan, antaa alkaa, tähän ikään kuuluukin kuohahdella.
Parikymppinen kuopuksemme on nyt vieraillut luonamme torstaista lähtien. Välillä on "tylsää", mutta on meillä ollut virikkeellistäkin. Eilen menimme kolmestaan elokuviin. Siellä menee nyt 10000 BC -leffa, joka on jonkinlainen legenda vuoriston laidalla asuvasta kansasta, jotka metsästävät mammutteja ruoakseen. Jostain kaukaa valkoisten vuorten takaa tulee nelijalkaisia hirviöitä, ts hevosilla ratsastavia sotureita, jotka ottavat kyläläiset vangiksi ja siitä alkaa seikkailu, kun kylän urheat soturit lähtevät pelastamaan vangittuja. Kohtaukset jossa metsästetään mammuttia, isot lintuliskot hyökkävät ja vielä loppusota, ovat ihan nautittavia katsoa valkokankaalta. Mieheni kysyi, että "tyttöseni, mitä piditte elokuvasta asteikolla 1-5", nuorempi tyttönen antoi kolme pistettä, minä neljä.
Pidän itse kovasti fantasiasta tietyllä asteella.
Olemme ylensyöneet. Eilen herkuttelimme äärimäisen ihanalla, suussa sulavalla lampaan sisäpaistilla, rosmariinperunoilla ja pashalla. En oiken tiedä oliko ruuassa jokin mauste mikä ei sopinut minulle, sillä sain inhottavan migreenikohtauksen. Yritin asettua nukkumaan, koska tiedän, että aamulla on parempi olo, mutta kuten jo aiemmin kerroin, hiki virtasi vielä yöllä.
No joka aamu armo uus. Tänään odottelemme veljeä vaimonsa kanssa kylään. Mukava kun koti alkaa olla jo sen veran kodiksessa, että voi istuttaa vieraat sohvalle ja tarjota kahvit. Tämä remontti on kestänyt liian kauan, ja mieheni huokaisi, että jospa tämä olisi huhtikuussa valmis.
On kai se itsestäkin kiinni. Olisin kyllä itse jo tiennyt mitä huonekaluja haluaisin, mutta noudatamme sisustussuunnitelmaa loppuun asti, koska alku on ollut niin palkitseva. Joten ei valiteta.

