Talven henkäys

Ensimmäiset lumihiutaleet satelivat eilen. Jossakin tienpenkalla oli jopa lunta näkösällä, kun kävelin kotiin eilen illalla. Olen taas aloittanut kävelemään työmatkat. Olo on virkeä ja hyvinvoiva, koska liikunta on niin elämäntärkeää. Tuntuu, että aika kuluu niin nopeasti, että taas ollaan kohta joulussa.
Olen pyrkinyt hakemaan joka viikonlopuksi jotain erikoista tekemistä, että mieheni saa myös vaihtelua arkeensa. Kävimme toissa viikonlopulla antiikkimessuilla. Se on aina mukava kierros. Innostuneena etsimme mielenkiintoista ostamista. Loppujen lopuksi mitään erityistä ei löytynyt, mutta joka kerta MMM-kirjasarjamme täydentyy. Muutama enää puuttuu. Ne saisi helposti netin kautta, mutta se ei ole sama asia. Yleensä löydän retroa, Aarikan puukoruja ja ostan jos sattuu mieleinen.
Nyt viime lauantaina kävimme katsomassa SV-seuran järjestämän kulttuuritapahtuman, eli kasakkailoittelun, joka oli niin uskomattoman ihana, että en voi sanoin kuvata. Parikymmentä huipputanssijaa, -laulajaa ja -muusikkoa esitti kaksituntisen "iloittelun". On käsittämätöntä, että ihmiset voivat olla niin hurjan taitavia. Ja kasakkatunnelma säilyi alusta loppuun: oli taisteluja, kuhertelua, uhoa, sotaa. Tuntuu että jaksaa  paremmin arjen, kun saa kulttuuria sielun täydeltä.
Aloitin tässä yksi ilta tekemään itsestäni "mielen mappia". Kirjoitin huolella kaikki huonot puoleni itsestäni pieneen kirjaseen, ja sitten lähetin parhaimmalle kavereilleni viestin, jossa pyysin saada kuulla kaksi parasta asiaa itsestäni. Kyllä minä sain itestäni irti myös hyviä asioita. Mutta tärkeintä on, että minä saan jäsenneltyä mieleeni, onko minulla minkälainen mahdollisuus kehittää itseäni ihmisenä. 
Löysin pari tärkeää asiaa: eli koko ajan kehitän fyysistä kuntoani ja toisena asiana opettelen nukkumaan rauhallisesti. Tähän otin avuksi joogan. Ihan oikeasti. Kuuntelin radiosta, kuinka joku lääkärisihminen kertoi, että jos ihmiset joogaisivat, ei maailmassa tarvittaisi lääkäreitä ja sairaaloita. No tuumasta toimeen, kävi kuten haaveilin, poikkesin kirppikselle ja ensimmäisenä sattui silmiin täysin iskemätön oppikirja joogasta. Heti se lähti völöjyyn. No meni muutama viikko ennenkuin avasin sen, mutta kyllä se koukutti heti. Olen jo harjoitellut aurinkotervehdystä ja hengitystekniikkaa. Jo vähäinen harjoittelu on poikinut sen, että henkeä ei ahdista niin pahasti kun avaan rintakehäni huolellisesti usean kerran päivässä.
Toisaalta myös nukkuminen kuulemma helpottuu, kun joogailee. No nukun joka toisenä yönä verrattain hyvin.
Kävin ystävättäreni kanssa kuuntelemassa luennon uudesta dieetti-ideasta: hormonidieetti. En osannut innostua, koska asia on ihan selvä, ilman kirjoja ja kansia. Eri asia tuleeko niitä käytännössä toteutettua.

Lokakuu ei ole jokakuu

Voiko olla totta että syyskuun kirjoitukset ovat jääneet väliin? Miten minä näin olen ollut huolimaton. Itseni iloksi minä näitä kirjoittelen, ja muistelmiksi kunkin kuukauden kohokohdista. Ehkäpä siksi en kirjoittanut, kun syyskuu oli minulle totaalisen notkahduksen kuukausi. Terveyteni huononi ratkaisevasti ja meni aikansa, ennenkuin sain lääkityksen kuntoon ja terveyteni kohdalleen. Mun pitää pyytää anteeksi sinulta Pomo siellä Kankaanpäässä kun säikäytin sinut oikein kunnolla. Anteeksi. Sää on suosinut tänä syksynä, olen nauttinut siitä, että jaksan taas kävellä työmatkani ainakin joka toinen päivä. Myös reissu Ouluun kädentaitomessuille oli ihana. Tosin messuvieraita oli kerralla niin paljon, että ostoksille ei päässyt kuin kyynärpäätekniikalla. Mutta kovasti se virkisti. Olen innostunut edelleen käsitöiden tekemisestä, eli neulon nykyisin jo vaativampia käsitöitä, mitä esim. vuosi sitten.  Taito kasvaa koko ajan.
Huvilalla tein aikamoisen urakan, sillä samalla kun mieheni rakensi omaa diblomityötään, eli laatoitti pationin, minä tein useita uusia kukkapenkkejä. Istutin kevääksi kukkasipuleita. Ne ovat kyllä herran huomassa, sillä myyräkanta on aika runsas. Kotona maatilalla oli valtava myyräongelma. Nimittäin isot peltomyyrät pesivät talon jalkaan, rouskuttivat tyroksin ja lekaharkkojen väliin valtavia polkuja, jyrsivät keltaisen kurjenmiekan juuriston ja tekivät siivoa. Onneksi karjalan karhukoirapentu, joka asettui viime kevättalvella kotiimme, on osoittautunut hyväksi myyräkoiraksi. Mutta päätimme hankkia kaksi isoa kollikissaa asumaan maatilalle. Kissat ovat jotenkin hyviä tyyppejä myyräpopulaaatiota vastaan.

Syksy saa . minä en...

