Kevätköhinää

Olen selvinnyt talven läpi ilman flunssaa, mutta nyt tuli ensimmäinen köhinä. Tämä ilmeisesti iski tuolla tienpäällä, kun "lakaisukone" nosti jumalattoman pölypilven ilmaan kävellessäni töihin. Pölyn ja koiranpaskan hajun. Keuhkoparkani ei kestäneet, vaan sain mitä inhottavimman astamakohtauksen, jonka seurauksena sitten tuli köhä. Ei tämä paha ole onneksi, mutta ilkeä kuitenkin. Keljuinta on, että olen nukkunut huonosti kun nenä on tukossa. Tarvitsen kauneusuneni.Mökkirintamalla on seesteinen vaihe. Mieheni teki tarjouksen ja odottelemme tarttuuko täky. En oikein tiedä innostunko niin kauheasti, sillä minulla on kyllä jo tarpeeksi tekemistä nytkin. Nimittäin mökkipaikka on hirvittävä työnlisä. Onneksi olen kuitenkin tottunut tekemään ulkotöitä, ne ovat suorastaan nautinto. Enemmän mieheni tuntuu tästä olevan innostunut, hän näki niin monta hyvää asiaa siinä paikassa, että mietti ja pähkäili ja päätyi tarjoukseen. Mutta maailmassa on toki muitakin paikkoja kuin tuo mikä nyt on myynnissä ja jos se menee ohitse, seuraava voi olla vielä kiinnostavampi. Tosin on hirveän vaikeaa löytää järvenrantatonttia valmiilla rakennuksilla alle kymmenen kilometrin päästä kaupungista. Ja vieläpä kohtuuhinnalla.Laihdutusrintamalla on melkoinen sota menossa. Olen nyt saanut ekan viisi kiloa pois. Ei se kai vielä näy missään, mutta tuntuu tosi hyvältä kun pitkikset alkavat tuntua väljiltä. Olen löytänyt komerosta muutaman hyvän työpuseron, jotka ovat taas kummasti kasvaneet kokoa komerossa, se omituinen kutistuminen on muuttunut päin vastaiseksi. Tällä viikolla pääsen taas viralliseen Pv-kokoukseen, joten motivaatiota riittää. Laihduttaminen on uskomattoman helppoa kun ei halua hetkessä laihtua olemattomiin. On pakko "sopeuttaa" välillä elimistöä.Mutta aikalailla olen jo kolmessa viikossa oppinut niksejä, huomannut mitkä asiat jarruttavat painonpudotusta ja mitkä taas nopeuttavat. Leipä on yksi sellainen asia, jota kannattaa sääännöstellä. Voi olla että toisen elimistö ottaa kantaa toisella tavalla leipä-asiaan, mutta itse jos syön illalla leipää "niin paljon, että olet kylläinen, neljä pointsia", niin laihtumista ei tapahdu. Mutta esim. illalla kunnon naudanlihapihvi kasviksilla, 7 pointsia, on painonpudotus jatkunut.Kävellyt olen jatkuvasti ja huomaan, että kuntoni on hyvä.Huhtikuu kulkeutuu loppuaan kohden, mutta säät eivät ole vieläkään lämmenneet huomattavasti. Onkohan tulossa uusi jääkausi?

Mökkikuumetta

Eilen sain tiedon, että eräs mielenkiintoinen kesäpaikka olisi myytävänä.
Eräs paikallinen tuttava, joka "tietää kaiken, tuntee kaikki" lauloi tiedon heti minulle. Olin kertonut tässä jokin aika sitten tälle tuttavalle, että heti kun hän saa tietää lomapaikoista, joita olisi myytävänä, hän kertoisi minulle. Eilen sitten hän oli saanut tietää, että eräs paikka tulee myyntiin, sain puhelinnumeron ja yhteystiedot. Mietin ensin tarkkaan, että kertoisinko tästä miehelleni, että haluanko minä tosiaan lisäressiä mahdollisesta mökkipaikasta. No kerroin sitten kuitenkin ja asia eteni niin, että mieheni katsoi paikkaa kartalta, näytti minullekin, suunnittelimme ja pähkäilimme ja sitten päätimme, että soitan tänään mökin omistajalle.
Asia eteni, että sovimme treffit huommenaamuksi. Sittenhän sen näkee.
Sijainniltaan tämä lomapaikka olisi ihanteellinen, sijoitusmielellä tosi hyvä sijoitus, mutta
en tiedä onko se liian työläs. En viitsisi millään aloittaa taas alusta remonttia. Jos mökki on käyttökelpoinen ilman remppaa, sitten asia on selvä. No tästä tämä kesäparatiisin metsästys kuitenkin alkaa.

