Sydäntalvi alkaa joulusta ja päättyy helmikuun loppuun - minun mielestäni. Kun olin nuori tyttöpiä-immeinen, minusta kuulosti karmealta kun äiti (ja muut huononäköiset) tuskailivat "syväntalaven pimmeyttä". Että ei nähnyt edes laittaa lankaa neulansilmään. Ajattelin tuolloin, että voi perrrrhonen että sellainen puhe ärsytti, kunnes nyt en millään tahdo saada lankaa neulansilmään, kun on niin riethaan hämärää. Mutta hyvältä näyttää, aurinko on jo tunnin verran pidempään taivaanlaella kuin kuukausi sitten. Tämä jos mikä piristää ja virkistää.
Edelleen tuntuu, että viikossa on vain maanantai ja perjantai. Aika rientää niin nopeasti. Edelleen kysyn Teiltä Viisaat: onko ajanratas rasvattu, koska se tosiaan kiertää nopeammin?
Yksi ystäväni tuskailee, että hän "ajelehtii elämässä". Se kuulostaa toisaalta hauskalta, toisaalta arvelin käydä ja kick on his arm että elämässä ei kukaan ajelehdi, vaan tolkusti eletään.
En ole oikein mitään erikoista saanut aikaiseksi. Paitsi että kuljen reippaasti työmatkani ja kidun nälässä, että saisin Mozartinkuulien tuoman eturepun pienemmäksi. Alku on lupaava, kolme kiloa olen saanut pois, se tekee jo 6 voipakettia. Ihmettelen että mistä se on lähtenyt, kun en tunne missään koloa.
Laihduttaminen on syvältä. Tuntuu kuin muuttuisin nälkäisen kissan näköiseksi. Silmät palavat nälästä ja ilme on luihunnäköinen. Inhoan laihdutuskuuria, mutta inhoan olla lihava. Kun nuo kaksi panee vaakakuppiin niin ennemmin kärsin niukasta ravinnosta kuin lyllerrän kauppaopiston mäkeä päälle keuhkot vinkuen.
Viikonloppu meni aika laiskasti. Kävin lauantaina normaalisti kiertämässä vaateputiikit, josko sieltä tarttuisi jotain silmään ja matkaan. Tällä kertaa tarttui kohtuullisesti, mutta aina sitä tarttuu. Mieheni mietti mihin saisin kaikki vaatteeni mahtumaan. Ehdotin, että ostamme viereisen osakkeen, se on viisikymmentä neliötä ja kaksio. Ihan vakavissaan aloimme miettimään, nimittäin olisi hyvä omistaa viereinen osake, koska olisi ihanaa jos siinä asuisi joku jälkeläisistäni kun köppäsemme rollaattorilla hissillä alas. Kaikkea sitä haaveilee, hirveätä tosipuheessa sitoa jo nyt ajatuksin joku jälkeläisistäni huolehtimaan muorinmörmelöstä. Mutta kun tässä ei vielä ole muorinmörmelö vuosikymmeneen - jos koskaan, niin saahan sitä sanua.
Yleensä kun ehdin jotain sanoa, se toteutuu. Viereissä osakkeessa asuu nuoripari pienen valkoisen koiran kanssa. Ei he välttämättä halua luopua niin keskeisellä paikalla olevasta osakkeesta.
Kauhistutin systeriäni uutisella, jonka luin: sen kuuluisan sinisen pillerin patentti on rauennut ja markkinoille on tullut korvaava tuote paljon halvemmalla. Systerin mielestä uutinen on sitä luokkaa että ei olisi tarvinnut julkaista. Minusta uutinen on todella hyvä.
