Sydäntalvea

Niin lohduttomalta kuin se kuulostaakin, niin ainakin koillismaalaisen ajatusmallin mukaan helmikuun puoliväli on vielä "syväntalavea". Äiti julisti niin joskus seitsemänkymmenluvulla kun ähräsi pirtin nurkassa jotain ompelutyötä, mitä hän teki mustasta kankaasta. Siis kaamosaika jatkuu edelleen. Ja täytyy sanoa, että ei vanhaa taivasta ole näkynyt viikkokausiin. Mutta nyt on odotettavissa vähän kiristyvää pakkasta ja kenties poutaa, joka saattaa-ehkä- tuoda sinistä taivasta esille. Köröttelin eilen illalla bussilla kotiin pimeän kainuulaisen vaaramaiseman läpi. Matka meni nopeasti, kun juttelin koko matkan puhelimessa. Mutta kotiin päästyäni hartioihini iski jumalaton kramppi, joka sai minut kitisemään tuskasta. En ymmärrä miksi se yhtä-äkkiä taas iski, mutta kaipa viikonlopun erilainen touhuaminen rasitti hartiakaappini. Aamulla oli vielä huono olo, mutta kun läksin töihin, alkoi jo helpottamaan, ja päivä menikin ihan mukavasti. Tänään tein jo käytännössä työtä, johon olen käynyt koulutusta oto. ja loogiselta se tuntuu. Työtoverit ovat tavattoman mukavia ja ystävällisiä, olen kyllä saanut tuntea olevani tervetullut uuteen työyhteisöön. Se on aika jännä asia, että monet urautuvat epätoivoisesti samaan työyhteisöön, kun kynnys on liian korkea aloittaa alusta. Itselläni oli tietysti alussa jännittynyt olo, mutta kun huomasin, että osaan vuosikymmenen kokemuksella työni, helpotti kovasti.
Silti tahdon puhella mukavia miehelleni, että voisin haluta tehdä kuuden tunnin päiviä, jos se olisi mahdollista. Kaksi tuntia vuorokaudessa enemmän vapaata olisi huikaiseva visio.
Otin kotikirjahyllystä iltalukemiseksi Jane Austenin Northanger Abbeyn, jonka käänsi ja kustansi muutama vuosi sitten Welkin Books -kustantamo. Katsoin ko. Austenin elokuvan viime tiistaina ja se oli niin mukava, että halusin lukea sen vielä kerran. Lukunautintoa.
Eilen kävin kriittisesti läpi vaatekataloogeja ja päätin repäistä kunnolla ja hankkia työvaatteita entisten jo kulahtaiden tilalle. Kulahtanut vaate on vastenmielinen vaate. Äiti osasi pukeutua tyylikkäästi ja hän piti arkenakin pitsikaulusta tai kaulanauhaa tai molempia. Usein mietin, että pukeutuiko hän omaksi ilokseen vai miehensä, ts. isän iloksi. Se jäi ikuiseksi salaisuudeksi kun en muistanut kysyä.