Varjakan salapolku. Lintutornille.

Oulunsalon omenanhakureissu meni oikein hyvin. Kuvassa on Varjakanrannasta päin otettu kuva, josta lähtee lintutornille polku. Tämäkin polku on salaperäisen näköinen.

Viikko meni täydessä työntouhussa, olin kuusi päivää töissä ja sunnuntaivapaa meni huristellessa Oulunsaloon ja takaisin. Kyläilypaikassa oli ylenpalttiset herkkuruuat katettuna ja menu oli kauden herkkuja. Kaalilaatikkoa ohrasuurimoilla ryyditettynä, sieni-omena-jauhelihapaistos. Nuo ruuat maistuvat suussa  tosi hyvältä ja söimme nauttien. Valmiiseen ruokapöytään istahtaa mieluusti.

Omenoita oli tosi paljon puissa. Saimme kerätä kaksi ämpärillistä, joista toinen on jouluomppuja. Ne pitää osata oikein laittaa kypsymään kellariin. Ohjeena on, että joka omena kietaistaan mieluimmin silkkipaperiin ja pahvilaatikkoon ja jouluun mennessä kypsyvät kellarikylmiössä. Teemme noin.

Kävin lauantaina töistä suoraan mökillä hakemassa jumppavaatteet, kun ryhmäjumppa alkaa tiistaina.

Siellä kukki kauniisti kultapallot ja tiikerinliljat, syysasterit, kermankeltaiset isot liljat ja vielä uusi "torvililja" laji, matala varsi ja iso trumpettimainen kukka. Ei aavistusta mitä ne ovat. Istutin keväällä mukuloita, josta kasvaneet. Auringonkukat eivät ehkä ehdi kukkia, nekin pitäisi kasvattaa keväällä taimina.

Syksy saa tulla, olen valmis.  Löysin hyvin voimaannuttavan runon yhdestä blogista, liittyen vakavaan sairauteeni, josta olen toipunut hyvin. Lainaan säkeistön tähän. Kirjoittajaa en tiedä.
"Kun on kohdannut
kuolemanpelkonsa
ei pelkää enää mitään
rajumyrskyä
tai toisia ihmisiä."

Salapolkujen kiihko

Muistan systerin runon jossa on säe, että "Salapolkujen kiihko", kun kiinnitin mustikassa huomiota mielenkiintoisiin polkuihin, jotka kiemurtelevat jättikuusien helmassa. Harmi, kun kameralla saa kuvan vain  pätkästä salapolkua, enkä ehtinyt kulkea tätä kuvassa olevaa, että mihin se olisi vienyt. Mutta pitänee toisella kertaa kävellä pidemmälle.
Viime viikko oli tämän kuluneen kesän kesälomanrippeitä, ja vietin tosi aktiivisen loman. Tärkeintä oli hoitaa pikkupojua Oulunsalossa. Juuri kävelemään oppinut pikkumeeho osasi näyttää kaikki temppunsa. Parasta oli, kun isi ja äiti tulivat kotiin, poika nauroi ilosta ääneen.
Minulla on tunteet heiluneet laidasta laitaan, ihan  kuin murkkuikäisellä nuorella. Kyseessä on taas jonkinlainen  itseni etsiminen. Kuten  rakas ystäväni siellä Loimijoen rannalla sanoi, että hän ajelehtii elämässä. Nyt sitten jo toinen rakas ystäväni kertoi ajelehtivansa elämässään. No jospa joskus se pursi kiinnittyy satamaan itse kullakin. Tuntuu välillä pahalta, kun ei voi auttaa, ei voi auttaa kuin vain sanomalla, että olen ystäväsi, jos niin haluat, mutta voin väistyä, jos et tarvitse minua.   Olen vihdoinkin aikuinen nainen, joka saan itse päättää, mihin jaan oman jaksamiseni. Ja suuresti ihailemani busines woman Lenita sanoi jossakin haastatelussa, että hänestä on kaikkein parasta, että kun rakkaussuhde päättyy, alkaa ystävyys.
Itse en tunne minkäänlaista tarvetta ajelehtia rakastavan perheeni keskeltä minnekään.
Ihmettelin ihan ääneen, että miksi tunnen itseni niin virkeäksi ja huomasin, että siksi, koska olen taas aloittanut tekemään wilfalla tuoremehuja, smootheja, vitamiinipommeja. Makeanhimo ei pääse vallalle, kun marjasmoothiet vievät suklaanhimon.

