Karkauspäivänä

Elämässä tulee vastaan pysähtymisen hetkiä. Viesti kännykkään, että läheinen sukulaismies taistelee elämästään teho-osastolla, notkautti pahasti. Toivomme-rukoilemme-pelkäämme-toivomme. Mitä muuta voi tehdä. Mikään mitä sanoisi, ei auta, mutta ajatus voi auttaa paremmin. Keskitämme voimamme. Sukumme on vahva, jokainen antakoon parantavan ajatuksen tähän taisteluun.
Viikko vierähti taistellessa maallisia asioita. Eilen tuli kotimme komeronovien asentaja. Mieheni tilasi ovet mittatilauksena, ja ne olikin mitoitettu hyvin. Ongelmia tuli, kun huomasimme, että yksi lasi oli rikki. No se saadaan uusittua, mutta aamulla mieheni huomasi, että valkoisenharmaat ovet näyttävät likaisen vihreiltä. Se oli niin kiusaava ajatus, että hän neuvotteli uudet ovet. Ne saadaan n. kolmen viikon kuluttua. En edelleenkään ottanut kantaa, sillä mieheni mieli on minun mieleni.
Joku kyseli mistä maasta mieheni on. Hän on syntynyt savossa ja elänyt koko ikänsä kainuussa. Siinä on rotua kerrakseen. En ole alistettu, vaan erittäin onnellisesti naimisissa miehen kanssa, joka nauttii laittaa kotia pitkän yksinäisen poikamieselämän jälkeen.
Olen kävellyt kolmekymmentä kilometriä tällä viikolla. Missään se ei näy, mutta keuhkot ottavat ahmien happea. Se etu liikunnasta on. Sain vihdoin hankittuavarhaiskeväänlookini. Se on harmaa. Toisaalta en edes pidä harmaasta, mutta jostain syystä tyrkyllä olevat vaatteet ovat harmaan eri sävyjä. Uusi kevättakkini on flanellia, vaaleanharmaa, pitkikset ovat tummanharmaat ja liivi, joka oli huippuostos (peittää lantioni hmmmmmmm... leveyden) on herrasmiehenharmaa.
Kiputtelen nykyisin korkkareissa töissä, sillä keksin että laittamalla "huopatassut" kenkien kantojen alle, ne eivät kopise. Tukkani säihkyy edelleen erittäin punaisena, joten olkoon se värinä harmaaseen. Näin outoa unta viimeä yönä: juoksin kesäisenä hellepäivänä iloisesti pitkin oman vanhan anoppilani kukkaketoa, kädessäni oli osittain syöty kauraleipä. Portaat olivat kuin ne seitkytluvulla olivat ja kipaisin ne kesämekossani puoleen väliin. Siinä nyykähdin, kun ajatus iski kylmänä mieleeni: minulla ei ole oikeutta mennä enää anoppilaan, sillä minut on erotettu yli kolmenkymmenenvuoden avioliitosta ja mieheni suvusta. Pakenin hädissäni takaisin vattupusikkoon. Outoa, vieläkin kärsin alitajunnassa avioerostani ja menetyksestä, mitä menetin niin pitkän liiton myötä. Mutta silti olen onnellinen udessa elämässäni. Kun on elänyt yli kolmekymmentä vuota elämästään ihmisen kanssa, jonka ajatuksenkin tietää, voi huoletta ajatella, että se riittää. Tuskin mitään on jäänyt sanomatta ja ehkä on sanonut liikaakin.
Karkauspäivä oli ja meni. Vitsailin ihanalle miehelleni, että jos et olisi jo naimisissa, kosisin sinua.

rai-vostuttaa

ihan oikeasti. Olen kyllästynyt pikkunilkkiin, jotka kuvittelee pomottavansa minua vain korottamalla äänensä. Minulla on kyky korottaa ääneni vielä kovemmaksi ja se onneksi saa tilanteen rauhoittumaan. Olen jo tämänikäisenä kykeneväinen pitämään puoleni, ja tosiaan, jos äänen kovuudella mitataan kumpi on vahvempi, voitan varmasti. Huh että helpotti.
No se siitä, tuo purkaus oli seurausta töissä tapahtuneeseen tilanteeseen, jonka en anna enää mieltäni painaa.
Mietin kotiin kävellessäni, että olen oikeastaan jo kypsä vaikka jäämään kotirouvaksi, ainakin joksikin aikaa. Elämä on järjetön oravanpyörä. Olet aina kiinni aikatauluissa, juokset, juokset, katsot kelloa, yrität nukkua, yrität jaksaa herätä... ja minkä siitä saa palkaksi: vähän toistatuhatta euroa kuukaudessa. Rikkoutuneen perheen, avioeron...
no jopas minä olen nuupallani. Toisaalta olen hyvinkin virkeä, sillä eilen kävelin kahdeksan kilometriä ja tänään viisi. Oli ihana istua valmiiseen ruokapöytään, söin hyvän annoksen kalkkunanakkeja muusin kera. Päivässä oli piristävä hetki kun kälätimme ikäisteni työtoverirouvien kanssa hiuksista. Mietimme, että millä väreillä piristäisimme ulkonäköämme seuraavaksi. Itse olen tyytyväinen nykyiseen hiuslookiini, sillä ympärillä ei enää leijaile metrin pituisia hiuksia. Silti vielä nykyisinkin kädet hakeutuvat pyöräyttämään ison nutturan niskaan.
Ei minulla oikein tunnut juttu luistavan tänäiltana.

