Juhlat on juhlittu

Hääjuhlat siis. Minulla on nyt virallinen vävy, sanonkin häntä lempivävykseni, ja hän muistaa aina sanoa, että joo, kun olen ainoa vävy. No aikanaan saan toisenkin vävyn, mutta sillä ei ole kiirettä. Hääjuhlat olivat omannäköiset, intiimit, pienet, mutta äärettömän tunnelmalliset. Oulunsalon kirkko on kaunis, hirsipintainen. Tässä on linkki, josta voi katsoa kirkkoa http://www.oulunsalonseurakunta.fi/?sid=59 Oli hyvin herkkä hetki, kun isänsä talutti ja luovutti tyttäremme komealla, aikuiselle miehelle. Tuntui hyvin turvalliselta nähdä, kuinka rakastuneita ja sitoutuneita nuoremme ovat. Morsian oli kuin mansikkakarkki, niin suloinen ja kaunis. Puku oli hankittu kiinalaiselta morsiuspukuvalmistajalta mittatilaustyönä. Prinsessamallia, pitkällä laahuksella. Lumenvalkoista satiinia, tehosteena puhtaanpunainen, ja koristeltu koristekivillä ja paljeteilla. Huntu oli kaksiosainen ja sopi hyvin pukuun. Minun piti viimehetkellä ommella pitsistä hihallinen bolero, sillä puku oli hyvin avokaulainen. Talvimorsian näyttää viluiselta jos selkä on paljaana. Se bolero onnistui nappiin, ihan käsittämätöntä, miten hyvä siitä tuli. Samoin viitta puvun päälle onnistui, vaikka sitä ompelin viikon. Itse olin viimeisen päälle pyntättynä, kuten morsiamen äidin kuuluu olla. Kun perhekuvat sai nähtäväksi, piti huokaista, että meillä on komeat lapset, mutta mamma on jo ihan sen näköinen kuin 56-v mammelin kuuluu ollakin. Se on kyllä tosiasia, että nuoruus on ohitse. Juhlahuone oli koristeltu punaisilla ruusuilla ja valkoisilla liinoilla. Ruoka oli suussasulavan hyvää. Morsian oli rakentanut vuoden ajalta videon, jossa heidän yhteinen taival kerrottiin hauskasti, mutta totuudenmukaisesti. Tänään sitten olimme mieheni kanssa ihan pökiönä väsymyksestä ja nukuin kolme tuntia päiväunia. Mieheni on nukkunut jo kuusi tuntia, mitä tehnee sitten ensi yönä? Nyt menemme kesää kohti jo vauhdilla. Sää on leuto ja päivät ovat jatkuneet.

