Muurahaissade

Edellisessä blogissani kertomani aitan seinällä tapahtuva muurahaisten näyttäytyminen, muuttui valtavaksi parveiluksi. Siinä näytti olevan kolme eri parvea. Ts. kuningattaret valmistuivat lentoon, kuhnurit odottivat tilaisuutta ja soturit varmistivat lentoon lähdön onnistumisen.  Se oli melkoista kuhinaa. Murkkuja oli varmasti miljoona, kolmea eri kokoa.  Ja hetkessä ne siitä nousivat yläilmoihin, jonnekin puiden latvojen yläpuolelle. Linnuilla oli herkkuorgiat. Kuulemma linnut tietävät, koska muurahaiset lentävät, ja syöttävät poikasilleen suurimman osan lentomuurahaisista. Mutta sitten ne isot siipikuningattaret alkoivat satamaan maahan, koska niden täytyy löytää kolo mihin munia.  Niitä napsahteli ja kopsahteli päivän ajan milloin hiuksiin ja jopa avonaisesta kaula-aukostani sisälle. Ei siinä mitään, kun ne eivät pure eivätkä pistä, mutta inhon väristystä käy kun iso muurahainen kimurtelee iholla. Ja sitten päivässä se oli ohitse. Kesän yksi huipentuma.
Koko juhannuksen ajan oli mukavan lämmintä. Satoikin, mutta satoi öisin, parhaimmillään lämpö kohosi yli kahteenkymmeneen asteeseen. Trenkipoika tuli Hämeestä torstai-iltana ja lähti takaisin tänäaamuna.  Vietimme tosi mukavan juhannuksen, söimme hyvin ja nukuimme makeasti. Kävelimme varmasti monia kilometrejä yhteensä. Vietimme öisiä hämyhetkiä metsäpoluilla. Kaikenkaikkiaan enemmän kuin mukava juhannus. Sää suosi myös ulkonasyömistä, eli valmistimme ruokaa kaasugrillissä ja -hellalla ulkona. Se kurppa, jonka olin ollut näkevinäni, on ihan oikeasti, lentää tiettyä rataansa joka ilta ja "kurputtaa" mennen tullen.
Kurppa on jotenkin niin kesäinen lintu, että tuntee selvästi, että on keskikesä.Onko sitten jänkä- vai lehtokurppa, en tiedä. Nimikin on hauska.
Ihailimme kukkapenkkien loistoa ja jatkuvasti oleilimme nenä penkkiin päin nyppimässä olemattomia rikkaruohoja. Tosin kyy säikäytti sen verran, että taas muistan, että huvila on kyyaluetta. Meidän pihalla niitä ei juuri näy, mutta naapurin saunalla oli sen verran porukkaa, että he tömistelivät sen ainokaisen kyyn pakoon, ja koska meillä oli rauhallista, se tuli tietysti turvaan. Ohjasimme sen pois pihapiiristä. Niitä pitää varoa, mutta ei tarvitse olla hysteerinen, kyykeri on todella hyötyeläin, sillä meillä on hiiriä pihapiirissä. Trenkipoika sai saunakaverikseen hiirenpoikasen. Se oli paennut kauhuissaan lauteiden alle kiukaan alta kun kiuas oli kähähtänyt löylyä. Minä en kyllä moiseen ole ikinä törmännyt.
Se kummallinen ääni, joka kuuluu kun asetumme yöpuulle, ei selvinnyt. Se kuuluu ja ei kuulu, epäsäännöllisesti. Järki sanoo, että pöllöt eivät ääntele tähän aikaan kesästä, joten pöllö se ei ole, ehkä jokin yöeläin: mäyrä tai kettu tai supikoira.
Luonto on niin lähellä, että joka hetki näkee erilaisia asioita
Pationteko ei siis edistynyt, mutta ei tarvinnutkaan edistyä. Jatkamme taas ensi viikonlopulla. Kannot on irroitettu miltei kokonaan, tasoitustyö on edessä ja kun multakuormat tulevat, viimeistely. Hauskaa on myös suunnitella istutukset ja ostaa keinu aurinkoiselle puolelle.Olen suunnitellut, että istutamme hansaruusua ja norjanangervoa siihen eteläiselle reunalle auringon puolelle. Valkoista ja punaista kukkivaa kukkaa.
minua kiinnostaa perennoista kultapallo ja nauhukset, ne ovat keltaisena kukkivia, vanha kunnon ukonhattu sinisenä kukkimaan, myös sinilatva, koska nuo ovat suurinpiirtein saman kokoluokan kukkia. Punaisia en ole vielä päättänyt, mitä  istutan.  Viimesyksynä istuttamamme lumipalloheisiaita on  kasvanut jo puolella, mieheni väittää, että ne eivät ole kasvaneet. Ovat ne kasvaneet ja kukkivat valkoisia lumipalloja. Aikansa kutakin. Kaikki istutukset eivät onnistu, kantapään kautta ne pitää opetella menestymään. Kyllä myös taimiissa on eroja, sen olen huomannut, parhaimmat saa kun ostaa puutarhalta ja huonoimmat jos ostaa kirppikseltä. Kirppiksillä myydään myös taimia, ainakin perennoiden taimia. Ostin  kirppikseltä viimekesänä mielenkiinnolla kasvinalun, purkinkyljessä luki: kärsimyskaktus, kaupanpäälle vaeltavajuutalainen. Minua kiinnosti kovasti nähdä minkälainen kasvi on kärsimyskaktus kuin myös vaeltavajuutalainen. No kaktusta ei tullut, tuli viirivehka, vaeltavaj.  oli nukkatyräkki. Molemmat ovat tosin ihan komeita, mutta eivät siis niitä mitä ostin. Ne viihtyvät hyvin huvilalla terassilla isoissa ruukuissa.
Mietin ääneen, että miksi sitä harmaata eristysteippiä kutsutaan jeesusteipiksi.  Kuulemma siksi kun se tarttuu niin lujaan, että aiheuttaa harminäännnähdyksen: voijeesusettäonlujassa. Toisekseen se pelastaa kaikesta, kuulemma.  Tämä oli kevennys.

