Kun lehdet putoo ja syksy saa....

Kävimme huvilalla olemassa vielä viikonlopun. Perjantai ja lauantai satoi kaatamalla vettä ja oli todella syksyn tuntua. Mutta sillä on kääntöpuolensa. Mikään ei ole ihanampaa kuin tiukan työviikonjälkeen asettua lämpimään tupaan kynttilöiden ja himmeän valaistuksen tuomaan tunnelmaan.Tuli ripisee uunissa ja sade rummuttaa ikkunoita. Romanttisuus loppuu kyllä siihen kun lähtee kaatosateessa pilkkopimeään ulkohuussiin. Että ei katkaise kinttuaan, kannattaa pitää kirkasta taskulamppua apuvälineenä.Jännittävää, kaikki valokeilen ulkopuolella on pelottavaa ja väarisyttävää. Ja tänäaamuna olikin sitten jo maa kuurassa. Oli todella kylmä, nollakeli. Mutta nopeasti aurinko sulatti kuuran ja koko päivän oli huikaiseva kirkkaus. Eilen sadekuurojen välissä kävin vielä hakemassa loput siirtonurmen palat pellolta pationin reunaan, että reunus ei lähde vyörymään kevään ja lumien sulamisen myötä. Tuntui kyllä, että viime viikonlopun tiivistäminen oli turhaa työtä, kun satoi kaksi päivää, pationin pohja oli perunapellolla. Mutta periksi ei anneta. Tein reunustyöt huolella, ja lopputulos on oikein nätti. 

Toissaviikolla olin kotona maalla lomalla, ja siellä ehdimme kyllä tehdä vaikka mitä. Sain parhaimmalta ystävältäni pinon tapetteja. Niistä löytyi yksi satsi tosi ihanaa retroa punakukkaista tapettia. Sain päähäni, että tapetoin alakerran kammarin, sen joka on aina vähän ylimääräinen, eli jonkinmoinen vierashuone sen jälkeen kun poika läksi maailmalle. Tapettien laittaminen oli hirveän rankka urakka. Mutta lopputulos oli ihana. Laitoin kukkatapetin kolmelle seinällä ja ikkunaa vastapäätä olevalle seinälle vaalean kukkatapetin tasapainoittamaan huoneen väritystä. Annoin kammarille nimen Paratiisikammari. Minulla on visio, että Ruususkammarini aika on ohi, on pakko olla, se on mennyttä aikaa. Sitä aikaa, josta on jäänyt vain ihanat muistot. Annan Ruususkammarin kuopukselle huoneeksi, ja toivon, että kammari tuo yhtä hyvän elämän neidille, kuin sen kautta olen itse saanut elämäni järjestykseen. Lämmin kiitos Suojelusenkelinapulaiselleni.. Niin minulla on visio Paratiisikammarista. Katselen siihen paratiisimaisen sisustuksen koluamalla kirppiksiä ja sisustusliikkeitä. Tosin siihen tulee jenkkisänky keskeiseksi osaksi, sillä tällä kymmenellä on kunnon sänky parasta mitä olla voi noin fyysisesti ajatelle. Mutta kammarin teema on kukat ja linnut ja perhoset.  Ja kaikessa punaisen eri sävyt; valkoisenpunaisesta alkaen tummaan punaiseen.

Muuta emme sitten ehtineet tehdäkään, paitsi kävimme viemässä kanervat haudalle ja ihastelimme vielä kesäistä kukkaloistoa.

Tämä ystäväni, keneltä sosialisoin tapetit, hän oli viitsinyt myös höylätä listat. Ne odottavat vielä paikalleen panemista, kuten listoilla on tapana. Eikä siinä kaikki, hän viitsi komuta katolle oikomaan antennia ja lisäsi koko antennivirykseen vahvistimen, sillä mikään ei niin ärsytä kuin se, että kun istahdan katsomaan telkkaria, kuva menee mosaiikille. Ei mene enää. Paitsi että se kymmenen vuotta vanha telkkari vetelee viimeisiään.

Olenkin kehottanut puoisoani ostamaan haluamansa plasmatelkun, tai mikä lie 3d -viritys ja saan sitten viedä hänen taulutelkun maalle.

Olen pysynyt hyvin opintojen mukana. Vaativaa se on, siis luettava on mitä melkoisesti. ja väännettävä ja käännettävä tehtäviä. Mutta kaksi vuotta menee nopeasti ja opin joka päivä. Olenkin suunnitellut, että kahden vuoden päästä, kun valmistus, jään kymmeneksi kuukaudeksi vuorotteluvapaalle. Silloin olen ollut tässä työpaikassa viisi vuotta, mikä on kai vaatimus, että saa vuorotteluvapaan.  Aika kuluu nopeasti, on mukava huomata, että kuitenkin olen jaksanut riekkua mukana kaikessa mitä kutsutaan elämäksi.

Lähden viikonpäästä jatkamaan sitä Aslak-kuntoutusta, se on kahden viikon reissu. Ihan hirvittää jättää työporukka pulaan (tosiasia on että jokainen käsipari on mitoitettu niin tiukalle, että kaikki jotka ovat pois töistä, otetaan toisten niskanahasta) Mutta olen edelleen sitä mieltä, että kun olen töissä, teen työni niin, että saan nukkua yöni rauhassa.  (tuo tulee Onnen Päivät -nimisestä uskonnollisesta kirjasta, jossa oli nuori mies, jonka heinähaasia oli tehty niin hyvin, että vaikka tuli myrsky-yö, hän vain käänsi kylkeä, haasia ei levinnyt taivaan tuuliin).