Autoremppaa

Olin viikonlopun kotona maatilallani, loma oli tosi ihana. Jostain syystä rentouduin täydellisesti, nukuin molempina päivinä parin tunnin päikkärit ja siitä huolimatta nukuin sikiunta jo 23 jälkeen iltaisin. Jostain syystä ilma, joka on kuin haukkaisi jäävettä, tekee elimistön täydellisen rentoutuneeksi. Silti olin päivisin virkeä ja touhusin kaikkea mukavaa; siivosin, leivoin, pyykkäsin, kävin lenkillä. Tänään oli sitten ohjelmassa, että tyttäreni nakkaa minut autollani puoleenväliin kotimatkaa, josta mieheni käy minut hakemassa. Alkumatka meni ilman hankaluuksia, mutta sitten alkoi ongelmat. Auto alkoi ääntämään kummallisesti ja yhtä-äkkiä sen veto loppui kokonaan. Alkoi tulla omituista käryä sisään. Ymmärrän autoista sen verran, että kytkin löysäsi. Soitin kukkarossani olevaan vakuutusyhtiön hätänumeroon, josta katsottiin vakuutukseni ja todettiin, että olen maksanut vakuutusta, joka korvaa hinausauton lähimmälle huoltoasemalle. Ts. soitin hinausauton, joka tuli toistatunnin odottelun jälkeen. Siihen mennessä mieheni oli jo huolestuneena tullut paikalle, odottelimme kaikessa rauhassa hinausautoa. Paikalle keskellä ei mitään, köpötteli paikallinen isäntämies, joka aloitti hartaat ja kiirettömät raatailemiset. Tosin tilanne meni siten, että minä jouduin johdattelemaan koko ajan keskustelua, sillä mies on "osailevaa" sorttia. Kaipa vähän tapahtumaköyhälle erämaakylälle on mielenkiintoista jos tulee jotain katseltavaa.
Kotona - kotona, joksi kutsun matilaani, oli oikein rauhallista ja mukavaa. Koirat ottivat mamman jälleen hyvin vastaan ja kissamuori oli entisestään lihonut ja ahneempi mitä koskaan. Tarjosin kissalle kuusi muikkua ja kermaa kupin pohjalle, silti tämä ryökäle kehtasi huutaa lisää. Toiset kuusi muikkua ja kermakupillinen kai jotenkin pökerrytttivät kissan, sillä moneen tuntiin ei kuulunut mitään. Hiekkalaatikko oli kyllä ollut tarpeeseen, kissa oli suhutellut ja käkertänyt laatikon melkoisen tehokkaasti.
Ihana oli ajella kotiin. Tosin huomasin tulomatkalla, että pojat ovat poikia liikenteessä ja olisiko siinä syy miksi me naiset käyttäydymme liikenteessä enemmän kuin varovaisesti. Nimittäin meidät ohitti mitä vaarallisimmissa paikoissa mitä hirveimmällä vaudilla etelää kohti meneviä autoja ja totisesti oli oltava varuillaan.
Pääsiäsiviikko alkaa, ja odotamme todella innokkaasti kuopustamme kotiin pääsiäiseksi. Monta monituista vapaapäivää esitellä uutta kotikaupunkia. Elokuvissakin on tarkoitus käydä. Elokuvateattereihin on tullut uusi hollywoodmuinaiskohellus, joka näyttää ihan katsottavalta.

Uusi alkava viikko

Ilmat lämpenivät suorastaan dramaattisesti. Lunta on tullut lisää, mutta se on muuttunut/muuttumassa ikäväksi loskaksi. Mittari näyttää plus kolmea astetta. Olemme jo lähenemässä maaliskuun puolta väliä, joten kevään voi jo odottaakin tulevan.
Viikonloppu meni kutjuillessa yövuoron jälkimainingeissa. Minusta on vaikea käsittää, että yhden yön valvominen voi vetää niin väsyneeksi. Tuntuu, että torkahtelin jatkuvasti ja olin kuin nukkuneen rukous. Emme käyneet edes ulkona kumpanakaan päivänä. Eilen innostuin katselemaan telkkaria. Kiinnostuin seuraamaan 90-luvun hittiä, Jaettu Maa -nimistä sarjaa.
Tuntui, että kun aikoinaan katsoimme sen pienestä ruudusta hämärillä väreillä, ja nyt taulu-tv:n valtavasta kuva-aukosta, tunnelma ei ollut ollenkaan sama kuin 90-luvulla. Peräkkäin näkyi useampi jakso, mutta käänsimme sitten lempiohjelmamme, ruotsalaisen poliisisarja Wallanderin puolelle. Harvoin viihdyn telkkarin ääressä, mutta ehkäpä tuon sarjan näyttelijävalinnat ovat yksi syy miksi viihdyn. Siinä on silmänruokaa. ja jokainen joka sarjaa katsoo, tietää keitä tarkoitan. Toisaalta juoni on aina hyvä, jaksosta toiseen.
Nukuin helkkarin huonosti. Juoksin koko yön herkeämättä karkuun leijonia, gorilloita, jopa villiä kissaa. Sitten heräsin ja päätin, että en kertakaikkiaan enää juokse askeltakaan. Onneksi sitten unet vaihtuivat. Mielen päällä on paljon kaikenlaista, jotka sitten unessa purkautuvat, uni varmaan ehdottaa, että juokse karkuun niin pitkillä kuin pääset. Karkuun-mitä?
Löysimme vihdoin netin kautta kirjoituslipaston. Nimittäin hakusanalla "klahvi" ei löytynyt juuri mitään, mutta sitten keksimme laittaa googleen "kirjoituslipasto". Siinä rävähti auki aivan uusi lipastomaailma. Päädyin kuitenkin, että tyydyn klahvittomaan kirjoituslipastoon, sillä tämä minkä haluan, on sirompi ja enemmän käyttökelpoinen. Sen valmistaa suomalainen puusepänverstas tilauksesta kohtuuhinnalla. Tulee kotiinkuljetuksena. Ns. massatuotantoa se on, sillä niitä myydään nettikaupan kautta. Mutta tumma petsaus ja metallikoristeet tekivät siitä houkuttelevan.
Odottelen että ajokelit eivät huononeisi kovinkaan, sillä haluan mennä käymään "kotona-kotona" ensi viikonloppuna. Toivon pakkasia.