Kesäpäivänseisaus

Tuntuu ihan uskomattomalta, että on jo kesäpäivänseisaus. Eli jälleen ovat suuret voimat liikkeellä, jos haluaa uskoa maailmankaikkeuden kaikkiin voimiin. Raadollisemmin ajateltuna, päivä alkaa lyhenemään. Siinä sitä taas ollaan. Eli juhannusviikon jälkeen alkaa keskikesä.
Heti tässä terkut Pomolle, kiitos, kun vilkutit minulle Jukolan viestistä!  Telkkarinkatseluni jää melkoisen vähiin kesällä, mutta kukapa ei olisi katsonut, kun prinsessa sai prinssinsä. Se oli katselemisen arvoista, ihan nautittavaa suorastaan. Prinssi muistutti ihan Supermiestä, Clark Kentiä silloin, kun tämä on tavallinen toimittaja, ei Supermieheksi muuttunut. Jag elskar dig, lausuttuna kyyneleet silmissä, sai kyllä meikämammankin kyyneliin.
Tuosta hyppäsi mieleen vaikuttava näky: höhhöilin taas pitkin huvilan pihapiiriä ja mielestäni jatkuvasti uusia ajatuksia antava vanha aitta näytti taas erikoisen ilmiön. Ihmettelin kuinka sen harmaalla, kuivalla seinällä parveili kymmenkunta isoleukaista keskikokoista muurahaista. Siis ei hevos- vaan niitä hivenen pienempiä lahomurkkuja. Kiinnitin huomiota, että ne olivat puoliympyrässä siinä hirrenraossa, isot koukkuleuat ulospäin. Koetin kurkkia, että mitä siinä tapahtuu. No selvisihän se: pitkä kuningatar oli siellä välissä ja ympärillä siipiniekkoja kuhisemassa. Jotenkin säväytti, miten hyvin luonto toimii: aina on olemassa valtiatar, häntä liehittelevät joukot ja vielä soturit puolustamassa. Yksi ystäväni totesi, että kesä on jo niin pitkällä, että kyllä  täytyy jo olla pariutumisrituaalit meneillään, jos mieli saada jälkikasvua. Näinhän se on.
Huvilalla on luonto niin äärellä, että joka hetki näkee jotain erikoista.
Nukkumaan mennessä kuulen iltaisin erikoisen äänen. En ole vielä varma onko se pöllö vaiko kyyhkynen.
Ääni on vähän kuin jänis ääntelee, milloin ei rääkäise. Yritän paikallistaa sitä, mutta se säikkyy ja vaikenee. Ja olen nähnyt miltei varmasti jänkäkurpan lentävän auringonlaskunrajassa pellon ylitse.
Tarkoitus on juhannuksenaikana viettää yötön yö läheisellä hakkuuaukealla kuuntelemassa lintujen ääntelyä ja tekemässä tietenkin juhannustaikoja. Seitsemän erilaista kukkaa kimpuksi tyynyn alle: yöllä pitäisi sitten nähdä unessa sulho. Koska olen jo kunniallinen rouva, minun ei kuulu nähdä sulhoja, vaan ehkä voisi kurkistaa tulevaisuuteen. En saata olla mainitsematta, kuinka arvelluttavaa on nähdä tulevia, jos niitä tulkitsee