Salapolku

Iso-Syöte kansallispuistoon, Latva-Vaaraan laskeva aurinko. Sielunmaisemaani kotona.

Särkynyt sydämeni

Kaikista mitättömin lärppänä

Nauratin miestäni tahtomattani kun huokailin, että olen  koko ikäni tuntenut olevani Kaikista mitättömin lärppänä. Kaikissa asioissa mitä olen tehnyt, olen kaikista mitättömin lärppänä.
Selvähän se, että tämä juontaa lapsuudesta, mistäpä muustakaan. Mutta helvettiin kaikki ne lapsuusmuistot, joista moinen ajatusmalli tulee.
Pakko on ollut pärjätä, välillä hyvin, välillä huonosti, välillä hyvin huonosti.
Mutta hauskaakin on nyt meneillään, nimittäin vilkaisin yhteen vuoteen eka kerran  naamakirjaa ja sinne oli viime viikolla laittanut kyselyn yksi entinen rakas ystäväni. Ihan uskomatonta. Tuntui, että jatkamme tasan siitä mihin jäimme, kymmenen vuotta vanhempina ja kymmenen kiloa isompana.
Alan uskoa, että face book on hyvä. Meitä kun töissä on neljä, jotka "inhoamme" fbeetä, minä yhtenä.
En enää sanoisi noin.
Jatkamme tänään matkaa koillismaalle Taivalkosken kotiin, loma on pulkassa, pitkä, pimeä, synkkä, sateinen.... Mitä minä maalailen, ihana, kirpeä pikku pakkanen, kuiva, syksy saa tulla.

Suurta onnea

Äitinä koen suurta onnea omien lasten onnellisista tapahtumista.
Poikani ja hänen tyttöystävänsä lähettivät kuvan, sormuskäsistä. Tyttöystävästä tuli morsian. Olen nykyisin hyvin itkuherkkä ja kyyneleet valuivat hillitsemättömästi. Ehkä
sekin asia, että lasteni isän ja minun kauniit ja arvokkaat ( markka ajalta), sormukset haluttiin kihlasormuksiksi. Olen ylpeä onnesta. On ihana saada miniä, siinä missä vävyt.
Olen nyt pikku pojun kotona mummuttelemassa.

Ja sateet menivät....

Sain palautetta, että en piilottaisi/vaihtaisi blogiosoitetta. Siinä on syynä se, että kuulemma on vuosikausia totuttu näpsäyttämään yhdestä linkistä teksti auki, ja jos nyt piilotan blogini toiselle palvelimelle, se vaatii taas uuden opettelua.  Kävi niin hassusti, että en itse osannut luoda uudelle palvelimelle blogia, se oli ylipääsemättömän vaikeata. Sain kyllä systerin avuksi, mutta olen kangistunut kaavoihini, ja menen siitä mistä aita on matalin.
Minulle tuli paha notkahdus tunnepuolelle tuossa viikonloppuna. Kaipa se oli taas jonkinlainen "kirveenputoaminen", jonka seurauksena heräsin tajuamaan, että olin muuttunut ihan liian itsekkääksi. En voi enää vedota siihen, että voin aina vain olla saamapuolella tässä elämässä, vaan minun  pitää myös osata antaa. Olen jotenkin opportunisti vähän joka suuntaan - häpeän tunnustaa.
Mutta lupaan nyt parantaa tapani, ihan totta, käsi sydämellä. Jopa marjastuskaverini saa joka toisen poimimani litran,  kun aiemmin tahtoi oma ämpäri olla se tärkein.
Kesälomaviikko on ollut täynnä toimintaa. Purimme vanhan kellarikopin ja haalasin lahot osat tulevan patio kakkosen pohjalle.
Uusi upea koppi odottaa paikalleenasennusta.  Uskon että sille on käyttöä, kesällä voi pitää simapulloja (ts. Tamtamia) viileähkönä.
Haalasin kärryllisiä multaa ja hevonpaskaa, sillä istutan lumipalloheisiä (nyt vasta yhden) rantaan päin viettävään rinteeseen. Minulla on niitä kitukasvuisia pensaita mistä siirtää. Nyt tein kunnon istutuskuopan, peittelin juuresta tervapaperilla ja päälle kantomurskaa.
Että ehtivät juurtua ennen pakkasia uuteen paikkaan. Maa onniin hapanta, vanha mäntykangas, että kalkitsin runsaasti.
Kävin tänään lymfahoidossa, huomenna on kauneuspäivä, hemmottelen itseäni kasvohoidolla, kampaajalla ja sitten aloitan vielä fysioterapiakäynnit lonkan lihaskireyden pois saamiseksi.