Tuollainen "syksy saa  -minä en" -kuvaviesti oli oikein suosittu vuosikymmen sitten. Sitä läheteltiin 3210 nokialaisesta ja oltiin muka hyvinkin nykyaikaisia.  No syksy toi ainakin hirvikärpäset. Aloitin eilen istuttamaan kuusiaitaa huvilan rajalle, jotta kesällä hakattu ja äestetty raiskio saadaan kuusiaidan taakse. Samalla selkiytetään myös tontin raja. Istutin jo neljä sellaista metristä kuusta. Lisää piti saada ja läksin etsimään taimia metsästä hunnutettuna pashminaan ja hattu korvilla. Kerralla pällähti neljä hirvikärpästä huntuuni. Niillä oli vielä siivet, joten sain ne nopeasti pois. Mutta pakoon oli lähdettävä. Käsittämätön riesa. Sitten tajusin, että siinä äärellä oli maannut hetki sitten kaksi hirveä, joten niiden jäljiltä ne kärpäset olivat.  Löysin myös mustikkamarikon, jossa oli ikävä kyllä jo ylikypsät mustikat. Mutta ensi kesää ajatellen, tiedänpähän mihin menen poimurin kanssa.
Kesäloma on nyt takanapäin, tosin viikko on jätettynä syksyyn. Loma meni todella mukavasti. Kävimme Ranuan hillamarkkinoilla, mikä jäi ainoaksi lomareissuksi. Siellä ei ollut yhtään lakkaa myynnissä, kato on ollut niin ankara tänä kesänä. Satoa on tullut, mutta vain aivan pohjoiseen Suomeen ja Norjan lappiin. Tilasimme netin kautta lapin lakkaa kymmenen kiloa.  Lisäksi vietin pitkän viikon kotona maatilalla. Minulla oli ystävätär, työtoverini kyläilemässä kolme päivää. Se olikin ainoa varsinainen pysähtyminen lomailemaan. Kävimme Posion Pentikillä ja Posion Rivieralla yhden päivän reissun. Ja yritimme käydä marjastamassa, mutta jatkuva sade esti menemästä metsään. Tosin urbaani vieraani kammoksui hivenen erämaatani, ja pysyttelimme kodin kähietäisyydellä. Varsinkin kun asukkaat kertoivat, että selkosessa liikkuu useampi karhu ja susia.
Nyt on alkanut jo illat pimenemään. Vielä ei ole onneksi kalsea syksyn henkäys, vaan mitä ihanin intiaanikesän tuntu. Toivon vielä pitkää, pitkää lämmintä syksyä.
Kuntoni on parantunut ja oloni sen myötä. Mieliala tahtoo vaihdella välillä, että on pakko syödä tyhjään oloon. Se tyhjyys ei tunnu mahassa vaan jossakin tuolla - tuolla, kun tietäisi missä, että osaisi sen täyttää.
Muutenkin kuin syömällä kaikkea mikä ei karkuun juokse.

Kesäloma lähestyy

Menin mieheni luokse yökylään viime yönä, hän nimittäin on ollut ahkerasti huvilamme ruohonleikkuussa. Oli mukava mennä, kun sauna oli valmiiksi lämmitetty, järvivesi kuin maitoa ja hehkuva helle.  Kävin kolme kierrosta järvessä, mikä rauhoitti nelistävän sydämeni aika hyvin. Kuumuus tekee minulle rytmihäiröitä, jotka ovat kiusallisia. Olen kokeillut nitrojakin, mutta ei ne mitään auta, joten ehkä se ei ole sellainen oire, johon nitro voisi auttaa. Testasin, että polttaako ne kielen alla vaiko ei polta. Polttaa ne, jos sitä ei laita kielen alle, vaan vähänkin makunystyröiden puolelle. Mutta mitään ei tunnu jos se on ihan oikeassa paikassa sulamassa. Tämä tiedoksi systerille joka heitti nitronsa nurkkaa kauhean poltteen takia. Ajatella, olemme nitromummoja. Lohtuna se, että niin on moni muukin, ja kun ja jos ne auttaa, niin mikä ettei.  Minun terveys romahti leikkauksen myötä, mikä on tosiasia, tauti parani, mutta potilas kuoli - on vanha vitsi. No olen erinomaisen elävä enkä luovuta aivan vähissä.
Olen ollut jo vajaan kuukauden kuuden tunnin työpäivää töissä ja tämä on niin paljon parempi aika olla, että jos on mahdollista, teen tätä vajaata työaikaa maailman tappiin saakka.
Kotimaatilani erämaassa viheltää erityisen kummallinen lintu. http://www.youtube.com/watch?v=hMEqesJ0Sp Ääntä ei ole vielä tunnistettu, vaikka näyte on lähetetty lintubongareille ympäriinsä. Systeri ehdotti ilvestä, joka ei tietenkään ole lintu, mutta kiljaisun jälkeen tämä otus lurittelee kuin lintu ainaskin. Yksi ystäväni tiesi, että voisi olla kuikka, joka on mutantti. Mikä ettei, paitsi että ei taida kuikka(kaan) luritella.  Minä epäilen lumimieskansan eksynyttä jälkeläistä, joka on kulkeutunut Uhtualta Suomeen ja eksynyt Baabelin erämaahan. Baapeli, ts. Paapeli paikallisella murteella on vaara kotierämaassani, josta vihellykset kuuluvat. Tuosta em. tuli nimittäin 90-luvulla tv-ohjelma ja pelkäsin kuollakseni jonkun aikaa, että myös kotierämaassani on lumimieskansaa. Tosin he eivät ole vihollisia kuulemma, ja ovat jopa toisessa ulottuvuudessa, välillä vilahtavat aina esille tähän dimensioon.
Kesälomani alkaa nyt perjantain jälkeen. Sana kesä-loma on kuin karkki, jota on mukava imeskellä. Minulla on vielä stressiä remontista, mutta se alkaa olla voiton puolella, kiitos kärsivällisen ja tavattoman ahkeran ja ystävällisen remonttimiehen. Kunhan kattopaneelit naulataan  ja vielä osa lattiaa kaakeloidaan, laitan remontin jäihin vuodeksi. Meillä oli tarkoitus matkustella lomalla, mutta mieheni liikuntarajoite ei ehkä anna nyt mahdollisuutta lähteä pitkille reissuille. Mutta lomassa pitäisi olla parasta se, että ei olisi pakko tehdä mitään, ei lähteä minnekään. Kaikki kolme kotiani ovat ahkerasti käytössä ja niiden välillä toki kuljemme, mutta minnekään kaukomaille en jaksa enkä viitsi lähteä kesän aikana. Jotenkin tuo Oslon terroriteko vei aika paljon pohjia suunnitellusta Oslon matkasta, jota suunnittelimme. Minua kiinnostaisi käydä, koska matka 2000-luvulla Osloon oli niin huikaisevan ihana. Haluaisin nähdä ne kiusaajapatsaat Vikelandin puiston portilla vielä toisenkin kerran.