epäedullisesti. Se ei ole ollenkaan mitenkään hauskaa. Tyttäreni totesi vallan viisaasti, että noituus on enemmän pahaa kuin hyvää. Kun lukee näyt toiselle, toinen alkaa heti elämään niin, että ennustus toteutuu. Olen itsekin nähnyt ripsauksia mahdollisesta tulevaisuuden tapahtumista. Mutta epäilen kuitenkin, että ne eivät ole oikeita näkyjä. Mielikuvituksen tuotetta korkeintaan.
Mutta joskus ei voi kuin ihmetellä, kuinka jokin asia on aivan kuin menneisyyttä, vaikka se vasta tapahtuu, koska sen on aistinut, nähnyt tapahtuvan. Sitä kuuluisaa huuhaata. Tässä voisi vedota Isoon kirjaan: salatut ovat tulevaisuutesi hetket.  Tai jotenkin.
Huvilalla aloitimme mukavan urakan: laajennamme etelän suuntaan pihaa, teemme pation, ruohokentällä ja kauniilla istutuksilla. Nuo ovat visiona. Tässävaiheessa olen raivannut pation alan. Ensin oli tarkoitus suurentaa vain pari metriä pihaa etelän puolelle, mutta yhtä-äkkiä huomasin, että koko tasanne, ennenkuin rinne alkaa laskeutumaan, on mahdolllisuus laittaa nurmikolle. Sahata kihnutin ja hakkasin kirveella näreitä poikki.  Se oli tosiaan ihan risuttunut, vesoittunut koko pation alue.  Ei juuri nähnyt vettä sieltä välistä pilkottavan. Olen usein ihmetellyt, että miksi kesällä ei tehdä savottaa, mutta nyt sen ymmärrän, puut ovat litimärkiä,  mahla virtaa niissä voimakkaasti.  Siis risukko on raivattu, pilkottu pikkupaloiksi ja aloitin kuokkimaan maan päältä sammalta, jotta saamme alueen tasoitettua. Mieheni tappelee vanhoja kantoja vastaan. Hän ei anna tuumaakaan periksi, kun kyseessä on koivunkanto. Ne ovat enemmän kuin tiukassa maan uumeniin. Alunperin oli tarkoitus käyttää pilkotut oksat kolojen täytteenä, mutta varmalta taholta sain nootin, että risut pakkaavat lahomaan ja tasaiseksi tarkoitettu alue on kohta notkollaan. Mistä minä tuon olisin älynnyt, blondi kun olen.
No ei se ollut myöhäistä, risut ovat aumattu ja notkelmat tasoitetaan täytemaalla.
Trenkipoika Hämeestä on luvannut ilahduttaa meitä juhannuskylälyllä. Hän on erikoisen hyvä yökäppäilijä, joten jos sääskimyrkkyä riittää, on tarkoitus viettää yötöntä yötä. Nyt on sääsket jo vironneet, mutta niitä vastaan selviää vanhoilla keinoilla. Päätin, että julistan sodan itikoita vastaan ja hankin moskiittoverkon sänkyni ympärille. Miksi sitä ei ole aikaisemmin jo älynnyt. Velipoika tosin sanoi, että on olemassa elektronisia sääskikillereitä, jotka tehoavat hyvin. Pitää muistaa hankkia.