Perjantaina lähden hoitamaan pikku pojua  Oulunsaloon ja lauantaina jatkan matkaa Taivalkosken kotiin. En ole koko kesänä käynyt, ja kohta taas talvi painaa päälle, niin että nyt on hyvä käydä.

Tiikerinlilja

Sateet menivät

Satanut on suoraan sydämeen

Kuuma, kuiva kesä, se on nyt ohitse. Sateet tulivat ja satoi ja rankasti, suoraan sydämeeni.
Lopetan tämän blogin  päivittämisen  ja jatkan uudella palvelimella uudella bloginimellä.
Osoitteen saavat vain rakkaimmat ihmiseni.  Peruutuspeiliin ei katsella.

Ja Hän laittoi taivaalle sateenkaaren merkiksi.....

Kaikki ois toisin jos mä laulaja oisin.

Ihan hullu ajatus. Mitä iloa tai murehusta voisi olla toisin, jos olisin laulaja? Kaikkea sitä päähän pälkähtää.
Minua ihmetytti, että en saa näkymään  kuvia tässä blogissani, mutta kuinka ollakaan, kaivautumalla blogin asetuksiin, löysin kohdan, joka piti aktivoida, lähettämällä koodi bloggerin sähköpostiin.
Ideana on, että matkapuhelimesta voi laittaa mms-viestillä postauksen blogiin.
Ensimmäinen postaus, lumme, tarkemmin pohjanlumme mökkirannasta pääsi kuvaan.

Lumme mökkirannassa.

Taidepläjäys...

