Kotona taas

Viikko kuntoutuslomalla meni paremmin kuin hyvin. Maanantaina tuntui että miten siellä ajan saa kulumaan, mutta yhtä-äkkiä olimme jo perjantaissa ja ohi oli tämä eka jakso. Kyllä minä rääkkäsin itseäni ihan kiitettävästi. Oli ihana aloittaa päivä reippaalla kolmen kilometrin kävelyllä, siitä jatkaa tunnin kuntosalitreeniin ja siitä jumppaan. Päivät olivat yhtä ohjattua kunnonkohotusta. Olin yllättynyt, sillä kuntotesti näytti reilusti keskinkertaista kuntoa. Vain vähän alle hyvää kuntoa. Olenhan kävellyt jo kaksi ja puoli vuotta työmatkani, joten ei se ole voinut olla vastautumatta. Ainoa nolo pyöreä nolla oli vatsalihakseni. Ne ovat tuolla jossakin alla, kuulemma, mutta menee varmasti kuukausia, että saan ne jumpattua tuntumaan. Tyttäreni sanoi juuri kirkkain silmin, että hän on tehnyt jo vuosikausia joka päivä sata vatsalihasliikettä. Haa - siinä salaisuus ampiaisvyötärölle. Minä totesin, että totta kait alan jumppaamaan vatsaani, mutta en taatusti saa siinä tulosta. Ja siksi käännän katseeni tuonne Viron puolle, siellä on korkeatasoista rasvaimuosaamista. Se on vuoden kuluttua tavoitteeni. Vuoden ajan aijon kokeilla kotikonsteja.

Sana "tyskälihainen" tai "on se helevetin hyvässä lihassa" -tarkoittavat, että on pullea ja ry-py-tön, ihan kuin sloggihousun takapuoli. Mutta tiedän että yli viisikymppinen nainen ei ole rypytön jos vetää 10-15 kg painostaan pois.

Tuosta kuntoilusta vielä: koska minä olen siis saanut hyvän peruskunnon ja hapenottokyky on ihan ok, minun pitää alkaa nostamaan sykettä tehokkaasti. Kuulemma kolme kertaa viikossa syke tuonne 140 jos mahdollista puolen tunnin lenkeillä, niin se on riittävää. Minun piti moneen kertaan väännättää rautalangasta fysioterapeutilla, että onko tosi, että kolme kertaa puoli tuntia viikossa riittää. On kuulemma. Se ei voi olla kenellekään ylivoimaista.

Jotenkin olen tosi virkeä, sillä tämä pian kolmen viikon karppauskuuri on tehnyt ihmeitä. Housunkaulus ei enää kiristä, se on hyvä asia. Muutenkin olen miettinyt vakavissani, että mitä minä haluan elämältäni. Tämän ikäisen naisen ei pitäisi enää ajatella ketään muuta kuin itseään. Yksi ystävättäreni, jonka elämä on luhistunut, koska hänen aikuinen poikansa kuoli, sanoi, että mikään ei enää ole mitään, jo lumenalta paljastuneet askelten jäljet hiekassa pojan haudan äärellä ovat täynnä kyyneleitä. Miksi meillä naisilla pitää olla niin vaikeaa elämässä. Mutta teki sitä tai tätä niin askelten jälkiin tahtoo jäädä kyyneleitä.

Räntää rätkii. Aamulla kun kuvittelin, että on kesäkeli, olikin lumi maassa. Ja lisää tulee. Epäilemme jo että mahtaa tulla kylymä kesä. Kesän kylmyys on suhteellista. Minusta 18 astetta hellettä on liki sietämättömän kuumaa, kun taas mieheni sanoi, että alle 25 astetta on viileää.

Itse pidän enemmän viileästä kuin kuumasta.