Löysäilyä ja aktiviteettia

Tämän päivän ohjelmassa oli vain MB:n siivoaminen morsiusparin hääkulkuneuvoksi. Talvella on vähän tympeä imuroida autoa ulkotiloissa, mutta hyvin se onnistui kuitenkin. Kävimme ostamassa jäätymätöntä tahranpoistoainetta ja teimme siistiä jälkeä istuimiin. Kelpaa sillä ajella kirkkoon ja pappilaan juhlimaan.  Minun tehtäväksi jäi tehdä isot koristeet etu- ja takapuskurille. Kävin Tiimarista pohjaksi kaksi tyroksydäntä ja pitkästi nauhaa ja muita koristeita. Uskon, että jotain saan keskittyä. Kun keksisi miten ne saa pysymään vauhdissa.
Eilen kävin teetättämässä geelikynnet ja kestoripset. Tyyliin ensin tulee ripset ja sitten mamma perässä. Kynsien kanssa oli  melkoinen työmaa, sillä olen sairastanut pari viikkoa ankaraa virusflunssaa joka söi yleiskuntoani ja siis kynsiäni.  Mutta kosmetologini  on ammattitaitoinen tyttö ja teki siistiä jälkeä. Nimettömiin maalattiin valkoiset kielot ja liimattiin 'timantit'.'
Sitten kävin etsimässä pukuun ja yleiskuvaa sopivan huulipunan ja huultenrajauskynän. Kokeiltuani 39 testeriä, päädyin Maybeline nro 360 Blum reflection, luumu heijastus. Hö, suomeksi nimi ei kuulosta miltään.  Huultenrajauskynän on myös Maybeline nro 540, hivenen eri sävyä, mutta tukevat toisiaan.  Luomiväri on Joe Blascon, koska se ei putoa pois kesken päivin. Eli tässä alkaa olla jo melkoisen valmis. Perjantaina on kampaaja ja miehelläni parturi, joten loppusilaus saadaan sopivasti.
Mieheni päätyi mittilauspukuunsa, joka istuu erittäin hyvin hänelle, varmaan tuon mittatilausen myötä.  Siis mustaan, koska se on juhlavin. Ostimme Sokokselta graniitinpunaisen silkkisolmion, jotta se näyttäisi yhtenäisenä minun pukuni kanssa.  Myös huoli koiravanhuksen sijoittamisesta hääviikonlopuksi saimme järjestettyä, kun morsiamen isä lupasi käydä koiran maatilalle karhukoiran seuraksi. Siellä he ovat kuin kotonaan, kaksin ovat vain päivän, kun poika ja isänsä menevät sitten jo takaisin maatilalle illalla. Ystäväni olisi ottanut koiran hoitoonsa lähelle hääjuhlapaikkaa, mutta koira stressaantuu ja järsii ovenpielen jos jää hetkeksi vahtimatta vieraassa paikassa.
Tänään en saanut juuri muuta tehtyä kuin kipaisin kirppiksellä. Löysin kaunista vantuslankaa, aniliininpunaista. Tietysti piti ostaa....kolme kerää yhden hinnalla, totta kait.
Ja Aku Ankkoja, niihin en kyllästy ikinä... Muutaman euron tuhlasin siis.
Kuopus iloitsi että hän oli saanut hakemansa uuden työpaikan. Hakijoita oli ollut toista sataa ja valinnat neljävaiheiset. Onnea muruselleni. Koulunkäynti kannattaa selvästi.
Olemme löysäilleet ja katselleet Hovimäkisarjaa I Padin kautta makuukammarin sängyllä. Kun yskä sotkee yöunta on kiva laiskotella päivällä. Tämä saikku alkaa olla turmiollinen vyötärönviivalle, kun astmalääkkeenä käyttämäni kortisoni turvottaa ja syötättää. No jospa minä viikon päästä olen ok. Systeri kertoi, että hänen ihana kirjansa Poika joka näki puiden tanssivan, löytyy jo Barnes & Noblelta, joka on valtavan suuri kirjakauppa. E- kirjat ovat tulossa kuin tulvavesi. Suosittelen lämpimästi... Ja odotan jatkoa kirjalle, jonka työnimi on 'Mies jota perhoset rakastivat"

Elämän suuria hetkiä

Laitoin kellon soimaan aamuksi, jotta ehdin huosiutua säälliseen kuntoon kirkkoon menoa varten. Musta kynähame ja vaaleanpunainen paitapusero ylläni istuin kuuntelemassa sunnuntaiepistolan. Minusta kirkonmenot ovat muuttuneet niin erilaisiksi vuosikymmenien saatossa, että ihan ihmettelen, onko tapahtunut tosiaan jonkinlainen mullistus, kenties nuoria ja hyvin koulutettuja naisia on päästetty päättämään uudet tuulet puhaltamaan pölyt pois vanhoillisista kirkonmenoista. Piti ihan lukea Anna Juntusen tekemä kirkkososiologian pro gradu. Kun vuoden 2010 seurakuntavaaleissa pyrittiin saamaan 16 - 18 vuotiaat  nuoret äänestämään, käyttämällä hyväksi nuoriin kohdistuvaa mainontaa houkuttelevin vaalimainoksin. Jotta saatiinko nuoret äänestämään nuoria päättämään, pohdin asiaa. No jos saatiin, ei ehkä tämä vielä ole tuonut muutosta, mutta tuo kyllä tulevaisuudessa. Eli nuoret kuuluvat nuorille -vanha viisaus tummien heimolaisilta.
Aikoinaan kun istuin seurapirtissä ja tärisin omituisesta pelosta, kun luulin, että kun saarnamiehen edessä oleva Raamattu on luettu loppuun, tulee maailmanloppu. Kirja oli aina loppupäästä avoinna. Jälkikäteen ymmärrän, että Psalmit siinä oli Halamelaisella tai Isoaholaisella auki pöydällä, nehän ovat loppupäässä Isoa kirjaa. Joskus aikoinaan kun pääsi kirkkoon, kirkossa korpinnäköinen miespuolinen pappisihminen saarnata kolluutti  helvetin uhkaa. Nykyisin heleä-ääniset naiset hoitavat messuliturgian ja tänään jopa ihan parikymppinen teologiaharjoittelija piti saarnan. Oli mukava kuunnella kun tyttönen sanoi välillä "tuota" , kun ajatus karkasi. Kertaakaan ei kuulijalle, ts. minulla karannut mielenkiinto kuuntelemisesta.
Oma ajatus lähti nyt rönsyilemään: kävin kuuntelemassa tyttäreni ja hänen sulhasensa kuulutuksen. Nuoret olivat tehneet niin ihanan työn, että järjestivät toisen kuulutuksen Kajaanin kirkkoon, jotta äitimamma sai käydä kuuntelemassa sen. Se oli elämän suuria hetkiä.
Vielä tuosta kirkonmenojen nykymenosta, ne ovat mieleeni, sillä messu on jotenkin elävämpi kuin pelkkä saarna. Päätin, että liityn takaisin Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia,
vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat
ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” 
Ef. 2:19-20

