Uutta Vuotta kohti

Meidän kotimurteella sanotaan, että " pakkanen äityi kovaksi-tuli kuiva keli". Tosiaan, joulun aikana oli parikymmentä astetta pakkasta ja luonto on kertakaikkiaan kaunis: joulukorttimaisema. Yhtenä aamuna viime viikolla näkyi suloinen valoilmiö: aurinko näyttäytyi vaaran takaa. Voisi ajatella, että tuo luonnonilmiö on parasta mitä kaamoksessa voi kokea. Kuin jonkinlainen varmuus, että pimeys on voitettu.
Joulu tuli ja meni. Tein kaikki jouluruoat ja -leipomiset, vietimme ihanan joulun mieheni ja kahden nuoreni kanssa. Ja kun joulu alkoi olla joulupäivän illassa, nuoret olivat lähteneet, tunsin suunnatonta ikävöintiä ja  kävi kuten aina tahtoo käydä: kyyneleet sekoittuivat lanttulaatikkoon. Pitihän minun tehdä "hiirille teevettä".  Stressi purkautui itkuna joka sitten vaihtui hel-vetin-moiseksi migreenimäiseksi oloksi. No aikani niiskuteltuani  ja purettuani murheet systerille, joka ymmärtää hyvin nämä "kirveeniskut", elämä alkoi taas voittamaan.
Masennusnotkahdus alkoi lieventyä kun sain luettavakseni huikaisevan käsikirjoituksen kirjasta, jonka systeri oli kirjoittanut. Sen juoni vei mukaansa ja välillä huomasin hihitteleväni lausekäänteille. Migreeni jyskytti vielä eilen illalla, mutta muistin, että minulla on yöpöydän laatikossa kipusalvaa, ja tuuvasin sitä krampanneisiin  hartialihaksiin, kipu katosi ja nukuin kuin murmeli yön yli. Näin mielenkiintoista unta henkiauttajastani, joka ilmestyi kun 121212 lataus alkoi.En saa oikein selville minkä näköinen hän on, epäilen tavallista matalaa, leveäselkäistä, lyhytjalkaista perustyyppiä. Toivoisin hänen olevan kuin haltija, pitkä, hoikka, kaunis. Anyway, tämä henkiauttajani saneli minulle, että minun on vihdoin tajuttava se asia, että minä elän tässä ja nyt, minun on tartuttava hetkeen, ei haakuroida koko elämääni aina mieli menossa jo tulevissa - tai menneissä, koska body ja elämä ei pysty hyppelemään elettäessä tuleviin tai menneisiin, paitsi siis huikealla mielikuvituksella, mikä on vain mielikuvituksen harhaa. Minä räväytin silmän auki ja tajusin, että hei, noinhan se on. Helpotti kovasti kun tuon tajusin. Migreeni tulee helposti kun aina joutuu murehtimaan, miten tulossa voipi olla sitku jotain ikävää. Mutta ei tuossa vielä kaikki, tämä henkiauttajani antoi minulle vakavan ohjeen: pyri elämään kunniallisesti, että voit katsoa elämääsi taaskepäin ylpeänä siitä mitä olet ollut. Tosin pienellä varauksella, että elämässä saa olla niitä "pullan rusinoita", koska kenenkään elämä ei ole elettävän arvoista, jos joka hetki on liian nuttura tiukalla.
Tosiasiassa kaikki nämä asiat ovat varmaankin hormonikuohuntaa, tai siis sitä, että ne eivät kuohu tarpeeksi, koska räpiköin elämääni vaihdevuosissa.

Olen nauttinut fantasiaelokuvista tämän joulun aikana. Kävimme kuopukseni kanssa katsomassa kolme tuntia kestävän Hobbit-saagan. Aika meni kuin siivillä, se oli niin mukava, jännittävä ja huolella tehty. Sitten katsoin tietysti viidenteen kertaan Kuninkaan Paluu-saagan, joten päässä vilisee haltiat ja hobbitit ja örkit.
Arki on taas alkanut, mikä on minusta vuodenkierrossa parasta. Minä voin hyvin, jos minulla on äärettömän tasainen ja normaali elämä, joka toistuu samanlaisena ja rauhallisena. Puhutaan säännöllisestä elämästä. Se on juuri minun kohdallani tärkeintä. Voisin kellontarkasti tehdä kaikki tekemiseni joka päivä samaan tahtiin, se olisi turvallista ja pitäisi minut terveenä. Itseasiassa elän säännöllistä elämää ja voinkin suurimmalta osin hyvin, notkaukset ovat onneksi harvinaisia.

Joulu on onnellisesti saatettu taas taka-alalle. Ja uusi ihana tärveltymätön vuosi on alkamassa. 

Lemmikkimammelina

Vietin todella mukavan ja rauhallisen lomaviikon maatilallani. Minulle oli uskottu tärkeä ja vastuullinen tehtävä; huolehtia kahdesta kollipojasta ja kahdesta koirasta, joista toinen  ärmätti tympenä, kun hänet oli jätetty hoiviini, ja toinen oli erittäin sopeutuvainen ja kiltti lupsaus.
Ärmättikoira nosti suupielet ylöspäin puolen viikon maissa, joten mitään konfliktia ei sattunut. Eli lempeyteni ja hoivailuni palkittiin.  Ainoa kiusa oli hornettihävittäjä, joka liippasi aika matalalta ja sai aikaan hurjan ulvontareaktion molemmille koirille. Vanha koira mylvi kuin sonni ja nuorempi koira istui nokka taivasta kohti ja ulvoi kimeästi kolme minuuttia yhteen soittoon. Silloin vähän säikähdin, mutta muuten en ollenkaan pelännyt, enkä vierastanut olla isossa talossa erämaassa yksikseni. En nähnyt enkä aistinut erämaassa asuvaa lumimieskansaa tällä kertaa. Ehkä ne olivat palanneet takaisin Uhtualle ja tulevat taas kun heidän tarvitsee tulla. (tuo on tietysti mytologiaa, johon jokainen voi suhtautua miten haluaa, minä ja vanhin tytär olemme ne nähneet).  Minusta löytyi outo piirre: lusmuilin ja vetelehdin ja venyin sohvilla, sängyillä, tuoleilla. Sanallasanoen ainoa tehtäväni oli ruokkia itseni ja sitten eläimet. Tuossa järjestyksessä. Aina kun koirat alkoivat äännellä vähän äkäisemmin, tyyräsin karhukoiran häkkiin rauhoittumaan ja päästin toisen koiran juoksentelemaan vapaaksi. Kun koirat taas sietivät toisiaan, otin ne yhteiseen piha-aitaukseen. Kissat eivät sitten ääntä pitäneetkään, vaan ainoa ääni oli hyrryttelevä kehräys ja kiehnäys, kun huomasivat taas olevan nälissään. Karhukoiran jalka on kuntoutunut kiitettävästi. Se kyllä kestää jo juoksemistakin.
Luin muutaman romaanin ja katselin muutaman elokuvan.  DVD-soittimen kaukosäädin pysyi koko viikon minulle mysteerinä.  En saanut tulemaan tekstitystä elokuviin, joten luovutin ja katselin omalta IPadilta elokuvia sohvalla maaten.
Loppuviikosta sain taas leikkiä kotia, kun "lapsilaumani", ts. nuoriso, kaikki kolme plus vävyntekele ilmestyivät kotiin. Leivoin rieskaa ja paistoin kahvileipää, keitin ruokaa ja petasin sängyt. Voi miten se on mukavaa, kun se on niin harvinaista. Siis saada kaikki kolme saman padan äärelle.
Ulkona on harmaata, harmaampaa ja vielä harmainta. Nyt on se aika, kun hämärä antaa pimeälle kättä.
Mutta tätä ei kestä enää kuin kuukauden, ja päivä alkaa jatkumaan harppauksin. Lumi lähti kokonaan vesisateiden myötä, ja toistaiseksi on vältytty liukkailta keleiltä. Tosin oma sivutie löysäsi aivan kokonaan, kun sunnuntaina lähdimme ajelemaan työmaitamme kohti. Mutta emme siis vallan jääneet mottiin. Päätiet oli suolattu, ja kova liikenne piti sohjon loitolla. Riesana ovat porot, jotka koikkelehtavat pimeässä tiellä syömällä suolaa ajoradalta. Kuvassa näkymä kotitieltä joelle, jossa sukeltelee koskikara.