maanantai 18. tammikuuta 2010
keskiviikko 6. tammikuuta 2010
Loppiainen
Joulu loppuu vasta Nuuttiin, sanotaan, mutta loppiainen on kuitenkin päivä jolloin joulukuusi riisutaan ja kevätverhot ripustetaan jouluverhojen tilalle akkunoihin. Akkuna-siis ikkuna, on sana jota harvemmin enää nykyisin kuulee, vaikka lapsena ikkunoista ei puhuttu ollenkaan, ainoastaan akkunoista. Murre pitäisi pyrkiä säilyttämään, mutta oma murre on mennyt niin sekaisin, että en osaa enää pitää sellaista puhepartta, josta minun asustamani maakunta voisi tunnistaa. Minulle jäi viidestä Lappeenrannan vuodesta halu "miukutella" ja kymmenen Pohjois-Karjalan vuotta toivat nuotin, joka ei ole enää se koillismaalainen, joka eväinäni läkisin maailmalle. Nykyisin saan kuulla usein kysymyksen: oletko savosta, murre on savolaesta. Mutta kun ei ole, en osaa veäntää savoksi. En osaa edes kainuulaisittain veänteä. Minulla on aksentti, joka jäi Pohjois-Karjalasta, mutta sanat ovat suurimmalta osin lähelle kirjakieltä. D-kirjain on minulle hieman vaikea lausua, mutta tiedän, että se on laiskuutta, että en sitä ole opetellut luontevasti sanomaan. Olenkin tässä tehnyt vakavan uudenvuoden lupauksen: säilytä oma murre (etsi oma murre) ja sivistä itseäsi tutustumalla asuinpaikkakuntasi historiaan. Siis siihen historiaan, mikä ei ole vain "nälkämaan laulua". Kun kaikilla paikoilla on myös kulttuurihistoriansa. Mitäs muuta minä päätinkään luvata. Enpä tainnut mitään. Kunhan päivä kerrallaan. Tietysti tärkeätä on vaalia terveyttänsä, siihen voi vaikuttaa pienillä elämäntavoilla. Tärkeinpänä pidän terveydenhoitoa, sairaanhoitoa en halua ajatella. Koska jos terveyttä hoidetaan, pysyy terveempänä. Mutta kuten tiedämme, maailman tervein ihminen voi olla jo kuin aikapommi, joka tikittää.
Minulla jäi tuosta matkakertomuksestani pois tärkein, tai minulle mieluisin tekeminen: kävimme Mirabel-salissa kuuntelemassa konsertin. Siinä soitti Vivaldia neljä nuorta naista ja yksi kypsä hikoileva herra soitti ensiviulua. Tunsin liiteleväni Vivaldin tahdissa. Nautin suunnattomasti konsertista ja silmä lepäsi ylenpalttisesti koristellussa salissa. Kullattuja kerubeja pitkin katonrajaa. Siis täysin barokkiaikakauden mukainen koristelu. Ja siellä näkyi todella juhlaan pukeutuneita ihmisiä. Oli pitkiä minkkiturkkeja mm. Itselläni oli musta jakkupuku ja punainen babyalpakkahuivini, jonka siis sain joululahjaksi.
Selvisin helpolla kuitenkin siitä viruskuumeesta, kuume humahti korkealle ja laski nopeasti. Keuhkot eivät tulehtuneet, sillä kortisonikuuri pysäytti huonolta kuulostavan yskän. Jos tämä nyt sitä sikaa oli, niin aika lievänä sen sairastin. Saattoi olla tai sitten ei.
Pakkanen on kirinyt jo 24 asteeseen. Ei se ole ollenkaan paljon vielä näillä korkeuksilla, mutta tuo pakkaslukema eteläisessä Suomessa on varmaan hurjaa. Eilen oli oikein vanhanajan tuisku. Siis jäätävä myrskytuuli lennätti lunta ja satoi taivaantäydeltä ja pakkasta oli liki parikymmentä astetta. Tuntui että olo oli kuin lapsena kun kävelimme koulumatkoja tuollaisessa ilmassa. Ihan tuntui, että paleltui sinne taipaleelle. Emme kuitenkaan paleltuneet, onneksi.
Opettelen nyt uusiin silmäklaseihin. Hankin niitä optikolta kahdet: toiset ovat jokapäiväiseen elämään kaksitehot ja toiset ovat päätetyöskentelylasit. Tuntui, että maailma kirkastui kerralla. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä tärkeämpää on nähdä kunnolla.
Joulukilot pitäisi alkaa sulattamaan. Jaa, ei niitä tainnut kyllä tullakaan, sillä en ollenkaan syönyt jouluruokia tänä jouluna. Söin yhden julutortun, sekään ei ollut enää yhtä hyvää kuin lapsena.
Mutta mikäpä sitä olisi, kun makuaisti jalostuu.