Kävin siis optikolla ja ihmettelen, että voi olla syvältä olevia asiakaspalvelijoita. Ajattelin ensin, että en ota ko. liikkeestä klaseja, mutta tilanteen pelasti erittäin ihanat kehykset, joihin ihastuin kovasti. Päätin, että kestän kyllä sen klasien tekemisen vielä, kun maksan ne ja otan matkaan, ko. liike ei enää saa minua asiakkaakseen. On äärimmäisen tärkeää saada kunnon palvelua.
Kyseisessä liikkeessä näöntarkastus oli epämiellyttävä kokemus miespuolison optikon maanantai-tunnelman takia, liikkeen palveleva myyjätär myös oli hyvin synkän oloinen, mutta hän kyllä sitten hieman suli, kun aloimme etsiä kehyksiä. Lähinäköni on huonontunut huomattavasti, joten aika oli käydä optikolla.

Painonvartijarintamalla on mennyt ihan mukavasti. Peilistä katsoo jo neljä kiloa sutjakampi rouva. Laihduttaminen on yllättävän helppoa. Olen seurannut tiiviisti pointseja, syönyt paljon vihanneksia ja hedelmiä ja ihan oikeata ruokaakin. Eilen illalla söimme puoli kymmeneltä kevytnakkeja ja muusia. Mutta ne kuuluivat vielä pointsiannoksiin. Ehkä paras laihdutuskeino on se, että en ole syönyt kahvileipiä enkä makeisia. Ei minua erityisesti edes ole haluttanut, sillä syön hedelmiä aika lailla, ja niiden hedelmäsokeri vie makeanhimon.

Nyt on talvi vihdoin alkanut väistymään. Tuntuu, että aurinko paistaa liki pilvettömältä taivaalta. Etsin jo tavalliset lenkkarit komeron pohjalta ja laitoin talvikengät sivuun. Kuntoni on hyvä ja kävelen jo puoleen tuntiin kolmen kilometrin matkan. Välillä pistän juoksuksi. Se on varmaan hassun näköistä kun rouva loikkii käsiväsky olkapäällä pitkässä palttoossa pyrähdyksiä. Vastaan tulee valtavasti koiria, jotka ulkoiluttavat ihmisiä. Minusta se on noin päin. Olen aika arka koirien suhteen, ja tänään kun näin jo kaukaa, että vihaisennäköinen dobermanni talutti erittäin tiukannäköistä miestä, väistin kaksikon hyvin varovasti. Olen oppinut, että ei kannata kiinnittää huomiota ei koiraan, eikä koiran omistajaan, vaan kädet tiukasti kylkiä vasten, mahdollisemman kauaa väistäen. Olen nimittäin nähnyt kuinka saksanpaimenkoira hyökkäsi varoittamatta lenkkipolulla juoksijan kasvoja kohti. Onneksi silloin naru pysäytti hyökkäyksen. Koirat ovat hyvin arvaamattomia, tiedän sen, koska olen itse hoitanut kaksikymmentä vuotta useampaa koiraa.

Työviikonloppuni ei pääty perjantaihin, vaan myös huomeniltana olen töissä. Viikko on kyllä ollut pitkä ja monivaiheinen, mutta silti käyn mielelläni myös lauantain töissä, koska saan näin tienattua vapaapäiviä.

