Ulkoilun aloittelemista.

Kiskoin tänään itseni ulos! En keksinyt ainoatakaan tekosyytä, miksi olisin jäänyt menemättä.

Yritin puolustella itselleni, että löysin viimetalven hyvästä tallesta vain yhden kengän alle anikoitavan liukuesteen. No sanoin itselleni, että laitan sen oikean kengän alle, ja otan sillä aina vastaan silkan sileän jään tienpinnassa ja testaan joulupukin tuomat kävelysauvat.

Hissuttelin kolme kilometriä em konstilla, ja tuntui hyvältä.

Illemmalla tyttäreni halusi lähteä lenkille mamman kanssa ja kuinka ollakaan, löysin kolme liukuestettä komeron hyllyltä kankaisesta kassista. Vasen kenkäni sai siis myös liukuesteen. Tytär veti lenkkiä ja kierrätti Kuurnanlahden. Viisi kilometriä jääteitä, onneksi katuvalot olivat päällä. Siis joulun  pirttielämän jälkeen kahdeksan km ulkoilua. Ihanaa, joka luunsolomu tuntee saaneensa liikuntaa.

Joulun aikaan on parasta se, että valo alkaa lisääntymään. Joka päivä sitä tulee enemmän. Luonnonihmettä, jota kutsutaan auringoksi.

Nyt on alennusmyynnit alkaneet  ja mietin tarvinko rätei ja lumpui. Tai pottaa. Systeri oli käynyt alessa ja ostanut potan. No hänellä on pottaikäinen tyttärenpoika, joten viisas ostos. Mutta jotenkin niin ajatuksia tuova asia. Aikoinaan kun orpolapset myytiin ihmisauksuunissa ja vanhukset haalattiin kunnalliskotiin, niin oli "sama häppeä elämän aamussa ja illassa".  

Se potta-ajatus, että lapsena ja vanhana sitä tarvii.

Toinen systeri oli saanut joulun kunnialla ohitse-taas. Toivottavasti ei nokkaannu vaikka lainasin hänen meilin  kuolematonta huokaisua: "Voin huokaista helpotuksesta kun selvisin taas yhdestä joulusta kaikella kunnialla. En tykkää joulusta, aamen"

Minusta tuntuu, että minä -jouluhöperö- en tahdo millään selviytyä yhdestäkään joulusta kunnialla.

Vaikka kuinka aikaisin aloitan joulun laiton. Vaikka kuinka suunnittelen ja järjestän. Silti tahtoo joka joulu, kun se riemu ja ilo on ohi, tulla jonkinlainen tyhjä olo, että jotain jäi puuttumaan.

Minä koen kyllä joulun tunnelman. Se valtaa mieleni. Siitä ei ole kysymys.  Mutta mistä sitten, sen kun tietäisi.  Elämä ei ole heleppoa. 

Eipä silti että valittaisin, päin vastoin. Joulukuusi saa olla Loppiaiseen asti, kuten muutkin joulukoristeet. Aikoinaan maatilalla kun purimme joulun pois, jätimme pirtin isot akkunat verhottomiksi, jotta valo pääsi vapaasti sisälle. Muistan kun aikoinaan rakensimme talon, tädin mies uksi, että ootta te pöljiä kun teette nuin isot akkunat päivän puolelle. Siinä oli logiikkaa, mutta myös katon lippa tuli akkunoiden eteen.

Joulu se on niin lähellä, mutta väärällä puolen!

Aikoinaan oli joko vanhin veli, tai nuorin eno laulellut haikeana tuota värssyä Tapaninpäivänä.
Tämä joulu on minulle kuin uuden alku, vakava sairaus on "nakattu tumbsteriin ", sekä elimistöni, että ajatuksieni tasolla. En koko asiaa enää jaksa vatvoa. Muistelin yöllä Veijoa, ystävääni, joka ei selvinnyt, vaikka hänellä oli luja usko vielä kahta päivää ennen poisnukkumista, että hoidot tepsivät. Hän oli n seitsemän vuotta sitten tuntemistani miehistä luonteeltaan vakava, mutta hauska, kenet hän luki ystäviinsä, hän oli äärettömän uskollinen ystävä. Sain kunnian tuntea hänet vain parin vuoden ajan. Se oli lyhyt aika. En kuvitellut enää koskaan tutustuvani hänen luonteisiin miehiin.