Tulppaanien aika

Keittiön pöydällä on kimppu juuri avautumaisillaan olevia tulppaaneja. Mieheni keksi ilahduttaa minua tulppaanikimpulla. Tulppaani on jotenkin niin viattoman kaunis kukka. Sen kukoistusaika on tavattoman lyhyt, tulppaanit ryöpsähtävät myyntiin jokaiseen markettiin ja kukkakioskiin joulun jälkeen. Niitä myydään monenvärisinä, tai viattoman valkoisina. Aina ne ilahduttavat yhtä kovasti, kun niitä katselee.
Viikonloppu meni lähinnä väsymystä potien, sillä olin lauantaita vastaisen yön töissä. Pitkästä aikaa yövuoro. Aika meni työn tuoksinnassa, mutta olin aivan poikki sitten lauantaina. En saanut nukuttua kuin kolme tuntia, joten nousin ja läksimme ostoksille. Kävimme ostamassa puoliskon sänkyä, ts. ostimme kuukausi sitten 90 cm leveän jousisängyn, ja koska en halunnut hävittää liian kapeaa aviolaivaamme (140 cm joustinsänky, joka on Turkoosikammarissa nyt vierasvuoteena), sain mieheni uskomaan, että ostamme rinnalle toisen samanlaisen 90 cm leveän joustinsängyn, siihen päälle paksuimman petauspatjan, mitä kaupasta löytyi ja kauniin tummaksi petsatun sängynpäädyn. Sillä lailla tämän kauniin kotimme huonekalut alkavat löytyä ja asettuvat paikoilleen. Tänään tein sitten aika paljon turhaa työtä, sillä purin vaatevarastoani kaappeihin säkeistä, joihin ne olin joutunut sullomaan remontin alle. Ne joudutaan varmasti vielä laittamaan kerran säkkeihin, kun kaapinovet laitetaan paikoilleen. Kodistamme siis puuttuu vielä väliovet ja komeroiden liukuovet sekä verhot ja lampunvarjostimet. Viimeksi mainittuja emme hanki ennenkuin sisutussuunnitelija kertoo oman näkemyksensä. Minua tottapuhuen vähän ottaa vanhaan aatamiin, että miksi minä en itse saa valita verhojani, mutta toisaalta, minussa alkaa ilmetä äidinpuoleisessa suvussa ilmenevää "laiskuutta"," välinpitämättömyyttä", kun päätöksiä pitää tehdä. Siis annan mieheni päättää, hänellä on kallis maku.
Kun nukuin huonosti, näin kummallisia unia. Jostain syystä olen unissani jatkuvasti, tai ainakin hyvin usein kotijärven rannalla, tai järvessä. Viime yön unessa oli järvessä uimassa oman poikani lisäksi hänen pari kaveriaan, pojat olivat muka siinä toisella kymmenellä olevia sällejä. Heillä oli menossa leikki, että he olivat vetäneet sähköroikan rantaan ja leikkivät vedessä sähkökoneilla, muka saivat "hauskoja sähköiskuja" veden kautta. Ihan älytöntä unta. Mutta unella on likainen takapuoli, sanoo vanha sanonta, käsittääkseni se tarkoittaa vain, että unet ovat unia.
Minulla oli perjantaina hemmottelupäivä. Kävin hoidattamassa käteni ja räpyläni, kuten jo tuossa aiemmin uhkasin niin tehdä. Mielestäni manikyyri on paljon arkisempi ja vähemmän erikoinen, kuin olen kuvitellut. Siihen kuului kyllä monenlaiset rasvaukset, kynsien viilaukset, kynsinauhojen irroittamiset ja kynsien alusten putsaus. Ihan noloa, että kynnenaluset olivat likaiset. En moista ollut huomannut, mutta armoton suutarinlamppu näytti totuuden. Lakkaus oli oma prosessinsa, mutta nyt lakka irtosi levynä kynsistä, vaikka toissapäivänä vasta lakattiin viidellä eri lakkakerroksella.. En tiedä miksi niin kävi. No lakkaan itse uudelleen.
Sitten istuin tuolissa ja silmäripseni ja kulmani laitettiin värjäytymään, samalla jalkani likosivat tulikuumassa vedessä. En ole aikoihin käynyt jalkahoidossa ja sain todella sileät kantapäät, sillä rouva leikkasi kirurginveitsellä kantapääni sileäksi. Nyt ne tosiaan ovat silet kuin- jaa- kuin kantapäät. Tosin ostin kunnon jalka- ja käsivoiteet, että orientoituisin rasvaamaan kuivat räpyläni.
Aamulla oli liki 20 astetta pakkasta, mutta päivä lämmittää jo jonkin verran, ja pakkanen laski kymmeneen asteeseen. Valoisan aika on jatkunut huimasti mikä on ilahduttava tosiasia.