Vietimme lomapäivän, jonka nimesin Taidepläjäys -päiväksi. Lähdimme mieheni kanssa aamukymmeneltä etelän suuntaan, vinosti itään, sinne Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon raja-alueille. Nimittäin olen usein miettinyt, että Puu-Juuka on näkemättä,  ja sinne suunnistimme.
Juuka on tuttu pikku kylä 1975-1990 ajanjaksolta, ajelimme satoja kertoja sen tien pätkän,  mikä tulee Polvijärveltä Juukaan ja päin vastoin. Mutta ikinä ei silloin ajateltu, että joskus sinne syntyy taiteilijoiden yhteisnäyttely ja  -myyntitilat Juukan vanhaan "kylään" puutaloihin, jotka ovat pois asumiskäytöstä.  Nimeltään
Vikilän Taidetalot, Puu-Juuka
http://www.sinikkahayrinen.com/80 mielenkiintoinen hostoria Puu-Juukan synnystä.
Hiljaista siellä oli asiakkaiden suhteen, koska Suomen kesälomakausi alkaa olla over. Mutta siispä saimme sitäkin paremman henkilökohtaisen palvelun. Ja palvelu, siitä minä tykkään, silloin kun tarkoitus on tosiaan ostaa. Saimme siis paljon tietoa taiteilijoiden tekniikoista. Ihastelimme ja hypistelimme  ja mieheni valitsi keramiikkaa, mistä hän näki kokonaisuuden, joka sopi makuukammarimme värimaailmaan.  http://www.oyk.fi/~marja.hiltunen/koli.htm
Toiseksi viimeinen kuva, jossa kolme erikokoista kynttilänjalkaa/maljakkoa. Itse hankin tietysti kellon, tiukun omaan kokoelmaani keittiön kattolamppuun roikkumaan. Samalla sivulla pitsikuvioinen kello.19 kuva.  Meillä meni useampi tunti tutustuessamme kaikkiin ihanuuksiin.
Rouva, joka emannoi liikettä, ohjasi meidät vielä yläkertaan, jossa oli mm ikonitaidetta. Pääni on pyörällä vieläkin, mutta syynä siihen on -Se Taulu!
Silmäni osui öljyväritauluun, jonka edessä polveni notkahtivat. Jäin hypnoottisesti sitä katsomaan, se oli niin-niin iha-na. Ja kiersin yhä uudelleen sen eteen.  Osaan katsoa taulija  "sillä silmällä", koska minulla on kotitaiteilija, jonka taiteellinen lahjakkuus on "helvetin taitava", kuten taideopettajansa sanoi hänestä aikoinaan ylpeälle äidille, eli minulle. Mutta hän jätti varsinaisen maalaamisen ja keskittyi digitaiteeseen.  Tämän taulun on maalannut kokenut ammattitaiteilija.  Näin siis tämän taulun siellä seinällä muiden joukossa ja varmaan sitä vieläkin tuijottaisin, JOS mieheni ei olisi sitä ostanut! Hän siis osti taulun ja olen hämilläni, koska en odottanut saavani, sanoisinko että hintavaa taulua. Hämillään oli esittelijäemäntäkin, sillä taulua oli tuijotelleet sadat silmäparit kesän aikana ja huokailleet ihastuneena. No minun onni, taulu pääsi arvoiseensa kotiin.
En laita taulusta kuvaa, mutta käykää kyläilemässä rakkaat systerykset ja ystäväni, ensiviikosta lähtien taulu on olohuoneessa paikoillaan.
-----
Päätimme ajella outoja ja vieraita teitä pitkin takaisin päin mutta käännyimme sitten ensin Luikonlahteen Kivikylään lounaalle. Siellä oli paljon myyntinäyttelyitä, mutta kävimme vain huilimassa teen ja kahvin äärellä. Paikka on Nunnauunin syntysija, jonka ympärille on kasvanut turistirysä. Minua kiinnosti vain kivi, jonka väitettiin olevan osa Helsingin Osakepankin konttorirakennuksen julkisivusta vuodelta 1903-4.
Sitten siis painelimme kohti Juankoskea, ja tie oli sellainen, että huhheijaa. Päällystys oli hyvä, mutta epäilen tieinsinöörinä toimineen nautakarjan, sillä niin mutkainen se oli. Juankoski ja Juicen patsas jäi sivuun, sillä käännyimme Rautavaaralle vähän karkuun jumalatonta ukkosmyrskyä, joka siellä raivosi. Tie mutkitteli niin, että yhtä äkkiä olimme kaatosateen alla, mutta se jäi kohta taakse.
Losomäessä muistin suolistosyöpään muutama vuosi sitten menehtyneen rakkaan ystäväni Veijon, sillä hänellä oli mökki syntymämaillansa. Lähtenyt nuorena miehenä Tampereelle töihin. Perustanut perheen Tampereelle. Niinhän se elo menee. Rautavaara on Suomen maassa yksi paikkakunta josta tulee mieleen, että ollaanko Uhtualla vai Suomessa.  Mitään niin hylätynoloista toista paikkakuntaa ei  taida löytyä. Mutta Rautavaaran nettisivusto kertoo hyvinkin elinvoimaisesta kunnasta. Päällepäin se ei kyllä näy näin turistille.
Mutta kun tultiin Sonkajärvelle, niin jo alkoi näkymään. Harvoin näkee niin avaraa ja siistiä maalaismaisemaa, kuin näkymä avautui ajaessa Sonkajärven maalaismaisemaan.
Ajelimme Vieremälle, Ponssen maisemiin ja sieltä Pyhännälle, josta pääsimme jo mökille.
Ihailemaan "mökkitalkkarin" nikkaroimaa uusia
kellarimökkiä ja puutarhapenkkiä.
Mieheni käski tilata vielä alimman portaan uusimisen. Pitää muistaa neuvotella ja sopia ennen talvea.