Elämä virtaa

Tapahtui niinkuin eräänä hetkenä sanoit: jos et vastaisi viestiini kahteen päivään, on sairaus saanut Sinusta yliotteen. Olimme jutelleet puhelimessa viimeksi kaksi päivää ennen kuin viesti poismenostasi tavoitti minut. Vaikka tiesimme, että et jaksaisi enää taistella kauaa, syöpä oli vienyt kaikki voimasi, elämänhalusi oli kuitenkin vahva. Suunnittelemamme pokerimatsi tänä kesänä jäi toteutumatta- ikuisesti.

Ystäväsi, joihin sain kuulua, me muistamme Sinut loputtoman ystävällisenä, auttavaisena, turvallisena, sanalla sanoen suomalaisena miehenä, jolle perhe ja ystävät ovat olleet koko elämä.

Lepää rauhassa. Elämä menee eteenpäin, silti kukaan ei voi viedä sitä paikkaa sydämessäni, jossa Sinä olit, ystäväni.

Kun ikää tulee lisää, monesti tulee mieleen, että kuinka sitä osaisi elää siten, että jälkeenjääneet muistelisivat edes hetkittäin hyvällä. Että ei aina olisi mielessä ne huonot hetket, ne jolloin korotetaan ääntä, kirotaan ja melskataan vastoinkäymisille. Harva meistä voi olla niin erinomaisen täydellinen, etteikö niitä huonoja hetkiä olisi. Jotenkin tuntuu, että koko menneisyys on vain yhtä huonoa hetkeä. Isä tosin sanoi, että "se on kaikki hyvvää, mikä on takanapäin". Niin kai sitä pitänee ajatella.

Jotta ajatukset eivät menisi tämän synkemmiksi, muihin aiheisiin. Menimme huvilalle perjantai-iltana ja alko satamaan vettä. Ja sitä riitti, satoi koko lauantain ja vielä sunnnuntaita vasten yön. Oli ihana kuunnella tuulen ja sateen ääntä ja vain "kellua" olemassaolon virrassa. Tosin en minä kauaa jaksanut kellua, vaan vedin sadetakin niskaan ja menin ulkohommille. Ostimme kesäkukat ja ne piti saada parvekelaatikoihin terassin ikkunoille. Pieniä räättiläitä ne olivat, mutta kokemuksesta tiedän, että syksyllä ne roikkuvat jo maahan saakka. Paitsi samettiruusut, jotka kasvat ylöspäin. Huomaamattani touhusin pari-kolme tuntia sateessa ja olin niin litimärkä ja kylmettynyt, että vasta saunassa sain itseni sulaksi.