Joulu vietettiin oman perheen kanssa, paitsi mummun vaavin perhe oli lähempänä mummulassa.  Kuvat on jo saatu pikku tonttu-ukosta, joka imeskelee omia varpaitaan.  Poika ei näytä enää vauvalta, vaan poikalapselta, sanoi äitinsäkin.
Söimme nuorison ja mieheni kanssa itsemme pyöreiksi usean kerran kahden vuorokauden aikana. Ulos en ole nokkaani pistänyt pariin päivään, kun on liian liukasta. Ei huvita katkoa luita tuolla luistinradalla.
Joulupukki toi minulle kävelysauvat lahjaksi. Tasapainoni on huono rankan vuoden jälkeen, olen muuttunut kömpelöksi ja jäykemmäksi, joten kävelysauvat ovat tarpeeseen. Mietin, että alan kävelemään työmatkat sauvojen kanssa. Mistä tietää että blondi on sauvakävelyllä? Siitä että kävellessä kuuluu surinaa...  Hehee. Se oli vitsi.
Poikani ihmetteli, että minulla on ihan harmaanvalkea tukka. Tämä on minun oma tukkani väri, enkä tästä luovu. Tällaista väriä ei purkeista saa.  Seuraan mielenkiinnolla hiusvärini kehitystä, kun hiukset kasvavat pidemmäksi.
Sain paljon lahjoja. Itse neuloin vuoden mittaan jokaiselle perheenjäsenelleni jotain lämmintä. Toki ostinkin lisälahjoja.  Mietin, että jos lahjamäärä mitataan vuoden kiltteysmäärällä, olen varmaankin ollut kovin kiltti.
Minusta joulussa on parasta se, että päivät alkavat jatkumaan. Tänään Tapanina, on päivä jatkunut jo tammanlaukan verran. Uunna vuonna pirtti lämpiää jo uutta päivää.

Oi sa riemuisa....

Ilon viikko onnistui uskomattoman iloisissa merkeissä. Miksi ihmeessä en ole moista aikaisemmin keksinyt, että joulunalusviikkona on ihana viettää ilon viikkoa. No otan tämän tavaksi tulevina vuosina.
Sain parhaimman mahdollisen joululahjan tänään yhdellä puhelinsoitolla; sain terveen paperit!
Sanoin tuloksia soittavalle, hoitavalle lääkärille, että minä taidan pyörtyä. Hän naurahti, että istuudu alas, ettet tuuskaha nokallesi. Kolme neljännestä vuodesta kului tähän akkojen sotaan, ja paljon tässä on opittu. Olen hoksannut uusia asioita elämästäni, olen löytänyt kyvyn hoitaa ja huolehtia itsestäni. Eilen rakkain ystäväni totesi puhelimessa jutellessamme, että on mennyt jo kuusikymmentä vuotta, että hän on aina ollut menossa ja tulossa toisten avuksi. Perhe, työ, ystävät, vanhukset. Että koska tulee se aika,  että ajattelisi, että se joka katsoo peilistä, on tärkein.
Jaa-aa, senkun tietäisi. Minulle se tuli kuluneen vuoden aikana.  Ja minä, terveen itsekkyyden löytänyt, aijon jatkaa omasta itsestä huolehtimisesta.
Tosin pikkuinen tyttärenpoikanen on koko ajan mielessä ja hänen hyvinvointi. Ja hyvin poika voi, kasvaa että kohina käy. Oppinut jo, että autossa on tylsää istua pitkiä matkoja, ja näin rajoittaa vanhempiensa matkailuharrastusta.
Koti on puettu jouluun, jopa kuusen alle asettui hyvänkokoinen olkipukki vahtimaan, että kaikki on hyvin.  Kun vietimme muutama joulu sitten Itävallassa joulun, toimme sieltä muistoksi pienen puu-ukon, joka kantaa lyhtyä toisessa kädessä ja peitsi on olalla. Tämä ukkeli vahtii tolokusti, että joulu eletään siivosti. Ukkelilla on kunniapaikka olohuoneen oven pielessä kukkatolpan päällä.
Mieheni pitää kukista kovasti. Kävimme ostamassa maatalouskoulun kasvihuoneelta mahtavan upeita joulutähtiä ja amarylliksiä.  Hippeastrum, eli ritarinkukka, eli amaryllis, on komeasti kukkiva, sitkeä kukka, joka ottaa tilan itselleen joulukodissa. Katse osuu siihen ensimmäisenä.
Ja onneksi nuo em kukat ovat aika miedontuoksuisia.