Minulla jäi tuosta matkakertomuksestani pois tärkein, tai minulle mieluisin tekeminen: kävimme Mirabel-salissa kuuntelemassa konsertin. Siinä soitti Vivaldia neljä nuorta naista ja yksi kypsä hikoileva herra soitti ensiviulua. Tunsin liiteleväni Vivaldin tahdissa. Nautin suunnattomasti konsertista ja silmä lepäsi ylenpalttisesti koristellussa salissa. Kullattuja kerubeja pitkin katonrajaa. Siis täysin barokkiaikakauden mukainen koristelu. Ja siellä näkyi todella juhlaan pukeutuneita ihmisiä. Oli pitkiä minkkiturkkeja mm. Itselläni oli musta jakkupuku ja punainen babyalpakkahuivini, jonka siis sain joululahjaksi.
Selvisin helpolla kuitenkin siitä viruskuumeesta, kuume humahti korkealle ja laski nopeasti. Keuhkot eivät tulehtuneet, sillä kortisonikuuri pysäytti huonolta kuulostavan yskän. Jos tämä nyt sitä sikaa oli, niin aika lievänä sen sairastin. Saattoi olla tai sitten ei.
Pakkanen on kirinyt jo 24 asteeseen. Ei se ole ollenkaan paljon vielä näillä korkeuksilla, mutta tuo pakkaslukema eteläisessä Suomessa on varmaan hurjaa. Eilen oli oikein vanhanajan tuisku. Siis jäätävä myrskytuuli lennätti lunta ja satoi taivaantäydeltä ja pakkasta oli liki parikymmentä astetta. Tuntui että olo oli kuin lapsena kun kävelimme koulumatkoja tuollaisessa ilmassa. Ihan tuntui, että paleltui sinne taipaleelle. Emme kuitenkaan paleltuneet, onneksi.
Opettelen nyt uusiin silmäklaseihin. Hankin niitä optikolta kahdet: toiset ovat jokapäiväiseen elämään kaksitehot ja toiset ovat päätetyöskentelylasit. Tuntui, että maailma kirkastui kerralla. Mitä vanhemmaksi sitä tulee, sitä tärkeämpää on nähdä kunnolla.
Joulukilot pitäisi alkaa sulattamaan. Jaa, ei niitä tainnut kyllä tullakaan, sillä en ollenkaan syönyt jouluruokia tänä jouluna. Söin yhden julutortun, sekään ei ollut enää yhtä hyvää kuin lapsena.
Mutta mikäpä sitä olisi, kun makuaisti jalostuu.
perjantai 1. tammikuuta 2010
Uusi Vuosi
Vuosi vaihtui kaikin vanhoin traditioin. Ihmettelin kyllä, että vaisulta tänä vuonna kuulosti rakettien jyske viime- ja toissa vuoteen verrattuna. Syynä saattoi olla myrkynkylmä tuiskusää, joka varmasti vaikutti siihen, haluaako olla ampumassa raketteja. Mutta meille, miehelleni ja minulle 31.12. on juhlapäivä, sillä vietämme hääpäivää, tällä kertaa jo toinen hääpäivämme.
Meillä on traditiona panna pöytä (ja itsemme) koreaksi ja tehdä Coq au vin -pääruuaksi. Olemme siis tehneet sen nyt kolmena uutena vuotena peräkkäin. Ruokalaji - kukkoa viinissä - on tavattoman maukas, kun sen tekee kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Siis ehdottomasti kokonainen kukko - joka on siis pakastebroileri - josta herkku väsätään. Kaiken tietysti kruunaa se vähän sienimäinen maku, mikä tulee punaviinistä, jossa broileri haudutetaan, ja josta alkoholi kiehuu pois. Tosin ruokaan lisätään myös herkkusieniä, hillosipuleita, pekonia, ja maustetaan timjamilla, (tuoreella), pippurilla ja suolalla, ym. ym. Mitä enemmän ynnämuuta siihen laittaa, sitä enemmän on makujen sinfoniaa.