Säätiedotus lupaa vielä aurinkoisia ja lämpimiä kevätpäiviä. Hyvää viikonloppua!

Kevättuulia

Vaikka tuntuu ihan toivottomalta tämä jatkuva lumi- ja räntäsade, kuitenkin tuuli tuoksuu jo kesäiselle. Ja aina kun aurinko näkyy, se sulattaa heti kävelytiet, joten ei enää tarvitse käyttää liukuesteitä kenkien pohjissa. Minulla on kaunis päivetys kasvoissa. Elikkä ostamani erittäin hitaasti ruskettava kosteusvoide yhdessä auringon kanssa rusketti minut Harmaa naamani on siis saanut väriä, mikä on hyvä asia. Huomenna käyn kestovärjäyttämässä ripseni ja kulmani jälleen kerran. Niin ja olihan minulla huomenna optikkokäynti. Näköni on muuttunut jotenkin erilaiseksi. Joudun tiirailemaan liian tarkasti ja silmien taakse tulee pakotusta.
Kävin terveystarkastuksessa jossa syynättiin työkykyni. Tuntui, että terveydenhoitaja yritti keksiä vaikka mitä, että löytyisi tarvetta lisätutkimuksille. Mutta kun kaikki arvoni ovat kohdallaan, olen tosiaankin terve. No yksi asia josta tuli pitkä keskustelu, on "rouvan painoindeksi". Kerroin, että olen aloittanut PV, ja siitäkös riemu nousi. Onnitteluja ja halauksia.
No mietin mielessäni, että kun seuraavan kerran kahden vuoden päästä on kartoitus, olen silloin normaalipainoinen. Saas nähdä. Laihtuminen on alkanut tosi hyvin. Olen sulanut jo kuusi voipakettillista rasvaa. Vaatekoko pieneni yhdellä. Tiedän, että kymmenen kilon pudotuksen jälkeen tulee jonkinainen identiteettikriisi, mutta kun sen tiedän, aion sen ohittaa.
Viikonloppu on mennyt mukavasti. Tänään olen ihan vain vötkyillyt ja nauttinut rauhasta.
Edessä on pitkä työhuki, sillä minulla on kuuden päivän työputki ensiviikolla. Tienaan vapaapäiviä, että pääsen käymään kotona-kotona maatilallani. Kaipaan ikkunanpesua ja verhojen laittamista. Uudet verhoomme ovat vielä ompelimossa, mutta en ole täällä kaupunkikodissa vielä pessyt ikkunoita. On ollut liian pakkanen, että se ei vielä onnistu.
Lontoonmatka on ostettu, valitsimme hotellin suoraan netistä. Se on kuin prinsessojen satulinna.
Villiviinin peittämät tornit. Mielenkiintoista.
Ja lunta sataa jälleen.