Keskikesää

Kesä pyörähti jo puoleen ja hillat, eli lakat kypsyivät ihan yhtä-äkkiä täällä Kainuussa. Tänä vuonna oli erityisen helppo lakansaanti, sillä mieheni kävi ostamassa 15 kg lakkaa torilta. Olen ylen hyvilläni, sillä sietämätön helle ja vajaakuntoisuuteni vastustaa kovasti suolle lähtemistä. Muutenkin tuntuu, että marjat kypsyvät nopeasti, mansikka-aika tuntuu jo olevan ohitse ennenkuin alkoikaan. 
Käväisin kotona maatilalla ja jatkoimme remonttia. Eli nyt on komerot ja seinät laitettu pukuhuoneen puolelle. Oli viisasta purkaa turhia väliseiniä pois ja saada iso yhtenäinen eteis/pukuhuone/apukeittiötila. Komerokalusteet ovat todella hyvä hankinta, niihin kuuluu iso naulakko ja siivouskomero tavankomeroiden ja yläkaappien lisäksi. On todella mukava nähdä kuinka vanha kotimme muuttuu unelmieni "kartanoksi".  Minulla on haave rakennuttaa torni talon kylkeen, ihan kuin kirjailija Enni Mustosella on kotonaan. Laittaisin siihen torniin taiteilijananateljeen, kangaspuut, neulekoneen ja atk-pisteen. Kaikkea sitä. Mutta aina minä olen saanut mitä olen hoksannut pyytää.
Neiti Mercedes on nyt ajettu sisään, eli mittarissa on 200 km. Täytyy sanoa, että eipä enää menopeli siitä voisi parantua. Ja väri on suloinen. Kumma kyllä samanvärisiä näkyy siellä täällä eri merkeissä, eli nyt on siis muotia ajaa beige pearl-värisellä menopelillä. Oli kyllä melkoinen jaahinki tuon auton kanssa. Miten se voikin olla että kun tehtaalta tilataan jokin malli, tuleekin eri malli. Monen kiroilun ja jeenustelun jälkeen kaikki kääntyi voitoksi. Tämä Avantgarde malli onkin ihana, vaikka herrasmieheni tilasi herrasmiesmallin. Mutta sportmalli on tietysti aina sportmalli, joten voihan se olla vähän "nuorekkaampi".
Vettä on satanut vuosien tarpeeksi, ukkonen rysähteli aikamoisesti tuossa viikonloppuna. Ilmankosteus piti hiukset märkänä koko viikonlopun. Eipä silti, kävin viisi kertaa päivässä uimassa, tosin vähän liian lämpimässä järvivedessä. Huomaan omassa puutarhassani, että en ole vielä ihan ammattipuutarhuri. Taisin lannoittaa liikaa joitakin kasvia, sillä varsinkin kurtturuusu ei jaksa pitää oksiaan ylhäällä, kun se kasvoi niin valtavan pitkiksi ja honkkeloiksi vesoiksi. Samoin vanhanaikainen ukonhattu tahtoo kaataa pitkät oksansa sateenpainosta. Ne Maatiaisesta tilatut perennansiemenet ovat kasvaneet hyvin. Kun vain osaisin ne erottaa toisistaan, että mitä mikäkin on. Yksi laatu on kovasti nupuillaan, toisia taas ihan matalana. Niitä pitää tietysti levittää eri penkkeihin. Mieheni teki meidän vanhasta perunamaasta ihanan nurmikon ihan käsipelillä. Tosin naapuri kävi sen ensin kyntämässä ja karhitsemassa, mutta tasoitus ja tiivistys tapahtui sillä vanhalla pölkkymenetelmällä.
Ja kovasti ruohonsiementä päälle. Voisimme vaikka golfkentän perustaa siihen viheriölle. Ainakin voisi sellaisen lapsuudenaikaisen sulkapalloverkon viritellä. Jaksaisikohan sitä hyppiä sulkapallon perässä, vähän taitaa jäädä aikeeksi. Tämänkertainen dieettini on karppaaminen, vaihteeksi. Että tuntuu turhauttavalta taistelulta, ikuiselta sodalta mahdotonta vastaan. Ihan kuin se kuuluisa talkootyö: "älyttömät yrittää saaha haluttomia tekemään mahottomia"!  Yhtä turhauttavaa. Mutta periksi ei anneta, ei sitten millään. Joka sentti minkä saan sulatettua, on pois esteestä saada käyttää ihanaa vaatekaappini sisältöä, jossa on ilmennyt kutistumisilmiötä.

Sydänsärkyä ja remonttia ja haavemies

Kulunut kesänalku toi eteen tilanteita, joita en olisi osannut odottaa tulevan. Terveyteni romahti totaalisesti, jouduin huonolle hapelle, mutta kuinka ollakkaan, siitä sitä räpisteltiin taas pintaan. Olin todella terve neljä viikkoa leikkauksesta, mutta sitten tuli hetki, että en enää pysynyt tajuillani. Sydämeni teki lakon. Tai paremminkin alkoi möykkäämään turhia lyöntejä, jotka todella invalidisoivat. No siitä seurasi lääkärissäkäyntikierre, joka johti keskussairaalan tarkkailuun. Olin päivän syynättävänä, ja todella minua syynättiin. Nukuin väsyneenä koko päivän ja havahduin välillä, kun aina erinäköiset, kauniit silmät, plus karvanaamainen lääkintävahtimestari katsoivat silmiini ja taas seuraava koe tehtiin. Lopputulos oli, että en ollut saanut infarktia- onneksi - mutta yksi entsyymi hälytti huolestuttavasti - ja siitä seurasi lääkitys ja tulee sitten kutsu polkemaan rasituskoe. Lääkitys auttoi todella heti ja siitä alkoi toipumiseni. Olen jo jaksanut olla päivän töissä ja aijon jaksaa jatkaa kesälomaan saakka. En jaksa olla kotona kuuntelemassa sykkiikö sydän vaiko ei syki. Myös huimaus ja silmissämusteneminen loppui miltei kokonaan.
Saikkuni oli todella rankka. Johdin urheasti kotimaatilan kylppärirempan. Minulle kävi tuuri, sillä onnistuin saamaan todella hyvä "nokkamiehen", joka reuhtoi urakalla 14 h/vrk töitä ja tulosta tuli. Jälkeläiseni olivat talkooporukkana. Minä tietysti palvelin talkoojengin ja työmiehen ja nautin kovasti siitä virasta, sillä se tuntui olevan ihan tehokasta taustatyötä.  Remppa jatkuu, mutta enää en ota siitä stressiä, tyttäreni ja poika tekevät sitä kesän mittaan. Että oli mukava karhukoiranpallukka siellä asustelemassa. Koiranpoika on vasta neljän kuukauden ikäinen ja tarmoa ja virtaa hänellä on enemmän kuin koskaan olen nähnyt koiranpenikalla. Jos hän sai myyrän hajun nenäänsä, kävi niin että myyrä oli vainaa, ennemmin tai myöhemmin. Tämä koiranpoika herkutteli päivittäin pullealla myyrällä, joita olikin keljun paljon lisääntynyt talon alle. Kissaa kun ei enää ole ollut pariin vuoteen, hiirillä ja myyrillä on helppoa hyppiä pöydille.
Kävin lapsuudenkodissa ja sain ihmeekseni kuulla, että minulla ei olekaan miestä olemassakaan. Että mies, kenen kanssa asustelen, on haavemies, kuvitelma: rikas ja rakas mersumies.!  Olin äimistynyt. Mielestäni olen jo neljättä vuotta sitten seisonut lensmanin edessä ja luvannut varmalla puheella myötä- ja vastoinkäymistä.
No kaikkea sitä.
Juhannus meni ihanasti. Meillä oli hyvä ystävämme kyläilemässä. söimme hyvin, levähdimme ja söimme ja käppäilimme ja saunoimme. Kaikenkaikkiaan runsaasti.