Joulun vietimme matkaillen Itävällassa. Aloitimme reissun yöpymällä Vantaalla, josta sitten jatkoimme matkaa lentäen Wieniin. Matka oli ryhmämatka, jossa meillä oli matkaemäntä ja suomenkielinen opas, siis molemmat. Wienissä odotti tämä mukava tytöntirppana, joka puhui vain hivenen murtaen suomea, vaikka on unkarilainen. Hän kertoi asuneensa ja opiskelleensa Suomessa kolme vuotta. Ehkä unkarikolla on helpompi oppia kamala suomen kieli, kun on itse yhtä kamalan unkarinkielinen. Tyttö juoksutti meidät odottavaan bussiin. Siis juoksi koko matkan ja me mammat ja papat hynttäsimme ja lyyhäsimme ja kompuroimme perässä. Jokainen kun olimme iältämme jo viidenkymmenenkolmen ja yhdeksänkymmenenviiden väliltä. Bussissa tyttö lupasi että ei enää juokse, vaikka ei hän ihan sitä tahtonut muistaa. Teimme kiertoajelun, jonka tyttö opasti. Kyllä siinä ehti nähdäkin jotain, sillä kaupunki oli tietysti valaistu. Mutta se joulutori, se oli sanoinkuvaamattoman ihana. Pieniä kojuja kojun perään joista joka toinen möi kuumaa hehkuviiniä. Kuitenkaan siellä ei näkynyt humalaisia, iloisia ihmisiä kylläkin. Jouluvaloihin oli satsattu miljoona euroa, kuulemma. No sitten jatkoimme kohti Wachaun laaksoa ja Melk:n kylää. Bussi ajeli pitkin sivuteitä, ei siis moottoritietä, jotta näkisimme maisemia. Ei tietenkään pilkkopimeällä nähty mitää. Wachau on 30 kilometriä pitkä laakso Tonavan varrella Melkin ja Kremsin kaupunkien välissä Ala-Itävallan osavaltiossa Itävallassa. Se on yksi osavaltion huomattavimpia matkailukohteita. Alueen tunnetuimpia nähtävyyksiä on Dürnsteinin kaupunki, jossa Leopold V piti vankinaan Rikhard I Leijonamieltä
Wachaun laakso tunnetaan myös aprikoosin ja viinirypäleidenkasvatuksesta. Hedelmiä käytetään liköörien ja vuonna viinien valmistukseen. Tuon lainasin Wikipediasta, mutta tuo kertookin kaiken.
Melkissä majoituimme viehättävään majatalotyypiseen hotelliin. Huoneet olivat hieman koleita, mutta peti oli mukava ja siispä hyvän päivällisen jälkeen nukuimme hyvin. Seuraavana aamuna läksimme tutustumaan benedigtiläisluostariin, joka on aloittanut toimintansa jo vuona 1089 ja on edelleen toiminnassa. Rakennus on valtava barokkityylinen komistus. Alussa tuntui oudolta kun aina vähän väliä jossain korvan kohdalla kähähti kummallinen möreä käsky "HÖRE"!. Selvisi kun opas kertoi, että sillä käskyllä "kuuntele" - "kuule", komennetaan munkkeja kuuntelemaan omantuntonsa ääntä. Opastyttö oli melkiläistyttö, joka oli hyvin tomera ja tiukkasanainen, ja oppaamme käänsi hänen puheensa. Luostarissa toimii vielä koulu, jossa oli n. 900 eri uskontokuntien lukiolaisnuorta opiskelemassa. Vaikuttava oli kirjasto, jossa oli niin oli niin paljon kirjoja, että oppaan mukainen jos ne halusi saada luettua, pitäisi elää 400 vuotta, lukea joka päivä yksi teos ja osata viittätoista eri kieltä. Eli 150 000 kirjaa. Kaikki oli sidottu melkein saman näköiseksi.
Maisemat näyttäytyivät kun ajelimme päiväsaikaan ja seuraava pysähtymispaikka oli Badh Ichl, Keisari Frans Josefin ja keirarinna Sissin "maisemat". Ruokailimme ensin tasokkaassa ravintolassa ja siirryimme tutustumaan keisariparin kesäpalatsiin. Olen aina tykännyt Sissi-elokuvista, joissa Romy Schneider esitti keisarinna Sissyä. Saimme kuulla, että totuus ei tietenkään ollut niin romanttinen, kuin elokuvissa annettiin ymmärtää, mutta milloinka niin olisi. Pää oli jo vähintäänkin pyörällä kun jatkoimme matkaa Sazburgiin. Ohitimme Sound of Music-elokuvan kuvausmaisemia. Salzburgissa asetuimme hotelliin. Sinä iltana emme jaksaneet enää lähteä ulos, päivä oli ollut tosi täysi ja mielenkiintoinen.