Onneksi on menossa jalkapallokisat Etelä-Afrikassa ja niitä on mukava katsella "toisella silmällä". Itseasiassa katson siksi, että niissä on niin he-le-va-tan hyvännäköisiä pelaajia. Ja niin kauhean totinen meninki. Ihan kuin koko maailman tärkein asia on siinä, että saa pallon vastapuolen maaliin. Miten ihmeessä se voi olla niin tärkeää. Naisen logiikalla se on vähäpätöistä. Jollei vallan tyhjänpäiväistä. Minä voisin ihan hyvin antaa vastapuolen pamauttaa maalinsa, jos se tekee toisen onnelliseksi. Se on naisen perusluonnetta.

Huvilalla tarkistin mansikkamaan huolella: siellä ei ollut hillanälviäisiä, joten myrkyttämiseni kaksi viikkoa sitten teki tehtävänsä. Mutta myrkytin ne uudelleen. Niissä ei ole vielä kukkia, ja liekö tuleekaan, viime kesä oli niin turmiollinen mansikoille. Mutta sillä ei ole isommin väliä. Prisman edessä on aina kesällä koju, joka notkuu paikkakunnalla viljeltyä ihanaa, makeaa mansikkaa. Miksi keksiä pyörää uudelleen, sanokaas se.

Kompostin laitoin uusiksi, sillä kävin kompostointikurssin. Nimittäin kompostin on toiminut miten kuten, kun se on ollut paikallaan vuosikausia. Mutta nyt hajoitin sen, siis kompostilaatikon, joka on tehdastekoinen, ja tarkistin tilanteen. Kokosin sen huolella, tiukasti kasaan, nipsuilla nipsujen paikoista ja jeesusteipillä vielä ympäri muutaman kerran. Kurssin anti oli se, että kompostiin ei saa päästä hiiriä eikä lintuja. Ja siellä pitää elää uimareita. Eli kompostoitava tuote pitää olla niin märkää, että pieneliöt uiskentelevat. Niitä tuskin näkee silmillä, mutta tietää, että kaikki on hyvin, kun komposti tuoksuu miedosti, ei haise. Jos se haisee, se on tunkio. Niin simppeliä se on.

Hiiristä puheen ollen, nyt on hyvä hiirikesä. Jääkaapissa oli hiiri käynyt, joudumme jättämään aina viikoksi jääkaapin oven raolleen, jotta se ei homehdu. Ruokaa ei kaapissa ole, joten turhan mutkan hiiri oli tehtyt. Ja samoin löytyi hiirenjälkiä keittiön alakaapin laatikoista. Löysin sieltä takaa hiirenmentävän välin, jonka teippasin samalla hyvällä teipillä ja laitoin vielä loukun pyytämään. En isommin inhoa hiiriä, koska ne kuuluvat luontoon, mutta aina se teetättää kovan siivouksen, kiehuvalla vedellä on pestävä ne, missä hiiri kulkee. Ja kun on hiiriä, on varmasti myös pöllöjä.

Näin ensimmäisen kerran hirven pihametsikössä pari viikkoa sitten. Kiire sillä tuli, mutta ehdin sen kuitenkin selvästä nähdä.

Kesä alkaa olla kauneimmillaan. Metsien tähdet, eli metsätähdet ovat kukassa mäntyjen alla. Ne ovat niitä pohjoisen valkovuokkoja. Kielo kukkii myös ja harvoin näkee pihlajissa näin paljon kukkia kuin nyt on. Myös hilla, lakka, näyttää kukkivan.

Sanalla sanoen: on kesä.

Tuomet kukkivat

Onkohan tämä aitanseinällä kiikkuva esine sorkkarauta?

Olin viikonlopun töissä ja sain ansaitut vapaat maanantaina ja tiistaina, jotka vietimme mieheni kanssa huvilalla. Sinne Rannalle osuu aurinko koko päivän, ja lämmintä oli ihan mukavasti. Mittari ei tosin noussut yli 18 astetta, mutta minulle se on jo hellettä. Minulla hyrähtää satapiikkikawasaki käyntiin kun laskeudun johtotähdestä huvilan pihalle. Lintujen laulu täyttää mielen ja koko olemus kevenee. Mutta rauhoitan mieleni ja käveleksin pitkin piennarta, tarkistan jokaisen kukkasen nupun ja ihailen koivikon silhuettia sinistä järveä vasten.

