Naistenpäivänä

Päivä täynnä naisenergiaa: ainakin tiedotusvälineiden toitotuksen mukaan. Itse olen lähinnä velttoillut, sillä viimeyön yövuoro vei mehut totaalisesti. Kun kömmin aamuviideltä pehkuihin, nukahdin ja jatkoin kolme tuntia samaa työtä-unessa. Todella rasittavaa. Nousin ja viihdytin itseäni siivoamalla koko asunnon. Sitten kellottelin sängyllä ja luin hyllyköstä löytämääni Heikki Turusen Punahongan hehkua. Nautittavaa huomata, että yhdestä elämänvaiheesta tuttu Pohjois-Karjalan murre alkoi taas tuntua tutulta. En kuitenkaan ole enää niin turusfani kuin olin joskus 90-luvulla. Mikään oikein murteella tuohkuttu kirjoitus ei ole niin kovin helppoa lukea, vaikka sitä onkin hauskaa kirjoittaa. Syylistyn itsekin murteellakirjoittamiseen.
Sain kuitenkin nukuttua pari tuntia tässä iltamassa. Kun heräsin, minulla iski kauhea pullansyöntihimo. Olisiko verensokerit laskeneet nukkuessa. Liotin pullaviipaleita maidossa ja suorastaan ahmin nisua. Synnillisen turmiollista.
Eilen kiersimme mieheni kanssa valaisinkaupoissa, joista valitsimme uudet valolähteet kotiimme. Keittiöön valitsimme vähän erikoisemman, vähän enemmän "kartanomallisen" kruunun, jossa on kolme valolähdettä laskikuvuissa, runko on kromattua metallia. Se on raskaan oloinen, mutta mietimme, että se se sopii hyvin kromattuun verhotankoon ja kromattuun keittiötuulettimeen. Ja pöydän päälle ripustettava kruunu ei ole vaarallinen, siihen ei voi iskeä päätään. Turkoosikammariin löysimme sängynpäätyyn ja myöskin verhotankoon sopivan siron helmikoristeisen lampunvarjostimen. Se on aika pieni, mutta huonekin on pienehkö. Makuuhuoneeseen ostimme ison lasilautasen, johon tulee olemaan vaikea vaihtaa hehkuja kun/jos ne palavat, mutta lupasin hoitaa homman. Koko ajan sisustus valmistuu. Mieheni vietti päivän kirjoituspöydän äärellä miettien olohuoneen huonekalujärjestystä. On vaikea luopua sellaisesta, jota haluaisin. Nimittäin olohuoneeseen pitäisi mahtua ruokaryhmä. Näillä näymin ei mahdu. Kaikki on niin massiivista. Iso lasiovinen kirjahyllystö, joka vie kaksi seinää, valtava taulu-tv, sohvat, joita ei ole uusittu, koska mikään katselemamme sohvakalusto ei ole miellyttänyt silmää. Nyt on muuten kummalliset divaaniviritelmät muotia. En huoli moisia hirvityksiä porvarilliseen kotiini. Muistan kuinka ostimme aikoinaan tyttäreni kanssa pienen kangassohvan, joka on nimeltään Viljo. Se on mintunvihreä, oikein kaunis katsella, mutta äärimmäisen hankala pitää puhtaana ja siistinä. Viljo on seikkaillut jo monessa opiskelijakämpässä, mutta nyt se on palannut hirvikoiramme makuualuseksi.