Se on nyt tehty, tämä tiedoksi rakkaat systerit, jotka kuljette omia polkujanne.  Olen pääsääntöisesti samaa mieltä kuin kirkon helmaan palannut tyttäreni; pakanuus tuo vain pimeyttä. 

Tälle päivälle on siis ollut äksöniä. Ihan mukavasti.  Sää on ollut ensimmäisen kerran keväinen tälle talvelle. Ihan mukavan leuto.  Pitää aloittaa kuntoilu pikkuhiljaa, olen todella huonossa kunnossa kun en ole kahteen viikon käynyt ulkona kuin puolisen tuntia kerrallaan. Mutta kun keuhkot ei juuri pihise vielä pahan yskän jälkimainingeissa. 

Piti lisätä ed kirjoituksen häälahjaluetteloon, että häälahjat ovat porukan lahjat, joihin kuuluu systeri, joka oli kotimiehenä maatilalla ja molemmat morsiamen sisarukset. Keräsimme toivelistan mukaisesti lahjat.

Systeri teki ihanan kolmen viikon urakan kun jaksoi olla erämaassa kisojen ja koiran vahtina, ja piti talon lämpimänä. Oli mukava nähdä että hän viihtyi hyvin aikansa. Kaikella on aikansa. Poikani otti isännyyden vastaan ja asettui nyt asumaan maatilalle. Tädin ylpeydellä systeri kehaisi, että maatila sai pystyvän isännän. Äitinä sitä on vähän sokea omille lapsilleen, kun heidät näkee täydellisenä, ilman vikoja. Tuosta tuli mieleen, että olemme varmaan saaneet käännettyä sen sukupolvien pahimman virheen äippäin, eli toisinpäin, että koskaan ei jälkeläisissään näkisi mitään hyvää. Muistan kuinka äiti yritti kasvattaa isää siihen, että omia jälkeläisiä ei pidä jatkuvasti mollata. Mutta turhaa se oli, sota oli pilannut miehen hermot ja kun isän äiti oli menehtynyt lapsivuoteeseen ja isänisä oli lähinnä työhullu savottamies, ei kasvatusmallia ollut. No olkaamme itse viisaampia ja koettakaamme pitää uusi suunta.