Usein mielen valtaa haikeus siitä, että lapseni, perheeni on jo maailmalla ja jokaisella on oma elämänsä. Kaipaan kovasti nuorisoani edes ajoittain saman pöydän äärelle. Vihani ja suuttumukseni eksmiestäni kohtaan on hiipunut, asiat ovat asettuneet omaan arvoonsa. Jos joku olisi sanonut, että aika parantaa nekin haavat, en ikinä olisi sitä uskonut. Mutta niin se vain on.

Reissulinnun koti

Aloitin maanantaina urakan, ja pesin terassin isot ikkunat. Jostain syystä ne ovat uskomattoman täynnä kärpäsenlikaa. Niissä turisee miljoona hyttystä ja jokainen rääpäisee märällä pikku imukärsällään jäljen ikkunaan. Ja ulkoapäin iskee viaton kirjosieppoemo kohti isoa mehevää paarmaa ja huonosti siinä käy, kun lasi on välissä. Viimekesästä viisastuneena kiipesin tuolille ja kiinnitin koko terassin leveydeltä ikkunat täyteen keltaista merkkinauhaa. Ne liikahtelevat tuulessa ja toivoakseni estävät turhat ikkunaanlentämiset. Jokaisella pikkulinnulla on oikeus pesiä turvallisesti. Veljen vaimo kertoi hauskan tarinan: hän teki elämäntyönsä kansakoulujen keittäjänä. Eräänä keväänä oli opettaja innostunut teetättämään koulukkailla linnunpönttöjä, jotka sitten myytiin kevätjuhlan myyjäisissä. Eräs pikkumies oli innokkaana rakentanut pöntön, ja siitä olikin tullut erikoisen komea. Mitä siitä että yksi sivu oli pidempi kuin toinen ja pohja vähän harva, tärkeintä oli että pönttö oli saatu valmiiksi.

Myyjäisissä olivat aikuiset vähän hymyilleet tälle pöntölle. Veljen vaimo oli huomannut, että pikkupojan ilme oli mennyt vähän huolestuneeksi. Niinpä emäntä oli reippaalla äänellä ja kovasti innostuneena ostanut ensimmäisenä juuri tämän pöntön ja kehunut pojalle , että "reissulinnun pesäksi tämä on maailman paras." Siihen olivat sitten toisetkin aikuiseet yhtyneet, monissa suin oli todisteltu, että kirjosieppo, reissulintu tykkää kovasti nimenomaan tästä pöntöstä.

Ja kauppa oli käynyt tämän jälkeen myös muille pöntöille.

Puuhastelua kasvimaalla

Onkohan useinkaan nähty näin valtaisaa tuomenkukintaa? Voisi sanoa, että tuomea ei juuri näe kukkameren alta. Kevät on ollut aurinkoinen, sadetta on tullut jatkuvasti tasaisesti kastellen ja lämmin tuuli sulatti lumet jo aikaisin. Myös herukkapensaat ovat aloittaneet kukinnan. Odottelen hyvää satoa. Mietin tuossa rakkaan ystäväni herukkapensaita siellä Satakunnassa, vieläkö sieltä saisi ämpärillisen yhdestä pensaasta? Jos näin on, kutsun itseni syksyllä tarkistamaan tilanteen. Kartanon mailla oli muutama vuosi sitten todella valtaisa herukkasato.

Mikä parasta, herukat olivat karviaisen kokoisia ja mehukkaita.