Intiaanikesän tunnelmissa

Nyt on ollut jo lähemmäs neljäkymmentä  hellerajan ylittänyttä päivää yhteen putkeen. Käsittämätöntä täällä pohjolassa. Olen nauttinut kovasti helteestä, sillä se ei ole tänä kesänä rasittanut minua juurikaan. Vain sen verran, että olemme vaihtaneet viestejä systerien kanssa, että sulamme kuumuuteen. On vain tuntunut, että kesä on ollut kaksi kertaa pidempi kuin yleensä. Aivan kuin me, jotka olemme menettäneet edellisen kesän sairaudelle, saimme korvaukseksi tämän kesän tuplalämpimät. Luonto on antelias.
Vaikka tänäänkin on ollut hellerajan yläpuolella lämmintä, keräsin omalta tontilta koivikon alta ämpärillisen mustikkaa. Ne olivat jo viikko sitten tietona minulle, mutta päätin, että saavat kasvaa vielä viikon. Oli hyvä ajatus, koska ne olivat puolella pyöristyneet. Tosin niitä siivotessa huomasin, että ne eivät vielä irtoa varresta paikoitellen. On vielä mahdollisuus viikon päästä käydä mustikassa, laatu vain paranee.
Kävin uimassa, ja keräsin laiturin vierestä järven pohjasta törkyä, risukkoa, veden tuomaa  roskaa.  Meillä on hyvä hiekkapohja rannassa.
Laiturikin on pysynyt hyvin paikoillaan.

Viikko kului ilman erikoista aksöniä. Olen käynyt jo kolme kertaa lymfahoidossa. Se on tehokasta nesteiden kierrätyshoitoa. Ja kokonaisvaltaisesti hoito on rentouttavaa ja siedettävää. Siinä ei tule mustelmia muistoksi.
Keskiviikkona huomasin, että hampaastani oli pudonnut kruunu, ja soitin saman tein hammashoitolaan. Oli hyvä tuuri, sillä sain lähteä siltä istumalta hammaslääkäriin ja laitettiin uusi kruunu, ts paikka. Ja aina morkataan, että sote on huonontunut koko maassa. En yhdy tuohon väitteeseen.
Pihamme alkaa olla jo asfaltilla, eli urakoitsijan urakka ei ole ns kussut. Ihan hyvä siitä tulee. Autot ovat saaneet olla rauhassa  kadunvarrella, vaikka vähän pelkäsimme, että kesäyössä saattaa kulkea porukkaa, jotka ei kunnioita toisten omaisuutta.
Kajaanin kesä on ollut hyvin aktiivinen kulttuuripuolelta, runoviikko, ja musiikkitapahtumat. Iltaisin on raatihuoneen torilla ohjelmaa. Kävelin ystävättäreni kanssa viikolla pari tuntia hitaasti nauttien helteestä, katselimme puistojen istutukset, kävimme raatihuoneentorilla ostamassa jätskit ja samalla istuimme laulamassa nälkämaan laulua. Elävä orkesteri johti ja säesti lauluja. Mätäsmuurahaisten lentoparveilu oli meneillään, ja huvitti katsella kuinka ihmiset huitoivat intohimossa parveilevia muurahaisia. Minua ne eivät haitanneet vähääkään. Olen tottunut, että murkut lentävät, ja muut paitsi "kusiaiset" eivät pure eikä pistä, niitä kyllä väistän, sillä ne polttavat.
Mummun pikku poika on jo opetellut kävelyn aakkoset, eli uusi kehitysaskel on eteenpäin. Sukumme pienokaiset lisääntyvät taas tulevana talvena, sillä systerin tytär odottaa tammikuuksi vauvaa. Onnea koko perheelle ja mummille, joka saa kymmenennen mummiteltavan.
Perikunnan maatilamme on nyt autio. Velimies, joka siellä asui, muutti kirkonkylän valoihin.  Se on edelleen jakamaton ja jossain vaiheessa tehdään päätös mitä teemme. Kun kukaan ei ole ikuinen, on parasta, että teemme ratkaisun mahdollisemman pian.
Ehdotuksia kehiin.
Olemme odottaneet  vesisadetta koko päivän ja tulos on muutama pisara. Nyt alkaa olla  liian kuivaa. Nurmikko on palanut laikuittain, terijoensalava on pudottanut jo lehtensä kuivuudesta. Mieheni kasteli puutarhan ja oli hädissään, että kaivo tyhjeni. Sanoin, että hyvä, siispä vesi vaihtuu taas. Kaivo on hyvävetinen vuolaan vesisuonen tulos.
Vieläkin luonto kitsasteli vesisateesta, yksi pieni kuuro pirskahti yöllä,  mutta ukkoskuuro kiersi kauempaa.
Olen nukkunut jotenkin huonosti, en tarkoita unen määrää, se on vakio, mutta näin elämäni karmeimman painajaisen tuossa viikolla. Ja viime yönä jouduin läpinäkyvään uneen, joka oli sietämättömän ahdistava.  Minua ahdisti "hurmahenki", näin jälkeenpäin huvittavaa, miksi moinen nimi. Ja mikä on hurmahenki? Unessa se oli humahteleva aave, joka läväytti aina kipeästi ohi humahtaessa. Heräsin, niin olin nukunut käteni päällä, joka oli puutunut.
Sunnuntaiaamuisin aamiaisen jälkeen laiskottelemme kuuntelemalla harman hessua eli hectoria, rock eilen ja toissapäivänä -ohjelmaa, sitten onkin nyymannin jaken vuoro soitella levyjä, mutta yleensä en malta istua niin kauan, vaan huitelen ulos.
Pieni katsaus puutarhaani: valkosipulit ovat tehneet kukkakerät varsien päihin, aitoukonhattu on aloitanut kukinnan aurinkoisimmassa penkissä, isoista liljoista vaaleanpunainen Algarve on nyt komeimmillaan. Sain vihdoin kylvettyä valtaisan tupsun "pamppua" eli osmankäämiä. Tuonne rantaojaan. Sehän on merenranta kasvi, mutta miksei voisi olla myös ojan varrella viihtyvä? Niemiseltä tuomani keltainen kurjenmiekka on levinnyt ja tehnyt useita miekkoja lisää, kukkinut se ei ole vielä kertaakaan.