Erinomattisen elävänä....

Olen nyt toipunut kaksi viikkoa toimenpiteestä, joka veti minut todella heikoille. Nykyinen lääketiede tosin on armollinen, joten kipuja ei jurikaan tarvitse tuntea. Neljän tunnin leikkauksen jälkeen heräsin vallan kuin olisin herännyt yöunilta. Eka vuorokausi meni hyvin, sillä minulle oli laitettu epiduralipuudutus sen lisäksi, että minulle oli laitettu täysnarkoosi. Vuorokauden jälkeen (ja hirveän, sietämättömän kutinan, joka aiheutui epiduraalipuudutuslääkkestä), minulta otettiin puudutuskanyyli selästä ja sain suun kautta kipulääkkeet.  Kolmen yön jälkeen jo pääsin kotiin osastolta ja toipuminen alkoi heti. Pitää sanoa jotta tulos oli hyvänlaatuinen. Toipuminen alkoi varsinkin kun menimme huvilalle. Lintujen konsertti on niin ihana, että pitää olla puupökkelö, jos  he eivät auta virkistymään. Ainoa ongelma on  jatkuvasti vaivaava työinnostus. Menen ja tulen ja menen ja tulen, kuulemma huiskin pitkin metsiä, sanoo mieheni. Mutta liikunta tekee todella hyvää. Hormonikorvaushoitoni vaihdettiin ja tämä uusi, laastari kankussa - malli alkoi poistamaan elimistöni nestettä. Todella hyvä värkki, sanoisin. Olo tuntuu keveältä. Samalla poistui sietämätön syömishimo., joka oli mallia "kaikki mikä ei karkuun juokse". Ystävättärieni selostuksen mukaan yksi pahin ongelma hormonikorvaushoidossa on syömishimo. Kun olemme muutenkin kuka mitenkin pyöreitä, ei ole kivaa pyöristyä lisää.

Kesä on tulossa jo vauhdilla Huvilalle, ja siellä oleva kasvillisuus on alkanut nostaa päätään. Minulla on erittäin voimakas perennainnostus. Jännä miten se poikii uusia väyliä. Kävin kirppikseltä hakemassa perennoiden taimia, joita joku, käsialasta päätellen iäkäs ihminen on tuonut sinne myyntiin pikkukolikoilla. Siinä ihmetellessäni aloin juttelemaan ihanan vanhemman rouvan kanssa, joka kertoi, että hän hävittää kokonaan oman perennamaansa ja pensasaidanteen metriä liian leveäksi kasvaneen sivuston. Tulimme siinä juttelussa niin ystäviksi, että rohkenin kysyä saisinko tulla ostamaan häneltä kainuulaisia perinneperennoita. Hän antoi puhelinnumeronsa ja kehoitti ottamaan yhteyttä ja vallan vain kiitoksella. Olen valmis maksamaan euroja, jos saan kainuulaista perinnettä olevia perennoita. Että tuntuu hyvältä, että kaikki mitä ikinä mietin, toteutuu niin ihanasti.
Huomenne menemme likkani ja mieheni kanssa Oulun Bauhausin puutarhamaailmaan. Minulla on tarvetta ostaa ainakin kaksikymmentä humalantainta. Etupihan puolen hakkuuaukea saa meidän pystyaidasta kulissin. Heitin pienen loitsun, että saisin Trenkipojan Hämeestä meille töihin ainakin viikoksi. Meillä on valtava pölkkymäärä tehtävä haloiksi ja myös jos saan etupihan edessä olevan hakkuuaukean polttopuuraivauksen itselleni, tarvitsisin apua ihan totaalisesti. Mieheni on selvinnyt aivorungonhalvauksesta, minä leikkauksesta, mutta molemmat olemme vähän vajaakuntoisia.
Kesä tekee tuloaan, olen nukkunut sikahuonosti. Tai siis hyvin kun olen saanut unen päästä, mutta nukahdan vasta puoli kolmelta. Mikä on ihanaa kun vain jaksaa ottaa sen ihanasti. Nimittäin olen varma, että kuulin metson soidinäänen. Teeret soivat ihanasti ja yölintu, eli laulurastas on uskomattoman suloinen yön tunteina.Televisio kämähti huvilalla, mikä aiheutti kovasti harmia miehelleni. Häneltä jäi yksi ainoa Italian ympäriajo näkemättä. Nyt tv on korjattuna tuossa odottamassa pääsyä huvillalle. Minä itse virkkaan isoja ruusukuviollisia verhoja huvilan terassille, ne edistyvät mukavasti. Joka välissä kun huilailen, otan virkkuutyön käsiini. On muistettava huolehtia, että pesivät linnut eivät ala iskeytymään terassin ikkunoihin. Laitan niihin hopeanvärisiä nauhoja, leikkaan ne alumiinifoliosta. Minulla on nyt neljä uutta linnunpönttöä ja yksi telkän uuttu. Yhteensä pönttöjä on 22, uuttuja 2. Vanhassa uutussa pesii jo telkkäpari. Täytyy sanoa että Reissulintu, eli kirjosieppo on vallannut joka  toisen pöntön. Tiaisia pesii sitten rinnalla. Meidän harmaasieppopariskunta hakee paikkaansa, ja odotan jännittyneenä onko se paikka huvila vaiko liiteri.
Kävin optikolla teetättämssä uudet työklasit. Kelpuutin vain Dolce Gabbana  mallistoa. Miksi tyytyisin huononpaan, kun voin saada parasta.