Hehee, on tässä tulevana vuonna mielenkiintoista odoteltavaa. Systeri on löytänyt unelmiensa miehen!  Tämä mies vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Odotetaan mitä tuleman pitää.

Pikkujoulun aikaa

Tämä Ilon viikoksi - nimeämäni joulunalusviikko on edennyt nimensä mukaisesti iloisten tekemisten merkeissä. Joka päivälle jokin mukava kohokohta. Tiistain kohokohta oli tyttären kanssa viettämämme kolmen tunnin elokuvailta. Katsoimme Hobbit-saagan toisen osan Smaugin autioittama maa. Se oli ihana. Tosin arvostelut väittävät  sen olevan huonompi kuin ensimmäinen osa, mutta minusta ei. Katsoimme sen normaalina versiona, ei 3D-versiona. Tosin haltijaprinssi Legolas oli vanhentunut ja pönäköitynyt. Mutta meni täydestä.
Eilen kävimme Jäälissä viemässä joululahjat tyttären perheelle. Pikku poika oli kasvanut nyt kolmen viikon aikana, kun viimeksi tapasimme. Mummua ja tätiä hän ei vierastanut, mutta toisen tädin miehen yritys ottaa poju syliin, aiheutti valtavan vierastamisitkun. Emäntä oli laittanut täydellisen joulukodin ja kattoi meille pikkujoulumenun. Menu oli ihana: punajuurikeitto kookoskermalla, täytetty uuniperuna, kylmäsavulohipiirakka, appelsiiniriisi, kahvi, tee, omatekoiset  bebeleivokset, suklaa-taatelikakku. Mutta tunnelma oli niin rauhallinen ja jouluinen, vaikka meitä oli 9 aikuista ja kaksi pikkuista serkusta.  Vauvat jaksoivat hyvin, vaikka me kaksi mummua, yksi pappa ja yksi varapappa plus täti koko ajan  höpöteltiin pojulle ja pikkuneidolle. Serkuksilla on kaksi viikko ikäeroa, neiti on nuorempi.
Ajomatkat menivät hyvin, vaikka väli Paltamosta Vaalaan, Kivesvaaran alue on surkeasti hoidettu tienpätkä. Säätila on aina huono, joko sumuinen tai lumituhruinen siinä vaaran rinteessä. Ja tie möykkelikköä.
Tälle päivälle on iloa tullut runsainmitoin. Kävimme tyttären ja mieheni kanssa Kauppapuistikon joulutorilla. Sieltä löytyi jouluherkkuja, käsitöitä ja joululahjoja.
Ihastuin kovasti joulunpunaiseen kangaspuilla kudottuun pellavaliinaan. Sen paikka tulee olemaan olohuoneen tummanruskean lipaston päällä joulun ajan nyt ja tulevina jouluina.
Iloisen yllätyksen koin apteekissa. Proviisori ojensi punaisen paperipussin ja kauniisti hymyillen toivotti hyvää joulua. Siis joululahja apteekista. Se oli taas iloa.
Tällepäivälle on siis tullut iloa runsaasti ja mikä parasta, Ilon viikko jatkuu.