Olen alkanut kävelemään työmatkat kun pyöräilykausi on jo ohitse.  Tosin marssimurtuma jalkateräni sivussa tekee tosi tuskaa. Se tuli ahneesta lapionpolkemisesta ja riekkumisesta syystöillä huvilalla. Tuo tuska on merkillinen. Vaikka tosiaan olin nyt  aika rauhallinen viikon loman  ajan, kipu ei juuri vähentynyt.  Tai vaikka se hävisi, se tulee heti takaisin kun lähden kävelemään. Olen kuukkeloinut netistä tietoa ja löytänyt plantaarifaskiitin, johon oireet toisaalta sopisi. Anyway, oli mitä oli, kipu ei korvaa ystävää (lainattu laulusta väärinpäin)  ja kävely vaikeutuu aina kun tuntuu, että puukkoa työnnetään jalkaholvin sivuun. Pitäisikö tuolle tosiaan puukkoa näyttää, en osaa sanoa. Ja mitä siitä leikattaisiin.
Muuten olen ollut hyvässä hapessa, en allergisoitunut eläimille, johtuen siitä, että ne olivat miltei aina ulkona. Siivosin ahkerasti ja käytin tietysti astmalääkettä säännöllisesti. Nuoripari palasi Pariisista ja ainkaaan he eivät moittineet huonosta eläinten hoidosta. Onneksi he olivat kuvanneet koko lomareissun, ja kun katselin kuvia, totesin, että minun ei tartvitsekaan lähteä Pariisiin lomalle, kun näin kuvista Riemukaaren, Eiffeltornin, Seinen sillat. Onko tämä merkki vanhenemisesta ja laiskistumisesta?

Ja sitten tuli talvi!

Tuli talvi oikein totisilla lumisateilla. Maailma muuttui oikein kauniiksi, valkoiseksi ja valaistuneeksi. Aloitin jo viime viikolla töihin ja takaisin - kävelyn, ja se nilkutus ja valitus on sitten nilkuteltu ja valiteltu, sillä minä pystyn kävelemään ihan mainiosti tuon vajaan kolmen kilometrin matkan suuntaansa aamuin.- illoin.
Terveyteni meni huonoksi kipujen takia ja kävinkin reumatautien erikoislääkärillä.Se oli hyvin miellyttävä kokemus lähinnä siksi, että tunsin, että ko. herra otti vaivani ihan tosissaan. Hän ei ainakaan sanonut, että olette rouva  vaikea tapaus, koska olette  vaihdevuosissa. Hän tutki niveleni, ja sanoi, että reuma voidaan sulkea pois, yhdessäkään nivelessä ei ole tulehdusta. Se oli ihana tietoa, mutta ei se tuskia poistanut. Hän tutki ja teki diagnoosin, että kipukynnykseni on alentunut, eli aikaisemmin kyseistä oireyhtymää nimitettiin fibromyalgiani -nimellä. Ja jalkaterän kauhea kipu on sitten rasitusvamma. 
Mutta mikä parasta, kaiken voivotuksen, levottomien jalkojen ja juilimisten jälkeen sain todellisen avun, kun vaihdoin hormonilaastarin geeliin. Kivut ja oireilut hävisivät jo toisena päivänä, kun olin aamulla tuuvannut huolellisesti geelin iholleni. Elikä, minun kauheat oireet ihan oikeasti johtuivat estrogeenin puutteesta.
Ja nyt kukoistan ja olen virkeä päivällä ja nukun yöni kitisemättä. Eläköön hän, joka keksi hormonikorvaushoidon!
Mutta jotta ei menisi liian ihanaksi tämä elämä, tuli rankka takapakki. Nimittäin tuorustaina minulle alkoi sietämätön niskasärky. Se meni niin pahaksi, että tuntui, kuin sydän olisi sykkinyt niskassa. Jouduin menemään keskussairaalaan päivystykseen, jossa  lääkäri teki minulle neurologiset testit ja tutkaili, olenko heittämässä henkeni.  Kun pysyin tajuissani,  hän laittoi minut nukkumaan pariksi tunniksi kipu- ja rentouttavilla piikeillä. Tuomio oli, että jos ne auttavat, saan lähteä kotiin, jos ei, joudun osastolle. Heräsin kahden tunnin päästä ja kipu oli muuttunut siedettäväksi. Eli lähdin kotiin. Lääkitys ilmeisesti laukaisi niskakrampin ja nyt on tunne, että pää ei pysy kaulan varassa, kuin santsin kauluksen avulla, jonka kääräisin kaulaani  äitivainajan kangaspuilla kutomasta ihanasta huivista.
Nyt kun olen valittanut vaivani, kerronkin eilisestä reissusta Kuopion uuteen ostosparatiisiin. Reissu oli ensiksi tarkoitus tehdä omalla autolla mieheni ja tyttäreni kanssa. Mutta kun heräsimmemelkoiseen lumituiskuun, päätin että emme lähde autolla luistelemaan. Kipaisimme tyttären kanssa junaan ja huristimme Kuopioon. Istuskelimme ravintolavaunussa kahvilla ja neuloin yhdet rannekkeet siinä samalla. Ja oli kiva katsella maisemia, kun tiesi, että ei tarvitse välittää, vaikka kuinka rähmii räntää.Keli oli tosiaan ollut vaarallinen, sillä useita autoja oli syöksynyt ojiin viikonlopun aikana. Rautatieasemalta on vain puolen kilometrin matka Kuopion torille, josta lähti tunnin välein iso bussilastillinen väkeä kohti autuutta: eli tungeksimaan putiikkeihin satojen samanhenkisten kanssa. Hauskaa se on, ihan ihanaa. Saada hypistellä ja ihastella ja valikoida toinen toistaan kauniimpia tavaroita. Vielä ei ollut joulua avattu, joten  sekin on sitten vielä edessäpäin. Nimittäin mieheni oli tavattoman kiinnostunut millainen tämä uusi ostosparatiisi on, ja hän mainitsi, että sitten käymme jouluostokset hakemassa nimenomaan sieltä. Huh sentään, jo ajatus tuntuu huikealta, mutta samalla väsyttävältä.
Nautimme vielä päivällisen Kuopion torin reunalla sijaitsevassa ruokapaikassa. Se kruunasi mukavasti meidän tyttöjen päivän. Kotimatkalla neuloin sukan ja torkuskelimme väsyneenä ja tyytyväisenä junan kolkatessa kotiin päin.