Ilmat lämpenevät

Vappu meni kotona maalla. Alku oli oikein mukava, säät suosivat ja oli ihana mennä käymään kotona.
Mutta lauantaina meille tuli tosi suru, sillä menetimme hirvikoiramme, kunnioitettavassa 12 -vuoden iässä. Koirat loukkaantuivat, ja hirvikoira niin pahasti, että hätiin rientänyt eläinlääkäri joutui nukuttamaan vanhuksen ikiuneen. Oli hirveätä katsoa, kuinka kauhea tuska koiraparalla oli, sillä polvi oli murskaantunut.
Toiselta koiraltamme jouduttiin leikkaamaan toinen kulmahammas pois, viisi tikkiä siihen sitten ommeltiin. Kiitos nuorelle aloittelevalle eläinlääkärillemme, hän osasi kyllä ammattitaitoisesti hoitaa koiramme. Oli helpotus nähdä, kuinka tuska katosi vanhan koiran katseesta ja hän rentoutui nukkumaan. Suru ja ikävä tuntuu kyllä, sillä koira kasvoi lastemme rinnalla. Pahinta on aina menetys noissa kotieläimissä, ne käyvät suunnattoman rakkaiksi. Mutta elämä jatkuu ja uusi vilperi on kasvamassa. Karhukoirapoika kasvaa silmissä, on jo puolta vankempi kuin oli kun hän meille tullessaan oli.
 Ja on oikea nuuskamuikkunen, koko ajan omatoimisesti kulkee nuuskimassa ympäri pihaa.
Talomme nurkasta, siis alanurkasta löytyi myyränkolo, ja myyrä kuulemma uskaltaa juosta päivänvalollakin pitkin pihaa. En ihmettele yhtään, että jyrsijöitä kertyy, kun taloudessa ei ole kissaa. Mutta onneksi on hyviä hiirenliskuja. Kissat ovat mukavia, mutta niillä on kova hinku tuhota pesivät linnut talon ympäriltä, joten pidämme mieluummin kissattoman talouden.
Minä jäänkin nyt sitten pidemmälle lomalle, sillä käyn toimenpiteessä, joka ei ole mikään ihan helppo juttu. Mutta uskallan luvata, että toivun siitä kohtuuajassa, sillä peruskuntoni on hyvä. Tarkoitus on saada itsensä kuntoon jo kesäkuun alkuun, sillä remontti maatilalla painaa päälle. Se ei tule tehtyä, jos ei ole päällysmiestä, eli -naista. Parasta on, että pian pääsemme jo Huvilalle saunomaan ja touhuamaan raittiissa ilmassa. Otan neulekoneen mukaan Huvilalle ja vietän siellä rauhallisen toipumisajan.

Pääsiäissunnuntaina

Tänään oli jo 14 astetta lämmintä. Aurinko paistaa ihan kirkkaalta taivaalta, peipposet ja kirjosiepot taistelevat reviisitään tiaisten kanssa. Sanalla sanoen, pimeys on väistynyt.
Pääsiäinen on jo paremmalla puolella ja alamme odotella jo Vapunpäivää, joka taitaakin sattua tänä keväänä sunnuntaille. Olen ollut vähän kipeänä, sillä minuun iski jonkinsortin mahatauti, joka piti kaksi päivää olon nuiveana. Minulla on ollut jonkinverran myös huimausta. Mutta kyllä se tästä taas.
Laitoimme päivälliseksi lampaanviulun, jonka sain hankittua suoraan lampurilta tuoreena. Sen tekeminen oli aikamoinen urakka, tietäen mieheni pedanttisuuden. Jokainen rosmariinitupsu ja suolagramma punnittiin ja mitattiin, valkosipulinkynnet ja timjamit aseteltiin paistopussiin ja paisti paistettiin paisotomittarin avulla sanoinkuvaamattoman herkulliseksi. Olen tässä neljän vuoden kokemuksella todennut, että ruokaa tehdessä kannattaa nähdä vaivaa. On eri asia tehdä ja tehdä ruokaa. Kun aikoinaan tein nopeasti ison padallisen ruokaa kun kolme lasta kuijotti nälissään koulun jälkeen, se ruoka teki kauppansa aina. Nyt siis teemme tuntikausia ruokaa meille kahdelle, ja jokainen vaihe on hyvin tarkkaa ja huoliteltua. Tulos on kyllä maukas-edelleen.
Tänään kävimme antiikkimessuilla tuossa liikuntahallilla. Siellä oli paljon erilaista tavaraa kaupan. Ostimme MMM -kirjoja, syntymävuodeltani mm. On mukava lukea mitä silloin on tapahtunut. Tosin tuo keräily on mieheni harrastus, kirjat alkaa olla kasassa siitä lähtien kun niitä on sodan jälkeen alettu julkaisemaan. Minä sain lahjaksi puukon, jossa on kaiverrettu nimeni ja tämä vuosi. Puukontekijä oli todella mukava pappa, hän oli tehnyt puukonpään hirvenluusta ja se oli kiedottu parkkinahan suiluilla, jotta se ei lipsu kädestä. Pitää vain huolehtia, että se ei ruostu. Se kun voi huvilalla unohtua pihalle helposti. Löysin myös 70-lukuisen Aarikan helmirintakorun, joka oli ihan aitoa vintagea, sillä muistan kuinka 70-luvulla olisin halunnut sellaisen, mutta silloin se oli minulle liian kallis. Nyt se maksoi vitosen, joten kallis se on edelleen, mutta kun raha on menettänyt niin merkityksensä nykyaikana. Siis arvonsa.
Pieni "pissiratti" on kotiutunut jo maatilallemme. Kuulemma jo kauheasti haukkua räksyttää, kun vetää hirvensarvia sen edessä ja sitten nakertelee sarvia kuin olisi paraskin hirvikoira. Pieni vaavi hän vielä on siihen nähden mitä meidän vanha hirvikoiramme on, mutta terhakkaasti hän käyttelee naskalihampaitaan ja hulisee ja reuhaa, kuten koiranpenikalla on tapana. Menen käymään ensi viikon lopulla kotona-kotona ja samalla tutustun tähän uuteen tulokkaaseen. Nuorisoni on viettämässä pääsiäistä isänsä kanssa maatilallamme mutta itse en nyt päässyt, sillä olin töissä lauantaina.
Opiskelu on edennyt, olin näköjään saanut täydet pointsit tehtävistä. Nyt on aika helppo jakso meneillään, joten ei ole tuottanut isoja vaikeuksia.
Minulla on kahden viikon päästä meno operaatioon, joka johtaa muutaman viikon saikkuun. On vähän stressiä asiasta. Mutta toisaalta ei. Nopeasti siitä kuntoutuu.

Elämän aaltojen loiskeessa.