Adventinaikaa

Polttelen kynttilää toisesta päästä aamiais-ja päivällispöydässä.  Pieni liekki tuo mieleen syvän kiinalaisen ajatuksen ; älä kiroa pimeyttä, sytytä kynttilä.  Kynttilän liekissä on jotain hyvin rauhoittavaa,  herkistyttävää,  hermoja  lepuuttavaa. Sanallasanoen hyvää.
Ilon viikko!  Nimesin tulevan viikon Ilon viikoksi. Ohjelmassa on rakkaan ystävän tapaaminen ja käynti Jäälissä  mummuttelemassa, sekä "virallinen rauha sotimastani sodasta".
Käymme Oulunreissulla myös Zeppeliinin kauppakeskuksen joulukaupat hypistelemässä.  Mieheni lupasi pitää suupielet ylöspäin, vaikka tyttärien kanssa menisi tuntikausia. Ohjaan mieheni bubiin kuumalle totille.
Joululahjat on hankittu ja osa jo paketoitu. Joulukortit postitettu. Piparit ja kahvikakut ja kaneliässät on leivottu. Kinkku on pakasteessa.. Loppuviikosta leivomme tortut ja puemme kodin jouluun.  Olen sanallasanoen joulu-jouluihminen. Olemme olleet aina sitä kun asuimme maatilalla lasten ollessa vielä kotona. Perinne on  jatkunut ja jopa voimistunut mieheni jouluinnostuksen myötä. Siis joulu saa tulla.
Löysin netistä jouluperinnesivulta joulukoristeen, nimeltä Tuomaanristi. "Hyvä Tuomas joulun tuopi"
Se minulta puuttuu ja sellaisen haluan kotiani koristamaan.

Olin ilkeä  eilen. Kävimme eilen tyttären kanssa siinä isossa marketissa, jossa olin hetken epäiltynä ryöväriksi. Tuttu vartija käveli vastaan ja tervehti. Osoitin hävyttömästi keskisormella  miestä ja sanoin  tyttärelle että tuo mies vei minut pimeään koppiin  ja osoitin koppia.  Miesparka luikki häpeissään koppiinsa.
Hyi minua. Sanoin miehelleni, että mitä tein ja myös sen että aion usein vielä tehdä saman tempun.

Olen varmaan ennenkin sanonut, että olen aika paha tyyppi, jos minua loukataan syyttä. En pysty kääntämään toista poskea. Esim toissakesäistä puhelinhäirintäviestiä en ole antanut anteeksi ja sen takia  en siedä enää lähelläni heitä,  joiden valheesta viesti tuli.  Tunnen lähinnä alemmuutta raukkamaisuutta kohtaan.

Ronjaryövärinä...

Eilen olImme mieheni kanssa ruokaostoksilla isossa tavaratalossa, jossa olemme käyneet koko yhteiselomme ajan vakituisesti ja ennen yhteiseloa molemmat omilla paikkakunnillamme saman ketjun tavaratalossa. Siis parahaimman ketjun kaupoissa.
Niin, eilen keräsimme viikon ruokaostokset, ja kuten aina, minä siirryin hihnan päähän keräämään ostokset kauppakasseihin. Silloin rävähti! Turvaportti aloitti valtavan elämöinnin: valot vilkkuivat ja kauppa kaikui  hälytysäänestä.  Ensin en tajunnut, että minua se hälyttää, ennenkuin nuori neitokainen kassalla sanoi, että siirrytkö uudelleen edes takas, että onko hälytin vaatteessasi.  Minä pöljänä, että ei voi olla, sillä mitään uutta ei ollut päällä.  Tyttö ilmoitti  napakasti, että hän soittaa vartijan, joka tarkastaa, että mikä se hälyttää. Kohautin olkapäItäni, siitä vaan, sillä tietenkään en uskonut, että minä hälytin, vaan että portti olisi rikki.
Keräsimme ruokakassit kärryyn ja odottelimme, että vartija tuli. Tuttu mies.
Hän katsoi vähän hölmönä, että mitä ihmettä? Survouduimme sitten koppiin, johon ei juuri mahduttu, sillä en suostunut menemään kahdestaan vieraan miehen kanssa ikkunattomaan komeroon.
Hän käytti ympärilläni mailaa, joka muistutti itikantappomailaa, killeriä, jolla poltetaan  hyönteiset elävältä sähköiskulla.  Eihän vaatteissani tietenkään mikään hälyttänyt. Kielsin, että  et koske takalistooni, mitä kieltoa hän kunnioitti.  Sitten laukku -ahaaaa- siellä.!  Ja sitä kaiveltiin esille, että mikä kele. Loppujenlopuksi nuhjuinen, jo etelänreissulta ostamani huulikiilto osoittautui syylliseksi. Tämä tuttu kaveri nykäisi pienen tarralapun huulikiillosta pois ja totesi, että hyvä että löytyi, koska se olisi hälyttänyt uudelleen ja uudelleen. Mutta kun ei ole aikaisemmin hälyttänyt, sitä ihmettelen. Luulen, että joulun alla turvaporttien hälyttimet on aktivoitu tehokkaammiksi.
Hississä olin hetken raivoissani, mutta mieheni totesi, että hälyttihän se ja asia selvitettiin.
Siis minä sain olla hetken ronjaryöväri. Se oli uusi kokemus. Minun ei ole tarvinnut ikinä varastaa.