Syysmyräköintiä

Nukuin tavattoman hyvin koko viikonlopun, kun ulkona myräköi ja satoi maahan saakka. Järvikin kuohui, kuin muka olisi leikkinyt isompaakin järveä. Oikein jymisteli laituria vasten ja säikäytti minut kunnolla, sillä pimeässä, kun hipsii pesulle saunaan, yhtä-äkkiä kuuluva jyminä säikäytti. Toisaalta se oli ihanan kuuloista ja istuuduin saunan terassille oikein rauhoittumaan.
Olen nyt sitten hoidattanut mieltäni käymällä terapiassa. Jännä miten solmut aukeavat kun ei koko ajan ole itse äänessä, vaan antaa terapeutin johdatella puhetta. En ole tiennytkään, että minulla saattaa olla kuulemma selvittämättömiä solmuja edellisestä elämästi, ts. avioerosta. Selvittämättömiä solmuja! tekisi mieleni kirota! Mitään muuta ei olekaan kuin selvittämättömiä solmuja.  (sensuroitua)
No joo. Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen, kun olen nopeasti taas oma itseni. Pahinta on tuo kauhea hermosärky jäsenissä ja levottomat jalat -oire, joka estää nukahtamasta illalla ja herättää yöllä jatkuvasti.
Silti kieltäydyn syömästä nukkulääkkeitä, sillä ne sairastuttavat nopeasti huonoon oloon. Aikoinaan systeri teki shamaanimatkan takiani ja sai omalta toteemieläimeltä ohjeen, että minun pitää haudata levottomat jalkani kuumaan hiekkaan omalla hiekkarannallani. Teinkin sen ja se auttoi ihmeesti. Nyt en enää tälle kesälle ehdi upottaa kinttujani kuumaan hiekkaan, kun talvi painaa päälle.
Olen ihan tyypillinen vanheneva nainen! Ihan naurattaa tämä kirjaesimerkki. Mitähän minä kuvittelen saavani apua reumatologilta, jonka luona käyn huomenna. Yleensä kaikki tämänikäisen naisen huonot olot ovat korvienvälissä. Tai "sen yhden puutteesta", sanoi aikoinaan isomummu lasteni isän puolelta.
Minä tunsin kovasti yleneväni, kun systeri, joka on sata vuotta edellä minua huuhaajutuissa, kertoi kokeneensa oman valaistumisen minun valaistumisestani. hehee.  Minusta valaistuminen on niin huikea kokemus, että se pitää julistaa ympäriinsä. Minun valaistumiseni ovat äärimmäisen harvinaisia ja tulevat yleensä vakavan romahtamisen jälkeen.
Viikonloppu oli oikein mukava. Laitoimme kunnon päivällisen, eli haudutimme gulashintapaisen padan leivinuunissa. En ole vielä kokeillut huvilan leivinuunia, kuinka siinä pikku pesässä paistuisi ohrarieska. En yksinkertaisesti ole muistanut, enkä viitsinyt, kun yleensä olen aina ulkona, kun olemme huvilalla. Uudet ihanat sukulaiset tyttären sulhasen myötä ovat tykästyneitä koillismaalaiseen rieskaan, joten taito pitää pitää hyppysissä. Tiedän, että rannikolla on oma herkkunsa, eli juhannuksena syötävä punainen juustokeitto.Olen maistellut sitä kaupasta ostettuna versiona, mutta se ei ole kuulemma hetikään sitä mitä itse keitetty. Aijon vielä opetella sitäkin tekemään.
Ostimme kierrätyskeskuksesta kaksi viisikymmenlukulaista pinnatuolia. Ne olivat oikein kauniisti sorvattuja, tummalla lakalla lakattuja. Istuinsuojat olivat tehty vanhoista verhoista, joten purin ne heti. Alta paljastui jälestäpäin huolella tehdyn istuinosat, joihin oli leikattu vaahtomuovista pehmusteet. Laitoimme kauniin sisustuskankaan niihin päälle ja veimme kiireesti parvekkeelle, sillä jos niissä on viisikymmenluvulta lutikoita, ne saivat jäädä ulos. Ei niitä näkynyt, mutta ei niitä näykään silmällä, jos ne ovat viisikymmenluvulta.

Huvilalla ne tuolit nyt ovat, ja edessä on pitkä  kylmä talvi, joten jos niistä jotain irtoaa, niin ei ainakaan talvella.  Hassua, mutta tuota ei ole tullutkaan aikaisemmin ajatelleeksi, että saattaisi moinen riesa tulla vastaan.  Löysimme mieheni kanssa ihanan pienen ompelukonepöydän, se maksoi 3,5 euroa, ja vaati hivenen fiksausta. Se alkaa olla jo valmis.  Tuollainen tumma pöytä sopii hyvin arvokkaaseen makuukammariimme, kuin helmeksi.

Kompuroiminen helvetistä ja valaistuminen

Koko kesä meni niin ihanasti, jatkuva sade teki huvilan puutarhasta kuin ainaskin eteläeurooppalaisen vihreän paratiisin, mm tuoksuvatukkapensaat nousivat liki huvilan  räystään kulmiin saakka. Lehdet olivat valtavan isoja  ja tuoksu suloinen. Sain tänä kesänä poimittua paljon marjoja, jotka pakastin ja mehustin. Sateinen kesä muuttui lämpimäksi syksyksi. Olemme jo saaneet viikon ajan jatkaa kautta huvilalla. Nyt tulevana viikonloppuna on kesäkauden lopettajaiset. Olemme kutsuneet vieraita päivälliselle, saunomaan ja uimaan. Niin uiminen kylmässä vedessä on ollut parasta kuluvana syksynä.  Mitä kylmempi vesi, sitä parempi olo.
Ja kaiken ihanuuden jälkeen tuli rankka putoaminen pohjamutiin.
Selvisin elämälle kun tajusin, että tämä putoaminen oli tarkoitettu minulle pysäyttämään erittäin huonoon suuntaan kääntyneen elämänvaiheen. Suomeksi sanottuna join liikaa, jatkoin seuraavana päivänä ja vielä tasoitin kolmantena. Ja voi jumala kuinka olin sairas sitten maanantaina töissä. Mutta en antanut periksi. Kärsin helvetin sen jälkeen, mutta  sain todella todeta että Jumala on olemassa!
Nimittäin minulle kävi samoin viime toukokuussa, jolloin päätin, että en anna itseni ajautua juomaan ja tilasin ajan a-klinikalle. Silloin toukokuussa minulle sanottiin, että ei ole mahdollista päästä terapiaan, sillä ei ole perusteita, minun edellä on niin paljon muita, jotka tarvitsevat kriisiapua. No unohdin koko jutun, enkä siis maistanut pisaraakaan koko kesänä. Nyt sitten tiistai-aamuna soi puhelin, a-klinikan terapeutti soitti, että olen soittanut toukokuussa, että onko minulla tarvetta käydä terapiassa! Uskomatonta, juuri kun tarvitsin henkisesti apua, se annettiin minulle puhelinsoiton muodossa. Ilomielin otan vastaan kaiken avun mitä ikinä saan. Sovimme, että menen ensi maanantaina terapiaan. Ja koska haluan myös tietää, pilasinko jo terveyttäni tuolla viikonlopun myrkytyksellä, tilasin työterveyshoitajalta ajan maksakokeeseen. Käyn siellä huomenna.
Jos maksani ei ehtinyt saada myrkytystä, aijon ottaa kaiken mahdollisen avun vastaan, kuten esim antabuksen, jos siis vielä ikinä tulee mieleen halu pudota.
Sain valaistuksen kun kerroin systerille, että sittenkin Jumala on olemassa, niin systeri totesi, että ihminen on itse jumalansa, eli samaa ykseyttä. En osaa selittää niin hienoilla sanoilla kuin systeri osaa, mutta valaistua  tajuamaan, että niinhän se onkin. Kun teet hyvää itselle, palvot jumalaasi, jos teet pahaa itsellesi, teet pahaa jumalallesi, sitä voisi kutsu sitten nimellä synti.
Olen aloittanut jonkinlaisen suuren puhdistuksen elämässäni. Tiedän, että osittain syynä tähän alasajooni on se, että minulla on mennyt liian lujaa koko vuoden.  Jos vähän tässä listaan, niin  stressiä on ollut: Maatilan remontti oli liki liian iso kakku haukattavaksi. Varsinkin kun kissat sabotoivat keittiössä kolme kertaa vesivahingon. Menivät puremaan tiskikoneen letkun poikki, vesi valui keittiön lattian alle. Onneksi meillä oli kolminkertaiset laminaatit varattuna, joten selvisimme ilman lisäkustannuksia. Keljua se tietysti oli.
Lisästressiä antoi karhukoiran auton alle jääminen. No siitä selvittiin, sain juuri viestiä, että Sakua ollaan viemässä röntgeniin ja rautojen poistoon.  Yksi stressin aihe keväällä oli tietysti, että sain tehtyä näyttötyöt kahden vuoden opinnoista. Tuokin meni hyvin, mutta oli siinä tekemistä.
Myös mieheni kanssa on ollut kaikenlaista murehtimista, mm. verenpaine on aivan hirveä. Ja se ilmenee siten, että hän purkaa pahan olonsa minuun. Näen heti kun menen kotiin, että milloin verenpaine huitelee kahdessa sadassa. Monesti olen miettinyt, että en ole ammattitaitoinen auttaja, sillä en ole koskaan opiskellut lääketiedettä. Usein kyllä pelkkä sänkyyn peitteleminen ja rauhoittaminen on auttanut, mutta silti pelkään, että en osaa toimia jos tulee tosi tilanne.
Oma itseni on nyt noussut äärimmäisen tärkeäksi. Kuitenkaan en koe masennusta, ehkä vähän synkistelen.
Mutta se sallittakoon.