Vihdoin oman orren alla

Kiitos "Palin_zonille" ihanasta oikaisusta "Ruutin kirjasta". Olen toki minäkin lukenut Raamattuni, mutta en koskaan niin, että ajattelisin kahta jaetta pidemmälle. Olen tosiaan hyvä ottamaan lauseen sieltä, toisen täältä. Mutta puolustuksekseni sanon, että tarkoitin tekstilläni juuri tätä, mitä Ruut lupasi anopilleen: "älä pakota minua eroamaan sinusta ja lähtemään luotasi. Minne sinä menet, sinne minäkin menen, ja minne sinä jäät, sinne minäkin jään. Sinun kansasi on minun kansani ja sinun Jumalasi on minun Jumalani. Missä sinä kuolet, siellä minäkin tahdon kuolla ja sinne minut haudattakoon. Rangaiskoon minua Jumala nyt ja aina, jos muu kuin kuolema erottaa minut sinusta!" Ajatelkaa, käsi sydämellä, tuon voi luvata heikkona hetkenä puolisolleen.
En ole niitä joka voisi heittää ensimmäisen kiven, minua saisi mäikäistä isolla lohkareella, mutta tämän hetken tuntemus on tämä.
Viikko meni notkuessa epämääräisessä hotellissa. Se oli lähinnä rekkauskien ohikulkuhotelli, joten mistään tasosta ei voinut puhuta. Syy, miksi yövyimme juuri ko. hotellissa, oli sen sijainti. Minulla oli vain puolitoista km matkaa töihin. Sitäkään en juuri viitsinyt kävellä, ja se kostautui heti. Kun tänään kävelin töistä kotiin, puhkuin ja hinguin henkilaikkona, kun heti kunto laskee kun hetkeksi antaa laiskuudelle periksi. Minulla on huomenna aamupäivä vapaata ja tilasin ajan manikyyriin, pedikyyriin ja ripsien- ja kulmien kestovärjäykseen. Kädet ovat karheat, että sukissa on aina silmäpakoja kun vedän niitä kiireessä jalkoihin ja jos ei käsillä rikkoonnu, kuivat kantapäät ne sitten rikkoo.
Remontoitu kotimme on erittäin ylellinen ja arvokas. Nyt myönnän, että en olisi ikinä uskonut, että jotain näin upeaa voi saada (rahalla) aikaiseksi. Monta erikoisen ihanaa yksityiskohtaa kruunaa yleisilmettä. Sain kokonaista kaksi asiaa läpi itsekin. Toinen on se, että keittiön ovi poistettiin ja oviaukkoa suurennettiin. On turha pitää väliovea, sillä keittiö on täydellisen upea ja kahden aikuisen huushollissa se ei juuri ole sekaisin tai likainen. Keittiö saa näkyä olohuoneeseen. Tammiparketti on sileän karhea paljaiden räpylöiden alla ja vielä mainitakseni olohuoneen katonrajassa kulkevan boordin, se näyttää ihan kuin olisi kaiverrettu kohokuviointi ja maalattu mustaksi. Toinen minkä sain läpi, on vierashuone, johon sain itselleni "oman huoneen". Se palvelee vierashuoneena (huom! sukulaiset: toivottavasti erittäin usein!) ja muuna aikana se on minun ikioman "Turkoosikammarini". Sain pidettyä pääni, että juuri syksyllä ostettu 140 cm leveä jousisänky upean päätynsä kera ei päättynyt vaihtoon, vaan se siirrettiin Turkoosikammariin, mihin se asettui ja mahtui loistavasti. Omaan kammariini tulee kuulumaan vielä suuri haaveeni ja unelmani, eli klahvilipasto. Näinköhän sen vihdoin saan, olen haaveillut klahvilipastosta siitä saakka kun näin sellaisen ystävättäreni kodissa.
Pesänrakennus siis edistyy mukavasti. Minua huvittaa ja ihmetyttää suuresti mieheni tavaravarastot. Vastaan putkahtelee mitä ihmeellisimpiä "maailman turhimpia kapistuksia". Mainitakseni erikoisesti ruskeasta ruutukankaasta ommellut munanlämmittimet. Ne ovat ommeltu muotoon kanan pää, helttoineen, silmineen, nokkineen. Ne pitäisi ottaa pääsiäisenä esille ja istuttaa keitetyn munan päälle. Kaikkea sitä. Toinen maailman turhin esine on puuhelmestä vänklätty tonttu-ukonnaama, joka on istutettu pikkulusikan varren jatkoksi. Siinä on tietysti pieni kulkunen hiippalakin päässä. Sillä kaivetaan sinappia jouluna sinappipurkista. Kuulemma. Ja vielä brändillä varustettu.
Ja kevättä kohti mennään väkisin. Talvi on näyttänyt tapansa joten luntakin on jonkin verran.
Mieli alkaa taas kääntyä kotitilalle päin, kun vielä vähän valostuu, lähden hiihtelemään jatketulla viikonloppulomalla.
Pyykkikone jauhaa viikon likapyykkejä ja kuivaaja kuivaa koneellisen toisensä jälkeen. Tuntuu ihanalta olla kotona.