Elämäntapojen uusimista

Olen siis nyt ollut Painonvartijoiden jäsen kolme päivää. Olen tiirannut jokaista ruoka-annosta, että se pysyy pistearvojen sisällä ja kuinka ollakaan nälkä ei ole vielä ehtinyt tulemaan.
Aamulla kävin kalibroidulla digivaakalla, joka löytyi sängyn alta. Hämmästyin, sillä muhkeuteni oli huvennut kaksi kiloa. Onkohan se niin, että vatsan sisältö on keventynyt. Oli miten oli, kun iltaisin olen tehnyt inventaarion syömisistäni ja valinnut ympyröinkö "kurttuisen ilmapallon-", "sopivasti pyllerön ilmapallon-" vaiko "valtavan täyteen puhalletun ilmapallon-" kuvan, joiden tehtävä on arvioittaa onko ollut nälkä, sopiva olo, vaiko ähky täysi olo, olen voinut valita tuon sopivasti pyllerön. Syödä siis saa vatsansa täyteen, kun syö sitä oikeata ruokaa. Tiedämme sen ja mielenkiinnolla alan odottamaan, alkaako kaapissa kutistuneet vaatteet "nennäytymään" päälle.
Eilen oli ihana aurinkoinen ilma. Kävelimme puolentoistatunnin hitaan kävelyn ulkona, katselimme muuttolintuja sulassa joessa ja nautimme auringosta. Mieheni kysyi lähtiessä, lähdemmekö herraskaiselle kävelylle vaiko sauvakävelylle. Valitsin herraskaisen kävelyn, eli mieheni otti kävelykepin käteensä ja minun käden toiseen käteen. Katselimme ja kuuntelimme ja nautimme kevään tunnusta. Mikä siis muuttui taas takatalveksi. Koko päivän on rätkyttänyt räntää, on kova tuuli ja kylmyys.
Kävin virallisessa passikuvassa ja uusitin ajokortin ja passin, sillä se on lakisääteinen juttu, kun sukunimeni on muuttunut. Passikuvasta katsoo hämmästyttävän tutun näköinen ihminen.
Olen alkanut olla sinut itseni kanssa. Silmissäni ei ole enää sitä hätääntynyttä katsetta, joka oli vielä vuosi sitten, kun avioeron tuoma tuska iski rajusti. Aikaa se on vienyt, mutta elämänmuutos, johon syöksyin nopeasti, on ollut kaikilla tavoin hyvä ratkaisu.
Minulla on vihdoinkin aikaa itselleni. Se on huima tunne. Välillä oikein joudun soittamaan nuorisolleni, että onko tosiaan totta, että te ette tarvitse äitiä enää joka asiaan. He vakuuttelevat että eivät tarvitse. Äänestä kuulee, että näin on.
Tänään kävin sitten kirjastossa, se on oikein maakuntakirjasto. Lainasin muutaman paikkakuntalaisen kylähistoriikin, sillä niiden avulla pääsen tutustumaan tämän uuden kotiseutuni historiaan. Kirjastokorttia luodessa mukava kirjastovirkailijarouva mainitsi, että heräsi heti kiinnostus sukunimestäni, siis ed. sukunimestäni, että hän on samaa sukua, tosin kaukaisempaa, sillä äitinsä oli omaasukua se ja se. Ja kysyi, tunnenko ne saman sukunimen omaavat hänen sukunsa ihmiset. Kuinka ollakaan, tunsinhan minä. Meille virisi tosi mielenkiintoinen sukuselvitystuokio. Mieheni ihmetteli vähän sivummalla, että hän ei jaksa käsittää, kuinka heti tutustun ja suorastaan ystävystyn vieraiden ihmisten kanssa. Minä nyt olen tällainen kuin olen. Yksi sisaristani on samanlainen avoin ympäristölle, aina tulee juttuun kaikkien ihmisten kanssa. Edesmennyt Äitimme valitti toisin, hänen mielestään häntä aina pelättiin, kun hän yritti hieroa tuttavuutta vieraiden kanssa.
Vapaapäivä meni siis ihan mukavasti.

Aprilliä....