Seuraavana aamuna olikin jouluaatto ja meillä oli "vapaata" käydä ostoskaduilla. Ns. vanhakaupunki sijaitsi Salzach –joen takarannalla ja on yksi maailman hienoimmista kaupunginosista, kuten Salzburgia kutsutaan yhdeksi maailman hienoimmaksi kaupungiksi. Ostoskatu oli todella elämys, mutta kuten kaikkialla maailmassa, myös tuolla oli mäkkärin kultaiset kaaret ja henkan ja maukan alennusmyynti. Ostimme ison kassillisen Mozardinkuulia tuliaisiksi.
Jouluaattona meillä oli ohjelmassa käynti Oberndorfissa, laulamassa Jouluyö, juhlayö -laulu ja tietysti kuuntelemassa Jouluevankeliumi katolilaisittain saksan kielellä messuttuna. Tunnelma oli ihan harras ja jouluinen. Siellä oli samat hehkuviinikioskit ja miljoona ihmistä, turisteja enimmäkseen. Lainasin taas Wikipediaa:
"Jouluyö, juhlayö (saks. Stille Nacht, heilige Nacht) on maailman tunnetuimmaksi arvioitu[1] joulunajan laulu, joka kertoo Kristuksen syntymästä siten kuin se kerrotaan Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa. Sanat on kirjoittanut Josef Mohr vuonna 1816 ja sävellyksen on tehnyt Franz Xaver Gruber vuonna 1818. Laulu on käännetty yli 300 kielelle. Kuuluisimmat suomenkieliset sanat on kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman (1839–1894), joka on tehnyt sanat myös joululauluun Joulupuu on rakennettu. Lauluun on tehty useita muita suomennoksia.
Laulun alkuperästä on useita tarinoita. Erään mukaan Gruber ja Mohr sävelsivät teoksen kitaralle, koska rotat olivat nakertaneet Oberndorf bei Salzburgin Pyhän Nikolauksen kirkon urut käyttökelvottomiksi. Puretun kirkon tilalla on nykyään Stille Nacht -kappeli ja läheinen talo muutettu Stille Nacht -museoksi."
Sitten olikin kiire käydä huosioitumassa aattopäivälliselle, joka nautittiin läheisessä ravitolassa. Kinkusta ei ollut tietoakaan, ei joulutorttuja, ei lohta. Mutta en niitä osannut kaivata.
Seuraavana päivänä meillä oli suomalainen paikallisopas, joka esitteli Salzburgin kierroksen.
Aloitimme kierroksen Mozartin jalanjäljillä.
Kävelimme Geitreidegassenilla, kapealla kävelykadulla vanhassa kaupungissa. Katu alko Raatihuoneen Aukiolta, jossa on hyvin säilynyt vanha raatihuone edelleen vuodelta 1407 ja katselimme vanhoja kerrostaloja, joiden julkisivu sekä kyltit ilmaisevat niiden keskiaikaista historiaa. Katselimme mielenkiintoisia pikku liikkeitä ja yksi katsotuimmista rakennuksista on Nr. 9, Mozartin syntymäkoti. Suuri säveltäjä syntyi täällä 27. tammikuuta 1756 ja vietti ensimmäiset seitsemän vuotta talossa. Nykyään siinä sijaitsee museo. Museoon tutustuimme läpikotaisin.
Minusta taustalla näkyvä Hohensalzburgin linna oli niin vaikuttava näky, että päätin vielä palata sinne, ja huitaista rinnettä ylös siihen tarkoituksella järjestetyllä pikku junalla, joka vie minuutissa vuoren rinteen ylös. Linnaa on aloitettu rakentamaan jo vuonna 1077 ja on tietysti suurennettu ja komistettu vuosisatojen saatossa. Linna sijaitsee Festungsberg-kukkulan päällä, josta on hienot näköalat Salzburgiin. Hohensalzburgin linna on 250 metriä pitkä ja 150 metriä leveä, mikä tekee siitä yhden suurimmista keskiaikaisista linnoista Euroopassa. Linna on myös niistä yksi parhaiten säilyneistä. Eli sitä ei ole pommitettu koskaan matalaksi.
Tosin vanha tuomiokirkko teki minuun vaikutuksen, jokin orastava vanha uskonnollisuus nosti taustalta päätään. Mietin jälleen kerran, olisinko onnellinen katolilaisena, kun en ole onnellinen luterilaisena enkä missään ihmisten perustamissa lahkoissa. No se hengellinen koti on vielä löytymättä tällaisessa vanhalla pakanalla.