Pakkanen huitelee mukavissa lukemissa. Lupeissa on monen kymmenen asteen  muutos vuorokauden sisällä. Eli liukastelua  on näköpiirissä.

Voitettu sota

Jostain syystä otsikoksi pakottautui "voitettu sota".  Yritin kirjoittaa mitä tahansa muuta, mutta  nuo kaksi sanaa tulivat väkisin. Luulen, että tuo kuvaa mielialaani, sillä olenhan taistellut huhtikuusta saakka akkojen sodaksi -nimettyä sairautta vastaan ja voittanut sodan. Olen saanut olla suomalaisen lääketieteen huippuhoidossa,  minulle on annettu kaikki mahdollinen apu mitä tässä sodassa kellekin tarvitsee antaa.  Olen päässyt helpolla, elimistöni ei allergisoitunut, ei väsynyt, eikä veriarvoni antaneet hetkeäkään periksi.  Myös henkinen puoleni pysyi hyvässä kunnossa ystävystyttyäni jo alkumetreillä samaan sotaan joutuneen ikäiseni kollegan kanssa.  Toinen toistamme tukien päivä kerrallaan.
Sanotaan, että kun pääsee tähän vaiheeseen, että kaikki on hyvin, saattaa iskeä mieletön henkinen alakulo. Kun enää ei ole kalenteri täynnä merkintöjä siitä ja tuosta ja mistäkin.  Odotan mielenkiinnolla  putoaako kirves - jota sanontaa käytämme systerin kanssa.  Olkoon putoamatta!
Enkä kunntele luterilaista sormenheristäjää  jostakin, että "ei pie luulla liikoja, itku pitkästä ilosta, koputa puuta, sylykäse kolome kertaa" . Sylvi-täti sanoisi että psk......n.
Yhdyn Sylvi-tädin tuhahdukseen, sillä elämä on tässä ja nyt. Edes sekunnin päähän et pääse liian aikaisin.   Jos joku voisi sanoa omasta elämästään, että ei aijo tulevaisuudessa ikinä sairastua, köyhtyä, rikastua, kuolla, rakastua, niin kysessä ei ole ihminen vaan jokin muu olento.

Ulkona on taas se vuodenaika, kun on vain kolme värisävyä; harmaa, harmaampi ja tummanharmaa.
Lunta satelee tuhertamalla, mutta kuitenkin niin, että jalkakäytävät ovat tukossa.

Kävin happihypyllä puolisen tuntia ja tuntui mukavalta hengittää raitista ilmaa. Lipsahdin tietysti leipomoon ostamaan muutaman joulutortun, minkä varjolla on hyvä syy kutsua tytär käymään kahvilla.