Vali vali vali

Voi minua, haluaisin vain vali-vali-valittaa. Olen kipeä - kipeä kuin koira, lainatakseni Runotyttö-tyttöromaanin  Ilseä.  Nimittäin kohdalleni sattui työtapaturma, jonka seurauksena olen puolikuuro. Kuulon taso laski ja ei tuokaan niin keljua ole kuin se, että molemmissa korvissa suhisee hivenen kovempi kuin jääkaapin jyrinä, tosin vielä jyrinän  taustalla suhisee kahta eri taajuutta. Korvalääkäri lohdutti, että kuulo palautuu, mutta suhina jää. Sillä lailla. Herra vie halut kun veit kyvytkin.
No ei tässä vielä kaikki, flunssa iski koko voimalla ja vei loputkin halut tehdä mitään. Mutta kun olen yltiöpositiivinen luonne, otan tästä irti kaiken: istun ja makaan ja luen ja katson palvoen sarjaa Raidista. Voisin sanoa että Kai Lehtinen Raidina on minun märkä uneni.
Olen nyt pysähtyneessä tilassa. Mietin että vuosikymmeniä olen  ollut aina vain menossa töihin, töissä, palaamassa töistä. Ja nyt kun olen saikulla olen vähän hukassa, ihmettelen pitäisikö minun kampeutua siivoamaan kaappeja. En kyllä nyt jaksa. Olkoon, kaapit olen siivonnut jouluksi, miksi niitä taas hämmentämään.
Olemme nyt häähumussa tulevan vävyni ihastuttavan äidin sanassa. Viikon päästä tyttäreni vihitään miehelään. Se on  naisen osa - voisi huokaista hurskaasti.  Olen onnellinen siitä, että he löysivät toisensa. Vähän vitsailin  tulevalle vävylleni, että vielä on mahdollisuus perääntyä, niin hän tokaisi, että ei ikinä, minä tässä kosin! Siitä herkistyin muistelemaan, että onko minua kosittu ikinä. No on, useasti, mutta kahteen avioliittoni olemme menneet todeten, että pakkokaitseonjokuratkaisutehdä. Eka kerralla olin onnellisesti pieniin päin ja toisella kerralla mieheni halusi että ollaan varmalla puheella. Itse olen kosinut sydämeni pohjasta munaskuita myöten yhtä miestä maailmassa, joka ei huolinut minua, kele.  Jälkikäteen ajatellen on hyvä saada rukkaset kerran elämässään. On sanonta että jokaisen pitäisi särkeä yksi sydän, saada kerran itse särkyneen sydämen ja sitten vasta se oikea on vastassa.
Hääjuhla-asut ovat hankittu. Itselläni on siis Ulla Popken -mallistoa pohjepituinen, terrakotan punainen kotelomekko, hihaton, mutta ei liian avokaulainen. Siihen kuuluu hivenen tummempi pitsihuivi olkapäille, ja pitkät, samanväriset hansikkaat. Halusin yhtenäisen juhlapuvun, ja hankin samaan sävyyn silkkisen juhlalaukun, jossa ei mielestäni ole ihan oikea olkanauha. Se on nyöri, joka on halvan näköinen. No ehdin vaihtaa sen vielä.  Kengät ovat vähän ongelma. Nimittäin minulla on viimekesäiset terrakotan väriset avokkaat, mutta ne ovat minusta halppista, toinen kenkä mutjuaa vähän vinosti, mutta en näe siinä päälle päin vikaa. Minä pidän Hush puppies Ellen Grey ja Racey -malleista. Omistan  kahdet Hush puppiet, toiset ovat Fabienne -sandaalit ja toiset Etta.
Ensi viikolla, jos pystyn jo kävelemään vasemmalle kaatavasta huippauksesta, käyn laitattamassa kestoripset ja geelikynnet. Kampaaja on perjantai-iltana, kun lauantaiaamuna pitää jo aikaisin olla menossa kohti Oulunsaloa, missä hääjuhlat ovat.
Häälahjaksi olemme hankkineet morsiusparin valitseman Arabian Arctica -astiaston. Siihen kuuluu kuuden hengen ruokakalusto, neljällä eri lautaskoolla, kahvikalusto kuudelle, kermakko ja sokerikko. Lisäksi hankimme kuusi Aino-juomalasia ja kuudelle hengelle Hagmanin Savonia -aterimet. Ne ovat arkikäyttöön.  Eli siis talterikit ja kahvelit ovat nätisti pakattuna. Lisäksi paketissa on kaksi Hagmanin
kattilaa, jotta potut ja kastikkeen voi keitellä. Ja jotta on vähän hömpänpömppää, piti vielä hankkia jalkalasipari, joihin on painettu Tommy Tabermanin rakkausruno, molempiin eri.
Uusi elämä -projektini on edennyt yhden tavoitteen verran. Olen saanut pudotettua painostani kymmenen kiloa. Mieheni palkitsi ensimmäisen vaiheen onnistumisen lahjalla. Se on pitkä, ja painava minkkiturkki, mammelimallia, eli ns.  perusmallia.  Tiedättehän te minkkini tarinan, joten ei siitä enempää. Kuin että  se on niiiiiiiiiin ihana.