..ja Pulmun päivä. Muistaakohan sisaruksemme, että lapsuuden kotona oli aikoinaan kaksi lehmää, Pulmu ja Hertta. Pulmun muistan hämärästi, se oli kai ensimmäisiä lehmiä, joita kodissamme oli, sillä se oli todellinen maatiaslontos, leveä ja matala ja ikivanha. Hertta oli myös vanha ja pirun vihainen, mutta myöntää täytyy, että vain kun sitä härnäsi. Eli, siis kun sopivan matkan päässä heilutti käsiä ja sai Hertan huomion kiinnittymään, tämä iski otsansa eteenpäin ja karkasi pitkin lehmänharppauksin kohti. Siinä tuli kiire kieräyttää itsensä piikkilanka-aidan taakse turvaan. No se oli viatonta härnyytä, ei siinä pahaa tapahtunut puolin eikä toisin. Toisenlaista lehmänleikkiä onkin sitten saatu lukea joka lööpistä, kuulla uutisista ja puskaradiosta. Osaakohan kukaan arvata, kuinka vaarallista on lähettää viaton tekstari jollekin, joka on luotettava, mutta joka päättääkin kääntää sen lähettäjää vastaan. Olen syyllistynyt lähettämään tosi inhoittavia tekstareita avioerotilanteessa ja sen jälkeen heille, jotka katson olevan syyllisiä avioerooni. Hulluahan se on, koska itse minä olen tasan yhtä syyllinen, mutta vasta nyt kun aivot alkavat selkiintyä jäsentelemään järkytystä, sen voin tajuta. Joskus on tullut "roiskittua kuivilla näppäimillä" enemmänkin, ajattelematta, että mitä viestillä saisi aikaiseksi, jos se menisi vääriin käsiin. Mitä tästä opimme! Tekstarit ovat syvältä, sieltä minne ei päivä paista.
Mutta päivä paistaa nyt ja heleästi, illasta on pitkään valoisaa, se etu oli siitä, että laitoimme kellon viisarit tunnin verran kesää kohti. Eilen vietimme hauskan illan sovittelemalla Eurokankaasta lainattuja verhoja, kotimme jokaiseen huoneeseen. Pitkän remppaprosessin myötä olemme oppineet luottamaan koulutetun sisustussuunnittelijan makuun, ja täytyy sanoa, että hänen valitsemansa kankaat ovat piste iin päälle. Hiukan minua ensin mietitytti olohuoneen tulevat verhot, ne nimittäin ovat läpikuultavalla hopeavivahteisella kankaalla upeat mustat selkeät kukkakuviot. Kuvio ei katoa ikkunaa vasten ja huoneeseen tulee kaipaamamme yllellinen ilme. Keittiönverhot taas ovat mieheni valitsemat, kertakaikkiaan raikkaat valkoiset, kevyet, vaalenvihreällä kukkakuvioidut ihanuudet. Kangas on niin kesäisen ihana, että teetätin siitä saman tein myös maatilamme keittiön ikkunaan kesäverhot. Haluan, että molemmissa kodeissamme on samanlainen keittiönikkuna. Minä itse sitten valkkasin vielä toiset verhot olohuoneeseen, ne ovat hyvin arvokkaat vihreät "oikeat" verhot, joita voi käyttää läpi vuoden, myös joulunaikana. Hullua ajatella joulua, kun kevät on tullut. Huomaan, että täällä sulaa lumi kohisten, ei tarvitse kauaa odotella, kun alkaa pilkistämään leskenlehtien keltaisia nuppuja.
Olen kävellyt hitaasti työmatkojani, sillä olen ahminut kaikilla aisteilla kevään tuoksua.
Kerrostalossa kaipaan kovasti sitä efektiä, mikä tulee omakotitalossa peltikaton alla kun keväällä alkaa satamaan ja myrskyämään. Onnellisempaa olotilaa ei voi saada kuin omassa kammarissa, peiton alla, tietoisena että perheenjäsenet ovat turvassa saman katon alla kun sade alkaa rummutamaan kattoa. Yksi työtovereistamme, tiimimme jäsen kertoi, että hän muuttaa kuukauden kuluttua toiseen kaupunkiin ja siirtyy sisäisellä siirrolla ko. kaupungissa sijaitsevaan työpaikkaan. Ikävä tulee, vaikka olemme olleet vasta kolme kuukautta samassa työpaikassa.
Valtava rutiini ja tietomäärä siirtyy hänen mukanaan. Nuorelle ihmiselle on hyvä toivottaa onnea, varsinkin kun siirto tapahtuu siksi, että miehensä on saanut vakituisen työpaikan ko. paikkakunnalta.
Lontoonmatkamme alkaa selkiytyä. Matkamme kohde, sukulaisrouva laittoi ehdotuksen hotellista, jonka hyväksyimme. Enää kaksi kuukautta, kun matka onajankohtainen. Olenkohan silloin yhtään sutjakampi, sillä ylihuomenna aloitan-arvatkaa minkä. Niin, arvelin mennä Painonvartijoihin.