Naistenpäivänä

Päivä täynnä naisenergiaa: ainakin tiedotusvälineiden toitotuksen mukaan. Itse olen lähinnä velttoillut, sillä viimeyön yövuoro vei mehut totaalisesti. Kun kömmin aamuviideltä pehkuihin, nukahdin ja jatkoin kolme tuntia samaa työtä-unessa. Todella rasittavaa. Nousin ja viihdytin itseäni siivoamalla koko asunnon. Sitten kellottelin sängyllä ja luin hyllyköstä löytämääni Heikki Turusen Punahongan hehkua. Nautittavaa huomata, että yhdestä elämänvaiheesta tuttu Pohjois-Karjalan murre alkoi taas tuntua tutulta. En kuitenkaan ole enää niin turusfani kuin olin joskus 90-luvulla. Mikään oikein murteella tuohkuttu kirjoitus ei ole niin kovin helppoa lukea, vaikka sitä onkin hauskaa kirjoittaa. Syylistyn itsekin murteellakirjoittamiseen.
Sain kuitenkin nukuttua pari tuntia tässä iltamassa. Kun heräsin, minulla iski kauhea pullansyöntihimo. Olisiko verensokerit laskeneet nukkuessa. Liotin pullaviipaleita maidossa ja suorastaan ahmin nisua. Synnillisen turmiollista.
Eilen kiersimme mieheni kanssa valaisinkaupoissa, joista valitsimme uudet valolähteet kotiimme. Keittiöön valitsimme vähän erikoisemman, vähän enemmän "kartanomallisen" kruunun, jossa on kolme valolähdettä laskikuvuissa, runko on kromattua metallia. Se on raskaan oloinen, mutta mietimme, että se se sopii hyvin kromattuun verhotankoon ja kromattuun keittiötuulettimeen. Ja pöydän päälle ripustettava kruunu ei ole vaarallinen, siihen ei voi iskeä päätään. Turkoosikammariin löysimme sängynpäätyyn ja myöskin verhotankoon sopivan siron helmikoristeisen lampunvarjostimen. Se on aika pieni, mutta huonekin on pienehkö. Makuuhuoneeseen ostimme ison lasilautasen, johon tulee olemaan vaikea vaihtaa hehkuja kun/jos ne palavat, mutta lupasin hoitaa homman. Koko ajan sisustus valmistuu. Mieheni vietti päivän kirjoituspöydän äärellä miettien olohuoneen huonekalujärjestystä. On vaikea luopua sellaisesta, jota haluaisin. Nimittäin olohuoneeseen pitäisi mahtua ruokaryhmä. Näillä näymin ei mahdu. Kaikki on niin massiivista. Iso lasiovinen kirjahyllystö, joka vie kaksi seinää, valtava taulu-tv, sohvat, joita ei ole uusittu, koska mikään katselemamme sohvakalusto ei ole miellyttänyt silmää. Nyt on muuten kummalliset divaaniviritelmät muotia. En huoli moisia hirvityksiä porvarilliseen kotiini. Muistan kuinka ostimme aikoinaan tyttäreni kanssa pienen kangassohvan, joka on nimeltään Viljo. Se on mintunvihreä, oikein kaunis katsella, mutta äärimmäisen hankala pitää puhtaana ja siistinä. Viljo on seikkaillut jo monessa opiskelijakämpässä, mutta nyt se on palannut hirvikoiramme makuualuseksi.