Muuttotouhussa

Kolmisen viikkoa meni nopeasti tässä väliaikaiskodissa. Olemme tyhjentäneet asunnon ja haalaamme nyytit puiston taakse omaan kotiin, mutta itse menemme vielä viideksi yöksi hotelliin. Olen jo tottunut ajatukseen. Kaksi kuukautta avioliittoa ja olemme "roikkuneet" siellä sun täällä.
Silti pidin tärkeämpänä muuttaa asumaan tänne mieheni luokse, kun kerran menimme naimisiin, olisi kauheata olla aina kaksi- kolme viikkoa erillään, huitaista yli kolmen tunnin ajomatka ja väsyä loppuun. Nyt on kuitenkin ihan leppoisaa oleskella vapaa-ajat vaikkakin näin "nurkissa pyörien".
Mielestäni vaimon kuuluu seurata miestään, ihan kuin Ruutin kirjassa: "siellä missä on sinun kotisi, siellä on minun kotini". Tosipuheessa oman mukavuuttarakastavan luonteeni tuntien viihdyn ihan hyvin hotellissakin, kunhan se ei veny liian pitkäaikaiseksi.
Eilen kävelin keskussairaalassa tapaamassa läheistä sukulaisrouvaa. Hänelle tehtiin uusi lonkkanivel, leikkaus oli ollut rankka ja kestänyt kaksi ja puoli tuntia. Hyvin rouva oli toipumassa, vaikkakin vielä heikossa kunnossa. Kyseinen rouva on ollut elämänsä ajan terveyden perikuva, mutta ikä ja raskas ruumiillinen työ on tehnyt tehtävänsä. Onneksi nykyaikana voidaan korjata kulunut lonkkanivel uudella. Olisi kauheata jos joutuisi sängynpohjalle, kun ei kertakaikkiaan pysty kävelemään.
Ulkona on taas harmaa päivä. Luin viikkolehdestä pakinan, jossa tuskailtiin, että apua-loppuu happi-kun pilvet painavat raskaana ja harmaana, sataa, lotisee, roiskuu... ei ollenkaan pirteitä pakkaskelejä koko talvena. No ei pelkoa toissapäivänä oli pakkasta, samoin eilen joku aste, joten happea löytyi taas. Kuitenkin kevättä kohti mennään ja joka päivä on vähän pidempään valoisaa. Se tuo ihan konkreettista piristystä. Koska ei enää kuljeta pimeässä, on tärkeää laittaa uusi kevätlook ylle ja jälleen on selkä vähän suorempana kun itsetunto kasvaa tyylikkäiden vaatteiden myötä. Juttelinkin tänään puhelimessa erään ystävättäreni kanssa. Hän huomioi seikan, että kaiken muun kiireen keskellä tulee mieleen, että pitäisi miettiä omaa ulkonäköä.
Keskustelimme naisellisesti jakkupuku-housupukutyyleistä. Mikään aihe ei ole niin mieltäylentävä kuin keskustella ulkonäköseikoista. Näin aikuisena naisena on tavattoman tärkeää, että koska kaikki muu jo roikkuu, tukka ei saa roikkua. No tuo oli kärjistettyä. Mielellään ei saisi mikään päästä roikkumaan.

"Turtumuksen junnaava sitko"

Luin Aku A:ta ja silmiini osui teos: "Prof. Alarik Liisteri, Turtumuksen junnaava sitko", voiko suomenkieltä käyttää enää paremmin? Huimaa. Ajatuksena oli, että kaikki mikä on kaavoihin kangistunutta, kannattaa jättää pois ja nauttia kaikesta "äippäin", eli toisinpäin. Otin opiksi ja mietin, että miksi ihminen kangistuu kaavoihinsa? Minulla on sellaisia tapoja, että en osaa laittaa takkia hengariin naulakkoon toiseen kohtaan, mihin olen jättänyt ed. viisi vuotta, tai väärinpäin, että koukku ei ole minusta poispäin. En ymmärrä miksi se on mahdotonta, vaikka en ole mikään pilkunviilaaja. Olisikohan syynä luterilainen hapatus, että kaikki mitä teet, on syntiä.
Kaipa sitä yrittää välttää syntiä ripustaessa takkia hengariin. Persettiläinen-sanoisin. Toivottavasti tuo ei ollut ruma sana. Eilen oli ystävänpäivä ja Kiitos Teille Kaikille, jotka muistitte minua ystävänpäivätekstarilla. Lämmin kiitos. Yritin laittaa kiitokset takaisin, mutta jos unohdin teistä jonkun, Hyvää Ystävänpäivää! Kiitos tästä sinulle Miku: "ystävät ovat kuin tissit, aina mielessä, mutta harvoin niitä näkee". Se lähti kiertoon myös minun kauttani.
Muuten ei ole mitään erikoista tapahtunut. Olen kulkenut töihin ja kotiin ja nukkunut hyvin. Liikuntaa on kertynyt 30 km, tunsin tuossa iltapäivästä, että jumalaton nälkä ja väsymys esti lähtemään kotiin kävellen. ja soittelin miestäni apuun. Mieheni tuli onneksi hakemaan autolla kun pyysin, mutta olisin ehkä kyllä kuitenkin jaksanut kävelläkin. Tuuli oli jumalattoman kylmä, silti ihan ihana talvikeli. Olen kahdeksan vuoden ajan lähtenyt junalla Etelä-Suomeen viettämään talvilomaa viikolla 8, joka alkaa maanantaina ja se on ollut yksi huippukohta vuodenkierrossani. Tänätalvena olen asettunut aloilleni, lähinnä tämän uuden avioliittoni myötä. Juttelin juuri puhelimessa ystäväni kanssa, joka sairastui viimevuoden elokuussa vaikeaan syöpään. Hän kertoi käyneensä läpi toisen kemon ja että terveys heikkeni heti. Tuli inhoittavia sivuoireita, mm. äänen käheytyminen, jalkojen puutuminen ja käsien tärinä. Että tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa. Muistan vuosi sitten kun me tapasimme viimeksi, kun vielä ei ollut mitään sairauteen viittaavaa tiedossa. Tämä ystäväni oli vuosi sitten elämänsä kunnossa, kaikki näytti hyvältä ja valoisalta. Koskaan ei voi tietää koska kirves putoaa. Kun tuossa juttelimme, mietin, että kyllä hän selviää tästä, sillä meillä on tavoitteena pitää tosi tiukka pokeri-ilta ensi kesänä. Hups-nyt tuli paljastus. Olen innostunut pelaamaan pokeria. Mieheni on harrastanut pokerinpeluuta kaveriporukassa vuosikausia ja siitä sain innostuksen itsekin. Samoin tämä ystäväni on erittäin innostunut pokerinharrastaja pokeriporukkansa kanssa ja meillä on ensikesänä ratkaiseva ottelu naapurikunnassa, missä ystäväni kesämökki on.
Vielä että olen tässä orientoitunut tulemaan toimeen itseäni kaksikymmentä vuotta nuorempien miespuolisten työtovereiden kanssa. Heidän koulutuspohjansa on uskomattoman laaja, tietämys on huippuluokkaa, ja kuuntelen kadehtien kavereiden kielitaitoa. Silti huomaan, että on olemassa paljon asioita, joita ei välttämättä ammattikorkeassa osata opettaa ja oma kokemuksen syvä rintaääni pelastaa tilanteita. Mietin kuitenkin, että jos saisin aloittaa alusta, opiskelisin mielettömästi, suorittaisin useamman tutkinnon, kävisin ulkomailla. Olen yrittänyt esittää tätä ajatusta jälkeläisilleni, mutta aika näyttää että onko ollut apua..