Tulvan keskellä

Luojamme lupasi, että maapalloa ei enää hukuteta toista kertaa, merkkinä siitä on sateenkaari. Onkohan sekin lupaus vanhentunut, kun nykyisin ei enää vanhat merkit pidä paikkaansa. Ainakin  meillä Kainuussa on jatkuvasti satanut vettä, päivästä toiseen, viikosta toiseen. Järvet ja joet ja muut puroset ovat tulvineet teiden päälle, meidän huvilan pihallekin nousi järventapainen. Ei tuo syvä ole, mutta selvästi näkee, että maa ei kertakaikkiaan ehdi juoda sisäänsä taivaalta tulevaa vesimäärää.
Lakat, eli hillat olivat niin kaukana erämaassa, että en jaksanut lähteä niitä hakemaan. Onneksi sain tehtyä kaupat  poimijan kanssa, joka ilmeisesti sattui marikon reunaan tuolla Lapissa, sillä oli jo ehtinyt kerätä liki sata kiloa muutamassa päivässä. Tilasin 10 kg, hinta on 20 €/kg, mikä on jo kohtuullinen hinta sille, joka ne jaksaa ja kehtaa kerätä. Hillat tulivat eilen ja ovat erinomaisen hyvänlaatuista. Hilla, eli lakka, on marja, jota pitää  kumartaa nöyrästi ja jokaikinen pitää erikseen napata astiaan.
Linnut ovat nyt saaneet poikueensa lentoon. Huvilan pihan männyn latvassa oli räkättirastaan pesä. Siitä lähti lentoon iso poikue, jota ovat ahkerasti herukkapensaitteni ympärillä ahertamassa.  Luonto saa ottaa osansa, se on minun periaate, mutta silti minäkin haluan osani ja laitoin verkot punaisten herukoiden päälle. Lintubongauksesta tulee mieleen aika erikoinen tapaus. Kaverini oli bongannut omalla takapihallaan erittäin harvinaisenoloisen ja -näköisen linnun. Hän oli katsellut ilman silmäklaseja ikkunan läpi lintua, joka oli musta, leveäpyrstöinen ja istui n. metrin korkeudella puun oksalla. Lintu oli rauhallinen, joten kaverini oli ottanut digikameran ja lähtenyt  hiipimään talon päädyn kautta takapihalle, jotta saisi napattua kuvan linnusta.
Hän oli kyllä hämmästellyt, että lintu ei ragoinut mitenkään liikkeeseen joten hän oli päässyt ihan  äärelle kuvan ottoon.  Zoomaillessa lintua selvisi, että  linnun kyljessä oli kirjaimet VAPO. Lintu oli siis oma lätsä, jonka hän oli edellisenä iltana heittänyt hikipäissään oksalle kuivumaan ja siihen unohtanut.
Tuo em. räksän pesä joutui korpin hyökkäyksen kohteeksi kesällä. Se oli veikeä tapaus. Olin mennyt päikkäreille ja juuri kun vaivuin torkkumaan, alkoi ikkunan takana sotatila. Räksät metelöivät henkensä edestä ja raskas klonkahdus säesti meteliä. Haakuroin katsomaan ikkunaan ja näin, että  kevättalvellä syntynyt nuori korppi oli hajottamassa männyn latvassa napottavaa räksän pesää. Eihän räksät korpille mitään mahda, joten kävin jahtaamassa korpin takaisin Kaakkurin selkoseen, missä on korpin reviiri. Se tarkoittaa huvilajärven takana aukeavaa erämaata. Joutsenet ovat onnistuneet hyvin tämänkesän pesinnässä, sillä joutsenpari tyyrää huolellisesti kolmea lihavaa, kömpelöä, harmaata poikasta.
Kasvusto on enemmän kuin vihreää, johtuen kosteudesta. Tuoksuvatukkapensaat ovat nousseet kolmimetriseksi ja peittäneet kaiken varjoonsa. Samoin kirsikkapuut ovat alkaneet hyvin kasvamaan ja pilvikirsikasta, josta piti tulla "pieni puu", on tullut iso puu. Joka suuntaan leveä ja tuuhea.

Kyyhkyjen metsästys on alkanu ja pian alkaa vesilintujen metsästys. Meidän maatilalla Nooa -kolli on kovasti jo metsästänyt, nimittäin hyökkäsi teeren niskaan, mutta pettymys tuli, teeri olikin houkutuslintu. Ei sillä hyvä, edelleen piti uhitella: käytiin karhun kanssa painimaan.

Ukkosta ja iloa

Tämän kesän säät ovat kyllä erikoisen ärmättiä. Kun sataa, sataa niin että sataa liskoja ja käpyjä ja oksia ja perhosia, kun ukkostaa, se ryskää, että pitää mennä peiton alle piiloon. Ja kun paistaa, se rävöttää niin että jos on kalju, niin sisuskumi kärähtää.
Perheessämme on tapahtunut erikoisen iloinen asia: esikoisemme vastasi myöntävästi kosintaan ja laittoi onnellisia kuvia sähköpostiin. Toivotan vielä kerran sydämellisesti onnea! Alan uskoa, että jokaiselle on joku jossakin, kun kohdalle sattuu, hän, joka on  tarkoitettu sattumaan. Joillekin taitaa olla melko useita tarkoitettu, minullekin jo kaksi kertaa. Systeri taas on ollut sitkeä, eikä ole huolinut ketään vastukseksi eronsa jälkeen kymmenen vuoden aikana. En kyllä tarkoittanut ikinä, että niin kävisi, että joudun aloittamaan alusta. Mutta eipä siinä ollut vaihtoehtoja. Minulla kävi kuitenkin hyvin, kiitos siitä suojelusenkelini apulaiselle, joka ohjasi oikeaan ja auttoi pahimman ylitse. Näin jälkikäteen ihan kauhistuttaa, kuinka vaikeaa se ero oli. Näen edelleen unia 70-luvun ajasta, kun menin miehelään niin pienenä ja nuorena, tyhmänä ja oppimattomana. Unet ovat niin ihania, ne ovat jotenkin terapeuttisia, ne näyttävät kuinka olisi pitänyt olla, eivät muista ikäviä asioita.

Koira-Saku leikattiin Oulussa pieneläinklinikalla. Leikkaaja oli ortopedi, joka teki neljä tuntia työtä. Kuvassa Saku ilmeisen tympeissään, että jalka on paketissa. Siinä on rautakehikko, joka pitelee jalkaa aloillaan. Koiramokoma on menossa metsään, mutta sehän ei nyt käy, ennenkuin jalka on terve. Varmaan siihen menee neljä kuukautta. Muutenkin pitää rajoittaa hänen menemishaluaan, sillä tämä on vähän erilainen luonteeltaan kuin ne norjanharmaa hirvikoirat, joita meillä on ollut neljä eri koiraa vuosikymmenien saatossa. Karhukoira on luonteeltaan paljon vilkkaampi ja meneväisempi, mutta paljon ihmisystävällisempi kuin harmaat, jotka ovat juroja. Karhukoiralle ei oikein sovi kaulapanta ja juoksunaru, vaan vapaus.
Minulla on jälleen alkanut kukkimaan uusi perennalaji huvilalla. Olen epätietoinen mikä tämä kaunotar on nimeltään. Kuka tunnistaa? Suloinen, sillä kukka on pitkä, huiskamainen ja pienikukkainen.