En ole aikoihin istuutunut pähkäilemään elämääni ja nytkin tuntuu takkuilevalta. Minä sukellin totaalisesti vaihdevuosiloiskeeseen ja olin jo kolmessa viikossa tulla hulluksi sanan varsinaisessa merkityksessä. Oireet iskivät suoraan oppikirjasta: tunnissa viisi-kuusi litimärkää kuumaa aaltoa,  hermostuneisuutta, mielihaluja, ärtyisyyttä ja muistikin tuntui alkavan pätkimään. Kun kärsin yö toisensa jälkeen jatkuvasta heräämisestä hikeen, kävin hakemassa hormonikorvaushoidon. Jo parin pillerin jälkeen tuli apua. Tosin ihminen ei ole kone, vaan elävä ihminen ja tietenkään mikään ei muutu kuin nappia painamalla.  No päivä kerrallaan, ei tässä muu auta.
Olen ollut hyvin ulkonäkökeskeinen kuitenkin ja kävin teetättämässä pigmentoinnit ripsien juureen. Se oli ihan veikeä kokemus, ei mitenkään paha. Se on tatuointi, tatuoidaan viivat yläluomiin, kun oma tärisevä käsi ei osaa tehdä suoraa viivaa kajalilla. Silmiin tuli heti ilmettä, olen tyytyväinen. Tosin ne toistetaan vielä tuossa vapun alla, siihen oikeaan muotoonsa. Kävin myös kampaajalla ja pudotutin pois puolet hiuksistani. Ne kasvavat niin kovaa vauhtia. Minulla on nyt musta pohjaväri ja harmaanvaalea valkaisu päällä. Oma kampaajatyttöni lopettaa kesäkuussa, kun hänen tuolivuokra-aikansa päättyy. Edessä on taas hankala aika kun pitää hakea uusi oma kampaaja.
Meillä oli mielenkiintoinen päivä eilen. Saimme kutsun, että uusi MB on nyt koeajossa. Menimme katsomaan ja kuinka ollakaan mieheni vaihtoi Mersunsa uuteen. Saamme sen juhannusviikolla. Siinä on monta uutta osaa, jopa 2000 uutta, mikä on outo juttu, kun en ymmärrä että missä ne uudet osat ovat. Automyyjänä oli tuttu mies, joka opiskelee samaa tutkintoa kuin minäkin. En ensin tuntenut häntä, kun hän oli puku päällä, kun kursseilla on tottunut näkemään nahkatakissa ja farkuissa. Mutta osasi hän Mersun myydä. Ja minäkin muka kunnostauduin, sain tingattua yhden tuhat euroa. Onhan niissä tinkimisvara aina, mutta se tuntui juhlalliselta. Väri on pearl beige, eli helmenbeessi. Otan auton heti haltuuni kun se tulee.
Ja mikä kummallisinta, minulle änkeytyi Lumi-valkeapäinen karjalankarhukoiraurospenikka. Ihan outoa, en minä ollut laittamassa koiraa, mutta jotenkin se änkeytyi ja ostatti itsensä. Sillä on varmaan tarkoituksensa, että miksi maatilalleni pitää mennä karjalankarhukoirauros kasvamaan.
Elämän aallot loiskuvat. Olen menossa huomenna viikoksi kuntoutukseen, se on viimeinen kuntoutusviikko tässä asiakaspalvelukuntoutuksessa.

Aurinkoa ja hyvää unta

Maaliskuinen aurinko on alkanut paistamaan huikaisevan kirkkaasti. On pakko kaivaa vanhat "kilolasit" esille. Tuleeko nimi kilolasi siitä ,että auringonkilo on voimakas? Vissiinni joo. Maaliskuu on edennyt puoleenväliin huomaamatta. Ihan hävettää se, että tajusin eilen, että minun olisi pitänyt istua opiskelut maanantaina ja tiistaina, niin unohdin koko jutun. Olen minä kyllä hömelö. Syytän tätä hektistä elämää ja tuutin täydeltä tulevia katastrofiuutisia, että minun pikku päähäni ei mahdu enää mitään muuta, kuin uutisten seuraamista arjen pyörittämisen ohella. Sijoitukset Aasian rahastoista kannatti kotiuttaa. Voin kuvitella maailmalliset pörssiromahdukset, miten ne aiheutti kurjuutta, sillä ihmisen on aha-ne. Siis rahan ahne. Mutta sehän on selviö, että kun kaikki sijoittavat reagoivat samoin, pörssi notkahtaa pitkälle miinukselle. En ole oikein hyvä ekonomisti, mutta tiedän, että nyt kun pörssi on alhaalla ja kun tilanne vakaantuu, kannattaa taas aloittaa sijoittamiset.
Olen kovasti ollut ulkonäkökeskeinen ja nauttinut uusista ripsituuhennuksistani. Mutta totaalinen takapakki tuli kun aloitin jälleen kerran pudottamaan painoani. Pudotin sitä neljä kiloa ja lihoin takaisin kuusi kiloa. Systeri onnitteli, että olin saanut liikuteltua kymmenen kiloa massaa. Hieno saavutus. Nyt on vissiin kuu väärässä asennossa, sillä söin suoraan jäätelörasiasta puolet ja liotin pitkää nisua maidossa.. Ihmisellä on vähäiset, mutta hekumalliset nautinnot ruuan ääressä. Jos siihen vielä ottaa akuankan seuraksi silmien eteen, niin voisi melkein sanoa, että on sen hetken onnellinen.  Onneksi minulla on taustajoukkoja, jotka eivät lakkaa uskomasta ihmeisiin: siis että minä joskus vielä saan sen kymmenen kiloa pois. Onkohan meillä vaihdevuosissa rypevillä naisihmisillä mitään muuta niin hauskaa kuin kylmä maito ja pulla. Minä olen alkanut uskoa naistenlehtien vakuutteluja, että shoppailemisella täytetään mielen tyhjyyttä. Minusta on edelleen todella mukava shoppailla.
Shoppailin instrussa uusia silmäklasipokia ja kauhistelin 70-lukuista retromallistoa, joka tunkee vastaan.  Minulla on työnäkö, ts. näyttöpäätenäkö alkanut huononemaan, vaikka klasit ovat vielä kondiksessa.
Pahinta on se, että kuuloni notkahti huonommaksi. Jopa niin huonoksi että terkkari ei uskonut sen olevan niin huono ja huuhteli korvani ja passitti korvalääkärille. Minulla alkoi traktori jyrämään lumia pihalta -tinnitus.
Se on aika kelju. Ystävättäreni savosta, joka kuuroutuu kovaa vauhtia, pelotteli, että tinnitus on paha oire kuuroutumiselle. Muistan tätimme tyttären, joka jo seitsentoistakesäisenä julisi, että hän ottaa todella rikkaan miehen, joka hänet elättäisi, kun hän on puolisokea ja puolikuuro. Tosin tämä serkkulikka on itse päässyt jo etenemään työurallaan pankkimaailmassa pitkälle. Mutta kyllä hän nai hyväpalkkaisen diblomi-inssimiehen.
Minulle on tapahtunut suoranainen ihme: olen nukkunut kymmeneen vuoteen puolitoista viikkoa todella hyvin. Kaikki lähti siunatusta kaukolämmöstä. Se katkesi ja kammari viileni 19- asteeseen. Se antoi minulle todella ratkaisevan avun. Mieheni suostui, että vaikka kaukolämpö saatiin kuntoon, pidämme makuuhuoneen lämmön edelleen 19 asteessa. Voi miten se on ihanaa kun kuuma aalto hyökyää ylitseni n. 15 kertaa tunnissa.