Säänvaihtelua-myräköintiä

Päivällä tuli hetkittäin suorastaan hirmumyrskymäisiä tuulenpuuskia. Näytti siltä, että puut eivät kestä tuulessa, ja lunta tuli vaakatasossa. Olen aina pitänyt myrskyistä, kunhan saan olla sisällä lämpimässä. Myräkkä meni nopeasti ohi ja alkoi näkymään vanhaa taivasta.
Tänään mieheni opetti minua täyttämään Sudokuja. En oikein hahmota niitä vielä, tai mieheni ei taida olla oikein kärsivällinen opettaja. Hänen useimmin sanomansa ohje on "ÄLÄ-ÄLÄ" Se kai tarkoittaa, että taas menee väärin. Huvittavaa, minua ihan oikeasti huvittaa kaikkinainen tolokku opettaminen, mitä mieheni yrittää takoa paksuun kallooni. Silti huomaan, että on minulla olemassa kuitenkin jonkinlaista hahmottamiskykyä, oivallan joskus aika helposti asioita.
Tosin usein ne ovat toisarvoisia asioita.
Ensimmäinen osa työvaatteiden uusimisprosessissa on toteutettu mutta ihmettelen isosti tätä seitkytlukulaista makkarankuorimuotia. Yleensäkin ns. katumuoti on järkyttävän niukkalinjaista. Se vanha vitsi, että -hame on ihana, mutta mihin toisen jalan saa mahtumaan- pätee tämänhetkisessä muodissa. Kuitenkaan en halua pukeutua joukkuetelttaan, se on selvä se.
Päivät menevät nopeasti, viikko on taas vierähtänyt puoleen väliin ja valoisan aika on jatkunut jo harppauksen verran, kuitenkaan talitintit eivät ole vielä vaihtaneet titi-tyyhyn.

Remonttituskailua

Mieheni osoitti syvää huolestumista, että remontti ei valmistu ensi viikonlopuksi, jolloin meidän on muutettava väliaikaisasunnosta kotiin. Hän julisti, että oli varannut hotellin viideksi vuorokaudeksi alkaen ensi maanantaista-perjantaihin. Vastustin kiivaasti, koska haluan jo kotiiiiiiiiiin. Mutta ei auta, mikään ei käännä herrani päätä. Hän ei voi kertakaikkiaan asua asunnossa, jossa ei ole sisäovia. Annoin toki periksi ja siirrämme nyytymme hotelliin. Ehkä on kuitenkin järkevää saada kaikeissa rauhassa siivota ja järjestellä se helkutinmoinen pölystö pois, ennenkuin pääsemme asettumaan aloillemme.
Tänään näkyi aurinko pitkästä aikaa, tosin kova tuuli oli kaataa minut kumoon kun lähdin kävelemään töistä. Muistan kun kävin toista vuotta sitten syksyllä Kuortaneen urheiluopistolla viikonloppulomalla ja silloin oli jo myöhäissyksy, mutta Kuortaneella oli liki 25 asteen helle.
Oli tosi kuumat oltavat. Elämäni on muuttunut, että en enää harrasta kotimaanmatkailua oikeastaan ollenkaan. Siinä on tietysti huonot puolensa, ihanat kirpputorikierrokset, joita harrastimme ystävättärien kanssa, ne ovat jääneet toistaiseksi ainakin.
Telkkarissa menee nyt Jane Austenin "Emma". Huomaan, että olen katsonut juuri tämän filmauksen parikin kertaa ja osaan repliikit miltei ulkoa. En taida viitsiä valvoa tällä kertaa.

