Joulu tuli ja meni. Tein kaikki jouluruoat ja -leipomiset, vietimme ihanan joulun mieheni ja kahden nuoreni kanssa. Ja kun joulu alkoi olla joulupäivän illassa, nuoret olivat lähteneet, tunsin suunnatonta ikävöintiä ja kävi kuten aina tahtoo käydä: kyyneleet sekoittuivat lanttulaatikkoon. Pitihän minun tehdä "hiirille teevettä". Stressi purkautui itkuna joka sitten vaihtui hel-vetin-moiseksi migreenimäiseksi oloksi. No aikani niiskuteltuani ja purettuani murheet systerille, joka ymmärtää hyvin nämä "kirveeniskut", elämä alkoi taas voittamaan.
Masennusnotkahdus alkoi lieventyä kun sain luettavakseni huikaisevan käsikirjoituksen kirjasta, jonka systeri oli kirjoittanut. Sen juoni vei mukaansa ja välillä huomasin hihitteleväni lausekäänteille. Migreeni jyskytti vielä eilen illalla, mutta muistin, että minulla on yöpöydän laatikossa kipusalvaa, ja tuuvasin sitä krampanneisiin hartialihaksiin, kipu katosi ja nukuin kuin murmeli yön yli. Näin mielenkiintoista unta henkiauttajastani, joka ilmestyi kun 121212 lataus alkoi.En saa oikein selville minkä näköinen hän on, epäilen tavallista matalaa, leveäselkäistä, lyhytjalkaista perustyyppiä. Toivoisin hänen olevan kuin haltija, pitkä, hoikka, kaunis. Anyway, tämä henkiauttajani saneli minulle, että minun on vihdoin tajuttava se asia, että minä elän tässä ja nyt, minun on tartuttava hetkeen, ei haakuroida koko elämääni aina mieli menossa jo tulevissa - tai menneissä, koska body ja elämä ei pysty hyppelemään elettäessä tuleviin tai menneisiin, paitsi siis huikealla mielikuvituksella, mikä on vain mielikuvituksen harhaa. Minä räväytin silmän auki ja tajusin, että hei, noinhan se on. Helpotti kovasti kun tuon tajusin. Migreeni tulee helposti kun aina joutuu murehtimaan, miten tulossa voipi olla sitku jotain ikävää. Mutta ei tuossa vielä kaikki, tämä henkiauttajani antoi minulle vakavan ohjeen: pyri elämään kunniallisesti, että voit katsoa elämääsi taaskepäin ylpeänä siitä mitä olet ollut. Tosin pienellä varauksella, että elämässä saa olla niitä "pullan rusinoita", koska kenenkään elämä ei ole elettävän arvoista, jos joka hetki on liian nuttura tiukalla.
Tosiasiassa kaikki nämä asiat ovat varmaankin hormonikuohuntaa, tai siis sitä, että ne eivät kuohu tarpeeksi, koska räpiköin elämääni vaihdevuosissa.
Olen nauttinut fantasiaelokuvista tämän joulun aikana. Kävimme kuopukseni kanssa katsomassa kolme tuntia kestävän Hobbit-saagan. Aika meni kuin siivillä, se oli niin mukava, jännittävä ja huolella tehty. Sitten katsoin tietysti viidenteen kertaan Kuninkaan Paluu-saagan, joten päässä vilisee haltiat ja hobbitit ja örkit.
Arki on taas alkanut, mikä on minusta vuodenkierrossa parasta. Minä voin hyvin, jos minulla on äärettömän tasainen ja normaali elämä, joka toistuu samanlaisena ja rauhallisena. Puhutaan säännöllisestä elämästä. Se on juuri minun kohdallani tärkeintä. Voisin kellontarkasti tehdä kaikki tekemiseni joka päivä samaan tahtiin, se olisi turvallista ja pitäisi minut terveenä. Itseasiassa elän säännöllistä elämää ja voinkin suurimmalta osin hyvin, notkaukset ovat onneksi harvinaisia.
Joulu on onnellisesti saatettu taas taka-alalle. Ja uusi ihana tärveltymätön vuosi on alkamassa.