Huomenna on tarkoitus lähteä käymään  kotimaatilalla. Siellä on meneillään pesiminen, totaalisesti.
Tyttäreni sulhanen asettuu asumaan maatilalle, joten "uusi kattilakunta" on sitten perustettu. Minusta on mahdottoman hyvä asia, että nuoret ihmiset asettuvat sivukylälle asumaan. Minä olen itse kasvanut ulos entisestä kodistani, en enää koe sitä tärkeänä paikkana. Pidän kyllä Ruususkammarini itselläni edelleen. Olen kiintynyt Kainuuseen enemmän kuin koskaan minnekään, ja ehkäpä tämä on minun satamani. Tosin olen unessa useasti asunut meren rannan läheisyydessä, missä kasvaa pamppuja, eli osmankäämejä. Asuntona on aina sama rivari, jonka takapihan puolella menee pyörätie, jonka takana avautuu merenranta osmankäämeineen. Unen asunnossa on kirjoituspöytä ja se on aika hämärä ja matalakattoinen.
Elokuu on alkanut, ja käännymme syksyä kohti. Olen käynyt poimimassa kaksi ämpärillistä mustikkaa, joissa oli perkaamisen jälkeen puolitoista ämpärillistä. Minä en ymmärrä mistä niin paljon roskaa tulee matkaan.
Mieheni on niin pedantti, että jokainen puolukanraakule ja pieni mustikanlehti poistettiin. Voi miten työlästä se oli, mutta nyt on niin puhtaat mustikat pakkasessa, että ei niitä tarvitse siivilöidä. Hankintana on smoothiensekoittaja, eli tehosekoitin. Arvelin, jotta olisi kiva aloittaa aamu marjasmoothiella, toisinsanoen marjataahkurilla. Olen aktiivisella päällä ja tilasin 20 liikuntaseteliä syskyä varten. Ne käyvät kaikkiin mahdollisiin liikuntapaikkoihin Suomessa. Aijon liikkua.

Aidan panoa ja muuta riekkumista

Minä taidan olla jo meleko hyvä aidanpanija! Nimittäin olemme- mieheni ja minä - rakentaneet vanhanaikaista pystyaitaa kymmeniä metrejä.  Rakensimme aidan tontin rajalle huvilalle, ja se tekee kyllä makean säväyksen maisemaan. Olen istuttanut humalakäynnöstä tämänkin aidan tolppiin jo alustavasti, tarkoitus on, että humala peittää koko aidan ja tekee kauniin, vehmaan kulissin. Tuossa aidantakana oleva "rytökasa" on keväällinen tilataide. Siinä on kauniita männynoksia kasassa. Arvelin, jotta puran sen, koska taiteeseen kyllästyy. Pitää kehitellä jotain uutta tilataidetta oksistosta, kuin että epämääräinen kasa.
Ikävä, että kesä on niin lyhyt ja aika nauttia kesän  kauneudesta on niin rajallista. Tämä kesä on suorastaan kolea. Ei ole vielä käynyt hellerajan puolella, eikä luultavasti käy, koska olemme jo heinäkuun puolestavälistä ohitse. Minä olen kyllä räpiköinyt rantavesissä ihan mielinmäärin. Tänä kesänä on ollut tunne, että mitä kylmempää vesi, sitä ihanampaa. Varmaan nuo hormoonit kummittelevat.
Olen tosiaan riekkunut kukkapenkkien ja pensaiden huosimisessa ja kiljahdellut ja säikkynyt, sillä ilmeisesti jossakin meidän nurkilla on kyykärmeksen pesä. Siitä päätellen, että parinkymmenen sentin pituisia luikuroita on siellä sun täällä. Parhaimmillaan kuvassa näkyvän harmaan aitan alla oli kaksi. Toinen huitaisi karkuun aitan alle, mutta toiselle kävi huonosti. Ihan pahaa tekee viaton Luojan luoma. Itse yritän häätää moiset luikuttelija naapurin puolelle, mutta jostain syystä isäntä ottaa lapion käteensä ja "häätää" käärmeen autuaimmille maille.
Olen kyllä kuullut, kuinka eräs tuttavani sai käteensä piston, joka aiheutti viikon sairaalareissun. Ja hänkin oli vain huosinut kukkapenkkiä.
Meillä kävi pari kertaa pieni ihmisen alku kyläilemässä, tyttönen, joka täytti jo yhden vuoden! Hassua, että joku voi olla vain vuoden ikäinen. Ihan käsittämätöntä.  Voi miten ihana voi olla vuosikas lapsi, joka juuri opettelee kävelemään. Saa jokaisen mummon ja mamman ja taatan ja serkun ja tädin koko ajan virkeäksi, että on käsipari nostamassa kun lapsi pyllähtää nurin.Tällä iällä näkee niin harvoin pieniä ihmisenalkuja, kun suvussa on meneillään vaihe, jossa odotellaan että 80-luvulla syntyneet serkukset alkavat perustamaan perheitä.

Marjavuodesta näyttää tulevan lupaava. Ainakin hillat, eli lakat ovat jo supulla, ja niitä on enemmän kuin kolmena aikaisempana vuotena, jotka ovat olleet lakan suhteen katovuosia.  Viimesyksynä oli puolukkaa runsaasti, mustikkaa hyvin vähän, hillaa ei ollenkaan. Olenkin varautunut, että lähden käymään kotona maalla ja hankkiudun hillasoille. Yritän koko ajan saada kuntoni pysymään edes tällaisena kuin se nyt on, että jaksan rontostella soilla. Viimekesään verrattuna olen kyllä kuin eri ihminen kuntoni ja terveyteni suhteen. Painokin on koko ajan alaspäin menossa taas vaihteeksi. Joku systereistä siis on lihomassa tällä hetkellä, koska läski on ikuista, kauhun tasapaino: toinen laihtuu, niin toinen tai kolmas tai neljäs lihoo.
Perjantaina kävimme ostamassa uuden kaasulla toimivan jääkaapin.  Entinen, valtava (erittäin painava) sanoi sopimuksen irti,  pietso ei  enää suostunut ottamaan kipinää. Ristin käteni salaa ja totesin, että se siitä! Taustalla on suuttumus valtavaa, yli 50 kiloa painavaa jääkaappia kohtaan, koska se piti joka kevät raahata terassille ja joka syksy takaisin tupaan. Siinä sai  kuulla kunniansa se joka sitä raahasi, toisinsanoen allekirjoittanut. Joten järjestin, että iso kaappi vietiin pois ja tilalle ostettiin 60 litrainen. Sen jaksan nostauttaa nokkakärryille ja pukata tilasta toiseen. Vähällä kiroamisella ja melskaamisella.
Olen jo oppinut, että kukas se kissan hännän nostaa, jos ei kissa itse. He-hee.