Voi voi niskalihaksiani

Minun niskani venähti eilen illalla: kramppasi niin että sain kyyneleet silmiini. Työkaverini ilmoitti, että syy on ahneudessa: ahnehdin jotain - mitä liene - niin että niska niksahti. Mutta kyllä se tästä taas oikeaa, uskoisin.
Päätin taas luopua ahnehtimasta epäolennaisuuksia ja tyytyä vähempään. Nimittäin Siirak oli viisas mies: hän sanoi kaksi kuolematonta lausetta: "pidättäydy kohtuudessa" ja "juopunut nainen on kauhistus".
Se miksi siteeraan Siirakki-parkaa, johtuu jonkinlaisesta elämänarvojen päivittämisestä.Minusta tässä iässä on tärkeää laittaa vaakakuppeihin asioita ja vähän tasoitella niitä, että vaaka keikkuisi tasapainossa.. Nyt kun lähenen puoltaväliä tätä kymmentä, olen kiinnostunut enemmän sisäisestä hyvinvoinnista. Kuuntelin kauhulla jonkin ajankohtaisohjelman lääkkeiden mielettömästä väärinkäytöstä Suomessa ja välittömästä seurauksesta turhina kuolemina ja invalidisoitumisena. Minun ongelmani on se, että en saa unta iltaisin. Olen aloittanut ns. uni-valvepäiväkirjan pidon, johon merkkaan nukkumiseni, uneni laadun, heräämiset ja kofeiinipitoisten juomien nauttimisen. Heti minä hoksasin, että kymmenen kuppia mustaa p....akahvia automaatista, on yksi syy valvomiseeni. Olen nyt päässyt jo eteenpäin, sillä olen alkanut vaihtamaan joka toisen kupin vihreään teehen.
Muutenkin olen keksinyt, että mikäli venyn sängyssä ja tuskailen unettomuutta, alkaa repimään joka luunsolmua ja jännettä, vetää suonella ja kitistyttää. Hyppäsen keittiössä juomassa maitoa ja haukkaan juustoa, jotka muka ovat nukuttavia aineita. Tai venyttelen niin että sinkuu.
Lähdemme käymään maatilallani viikonlopun reissulla. Poika aikoo myös käydä mammaa katsomassa, joten tulossa on mukava vkl. Saan "tukistaa" koko orkesterin ruotuun. On mukava leikkiä kotia ja tehdä ruokaa isolla padalla, ihan kuin ennenvanhaan. Tosin harmia kuului, että vesijohto oli jäätynyt ytimiä myöten. Onneksi eksmies oli käymässä ja oli sulattanut johdot. Se sitä tulee kun talossa ei ole talonmiestä. Tosin talvet ovat kylmempiä kuin järkiään, ja siitä tämä ongelma on johtunut. Ja kyllä talossa pitäisi olla isäntä, joka huolehtisi nämä murheet. Minulla ei tule kyllä huolehdittua, ja tuskin maatilalla vuokralla asuva tytärkään osaa ajatella, että lunta pitäisi kasata putkien päälle. Toinen huoli on mahdollisesti halkojen loppuminen kesken talven.
Onneksi lähistöllä on tila, jossa myydään valmista pilkettä. Eli halakoja poltettavaksi uunissa  eli  pesässä
 Murresanonnat ovat hauskoja: olen aina tottunut puhumaan pirtin uunista, mutta kuulen päivittäin puhuttavan pesän lämmittämisestä. Minkä pesän? Siis hellan pesän. Eli hällähalakoja hällänuuniin.jee jee!

Heleätä helmikuuta

Helmikuu alkoi tautisesti: sairastuin jokavuotiseen keuhkoastmaan, joka veti niin tiukille, että jouduin olemaan sängynpohjalla viikon päivät.  Terveys palautuu pikkuhiljaa, mutta huomaan, että toipuminen ei ole niin nopeaa kuin haluaisin sen olevan. Olen aloittanut jo työmatkakävelyt, mutta jalat ovat aivan uupuneet ja jäykät. Keuhkot tosin ovat ihan ok jo, paitsi että välillä tulee vielä yskänpuuskia.

Kävin jokavuotisen kärsimykseni-via dolorosan-eli hammaslääkärin. En jaksa ymmärtää, miksi lamaannun aina kun istahdan hammaslääkärin tuolille. Olen pääsääntöisesti saanut aina hyvän kohtelun, mutta sitä kärsimysten määrää on vaikea mitata, minkä olen elämässäni kiemurrellut hammaslääkäreiden penkeissä. Rahallisesti olen laittanut mersun hinnan hampaisiini.

No kärsimys oli vähäistä, sillä se on palkitsevaa, että käy tarpeeksi usein kitumassa, mitään toimenpiteitä, jotka aiheuttavat kipua, ei sitten tarvittu. Ja minä selvisin ehjänä takaisin kotiin.

Olen ollut joulusta saakka vapaa-ajat hyvin tiukasti mieheni seurassa, jotta hän on päässyt hyvin toipumisen alkuun. Hän tosin väittää, että rouvaa ei juuri näe kuin yösydämenä, kun työpäivät venyvät pitkiksi.

Mutta olen kuitenkin miettinyt tämän asian, että minusta on varmasti enemmän hyötyä työssäkäyvänä vaimona, joka on vähemmän kotona, kuin päinvastoin. Kyllästyisin helposti ja voisin vaikka alkaa höhhöilemään kaikenmaailman tyhjänpäiväisyyksiä, kuten voisin hurahtaa johonkin uskonlahkoon, mennä marttakerhoon tai vaikkapa aloittaa ylensyönnin. Kaikki kunnia em. mutta minulle on parempi, kun on selkeä ja järjestelmällinen rytmi, minuuttiaikataulu miltei. Tosin tähdennän, että sinä päivänä, kun minun ei enää tarvitse mennä töihin, siunaan sen päivän, jos siis syy on mikä tahansa muu kuin sairastuminen.

Olen survonut villalankanyttöset ja valmiit töppövillaset ja vanttuut vaaatehuoneen perille ja ottanut virkkuulangat esille. Kädet kaipaavat lankaa, joka ei tunnu villaiselta, vaan paremminkin liukkaalta.