Mieheni käänsi jo pahasti juolavehnää kasvavan ryytimaamme nurinpäin. Se muuttui kuohkeaksi ja helposti työstettäväksi. Olin päättänyt, että en laita tänä kesänä ryytimaata kasvamaan, mutta kuinka ollakaan, löysin itseni ilmatorjuntatykki-asennosta kuopsuttamasta multaa ja kylvämästä siementä maahan. Kylvin jääsalaattia, keräsalaattia, pensaspapua pitkät rivit, pinaattia, persiljaa, basilikaa. En tiedä saanko noita kasvamaan, mutta ainakin ne ovat jo kylvetty. Viime kesänä sain koko kesän salaatit ja tasan yhden porkkanan. Istutin porkkananauhaa, mutta siitä iti vain yksi siemen. Porkkana kasvoi valtavaksi ja oli hyvän makuinen.

Toisen paijaksi pellava kasvaa...

...minä sen vain kitken. Sanotaan laulussa. Kylvin pellavaa ison läimäreen. Olen katsellut ohjeita internetistä ja todennut, että sepäs se vasta onkin vaativa kasvi. Jotta pellavasta saisi satoa, se on kitkettävä tosi huolella, sillä pellava ei pärjää kilpailussa rikkakasvien kanssa. Kun siemenet itävät, tarkoitukseni on kyllä pitää se huoli, että pellava on vapaa rikkakasveista. En toki tarvitse pellavaa mihinkään muuhun kuin koristekimppuihin. Olen yhden kerran kasvattanut 90-luvulla kotivaaralla pellavaläimäreen ja sitä tuli niin sakeasti, että se jäi sinne peltoon. En keksinyt mitä sillä olisin tehnyt.

Olen huolella opiskellut pellavan käsittelyn: ensiksi pellavaa kerätään koura täyteen ja nyhjäistään maasta irti. Puhdistetaan mullat ja tasoitetaan tyvi. Kourajainen jaetaan kahtia sormauksiin jotka jätetään kuivamaan jotta sylkyt, eli ne suloiset siemenkodat irtoavat. Itse tosin kasvatan pellavaa juuri sylkkyjen takia. Ne ovat kauniita kuivatettuna maljakoissa. Jotta ne sylkyt saadaan irti, pellava on rohdittava pellavarohtimella, eli rohkalla. Sitten pellavat laitetaan likoon, niiden pitää lahota, ja lopuksi kuivataan ja aletaan litsiä, eli irroitetaan kuidut varsista. Siitä voisi sitten kehrätä lankaa. Jotenkin noin se menisi. Mielenkiintoinen projekti. Itseasiassa pahinta on se että oikeata pellavansiementä ei saa mistään. Kylvin ihan niitä mitä myydään leivontaan pahvirasiassa.

Hiirenpesä tuohilaatikossa

Mylläsin varastoa ja löysin pahvilaatikon, joka oli täynnä kuivaa tuohta. Tuohi on tietysti säilötty sitä varten, että siitä voisi tehdä tuohivirsuja. No ehkä se kuitenkin oli säilötty sytöiksi, ja siihen virkaan minä ne sieltä löysin. Mutta tuohien alla oli mitä sievin hiiren pesä. Kuuntelin tarkasti, mutta pihaustakaan ei kuulunut, lisäksi laatikossa oli runsaasti auringonkukan siemeniä. Siitä päättelin, että se pesä oli vuosia vanha, nimittäin emme ole kahteen vuoteen sinne tuoneet auringonkukansiementä. Kun olin varmistanut, että pesä tosiaan oli tyhjä, siirsin tuohet sivuun ja poltin laatikon. Tuohet olivat kuivia, joten niillä sitten sytyttelemme saunan pesän useita kertoja.

Kotiin maalle

Tarkoitukseni on lähteä käymään kotona maatilalla ensi viikonvaihteessa. On se aika, että Äidin ja Isän hauta on aika siivota ja laittaa kesäkukat kasvamaan. Lupeessa on kyllä hallanvaaraa ja kylmää sadetta, mutta se ei minua haittaa. Eniten sääsket ovat keljuja, ja niitä on siellä todella eri sakeassa kuin täällä Kainuussa.