Sydäntalvea

Niin lohduttomalta kuin se kuulostaakin, niin ainakin koillismaalaisen ajatusmallin mukaan helmikuun puoliväli on vielä "syväntalavea". Äiti julisti niin joskus seitsemänkymmenluvulla kun ähräsi pirtin nurkassa jotain ompelutyötä, mitä hän teki mustasta kankaasta. Siis kaamosaika jatkuu edelleen. Ja täytyy sanoa, että ei vanhaa taivasta ole näkynyt viikkokausiin. Mutta nyt on odotettavissa vähän kiristyvää pakkasta ja kenties poutaa, joka saattaa-ehkä- tuoda sinistä taivasta esille. Köröttelin eilen illalla bussilla kotiin pimeän kainuulaisen vaaramaiseman läpi. Matka meni nopeasti, kun juttelin koko matkan puhelimessa. Mutta kotiin päästyäni hartioihini iski jumalaton kramppi, joka sai minut kitisemään tuskasta. En ymmärrä miksi se yhtä-äkkiä taas iski, mutta kaipa viikonlopun erilainen touhuaminen rasitti hartiakaappini. Aamulla oli vielä huono olo, mutta kun läksin töihin, alkoi jo helpottamaan, ja päivä menikin ihan mukavasti. Tänään tein jo käytännössä työtä, johon olen käynyt koulutusta oto. ja loogiselta se tuntuu. Työtoverit ovat tavattoman mukavia ja ystävällisiä, olen kyllä saanut tuntea olevani tervetullut uuteen työyhteisöön. Se on aika jännä asia, että monet urautuvat epätoivoisesti samaan työyhteisöön, kun kynnys on liian korkea aloittaa alusta. Itselläni oli tietysti alussa jännittynyt olo, mutta kun huomasin, että osaan vuosikymmenen kokemuksella työni, helpotti kovasti.
Silti tahdon puhella mukavia miehelleni, että voisin haluta tehdä kuuden tunnin päiviä, jos se olisi mahdollista. Kaksi tuntia vuorokaudessa enemmän vapaata olisi huikaiseva visio.
Otin kotikirjahyllystä iltalukemiseksi Jane Austenin Northanger Abbeyn, jonka käänsi ja kustansi muutama vuosi sitten Welkin Books -kustantamo. Katsoin ko. Austenin elokuvan viime tiistaina ja se oli niin mukava, että halusin lukea sen vielä kerran. Lukunautintoa.
Eilen kävin kriittisesti läpi vaatekataloogeja ja päätin repäistä kunnolla ja hankkia työvaatteita entisten jo kulahtaiden tilalle. Kulahtanut vaate on vastenmielinen vaate. Äiti osasi pukeutua tyylikkäästi ja hän piti arkenakin pitsikaulusta tai kaulanauhaa tai molempia. Usein mietin, että pukeutuiko hän omaksi ilokseen vai miehensä, ts. isän iloksi. Se jäi ikuiseksi salaisuudeksi kun en muistanut kysyä.

Viikonloppulomamatkalla

Tulin torstaiyönä "kotiin-kotiin", ts maatilalleni jatketulle viikonloppulomalle. Ajomatka 3,5 h meni hyvin, vuorottelimme tyttäreni kanssa ajamista. Voi sitä riemua kun koirat huomasivat, että äiti tuli kotiin. Jopa juro ja epäileväinen nuorempi koira hämmentyi niin, että nuoli käteni. Herttaista. Kummallista, mutta liki kaksikymmentävuotias kissa oli oppinut vielä vanhoilla päivillään tekemään tarpeensa kissanhiekkalaatikkoon. Koskaan ennen hän ei ole moista suostunut tekemään. Mutta kun tarpeeksi vanhaksi tulee ja ei enää haluta pyllistää pylperöään kinoksen reunaan, eikä talonväki suostu siivoamaan aamuisin kissankäkeröitä ja -kusauksia lattioilta, varmaan oli pakon edessä opittava.
Lunta oli puoli metriä enemmän kuin kotikaupungissa. Eilinen, perjantai meni ihmetellessä ja touhutessa kaikenlaista. Nousin aikaisin aamulla, mutta nukuin sitten iltapäivästä puolentoista tunnin päikkärit. Illalla sitten tuli kuopus kotiin koulukaupungistaan. Katselimme tyttärieni kanssa hauskan komedian "luistelukoheltajista". Se oli oikein mukava ja virkistävä, tosin täysin luonnonlakien vastainen leffa, sillä siinä muka nousi olympiavoittajiksi pariluistelussa satakiloinen keski-ikäinen mies nuoremman miesluistelijan kanssa. Tänään lauantaina olen paistanut omenapiirakan ja munkkeja ja tein päivällisen, ja söimme koko perhe yhdessä, aviomieheni ei ole mukana lomalla, mutta kutsuin eksmieheni ja lastemme isän päivälliselle. Harvinainen hetki ja meni ihan mukavasti. Olen onnellinen uudessa elämässäni joten kaunani ja katkeruuteni ei enää juurikaan nosta päätänsä, kun tapaamme eksmieheni kanssa. Totesimme yhdessä, että yli kolmenkymmenen vuoden avioliitto riitti meille. Se siitä.
Petetyksi ja hylätyksi tuleminen on rankka kokemus, mutta aika parantaa haavat.
Toin tullessani 171 nidettä kirjoja, jotka asettelin kirjahyllyihin nätisti odottamaan aikaa, että ehdin/mme ne lukea. Mieheni on ostanut ne ja lukenut ja remontin alta ne olisivat menneet roskiin. Esim. kymmenkunta Remestä, varmasti mielenkiintoisia, ne ei vanhene ikinä.
Seassa oli muutama 40-luvulla painettu romaani ja yksi valistusopas, joka opasti avioliiton saloihin, Avioliiton perusteet. Nuo vanhat teokset olivat mieheni vanhempien jäämistöstä, ja koska olen juuri avioitunut, istahdin kiinnostuneena tutustumaan ko. teokseen. Nauroin itseni tärviölle. Eipä silti, teksti oli erittäin opettavaista, mutta tämä aika mitä elämme, on muuttanut käsitteet niin perusteellisesti, että kukaan ei olisi voinut nauramatta lukea tätä opasta. En tässä julkisessa blogissa mene yksityiskohtiin, mutta vihjaisen vain, että vielä 40-luvulla on mies ollut Mies isolla ämmällä ja naisen todettiin olevan Hyveellinen ja Kaino, jonka ainoa tehtävä oli sulostuttaa Miehen elämää. No miksei toista voi kunnioittaa vieläkin, ja sulostuttaa elämää, ehkä tämä nykyaika on liiankin epäromanttista ja tulostavoitteellista.
Tänään kävin puolentoista tunnnin ulkoilun, oli satanut lunta ja tie oli aika raskas kävellä. Mutta hyvän olon siitä sai. Ihmettelen, että minua väsyttää mielettömästi koko viikonlopun, siis haukottelen ja torkun. Ehkäpä sitä rentoutuu niin täydellisesti kun tulee tänne tuttuun ja turvalliseen kotiin, missä ei tarvitse olla koko ajan adrenaalit huipussaan. Olen saanut hyvin unen, mutta silti uni ei ole ollut oikein rentouttavaa, ehkä se kuitenkin oudoksuttaa taas vaihteeksi nukkua yksin.