Takatalvi

Ulkona alkoi mitä keväisin lumimyräkkä: onhan sanonta, että tyttösen mieli vaihtelee kuin keväinen sää. Olen pakannut huomenna alkavaa kuntoutusviikkoa varten viidentoista vuorokauden vaatteet. En tiedä miksi, mutta aina kun olen pakannut, huomaan, että en varmasti pärjää ilman tuota ja tuota puseroa. Olen jo kaksi kertaa vaihtanut matkalaukun isompaan. Olen niin hiiskatin uupunut tänä keväänä. Siihen on syynä se, että aloitin kuntobuumin, joka päivä kahdeksan km:n kävely ja sitten vielä työstressi. Töissä on ollut mielettömän kiire. Jokainen on stressaantunut ja hermot kireällä. Minä notkahdin elämässäni ensimmäisen kerran ja menin vessaan itkemään. Jotenkin hermot eivät kestäneet kun menin töihin ja yksi työkaveri tuli silmille. Hänellä oli kai itsellä liian tiukka tilanne, ja se piti purkaa minuun. Siitä seurasi se, että koko työyhteisö tajusi, että olimme ihan katkeamispisteessä. Naiset joutuvat liian tiukille nykyisin työelämässä. On ihan syvältä se ajatus, että pelkästään hoitohenkilökunta on tiukoilla, sillä myös palveluammateissa me naiset joudumme venymään yli äärirajojen. Ja palkka on sikahuono. Itkut on itketty ja eteenpäin elävän mieli. Olisin saanut saikkua, mutta en voinut hakea, koska minun oli tehtävä omat työni, ne olisivat jääneet toisten harteille.

Minulla oli tosi ihana lauantai, siis eilinen, sillä sain käydä pikaisesti syömässä kahden lapseni kanssa. Poika tuli Oulusta, hän toi pikkusysterille pyykkikoneen. Oli kyllä tosi ihana nähdä molemmat lapset saman pöydän äärellä. Hämmennystä aiheutti tosin se, että jouduin pyytämään kyytiä työkaverilta, joka omasta mielestään oli ”joutilas” kuskiksi. Hän viihtyi syömässä myös pitsaa kanssamme. Kiitos siitä hänelle. Tosin kuopus kysyi: ”oletko vaihtanut ukkoa”?

Luin systerin blokista, jossa hän oli nähnyt järkyttävän painajaisen, joka oli tosiaan niin järkyttävä, että ihan huvitti moinen. Tuskin hän panee pahakseen jos liitän tähän linkin tuosta painajaisesta http://palinzon.wordpress.com/. Itse näin toissa yönä painajaista, että soudimme näiden kahden nuorimmaiseni kanssa lammella ja rantauduimme saareen. Siellä törmäsimme ampiaispesään, josta kävi kimppuumme satapäin amppareita. No pakenimme ja menimme lääkäriin. Siellä lääkäri totesi minun kohdalla, että kuolet sinä pistoihin, niitä on yli sen rajan joka on tappava. Unessa muka nautin tilanteesta, kokosin rakkaani ympärilleni ja kehuin kuolevani. Shit, sama ressi jatkui vielä aamulla. Uni tiesi hyvää, siis tapasin nämä kaksi nuorintani. Unella on likainen takamus. Muuten tässä on tosiaan kevät tullut kohisten , mahla alkanut virrata myös kalkkeutuneissa suonissa . Olemme jo huhtikuussa ja vasta toinen kampaamoreissu ja tälle vuodelle takana. Juurikaan en ole täydentänyt vaatevarastojani (kun ei ole tilaa kaapeissa) enkä ole tuhlannut senttiäkään. Minulla on kova hinku saada kotimaatilan kylpyhuone rempattua, lattiat maalattua ja piharakennus maalattua. Itse en tietenkään kerkiä noita tekemään. Missä on se en entivanhanen kökkäjäiselämä, siis talkoohenki? Keittäisin ison padan hernesoppaa ja laittaisin kahvipannun kuumaksi, jos tietäisin että meille tulisi talkooväkeä. Mitä mieltä olette frendit, onko vapaaehtoisuutta? Joskus hillanpoiminta-aikaan, kun vietän kesälomaa. Maa on jo valkoinen lumesta.