Salakoita ja hyttysiä

Salakat ovat pieniä kaloja. Kun nyt tuli lämmin päivä, tuli mieleen, että ongimme niitä lapsena veneestä kesäiltaisin. Tosin särkiä ja ahvenia menimme onkimaan, mutta salakot tulivat hanakasti koukkuun kiinni.  Nyt on kesä, sen ovat varmaan kaikki huomanneet. Tänään on jopa yli 20 astetta lämmintä täällä Kainuussakin. Pidin kesälomani jo kesäkuussa ja siispä olen ruodussa nyt heinäkuun, sillä täytyy työtovereidenkin päästä lomalle.
Kesälomani oli erittäin aktiivinen. Joka 20 minuutti, kun sadekuuro meni ohitse, syöksyin ulos puutarhatöille. Ja tein kaikkea, mitä puutarhassa voi tedä, eli kitkin ja kylvin ja istutin. Itseasiassa neljän viikon loman aikana ehti olla aurinkoisia päiviä ihan kiitettävästi.
Kävimme kotimaassa muutaman matkan, mm. kummipojan rippijuhlissa Rovaniemen pääkirkossa. Se oli tavattoman mukava tapahtuma. Kummipoika oli terhakkaana, isänsä mielestä jopa sopisi kirkolliselle alalle, sillä isänsä mielestä poika näytti ihan munkilta kaavussaan, hän lauloi niin kauniisti kuorossa, että koin jonkinlaisen hengellisen valaistumisen.
Ja vastapainona tälle hengellisyydelle, kävimme maallisessa mekassa, eli Kuopion jättimäisessä uudessa liikkeessä, jollainen löytyy mm Haaparannasta. Sieltä löysimme paljonkin ostettavaa, mm. taloustavaroita huvillalle. Maininnan ansaitsee iso rautapata, jossa olemme hauduttaneet jo useamman lammaspadan.
Lampaista tuli mieleen, että suvussamme on aktiivinen ja ahkera miespuolinen jäsen, joka touhusi lammaskatraan perikunnan vanhalle suoniitylle. Siitä vähän käännettiin vättä - ei kun väännettiin kättä, että haluammeko, että lampaat korjaavat suoniittyjen suorastaan jo soistuneen tilan. Loppujen lopuksi sovimme, että kyllä vain. Lampaat ovat oikeasti ihan hyviä maisemoimaan.  Systeri tosin mainitsi mahdollisen petovaaran, että lammaslauma kutsuu karhuja ja susia maisemiin. Se voi olla niin, mutta toivottavasti ei kuitenkaan. Lapsuudenkotimme on kyllä karhuselekosta, joten miksikäs ei.
Teimme lomalla pari kotiseutumatkaa. Molemmat olivat aivan mieliinpainuvia. Nimittäin systeri, joka oli juhannusvieraana, ehdotti, että käymme tutustumassa Kainuun sotahistoriaan. Siispä läksimme Suomussalmelle Raatteen tielle. Se oli kyllä erittäin koskettava reissu. On käsittämätöntä, miten pieni Suomi pärjäsi jättimäistä hyökkääjää vastaan ja voitti taistelun. No sota on mieletöntä, ja talvisodan muistomerkiksi on pystytetty monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi kello jokaiselle sadalle viidelle päivälle, minkä talvisota kesti. Kelot helisevät tuulessa ja muistuttavat sodan mielettömyydestä. Samoin ne 20 000 kiveä, jotka on asetettu monumentin ympärille vieri viereen, muistuttamaan kaatuneista sotilaista, on järkyttävä muistomerkki.
Toinen reissu tehtiin Paltaniemen 1700 -luvulla rakennettuun kuvakirkkoon. Kirkko on alkuperäinen ja rakennettu ristin malliin. Eli siis on ristikirkko. Kirkon kupoleihin on maalattu Vanha testamentti ja Uusi testamentti ja lopuksi kiirastuli. Tämä helvetti oli sen ajan ihmisistä niin sietämättömän järkyttävä, että pahin kiirastuli oli pitänyt maalata piiloon. Naiset olivat pyörtyilleet kiirastulen alle. Onhan se ihan selvää, että siihen aikaan ei ollut telkkaria eikä muita tiedotusvälineitä, joista näkee jos jonkinlaista virikettä, eikä maalaustaide enää säpsäytä.
Ihana puistomainen Kirkkoniemi, jossa kaikkein ensimmäinen Paltamon kirkko oli sijainnut, oli vyörynyt Kainuunmereen, samalla oli myös vanhaa hautasmaata purkautunu maanvyöryssä. Siksi tämä "uusi" kirkko rakennettiin kauemmas rannasta. Tosin rannalla sijaitsevaan kirkkoon on ollut helppo soutaa kaikkialta Oulujärven maisemista kirkkoveneillä. Siellä puistossa kasvaa ketunleipä, ihana maanpeittokasvi, jota en ole aikaisemmin tunnistanut. Nyt minulla on huvilalla myös ketunleivän taimia aktivoitumassa kasvamaan lehtomaisessa kosteikkopaikassa. Maistelin kasvia ja se maistui kirpeän raikkaalle.
Tänäkesänä näyttää mustikka, lakka ja puolukka kukkivan hyvin. Nähtäväksi nää, saadaanko hyvä sato. Se on kyllä ihan kiinni säistä ja pölyttäjistä. Ja omasta kunnosta jaksaako niitä poimia.

Kaikenlaista intohimoa luonnossa

Vietimme pitkän viikonlopun Huvilalla. Luonto on herännyt hyvin voimakkaasti alkavaan kesään, mikä on tietysti hyvin ihanaa ja virkistävää. Hipsin aikaisin sunnuntaiaamuna ulos aikomuksena pyrähtää saunarannassa aamupesulla. Pysähdyin kuin seinään, sillä valtava kaklatus säikäytti minut. Se kaklatus kuului takapihan puolelta. Tiesin kyllä, että sellainen ääni kuuluu jollekin luonnoneläimelle, mutta näky, mikä siellä oli, vaikutti minuun syvästi. Valtava "homenokka" siinä levitteli pyrstöään ja siipispankkojaan ja se kaklatteli kahdelle vaatimattoman näköiselle koppelolle, jotka olivat kuin eivät olisi olleet näkevinään tätä metsokukkoa.
Meinasi vetää suuta hymyyn. En raaskinut häätää niitä pois vaan hipsin takaisin kammariin, jonka ikkunasta katselin hyvän aikaa tätä näytelmää.
Toinen erittäin hauska näytelmä näyteltiin laiturannassa. Meillä on kaksikin uuttua, eli vesilinnunpönttöä rantapuissa. Se vanhempi on pesitty vuosikymmeniä, uudempaan ei käsittääkseni ole vielä ketään uskaltautunut. Ripustimme sen vasta viime kesänä, mutta pelkään, että se on liian lähellä jo aikaisemmin ripustettua uuttua.
Vanhan uutun on valloittanut telkkäpari. Olimme saunan terassilla kun siipien viuhunta kertoi, että toinen telkkäpari oli huomannut tämän vanhan uutun. Ne kaarsivat toiveikkaasti uuttupuulla, mutta joutuivat pakenemaan henkensä edestä, sillä takaa vasemmalta iski tämä uutun isäntä-telkkä. Se asettautui vahtimaan uuttupuun eteen ja pörhisti päänsä valtavan isoksi ja ärisi kuin karhu rrrrrrrrrrrr rrrrrrrrrr. Jostain syystä tämä uusi pari ei heti uskonut, että uuttu on vallattu vaan jatkoivat härnäämistä. Eikä sillä hyvä, sillä kuuden koirastelkän lauma alko häiriköidä  kaverina. Siinä sai todella näyttää isopäiseltä ärisijältä, ennenkuin kiusaajat olivat häädetty.
Tosiaan, intohimoa on käsinkosketeltavää luonnossa. Siellä leiskuu viha ja rakkaus. On hassua ajatella, että peipponen, joka livertelee kauniilla, suloisella äänellään, haluaa vain osoittaa toiselle peipposelle, että pysy erossa minun reviiristäni.
Meillä on iso piha-alue puhdistettavana  talven töryistä. Ahersimme kaksi päivää ja saimmekin suurimman osan sametinpehmeästä nurmesta esille lehtien alta. Kyllä täytyy sanoa, että pihan siivous on kuin " pesis silimäsä."
Huvitti kun mieheni lauleli että "työn orjat sorron yöstä nouskaa", kunnon porvari vetäisi oikean työmaalaulun.
On niin mukavaa kun mieheni on virkistynyt olemaan ulkotöillä, kun talvi meni, että hän kävi kerran viikossa ulkona, silloinkin autolla kaupassa. Mutta minkäs sille tekee, kun terveys ei anna myötä
Kotona maatilalla on kesä edennyt mukavasti. Tuli niin valtaisat tulvat, joita on ollut vain kerran aikaisemmin kahdenkymmen vuoden aikana. Kuvasta näkyy, kuinka ihana Koillismaan suo on kokonaan veden alla.