Kaikenlaista

Aamulla istuimme tiukkaa miitinkiä pankkilakimiehen kanssa. Kyseessä oli Huomattava Operaatio, miten saada jo paljon rahaa vielä enemmäksi rahaksi. Osaan olla kylmän laskelmoivan näköinen kun istuin kuuntelemassa "miesten viisaita puheita." Toisaalta en edes välittänyt ottaa puheenvuoroja, vaikka keskustelu tuntui aina välillä koskettavan persoonaani.
Yritin hymyillä välinpitämättömästi, vaikka mietinkin mielessäni, että siinä sitä puhutaan rahan äänellä. Roolini oli tässä tilanteessa se, että mieheni haluaa esiintyä tuoreen Rouvan kanssa. Entinen vanhapoika, hienommin sanottuna entinen sinkkumies, osaa elivistellä vaimolla. Muistan kerran, kun eräs ystävättäreni oli töissä matkamuistoliikkeessä. Siellä kävi tosi harvoin asiakkaita ja hän vitsaili, että on "komeimpana koristeena koristeiden seassa". Toisaalta ajatuksiini tuli siinä istuessa, että en oikein tahdo nähdä präntättyä tekstiä enää, näköni on kokenut todellisen notkahduksen. En tahdo enää nähdä +3 laseilla, enkä vallankaan -1 laseilla. Minun on pakko uusia silmälasini, jos mieli pystyä näkemään tehokkaasti ja tarkasti päivästä toiseen. Se oli hyvä havainto. Täytyy muistaa tilata optikkoaika. Itseasiassa istun iltaisin hetken telkun ääressä (mikä on tullut uuden avioliiton myötä) ja pidän kaksia laseja päässä, toiset ovat kaukolasit, jotka ovat ylempänä nenälläni ja toiset lukulasit, jotka nököttävät nenäni päällä. Vilkuilen telkkua ylempien lasien kautta ja samalla keskityn lukemaan tai mitä nyt käsissä on, niin ne vaativat lukulasit. Se näyttää kuulemma tosi hauskalta.
Viikko on vierähtänyt uskomattoman nopeasti jo puoleenväliin.
Ulkona on mukava pikkupakkaskeli. Se on etuna, että ei ole liukasta kävellä.
Kuopus kirjoittaa huomenna äidinkielen ykkösosan, joten siinä on äidille jännitystä tarpeeksi.
Käväisimme katsomassa remontin etenemistä. Törmäämme usein sellaiseen tilanteeseen, että urakoitsija esittää jonkin asian toisin kuin mieheni on sen päättänyt. Mieheni ei anna tuumaakaan periksi, vaikka itse helposti myöntelen, että joo-joo, tehdään niin, jos se on helpompaa/helvempaa. Oikeastaan se on ihan oikein, että ei pitäisi antaa periksi jos kerran on päättänyt jo jonkin asian, mutta minä olen kai ilmavirtauksien helposti nakkeleva. Mieheni puhuu hiljaisella mutta erittäin päättäväisellä äänellä, mikä on ihan ok.
Aikataulussa olemme kuitenkin pysyneet.

Laskiastiistai, Runeberginpäivä

Samalle tiistaille sattui sitten kaksi merkittävää päivää: Laskiaistiistai ja Runeberginpäivä. Se tietää kaksinkertaisia herkutteluja: sekä kermapullia, että runebergintorttuja. Ulkona on oikein mukava parin-kolmen asteen pakkanen. Huomaan, että kävelen jo reippaasti työmatkani. Itseasiassa olen ottanut tarkoituksella vähän enemmän vauhtia, sillä mieheni puoleksi vitsinä, puoleksi tosissaan kysäisee huolestuneena, missä minä olen viivytellyt, jos en ole kävellyt matkaa 0,37 h/2,7 km. En viitsi yleensä hidastella, vaan kävelen reippaasti ja olenkin huomannut, että tämä kävely on tehnyt minulle tosi hyvää. Olen terveesti väsynyt, saan hyvin unenpäästä kiinni ja jaksan osallistua elämään paljon virkeämpänä. Lihaksetkaan eivät enää valita niin surkeasti, kuin vielä tammikuun alussa, kun tämän savotan aloitin.
Sain vaihdettua työvuoroani, että pääsen lähtemään jo hyvissä ajoin jatketulle viikonloppu- vapaalle torstaina. Kun järjestelimme kotia remontin alta, mieheni raakasi puolisentoistasataa kerran luettua kirjaansa, aikoi viedä roskiin. Pelastin ne pahvilaatikoihin ja vien maalle kirjahyllyihin. Moinen tärväys kauhistutti minua. Kirjat ovat vallan lukemattoman näköisiä. Onkohan noin, että kun kirjan ostaa, lukee sen, niin se on kuin joulukuusi, palvellut sen kerran ja joutaa roskarooppiin. Ei ikinä! Kirja on suojeltava! Itelläni on ehkä parikymmentä kirjaa, jotka luen eri mielialojen ja elämänmuutosten aikana uudelleen ja uudelleen Ne ovat osin aika klassikoita, kuten Anna-sarja ja Runotyttö-sarja. Olen todennut, että aina kun olen elämässäni muuttanut asuinpaikkakuntaa, ensimmäisenä otan Anna-sarjan luettavakseni, koska se on niin turvallinen ja tuttu. Auttaa kotiutumaan.
Viatonta huvia.