Puutarhan kuulumisia

Kesä jatkuu helteisenä. Eilen kävin ensimmäisen viisi litraa mustikoita kuusien katveesta. Ne ovat varjo/kosteikoissa isoja ja meheviä, kuivilla paikoilla kuin pippurinmarjoja. Mutta hyvä alku.  On ihan liian kuuma lähteä mustikkaan tänään, joten siivoan nuo eilen poimitut. Kävin jo uimassa, ja nautin kovasti polskuttelusta, sillä vesi on mukavan viileää, ei liian lämmintä.
Vielä kuuluu jo lennossa olevien pikkulintujen poikasten kerjäyspiipityksiä. Emoraukat koettavat vierottaa poikueitaan, että nämä jaksaisivat lentää etelään.
Puutarhani kukkaloisto on edennyt liljojen kukintaan. Minulla on kuusi-seitsemän eri väristä liljaa. Pidän kovasti Mapirasta, joka on tummanpunainen, kuin yöntummaa punaa, sen vieressä valkoinen Ercolane pääsee hyvin oikeuksiin.
Myös päivänliljat aloittivat kukinnan vasta nyt, johtuen niin hullusta asiasta, että istutin päivänliljat varjoon talon taakse, mihin ei päivä juuri paista ja vastaavasti kuunliljat kuumimpaan ja valoisimpaan paikkaan etupihalle. Minulla on vain kuunlilja Patriot, joita on kuusi tainta, ja ne ovat vasta alussa kasvuaan. Päätin, että siirrän nuo kaksi liljalajia päittäin kasvupaikoille.  Sain tyttären anopilta vanhaa iiris-lajiketta, joka kasvaa lehdistään kuin viuhka, mutta kukintaa ei vielä näy. Muistelen, että aikoinaan Kotirannan pihakeinun äärellä kasvoi samaa iiristä.