Remontti maatilalla on edennyt todella hyvin. Itse olisin jo laiskunut koko hommaan, mutta tytär on niin tiukkana, että ei ole antanut tuumaakaan periksi. Kylpyhuone-sauna-kodinhoitiotilat on uusittu täydellisesti, keittiön kaapistot ja osa lattiasta on uusittu, toinen wc on täydellisesti uusittu ja alakerran makuuhuoneet on fiksattu. Tytär teki ison työn oman asuntonsa alueella, vaihdettiin lattia, kaadettiin seiniä ja sisustettiin maalein ja huonekaluin todella viihtyisäksi.

Olen innostunut edelleen laittelemaan perennapenkkejä. Sain työtoveriltani kultapalloa isot juurakot ja toivon ja uskon, että ne nousee reippaaseen kasvuun Huvilan muhevassa mullassa. Itseasiassa kultapallo Rudbeckia laciniata 'Goldball' oli viime vuonna Maatiainen ry:n valitsema vuoden maatiaiskasvi. Minulla ei ole kykyjä saada kasvatettua kuohuvia perennapeltoja, niistä tulee tukkoisia ja kurjannäköisiä takkupenkkejä. Istutan varmaan liian lähelkkäin, liian paljon ja väärän näköisiä keskenään. Mutta opettelen koko ajan sekä teoriassa, että käytännössä. Ostimme 60 heinäseivästä, jotka nostamme lomani aikana pystyaidaksi. Eipä ole pienet haaveet ei. Mutta ihana on kuitenkin haaveilla.  Minä olen kyllä hyvä kasvattamaan Humulus lupulusta aitoja vasten. Niihin nimittäin tehoaa paksu ja mehevä ja hyvin lannoitettu maaperä.
Kesälomani lähenee uhkaavasti: Jään maanantaina 28.5. neljäksi viikoksi lomalle. Olen sen ansainnut.
Tämä uusi elämäntaparemonttini on tehnyt minulle erittäin hyvää, mutta myös jonkinverran  huonoa, sillä olen nykyisin paljon aktiivisempi ja näinollen väsytän itseni aivan loppuun. Mutta jos vertaan elämääni siihen, missä kunnossa olin vuosi sitten, niin ei voi samana päivänä mainita. Olen siis niin paljon paremmassa hapessa. Hyvää alkukesää kaikille, ystävät!

Valmis merkonomi!

Olen nyt valmistunut merkonomiksi. Se on yksi haave, jonka olen aina halunnut toteuttaa. Sain näytöistä täydet pisteet, ja erityiskiitoksen siitä, että olin valinnut niin vaihtelevat näyttötyöt.
Tuntuu mukavalta.!

väsymys...

Minulle tuli todella raskas väsymys, se putosi kuin kirves niskaan. Se tuli vähän liian aikaisin, sillä kahden vuoden merkonomiopinnot ovat niin loppusuoralla, että tänään klo 14 on lopputentti, eli hensujen mukainen näyttökeskustelu. Se kestää kaksi pitkää tuntia, mukana on pomo, työtoveri ja näytön vastaanottaja -opettaja.
En sitä kyllä jännitä pätkääkään, se on samaa mitä olen tehnyt jo pari vuosikymmentä.
Mutta jonkinlainen henkinen väsy iski. Saattaa olla nälkääkin, kun kuitenkin edelleen olen tiukasti dieetillä.
Onneksi alkoi jo sää lämpenemään. Minulle riittää että on noin 15 astetta lämmintä. Tosin järveltä päin tahtoo henkiä vielä viileätä tuulta, vaikka jäitä ei enää olekaan.
Tämä uusi elämäntapani (reippailua, lepoa ja laihduttamista) on edennyt jo kolmannelle viikolle. Olen pysynyt tavoitteessa, eli se on miinus kilo viikossa ja tervettä lepoa ja vähän pidemmästi liikuntaa.
Muuten menee hyvin, mutta painon aleneminen on vaikein tässä projektissa.  Ensimmäinen viisi kiloa on siis pois polvien päältä. Se ei näy vielä viiteentoista kiloon missään, mutta liitinki ei ihan niin purista. Näin kypsällä iällä on paljon vaikeampi saada muutosta ulkonäköönsä. Siis positiivista, rupsahtamista kyllä ja helposti.
Kotona maalla vieraillut brittityttö (joka asuu Walesin Swanseassa) palasi takaisin kotiinsa. Hän oli niin sydämestään ihastunut meidän maisemiin, että oli itkenyt noustessaan koneeseen. No meille voi tulla aina uudelleen, kun saa lippurahat kasaan.  Tytöt olivat bonganneet lintuja aamusta iltaan ja yömyöhään. paljon niitä toki on näkynyt, sillä nythän on lintujen vilkkainen liikkumisaika. Kun muuttolinnut saapuvat ja pesintä alkaa.
Kummallinen ilmiö iskee aina vuodenajan vaihtuessa: Vaikka minulla on "huoneellisia" vaatteita, minulla ei ole ikinä mitään päällepantavaa.  Se on masentavaa. Joskus olen miettinyt, että olisiko  burga paras kaapu, minkä olisi helpoin ja mukavin pitää. Vaiko kiinalainen uniformu.    Sain eilen yllättäen suloiset korvakorut lahjaksi ja ne piristi heti päivää.  Kun nyt kesä on tulossa, tekee kovasti mieli huosituttaa itsensä ihan kunnolla. Kosmetologilla, manikyyrissä.... tärkeintä olisi käydä hierotuttamassa kipeät hartialihakset. Nimittäin olen ihan jumissa koko emäntä.Kävelin reippaasti aamulla töihin ja huomasin, että melkein kaikki pyöräilevät. Kävely on raskaampaa, mutta ihan antoisaa. Minäkin pyöräilen pääsääntöisesti, mutta nyt jätin pyörän kotiin, sillä lähdemme huvilalle heti neljältä kun pääsen töistä. Työtoverit tuskailevat että on niin toivottoman pitkä päivä, kun ulkona hehkuu kesäinen aurinko. Mutta eikai sitä kulumatonta aikaa ole.

Vettä sattaa....