Pähkäilyä hiuksista

Kävimme eilen kotona tekemässä jälleen kerran yhden suuroperaation tavaroiden pakkaamisessa. Olohuoneen tammiparketti on valmis ja etenee aulaan ja eteiseen. Alkuviikosta sitten siirrämme makuuhuoneen kalusteet ja ne tavarat, jotka kokosimme laatikoihin, olohuoneen puolelle ja makuuhuoneessa alkaa vanhojen tapettien poisto, maalaus, uusi tapetointi ja parketointi. Haaveissa on päästä kahden viikon kuluttua asumaan uuteen kotiin. Tosin se on pakko, sillä vuokrasopimus päättyy kahden viikon kuluttua sunnuntaina. Väsyin totaalisesti ja nukahdin jo aikaisin illasta, mutta astmakohtaus herätti. Se mieletön pöly yskitti ja vingututti pillejäni. Onneksi lääke auttoi. Mutta aamulla olin virkeä ja riensin kampaajalle. Kampaaja oli heti luotettavan oloinen, aikuinen rouva, joka teki rohkeasti juurivärjäyksen ja alahiuksien tummentamisen. Päälle tuli todella kaunis tulenpunainen raidoitus. Olen tyytyväinen, koko komeus maksoi liki sata euroa. Aion käyttää ko. kampaajarouvaa jatkuvasti, sillä en mielelläni hakeudu aina uudelle kokeiltavaksi. Mieheni kysyi, miksi en voisi jo luopua pitkistä hiuksista. Olen luopunut jo puolista hiuksistani, joten lyhenemään päin ne ovat. Ne ylettyivät vielä joulukuussa liki vyötärölle, ts. hamppuiset takut roikkuivat selässä. Nyt minulla on kamman lävistävä hartioille ylettyvä tukka, jota voin pitää irrallani, kun aikaisemmin jouduin pitämään aina nutturalla tai ponnarilla. Ei enää saparolinjaa, sen olen luvannut itselleni. Mutta lyhyt tukka on työteliäs. Joka pesun jälkeen on hiukset föönattava muotovaahdolla kondikseen. Minusta se on kyllä ihan hauskaakin, ainakin on mukava olla laitetun näköinen. Vihdoin on aikaa ja mahdollisuutta itselleni.

Laskiaspullia

Olin tänäänkin töissä, kuuden päivän työhuki on takanapäin ja huomenna ansaittu vapaa. Kävimme kotona katsomassa uutta parkettia. Remontti etenee aikataulun mukaan. Värit ovat kauniit ja yleisilmeestä tulee ylellinen. Ehdin vielä kävellä töihin, joten viikon saldo on n. 30 km kävelyä. Päivällisellä herkuttelimme kermalohella ja laskiaispullilla. Laskiaispullat ovat ylellistä herkkua kerran vuodessa, tosin kolmen pullan jälkeen ne eivät enää maistu niin hyvälle. Huomenna on laskiaissunnuntai ja sää on hyvin leuto ja pilvinen. Sukulaismies avioitui eilen, joten jälleen on hääonnea suvussa. Viimevuoden puolella oli suvussamme kolmet vihkiäiset, joista yhdet olivat omani. Yhdet olivat mahtihäät ja kahdet vain vihkimistilaisuus. Nyt vuosi on vasta alkanut ja on jo yhdet vihkiäiset vietetty. Onnea hääparille runsain mitoin. Sisarenpoikani lähetti tädille onnittelut. "Rakas täti, naiminen kannattaa aina!" Olen samaa mieltä. Juoksin tilaamassa ajan kampaajalle, sainkin sen maanantaiaamuksi. Blondius on tullut esille jo sentin verran. Ehkä on vähän aikaista mennä juurivärjäykseen, mutta on toimittava aina työvuorojen mukaan. Ensi torstaina lähden viettämään viikonloppua kotiini, myös nuoret lupasivat kokoontua, että tapaamme seitsemän viikon jälkeen. Tuntuu, että ikävä on jo ylivoimaista.
Kuulin tänään, että eräs tuttavani on eronnut aviomiehestään ja on muuttamassa yhteen uuden rakkauden kanssa. Tämä tuttavani on ikäiseni nainen, pitkä liitto takana. Mietin, että näin viisikymppisenä (+) pitäisi elämän jo olla rauhallista ja mahdollisemman vähän tunnekuohuista.
Itse olen kokenut lyhyessä ajassa jätetyksi tulemisen, rakastumisen ja uuden avioliiton. Oma surutyöni on vielä kesken edellisestä pitkästä liitostani, mutta tiedän, että mikään ei olisi enää korjannut rikkinäistä, mikään harkinta-aika, mikään terapia tai avioliittoneuvonta ei olisi enää tepsinyt meidän tilanteessa. Uusi avioliittoni on alkanut hyvin. Olen huomannut, että tämä turvallinen arkielämä on opettanut minut uudelleen hymyilemään, jopa nauramaan.