Tänään revin myös mansikkamuovit pois ja keväällä kuokin mansikkatupsut huitsiin. Kun ne eivät tuota enää satoa. Mutta sain tietysti idean, että siihen viereen, mistä otin siirtonurmikon pationin reunaan, siihen laitan kaksikymmentä uutta tainta. Hyvin suunniteltu on puoleksi valmis.

Pölökyn mylykytystä

Joka on lukenut kirjan Obeliksen Orjalaeva, Asterix-sarjakuvan savon murteella, tietää, että tuo otsikko on suora lainaus.
Mutta minun elämässäni on ollut kolmen päivän vaihe, jossa olen "mylykyttänyt pölökkyä". Ja sanon heti, että jos raskaampaa työtä on keksitty, niin kertokaa se minulle. Jaa, taisin kuulla, että oven yläkarmin vesto on maailman raskainta työtä. Väärin, ei ole!
Nimittäin, teimme vihdoin tämän kesän urakan valmiiksi. Uusi 107 neliömetrin ala, pation etelän puolelle, auringon puolelle, on nyt sitä vaille valmis, että ensi keväänä siihen tehdään istutukset ja laitetaan pation alalle laatat. Luulimme, että tämä uuden nurmikon, pation teko olisi ihan tuosta vain huitaisemalla tehty homma, mutta se oli väärä luulo. Aloitimme alkukesästä raivaamisen. Alueella kasvoi kovasti sekametsää: yksi kuusi, yksi mänty,lukemattomasti sitkeitä katajapehkoja, pihlajia, vesakkoa ja esille tuli vielä kituva sireenipuu.
Reuhasin kirveen, sahan ja kuokan kanssa varmasti viikkokausia, että olin saanut kaikki kasvillisuuden pois alueelta. Siis kaivanut sitkeät juuret maailman tapista saakka pois. Että niihen ei koskaan, milloinkaan tökkäisi pieni varvas. Jossakin vaiheessa alkoi kuokka kilahtelemaan tutusti: ja niinhän se oli, jokaisen juurakon alla oli piilossa tyhjiä viinapulloja. Lisäksi löytyi pienten 60-lukuisten silvekriini- , illodin-, hokmannintippapullojen hautuumaa.
Seuraavana kääänsin alueen nurin kuokalla: se oli yllättävän raskasta työtä. Sammalta oli todella paksusti, kuokan terä ei meinannut ylettyä kertaiskulla kunttaan. Mutta sain revittyä kuntat irti hampaat irvessä.
Seuraavana tilattiin multa. Sitä tilattiin 30 kuutiota . Alunperin oli tarkoitus, että minä, lapio ja kottikärry siirtävät mullan alueelle, mutta Jumala on taivaassa ja rekan hytti 10 senttiä liian leveä. Eli multa kipattiin takapihalle ja hätiin palkattiin paikkakunnalta maansiirtourakoitsija. Kaveri oli fiksu ja vetäisi edessä olevan koivun juurinen pois tieltä ja painoi puolessa tunnissa eteukuormaajalla mullat alueelle.  Kurja sireenipuu joutui myös väistymään, mutta sen juuripaakku odottelee pääsemistä parempiin multiin. Kolme päivää sitten tasoitimme, siirtelimme ja minä mylykytin pölökkyä. Tämä työkaluni on siis 2,40 metriä pitkä ja ehkä parisataa kiloa painava tukki, jota pyörittelin potkimalla, vuorotellen molemmilla jaloilla, välillä potkasin molemmilla jaloilla yhtä aikaa, kun oikein väsytti.
Saimme kentän tiiviiksi, mutta tuskin niin tiiviiksi kuin olisi pitänyt saada: ohjeen mukaan jalanjäki ei saa näkyä kun nurmikon alusta on tiivistetty.
Ensikeväänä onkin sitten se hauskin tehtävä: perennoiden ja pensaiden istuttaminen.

Viime viikonloppuna päätin mennä rankametsään. Otin kottikärryihini sähkösahan ja invertterin, joka on maalaisemmin sanottuna agrikaattori, sähköä tuottava polttomoottorilla toimiva laite ja työnsin kuorman metsään. Myrsky, joka riehui elokuulla, oli kaatanut konkeloon pari- kolme komeaa koivua. Sahasin ne poikki. En kyllä arvannut, miten rajusti konkelossa oleva puu voi "potkaista" ennenkuin suostuu irtoamaan juurakosta, mutta selvisin säikähdyksellä. Sahasin koivut pölyiksi ja niitä tuli 90 kpl. Tuo oli työn helpoin osa, raskainta oli työntee ne kottikärryillä metsästä rantteelle kuivamaan.  Monta reissua sain tehdä, mutta sain ne siirrettyä sateelta suojaan. Mieheni puuttui asiaan ja aikoi kutsua ammattimetsurin kaatamaan suuremman määrän runkoja, ja tekemään ne pölkyiksi asti. Väitti, että hän ei ole koskaan kuvitellut vaimoansa metsuriksi.

Ulkona leimuaa todella kaunis ruska. Tässä kuvassa ruska on kauneimmillaan: http://www.unitaide.net/2010/uutiset/ruskakettu/ ja saatte hetken nauttia kuvasta. Mutta ette kauaa, sillä olen ostanut sen seinälleni uniikkina jayksinoikeutena.