Ja seuraavana aamuna aikaisin lähdimme Bussilla kohti Müncheniä. Oli kyllä kokemus joutua ruuhkaan autobaanalla. Tunnissa etenimme kolme kilometriä. Siellä oli sattunut kolme onnettomuutta kolmen kilometrin matkalla, jotka ruuhkauttivat tiet. Ehdimme kyllä hyvin, koska olimme varautuneet tähän. Lento Suomeen ja vielä yöpyminen Vantaalla, josta palasimme kotiin seuraavana päivänä.
Ja sitten tuli sika-sika. Ainakin kuume nousi 39 asteeseen ja lääkäri totesi että ei se voi olla muuta, koska ihmisellä ei kuume nouse noin korkealle muuten kuin influenssassa. No olkoon sitten. Kipeä olin ja olen heikko vieläkin, hiki kaatuu päälle koko ajan. Mutta vaikka keuhkopillit vinkuvat, olen silti jo voiton puolella. En kuitenkaan viitsi enkä jaksa rasittaa vielä itseäni mitenkään. Hoidan itseni kuntoon, sillä edessä on härkäviikot ja reikäleivät.
Oikein hyvää Uuutta Vuotta teille ja meille.
Ja sukkaprojektini: sukat rakkailleni, onnistui hyvin.
Meillä on traditiona panna pöytä (ja itsemme) koreaksi ja tehdä Coq au vin -pääruuaksi. Olemme siis tehneet sen nyt kolmena uutena vuotena peräkkäin. Ruokalaji - kukkoa viinissä - on tavattoman maukas, kun sen tekee kaiken taiteen sääntöjen mukaan. Siis ehdottomasti kokonainen kukko - joka on siis pakastebroileri - josta herkku väsätään. Kaiken tietysti kruunaa se vähän sienimäinen maku, mikä tulee punaviinistä, jossa broileri haudutetaan, ja josta alkoholi kiehuu pois. Tosin ruokaan lisätään myös herkkusieniä, hillosipuleita, pekonia, ja maustetaan timjamilla, (tuoreella), pippurilla ja suolalla, ym. ym. Mitä enemmän ynnämuuta siihen laittaa, sitä enemmän on makujen sinfoniaa.
Joulun vietimme matkaillen Itävällassa. Aloitimme reissun yöpymällä Vantaalla, josta sitten jatkoimme matkaa lentäen Wieniin. Matka oli ryhmämatka, jossa meillä oli matkaemäntä ja suomenkielinen opas, siis molemmat. Wienissä odotti tämä mukava tytöntirppana, joka puhui vain hivenen murtaen suomea, vaikka on unkarilainen. Hän kertoi asuneensa ja opiskelleensa Suomessa kolme vuotta. Ehkä unkarikolla on helpompi oppia kamala suomen kieli, kun on itse yhtä kamalan unkarinkielinen. Tyttö juoksutti meidät odottavaan bussiin. Siis juoksi koko matkan ja me mammat ja papat hynttäsimme ja lyyhäsimme ja kompuroimme perässä. Jokainen kun olimme iältämme jo viidenkymmenenkolmen ja yhdeksänkymmenenviiden väliltä. Bussissa tyttö lupasi että ei enää juokse, vaikka ei hän ihan sitä tahtonut muistaa. Teimme kiertoajelun, jonka tyttö opasti. Kyllä siinä ehti nähdäkin jotain, sillä kaupunki oli tietysti valaistu. Mutta se joulutori, se oli sanoinkuvaamattoman ihana. Pieniä kojuja kojun perään joista joka toinen möi kuumaa hehkuviiniä. Kuitenkaan siellä ei näkynyt humalaisia, iloisia ihmisiä kylläkin. Jouluvaloihin oli satsattu miljoona euroa, kuulemma. No sitten jatkoimme kohti Wachaun laaksoa ja Melk:n kylää. Bussi ajeli pitkin sivuteitä, ei siis moottoritietä, jotta näkisimme maisemia. Ei tietenkään pilkkopimeällä nähty mitää. Wachau on 30 kilometriä pitkä laakso Tonavan varrella Melkin ja Kremsin kaupunkien välissä Ala-Itävallan osavaltiossa Itävallassa. Se on yksi osavaltion huomattavimpia matkailukohteita. Alueen tunnetuimpia nähtävyyksiä on Dürnsteinin kaupunki, jossa Leopold V piti vankinaan Rikhard I Leijonamieltä
Wachaun laakso tunnetaan myös aprikoosin ja viinirypäleidenkasvatuksesta. Hedelmiä käytetään liköörien ja vuonna viinien valmistukseen. Tuon lainasin Wikipediasta, mutta tuo kertookin kaiken.