Rohtosuopayrtti, eli saippuakukka on nyt loistossaan, samoin syysasteri, sinilatvat, nauhus ja palavarakkaus. Kultapallo on vasta nupulla, samoin aitoukonhattu. Tuota hanhikkipensasta ihmettelen, että kuivuusko se kukat on hävittänyt, sillä sen kuuluisi kukkia koko syksy. Hoksasin, että aikoinaan, kun asuimme Lappeenrannan Partekin tehtaan varjossa, piha loisti hanhikkipensaita. Ideana oli tehtaan kalkkipäästöt, joten kävin saman tein viemässä tuhkaa pensaan juureen ja kastelin huolella. Kuivuus vei mitä ilmeisemmin punaiset herukat, niitä ei ole pensaissa kuin kolme per pensas. No eipähän tarvitse laittaa rastasverkkoja, eikä näinollen pelastaa ahnetta mustarastaspariskuntaa ahdingosta, kun ne kuitenkin työntyisivät syömään marjoja ja menehtyisivät verkkoihin.  Viime kesänä, kun olimme koko kesän mökillä, sain ne pelastettua.  On vaikea keksiä kauniinpaa linnunääntä kuin mustarastaan huilu keväästä juhannukseen.
Sääskikilleri on toiminut uskomattoman tehokkaasti. Jotkut sanoo, että helle on vienyt sääsket, mutta ei ainakaan meiltä jos lähtee pihapiiristä kauemmas. Mutta tässä killerin äärellä pihalla olemme saaneet olla ihan rauhassa. Paarmoja  on tänäkesänä kovasti, mikä on linnuille ollut hyvä asia, iso hevospaarma on ruokaisampaa pikku suihin, mitä sääski.
Myrskynnytkin on ihan tarpeeksi. Jännittyneenä ajelimme viime viikon myrskyn jälkeen mökille katsastamaan, onko täällä myrskyvahinkoja. Tielle oli kaatunut kaksi mäntyä, jotka naapuri oli rautasahalla katkaissut (ainoa mukaan sattunut saha). Onneksi latvapäät olivat tien poikki, paksut männyt eivät niin helposti katkeaisi rautasahalla nyhertämällä.
Yksin on vähän pelottavaakin olla marjassa, kauas tiestä en uskalla mennä, sillä voipihan olla että öksyy.  Marjakavereita on nykyisin vaikea saada, varsinkin täällä Kainuussa, jossa tuttavapiiri on lähinnä työkavereita, joita ei voi vähempää kiinnostaa helteessä sääskien keskellä kuusikoissa rämpiminen. Viime kesäinen sairastaminen jätti vuoden väliin marjastamisessa, mutta nyt on taas terveyttä ja halua poimia mustikkaa ja syksymmällä puolukkaa.
Trenkipoika lounaasta lupasi tulla puolukka-aikana ahertamaan halakorantteelle ja vaikka en häntä puolukkaan saa mukaan, ajatuskin jo virkistää.
Se samainen kurppa, joka osui trenkin päähän iltalennolla säikäytti minutkin, kun istuin laiturilla ihailemassa ilta-aurinkoa. Kurppa tonki syömistä laiturin portaiden alla olevassa matalikossa, sieltä se lähti lentää pökelehtimään suinpäin pakoon ja töksähteli pensaisiin ja puunrunkoihin.
Lakat eli hillat eli suomuuraimet ostimme  torilta. Hinta oli hurja, mutta mietin sina hinnan kääntöpuolen, eli edellää mainitsemani mahdottoman kuumuuden, sääsket, suolla kahlaaminen, sanalla sanoen mahdottomuus.
Mummun kullasta tuli Rovanimeläinen, kun perhe muutti työn perässä Roihin. Ikävätä pukkaa,mutta onneksi nykyään on helppo kulkea välimatkat. Pikkupoika täytti ensimmäisen vuotensa ja kävelee jo kahdeksan askelta yhteen soittoon. Lapsi kehittyy nopeasti.