Huh sentään!

Edelleen huonoja uutisia sukulaismiehestä. Mutta uskoisin että koko ajan menemme parempaan suuntaan. Olen kävellyt kilometrin toisensa jälkeen työmatkoja. Aloitin seuraamaan painoani, mikä on mielenkintoista. Paino on pudonnut n. viisi kiloa, mutta silti en huomaa erityistä ihanaa muotojen muuttumista. Anyway, ehkä tuon vertainen ei juuri muuta olemusta. Mieheni kunnostautui leipomalla "kengänpohjan" eli chiapattaleivän. Se ei juuri eroa arkisesta hiivaleivästä, mutta mieheni karvaisilla käsillä leipoma leipä oli ihana. Se oli juuri oikein kohonnut ja paistunut. Tosin aikaa oli mennut viitisen tuntia. Omituista itse teen vanhasta kaurapuurosta leivän tai sämpylät kymmenessä minuutissa. Olin ylen ihastunut ja hämmästynyt mieheni kyvyistä! (hymyilkää ahkerat sisareni ja sukuni naiset).

Talvi tuli yllättäen. Huomasin, että vastaani kävelee toinen toistaan saman näköistä naisimmeistä, mustassa lookissa, huivi sidottuna kaulaan muodikkaasti ja baskeri päässä, ihan kuin minullakin. Olemme harmaata kansaa. Kuljemme turjustautuneena mustaan ja harmaaseen ja kasvot ovat kelmeät tai hehkuvat tulipunaisina viimassa.
Koti alkaa olla kondiksessa. Kävellessäni kotiin, ajattelin, että minulla ei ole enää ollenkaan ikävä minnekään.
Töissä menee kohtalaisesti. Teen tosi rankkaa työtä, joka on jäänyt tekemättä kun ei ole rekrytoitu tarpeeksi jengiä ja juoksen ajan kanssa kilpaa. Pelkäsin eilen jo itsekin ifarktia, jatkuva päätetyöskentely numeroiden kanssa on tappavaa. Voitin kisan. Sormeni ovat nopeat ja kieleni kerkeä.
Kodissani on vihdoin uusi sänky. Se on 180 cm leveä, upealla puupäädyllä, jossa metalliset koristeet. Nukuin huonosti, koska sänky on liian pehmeä ja tyyny liian kova, mutta löydämme konsensuksen takuulla.
Takana on taa yksitoista työpäivää ja 54 km kävelyä. Hyvä minä.

Maaliskuu

Aika rientää, olemme jo maaliskuulla. Yleensä maaliskuun aikana tulevat ensimmäiset joutsenet "haukkumaan" kotimaatilani joelle. Jos jaksaa nousta aamuaikaisella, kuulee helmipöllön kiimakutsun, ääni halkaisee koko selkosen. Joskun toinen vastaa vastakkaiselta suunnalta. Konserttia parhaimmillaan.
Päivä meni töissä. Mieheni tuli hakemaan ja kävimme kaupassa. Lupasin hänelle tehdä oikein vanhan ajan kotipullaa ja täytyy sanoa, että se onnistui ihan hyvin. Leivoin myös sämpylöitä. Vastaan tuli ongelma, kuinka kahden kilon nisutaikinasta tehdyt pullat ja sämpylät saa mahtumaan pieneen pakastimeen. Kuitenkin ne mahtuivat.
Leipomisen jälkeen soitin sukulaiselleni, jonka aviomies taistelee infarktin kourissa. Toivomme parasta. Edelleen lämpimät ajatukset, paranemista.
Mikään kummempi ei ole mieltäni kuohuttanut.