Melkissä majoituimme viehättävään majatalotyypiseen hotelliin. Huoneet olivat hieman koleita, mutta peti oli mukava ja siispä hyvän päivällisen jälkeen nukuimme hyvin. Seuraavana aamuna läksimme tutustumaan benedigtiläisluostariin, joka on aloittanut toimintansa jo vuona 1089 ja on edelleen toiminnassa. Rakennus on valtava barokkityylinen komistus. Alussa tuntui oudolta kun aina vähän väliä jossain korvan kohdalla kähähti kummallinen möreä käsky "HÖRE"!. Selvisi kun opas kertoi, että sillä käskyllä "kuuntele" - "kuule", komennetaan munkkeja kuuntelemaan omantuntonsa ääntä. Opastyttö oli melkiläistyttö, joka oli hyvin tomera ja tiukkasanainen, ja oppaamme käänsi hänen puheensa. Luostarissa toimii vielä koulu, jossa oli n. 900 eri uskontokuntien lukiolaisnuorta opiskelemassa. Vaikuttava oli kirjasto, jossa oli niin oli niin paljon kirjoja, että oppaan mukainen jos ne halusi saada luettua, pitäisi elää 400 vuotta, lukea joka päivä yksi teos ja osata viittätoista eri kieltä. Eli 150 000 kirjaa. Kaikki oli sidottu melkein saman näköiseksi.
Maisemat näyttäytyivät kun ajelimme päiväsaikaan ja seuraava pysähtymispaikka oli Badh Ichl, Keisari Frans Josefin ja keirarinna Sissin "maisemat". Ruokailimme ensin tasokkaassa ravintolassa ja siirryimme tutustumaan keisariparin kesäpalatsiin. Olen aina tykännyt Sissi-elokuvista, joissa Romy Schneider esitti keisarinna Sissyä. Saimme kuulla, että totuus ei tietenkään ollut niin romanttinen, kuin elokuvissa annettiin ymmärtää, mutta milloinka niin olisi. Pää oli jo vähintäänkin pyörällä kun jatkoimme matkaa Sazburgiin. Ohitimme Sound of Music-elokuvan kuvausmaisemia. Salzburgissa asetuimme hotelliin. Sinä iltana emme jaksaneet enää lähteä ulos, päivä oli ollut tosi täysi ja mielenkiintoinen.
Seuraavana aamuna olikin jouluaatto ja meillä oli "vapaata" käydä ostoskaduilla. Ns. vanhakaupunki sijaitsi Salzach –joen takarannalla ja on yksi maailman hienoimmista kaupunginosista, kuten Salzburgia kutsutaan yhdeksi maailman hienoimmaksi kaupungiksi. Ostoskatu oli todella elämys, mutta kuten kaikkialla maailmassa, myös tuolla oli mäkkärin kultaiset kaaret ja henkan ja maukan alennusmyynti. Ostimme ison kassillisen Mozardinkuulia tuliaisiksi.
Jouluaattona meillä oli ohjelmassa käynti Oberndorfissa, laulamassa Jouluyö, juhlayö -laulu ja tietysti kuuntelemassa Jouluevankeliumi katolilaisittain saksan kielellä messuttuna. Tunnelma oli ihan harras ja jouluinen. Siellä oli samat hehkuviinikioskit ja miljoona ihmistä, turisteja enimmäkseen. Lainasin taas Wikipediaa:
"Jouluyö, juhlayö (saks. Stille Nacht, heilige Nacht) on maailman tunnetuimmaksi arvioitu[1] joulunajan laulu, joka kertoo Kristuksen syntymästä siten kuin se kerrotaan Luukkaan evankeliumin toisessa luvussa. Sanat on kirjoittanut Josef Mohr vuonna 1816 ja sävellyksen on tehnyt Franz Xaver Gruber vuonna 1818. Laulu on käännetty yli 300 kielelle. Kuuluisimmat suomenkieliset sanat on kirjoittanut Gustaf Oskar Schöneman (1839–1894), joka on tehnyt sanat myös joululauluun Joulupuu on rakennettu. Lauluun on tehty useita muita suomennoksia.
