Elämäntapojen uusimista

Olen siis nyt ollut Painonvartijoiden jäsen kolme päivää. Olen tiirannut jokaista ruoka-annosta, että se pysyy pistearvojen sisällä ja kuinka ollakaan nälkä ei ole vielä ehtinyt tulemaan.
Aamulla kävin kalibroidulla digivaakalla, joka löytyi sängyn alta. Hämmästyin, sillä muhkeuteni oli huvennut kaksi kiloa. Onkohan se niin, että vatsan sisältö on keventynyt. Oli miten oli, kun iltaisin olen tehnyt inventaarion syömisistäni ja valinnut ympyröinkö "kurttuisen ilmapallon-", "sopivasti pyllerön ilmapallon-" vaiko "valtavan täyteen puhalletun ilmapallon-" kuvan, joiden tehtävä on arvioittaa onko ollut nälkä, sopiva olo, vaiko ähky täysi olo, olen voinut valita tuon sopivasti pyllerön. Syödä siis saa vatsansa täyteen, kun syö sitä oikeata ruokaa. Tiedämme sen ja mielenkiinnolla alan odottamaan, alkaako kaapissa kutistuneet vaatteet "nennäytymään" päälle.
Eilen oli ihana aurinkoinen ilma. Kävelimme puolentoistatunnin hitaan kävelyn ulkona, katselimme muuttolintuja sulassa joessa ja nautimme auringosta. Mieheni kysyi lähtiessä, lähdemmekö herraskaiselle kävelylle vaiko sauvakävelylle. Valitsin herraskaisen kävelyn, eli mieheni otti kävelykepin käteensä ja minun käden toiseen käteen. Katselimme ja kuuntelimme ja nautimme kevään tunnusta. Mikä siis muuttui taas takatalveksi. Koko päivän on rätkyttänyt räntää, on kova tuuli ja kylmyys.
Kävin virallisessa passikuvassa ja uusitin ajokortin ja passin, sillä se on lakisääteinen juttu, kun sukunimeni on muuttunut. Passikuvasta katsoo hämmästyttävän tutun näköinen ihminen.
Olen alkanut olla sinut itseni kanssa. Silmissäni ei ole enää sitä hätääntynyttä katsetta, joka oli vielä vuosi sitten, kun avioeron tuoma tuska iski rajusti. Aikaa se on vienyt, mutta elämänmuutos, johon syöksyin nopeasti, on ollut kaikilla tavoin hyvä ratkaisu.
Minulla on vihdoinkin aikaa itselleni. Se on huima tunne. Välillä oikein joudun soittamaan nuorisolleni, että onko tosiaan totta, että te ette tarvitse äitiä enää joka asiaan. He vakuuttelevat että eivät tarvitse. Äänestä kuulee, että näin on.
Tänään kävin sitten kirjastossa, se on oikein maakuntakirjasto. Lainasin muutaman paikkakuntalaisen kylähistoriikin, sillä niiden avulla pääsen tutustumaan tämän uuden kotiseutuni historiaan. Kirjastokorttia luodessa mukava kirjastovirkailijarouva mainitsi, että heräsi heti kiinnostus sukunimestäni, siis ed. sukunimestäni, että hän on samaa sukua, tosin kaukaisempaa, sillä äitinsä oli omaasukua se ja se. Ja kysyi, tunnenko ne saman sukunimen omaavat hänen sukunsa ihmiset. Kuinka ollakaan, tunsinhan minä. Meille virisi tosi mielenkiintoinen sukuselvitystuokio. Mieheni ihmetteli vähän sivummalla, että hän ei jaksa käsittää, kuinka heti tutustun ja suorastaan ystävystyn vieraiden ihmisten kanssa. Minä nyt olen tällainen kuin olen. Yksi sisaristani on samanlainen avoin ympäristölle, aina tulee juttuun kaikkien ihmisten kanssa. Edesmennyt Äitimme valitti toisin, hänen mielestään häntä aina pelättiin, kun hän yritti hieroa tuttavuutta vieraiden kanssa.
Vapaapäivä meni siis ihan mukavasti.