Kevättä rinnassa

Kevättä on rinnassa ja jaloissa. Ennenkaikkea jaloissa. Olen kävellyt ja kävellyt joka päivä, pisimmiten 12 km päivässä. Tyttäreni kysyi viisaasti, että "etkaisinä äiti vain kävele ongelmia pakoon". Mietin oikein joka älynystyrälläni, että onko minulla ongelmia. jaa-aaaa. Systeri sanoi tuossa taannoin, että kajahtaneita vaivaa kävelyiset. Ehkä olen kajahtanut ja minua vaivaa kävelyiset. Kun tekee mieli vain jatkaa lenkkiä päivä päivältä
Oikeastaan tänä keväänä elämä maistuu erikoisen hyvälle. Ehkä tuo voimakas kevätilma on antanut voimia jaksaa kuntoilla. Ja mitä enemmän kuntoilen, sitä enemmän haluan kuntoilla.
Tavoitteena on heinä - elokuunvaihteeseen sijoittuva kesäloma. Annan vihdoin periksi ja ostan arkkupakastimen. Pakastimeni on tällähetkellä kaappimallia, 50 l. Siihen ei mahdu kuin päivittäisvarasto. Nyt olen kajahtanut karppaamiseen ja siksi tarvitsen tilaa hirvenlihalle ja marjoille. Suunnittelen sellaista parin päivän hillareissua erämaahan.Tarkoitus olisi olla yötä jossakin taukotuvassa, siis merkityn reitin varrella olevassa. Yksin en uskalla, joten tervetuloa vapaaehtoiseksi kaveriksi.
Se Iso-Syötteen kansallispuiston kummituspaikka olisi tulevana kesänä tarkoitus tsekata.
Joten saa ilmoittautua vapaaehtoiseksi kummituksen syötiksi. Kyseessä on se lammenranta, en nyt muista nimeä, mutta siinä on tarinana, että erämaamökin rakentanut mies on ottanut emännän itselleen, mutta tämä emäntä oli kadonnut yllättäen. Naapurit olivat kyselleet emännän perään, mutta mies oli vastannut vältellen: "sinne se lähti, tuota synnytyspolokua pitkin". Synnytyspolku oli erämaasta kylälle vievä metsäpolku, jota kautta haettiin paarmuska auttamaan synnyttämisessä. Tarina kertoo, että eipä sitä muuta kuin ihmeteltiin, kunnes kävi niin, että vuosikausia myöhemmin, kun mökki oli jo autio, oli joku metsämies mennyt mökille aikomuksena yöpyä siellä. Hän oli kumartunut ottamaan kahvivettä lammesta, ja säikähtänyt kuollakseen: Lammesta oli noussut vettä valuva nainen. Nainen oli kertonut, että hänen miehensä oli työntänyt hänet veneestä lampeen ja lyönyt melalla päähän, kun hän oli yrittänyt nousta lammesta. Hän oli siihen paikkaan hukkunut.
Myöhemmin tämä legenda on elänyt. Juuri kukaan ei ole siellä yöpynyt, etteikö jotain outoa olisi tapahtunut. Hui, en taida uskaltaa mennä sinne yöksi.
Töissä on ollut tuhatta hullumpi kiire. Mutta päivät menevät eteenpäin, en kyllä ymmärrä että miksi tässä olisi kiire vanheta. Pitkä valoisan aika antaa kovasti hyvää mieltä ja jopa hivenen rusketusta tähän kalpeanaamaan.
Edessä on sitten tämä kuntoutusviikko, ei vielä seuraava, vaan viikko 16. Pääsin sinne kuntoutettavaksi ja olen hyvillä mielin ja aktiivisena menossa kuntoutumaan. Kummallisia neuvoja olen saanut matkaa varten: ota sitten tanssikengät mukaan, siellä vain tanssitaan kaiken aikaa, muista sitten ottaa kuntoilun kannalta se reissu, äläkä riethastelun kannalta, ota sitten kunnon rentoutumisen kannalta se loma, katsele ympärille mitä tarjontaa siellä on... jne. Kummallista, en ole ikinä, elläissään käynyt päivääkään missään kuntoutuslaitoksessa, joten kyllä ihmettelen mitä siellä touhutaan.
No olen sitten viikon jälkeen tuhatta viisaampi.