Laulun alkuperästä on useita tarinoita. Erään mukaan Gruber ja Mohr sävelsivät teoksen kitaralle, koska rotat olivat nakertaneet Oberndorf bei Salzburgin Pyhän Nikolauksen kirkon urut käyttökelvottomiksi. Puretun kirkon tilalla on nykyään Stille Nacht -kappeli ja läheinen talo muutettu Stille Nacht -museoksi."
Sitten olikin kiire käydä huosioitumassa aattopäivälliselle, joka nautittiin läheisessä ravitolassa. Kinkusta ei ollut tietoakaan, ei joulutorttuja, ei lohta. Mutta en niitä osannut kaivata.
Seuraavana päivänä meillä oli suomalainen paikallisopas, joka esitteli Salzburgin kierroksen.
Aloitimme kierroksen Mozartin jalanjäljillä.
Kävelimme Geitreidegassenilla, kapealla kävelykadulla vanhassa kaupungissa. Katu alko Raatihuoneen Aukiolta, jossa on hyvin säilynyt vanha raatihuone edelleen vuodelta 1407 ja katselimme vanhoja kerrostaloja, joiden julkisivu sekä kyltit ilmaisevat niiden keskiaikaista historiaa. Katselimme mielenkiintoisia pikku liikkeitä ja yksi katsotuimmista rakennuksista on Nr. 9, Mozartin syntymäkoti. Suuri säveltäjä syntyi täällä 27. tammikuuta 1756 ja vietti ensimmäiset seitsemän vuotta talossa. Nykyään siinä sijaitsee museo. Museoon tutustuimme läpikotaisin.
Minusta taustalla näkyvä Hohensalzburgin linna oli niin vaikuttava näky, että päätin vielä palata sinne, ja huitaista rinnettä ylös siihen tarkoituksella järjestetyllä pikku junalla, joka vie minuutissa vuoren rinteen ylös. Linnaa on aloitettu rakentamaan jo vuonna 1077 ja on tietysti suurennettu ja komistettu vuosisatojen saatossa. Linna sijaitsee Festungsberg-kukkulan päällä, josta on hienot näköalat Salzburgiin. Hohensalzburgin linna on 250 metriä pitkä ja 150 metriä leveä, mikä tekee siitä yhden suurimmista keskiaikaisista linnoista Euroopassa. Linna on myös niistä yksi parhaiten säilyneistä. Eli sitä ei ole pommitettu koskaan matalaksi.
Tosin vanha tuomiokirkko teki minuun vaikutuksen, jokin orastava vanha uskonnollisuus nosti taustalta päätään. Mietin jälleen kerran, olisinko onnellinen katolilaisena, kun en ole onnellinen luterilaisena enkä missään ihmisten perustamissa lahkoissa. No se hengellinen koti on vielä löytymättä tällaisessa vanhalla pakanalla.
Ja seuraavana aamuna aikaisin lähdimme Bussilla kohti Müncheniä. Oli kyllä kokemus joutua ruuhkaan autobaanalla. Tunnissa etenimme kolme kilometriä. Siellä oli sattunut kolme onnettomuutta kolmen kilometrin matkalla, jotka ruuhkauttivat tiet. Ehdimme kyllä hyvin, koska olimme varautuneet tähän. Lento Suomeen ja vielä yöpyminen Vantaalla, josta palasimme kotiin seuraavana päivänä.
Ja sitten tuli sika-sika. Ainakin kuume nousi 39 asteeseen ja lääkäri totesi että ei se voi olla muuta, koska ihmisellä ei kuume nouse noin korkealle muuten kuin influenssassa. No olkoon sitten. Kipeä olin ja olen heikko vieläkin, hiki kaatuu päälle koko ajan. Mutta vaikka keuhkopillit vinkuvat, olen silti jo voiton puolella. En kuitenkaan viitsi enkä jaksa rasittaa vielä itseäni mitenkään. Hoidan itseni kuntoon, sillä edessä on härkäviikot ja reikäleivät.
Oikein hyvää Uuutta Vuotta teille ja meille.
Ja sukkaprojektini: sukat rakkailleni, onnistui hyvin.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)