Ihanaa, kun sataa vettä. Ihanaa siksi, että pöly laskeutuu ja ruoho alkaa vihertämään, lehdet puhkeavat lehtipuihin ja kesä - kesä - saapuu. Kesä saapuu kaikkinensa sääskinensä, ja kukkinensa. Minä olen alkukesän ja myöhäissyksyn ihminen, eli otan kesälomani niin aikaisin kuin mahdollista ja niin myöhään kuin mahdollista.
Siksi, että ei ole liian kuuma ja sääsket eivät vielä ole päässeet alkuun.
Kävin aamulla kampaajalla. Kokemus oli hyvin myönteinen jälleen. Kampaajatyttöni totesi, että nyt on aika laittaa kasvot näkymään kauhean raskaan otsatukan alta - "sinulla ei ole mitään peiteltävää naamassasi" - tyttö rohkeni tokaista. Totesin, että ok, anna palaa vaan. Tulos on uskomattoman kannustava. En ehtinyt ottaa nyt sävytystä, vaan tilasin parin viikon päähän uuden ajan. Kun hiuksissa on kunnon leikkaus, olen liki blondi nyt. Mikä on tavoitteeni.
Olen nyt ollut kolmisen viikkoa tällä "uuden elämäntavan" polulla ja saanut kiskottua itseni sekä kevätväsystä, että -laiskuudesta. Painonpudostus- ja kunnonkohottamisprojekti on kyllä  alkanut hyvin. Mieheni totesi, että "rouvaseni, sinulla on motivaatiota".  Nyt olen saanut kevennettyä neljä kiloa ja kun viisi on saatu pois, on ensimmäisen palkinnon aika: laitatan taas ripsipidennykset, ja nyt sellaiset, että yhden ministerimme  pidennykset jäävät toiseksi.
Tämän viikonlopun aikana olisi ollut tarkoitus aloittaa mökkikesä, mutta tuo kylmä sade on vähän epävarmuustekijä. Tosin mökillä on ihanaa olla jos ulkona sataa, ja katto ropisee. Mutta jos mökki ei lämpene yli 18 astetta, on kalseaa olla kylmässä, romanttisuus on siitä kaukana. Mutta ei tässä ole mitään kiirettä. Siirrämme vajaalla viikolla menoa ja yritämme uudelleen tuossa helatorstain tienoilla. Käymme kuitenkin eväsretkellä mökillä, nuotiokahvilla ja possumunkilla. Nuo kuuluvat jotenkin yhteen. Muistan kun kerran, nuorempana kävimme systerin ja lapsiemme kanssa pöllöretkellä, huuhkajaa katselemassa. Retken anti oli hauska kahvihetki possumunkilla. Siellä Sipulissa.
Töissä on jotenkin positiivinen henki. Tänne pölähti kymmene nuorta miestä aloittamaan kirkasotsaisena ja avoimin katsein uransa. On niin sydäntähellyttävää (vissiin jo mummikuume iskee) katsoa noita poikasia, ja heidän ujoja hymyjään. Näyttää siltä että näin alkupäivinä katseet meikäläiseen kypsään ladyyn ovat suorastaan kauhistuneen kunnioittavia. Pikkuisen meinaa vetää suuta virneeseen minulla.
No kyllä se kohta arki alkaa heillekin, ja tulevat rennosti ja jo tottuneesti töihin. Ja mikä parasta, kun palkka lähtee juoksemaan niin elämä kirkastuu kummasti.
Minua ärsyttää hirveästi nyky-yhteiskunnan kaivosvastaisuus. Köyhissä maakunnissa kaivostoimintaa voi verrta lottovoittoon. Luonto voi joksikin aikaa mennä myllätyn oloiseksi, mutta aika tekee tehtävänsä sitten kun sen aika on tehdä.  Luonto korjaa itsensä. Ja siinä ajassa kun malmiot saadaan jatkojalostukseen, on monen nuoren miehen ja naisen elämä päässyt alkuun työnteolla. Suomessa on niin paljon erämaata, että jokainen löytää rauhaisan paikan kävellä luonnossa jos sitä kaipaa.
Tietysti tässä on oma lehmä ojassa, sillä olenhan entinen kaivosmiehen akka. Pohjois-Karjalassa kaivosyhteisö 80-luvulla oli todella mukava elinympäristö.
Muuten olen hyvin vähän kiinnostunut maailman menosta. Elän kai jonkinlaisessa lintukodossa, sillä minulla on ihan turvallinen olo asua. Koska mieheni voi hyvin, elämä on tasapainoista. Olen syvästi kiintynyt mieheeni ja hän minuun.  Itse olen enemmän hukassa omien pirujeni kanssa. Olen kehittänyt valtavan puolustuslinnakkeen pahinta taustalla vaanivaa petoa vastaan, mikä on tietysti viinanpiru. Olen valjastanut kaikki mahdolliset "sotajoukot" taisteluun. Koen suoranaista voitonhuumaa, kun huomaan nitistäneeni pahimman viholliseni. Mutta liian hyvin tässä menisikin, jos ei olisi edes yhtä pahaa vaanimassa.
Jaa- aa viikonloppu on taas alkamassa. Jospa sitä pääsisi jo lämmittämään rantasaunaa.

Kesä tulee - mutta se ei haittaa!

Olen miettinyt, että en viitsi enkä kehtaa enkä halua kirjoitella enää blogia. Mutta olen saanut silloin tällöin palautetta lukijakunnaltani, että voisit päivittää blogiasi. Olen itsekin vähän huolissani parista ystävästäni, koska en ole kuullut heistä mitään, en mitään kuukausiin, vaikka olemme olleet vuosia yhteydessä. Toinen heistä on Pomo-ystäväni Kankaanpäästä ja toinen on tietysi siellä Loimijoen rannalla oleva ystäväni. Jos ja kun luette tämän ja tunnistatte itsenne niin ottakaa yhteyttä edes tekstarilla, että vieläkö sitä ollaan elämänlaidassa.
Olen nyt loppusuoralla kahden vuoden opinnoista. Olen vääntänyt ja kääntänyt näyttöjä, kaikenkaikkiaan kuusi eri aihealuetta. Kyllä minä sain ne kansioihin ja olen ihan tyytyväinen, kun istumme vielä alas viralliseen näyttötilaisuuteen, voin sitten palkita itseni lupaamallani Prinsessakakunpalalla. Kaksi vuotta opintoja on aika pitkä aika, kun sitä tekee työn ohella. Mutta yksi hassu haave elämästi on toteutunut, kun saan todistuksen. Haave jonka asetin jo 25-vuotiaana itselleni. En tiedä miksi en ole sitä aikaisemmin toteuttanut, olisi siihen ollut mahdollisuutta. Kaksi kolmesta systeristäni on myös opiskellut tutkinnon tässä vuoden - kahden aikana. Me vanhat naiset emme ole  ihan hunningolla.
Tämä kevättalvi on jotenkin mennyt-olen repalehtanut elämänsyrjässä kiinni, kuitenkin  verrattain terveenä. Kevät on aina voimakasta aikaa ja keväällä ja syksyllä hulluus nousee jalanvilijaan:  minunkin hulluuteni tahtoo nostaa päätään, mutta olen valjastanut kaikki sotaväkeni hullaantumista vastaan. Yritän keskittyä terveenä elämiseen, liikuntaa paljon ja ruokaa vähän. Olen käynyt kotimaatilallani  useamman kerran ja järjestänyt sinne hirveät myllerrykset: Olemme tehneet remonttia ja koko talo alkaa olla suorastaan ihanan kodikas. Olihan siellä jo asuttu kaksikymmentä vuotta, joten rempan aika jo on.  Muutenkin tuntuu, että elämässäni on kaikenlaista jännää: on ilmestynyt aktiivinen vävyntekele.  Se on jo mainitsemisen arvoista. Lisäksi kuopus valmistuu pikkuhiljaa ammattikorkeakoulusta ja onnistui jo saamaan ns. vakituisen työpaikan. Voiko enää parempaa toivoa.
Maalle kotiin otettiin kaksi terhakkaa kollinpoikaa. Meillä oli viime kevättalvesta melkein jouluun sietämätön myyräongelma. Isot peltomyyrät rouskuttivat alapohjan tyroksit täyteen käytäviä ja pesivät valtavia poikueita sinne käytäville, söivät ihanan keltaisen kurjenmiekkani juuriston ja heinien alla pihalla risteili valtatieverkosto.
Haju alkoi olla sietämätön, varsinkin kun yksi valioyksilö oli heittänyt veivinsa ja märäntynyt seinälautojen väliin.

Kollit ovat kuin kollit osaavat olla. Kaksi maailman suloisinta kissanvonkaletta. Molemmat menettivät jo ainoansa, sillä meidän ikioma elukkalääkäri kävi nykäisemässä kolleilta pallit pois. Ei ne tainneet edes huomata että mitään tapahtui. Käsittääkseni takimmainen kissa on Noah, josta odotetaan mieletöntä hiirenmetsästäjää. Hänellä on taimumusta metsästää kaikkea liikkuvaa. Luonteeltaan Noah on hyvin virkeä ja vlkas. Etummainen on Nuca, tyttömäinen kollikissa. Tai voivat nuo olla toisinpäin, en ole ihan varma. Nuca on enemmän toffeenvärinen ja Noah punaraitainen.
Talvi on ollut pitkä ja luminen, onneksi kuitenkaan ei kovin paljoa pakkasta. Emme ole käyneet missään ulkomailla, sillä mieheni ei suostu lähtemään. Olen aloittanut kuntoprojektin, jos se onnistuu, tai vaikka ei onnistu, niin silti palkitsen itseni  kylpylämatkalla lahden taaksen. Olen suunnitellut, että marraskuussa on paras aika paeta vesihoitoihin.
Töissä on ollut paljon muutoksia, jotka koskettavat aina meitä jokaista. Onneksi töitä on kuitenkin riittänyt.