Virkkaan ruusuverhoja keltaisesta ohkaisesta virkkauslangasta Huvilan terassin isoihin ikkunoihin.

Tulee suunnaton kesän- ja saunan kaipuu, kun tekee jotain konkreettista Huvilalle. Kesä tulee varmasti. Hämmästyimme omituista valoilmiötä, mikä pällähti ikkunoista suuren avokonttorimme käytäville: aurinko! Ihan uskomatonta viikkokausien lumituhrujen jälkeen.

Joutsenia on jo kiirehtinyt tuonne perämeren rannoille, raukat jäätymään lumeen. Mikä kiire niillä on tulla vielä, kun on vielä sydäntalvi.

Olen nukkunut kaksi yötä jotenkuten, ilman että olen isommin joutunut stressaamaan itseäni unettomuudella. Minulla on todella vaikeaa saada unen päästä kiinni. Minua ei kyllä nukuta aamullakaan, joten en ymmärrä miten minä yleensä jaksan.

Mutta aika aikaa kutakin.

Kohti valoa

Ei ole kuin huiskaus kun tammikuu on ohitse. Tosin harmaat värisävyt ovat luonnossa vielä vallitsevia.
Lunta sataa- voi kauhistus kuinka sitä jaksaa sataa. Kun kävelen aamuaikaisella työmatkoja, joutuu kahlaamaan nilkkoja myöten, mikä on todella rasittavaa. Mutta en edelleenkään viitsi alkaa kaivamaan autoa kinoksesta, koska siinä ajassa olen jo yli puolessa matkaa.  Tuo matka tuntuu kuin olisi lyhentynyt, kaipa se tämä kolmen vuoden jatkuva lenkkeily on jo tehnyt tehtävänsä. Kävelen jopa 20- minuutissa tuon kolme kilometriä ja vastamäkeen. Tosin Kauppaopiston mäki on joskus niin ylivoimainen, että joudun tosissani puhaltelemaan.
Morkkasin ed. blogissani, että posti oli hävittänyt joulupostini. Ne löytyivät lajittelukeskuksen nurkasta tyhjien säkkien kasasta säkistä, joka oli viskattu muka tyhjänä samaan kasaan. Jokainen sai korttinsa ja mitä ilmeisemmin myös anteeksipyynnön kera. Myös kummipoikieni silmissä sain maineeni takaisin.
Opintoni on edennyt ruotsinkurssiin. Että osaa olla vaikeaa ja tylsää, oikeata pakkoruotsia. Olen kyllä tehnyt tehtävät ihan kunnialla, mutta en tiedä miten ne menivät, kun niitä ei ole vielä palautettu.
Viime yönä nukuin heräämättä koko yön ja näin unta että palomestariystäväni oli tekemässä palotarkastusta minun lapsuudenkodissani. Ikkunat olivat vinossa ja seinät pullistelivat, mutta palotarkastus meni jostain syystä läpi. Sanotaan, että unen talo olen minä  itse. Eli tällä hetkellä taloni on vanha rohjo, joka pullistelee ja vinksottaa.
Sota neulelankajämiä vastaan on edennyt liki kattoon asti nousevaksi sukkatöppönen- ja vantus-keoksi. Minusta on hauska neuloa kummallisen erivärisiä töppövillasia, lanka on tietysti samaa sorttia, siis jämiä, mutta värit vaihtelevat oikean ja vasemman jalan sukissa. Nyt kyllästyin neulomaan vain suoria malleja, otin jo pitsikuvioita työnalle. Pitsisukat tuntuvat jo nimenä syntisiltä, vaikka siis ovat vain töppösiä. Nyt alan olla kyllästynyt käsinneulomiseen ja pikkuhiljaa aloittelen hakemaan malleja ja lankoja koneneulontaan. Siitä on tuleva uusi harrastukseni. Kun löytäisi ihan lehden sitä varten, vähän samanlaisen kuin on näitä neule- ja virkkauslehtiä. Muita harrastuksia minulla ei taidakaan olla tällä kertaa, kun en tahdo ehtiä oikein harrastamaan. Ennenvanhaan naiset neuloivat kävellessään. Yksi systeri luki ennen vanhaan kun käveli linja-autolta kotiin, siis koulumatkoilla. Ne ovat taitolajeja, jotka pitää opetella, että ei lennä nenälleen.
Itseasiassa harrastan "Tuksun" blogin seuraamista ja ihmettelen hänen kykyään olla niin perusnaisellinen ja ennenkaikkea välinpitämätön kaikkeen siihen lokaan mitä hänen persoonansa päälle on viskottu ja viskotaan koko ajan. Kuinka moni sellaiseen pystyisi? Maailmassa on niin paljon häiriintyneitä ja kateellisia ihmisiä, joiden on vaikea käsittää, että jokaisella on oikeus tienata leipänsä omilla mahdollisuuksillaan. Olen itsekin perusnaisellinen, että katson tarkkaan uutistenlukijoiden ja säätyttöjen vaatteet ja kampaukset, silmäklasimallit yms. Luulen, että nämä kolme vuotta täällä Kainuussa ovat tehneet minulle hyvää, sillä olen tosiaan muuttunut paljon edukseni. Olen tasapainoinen ja itsevarma ja ennenkaikkea tyytyväinen elämääni. Koetan sietää hormonien vaihtelut ja muut nakkelut ilman isompia kähinöitä. Olen ihan oikeasti sivistynyt tämän kolmen vuoden aikana, sillä mieheni on todella älykäs herrasmies ja hän on kasvattanut minua paljon henkisesti. Olen hyvää ja otollista maaperää sivistyksen pintasilaukseen.
Mieheni sairaus on tuonut elämäämme synkän pilven. Kuitekin tutkimus Oysissa toi paljon hyvää, sillä ainakaan toistaiseksi ei tarvita leikkaushoitoa. Hänen sairauteensa leikkaus olisi hyvin raskas ja invalidisoiva, joten tilanne on nyt se, että  seuraamme tilannetta. Olen harkinnut, että jään kotirouvaksi, mutta toistaiseksi mieheni ei sitä vielä halua. Tiedän, että olen niin hössö ja hoivaviettinen, että luultavasti hoivaisin mieheni vähemmän itsenäiseksi ja toimeentulevaksi omin avuin. Diabeteksen oireet ovat sen verran keljuja, että tiedän sen huolen pitää, että mieheni syö säännöllisesti.
 Tilasin ajan täysremontiin kosmetologille. Iho on kuiva ja kutiseva ja varmasti kohta kuin kevätperuna.
Ja hemmottelen itseäni irtoripseillä, siis niillä kestoirtoripseillä. Pitää saada silmät näkymään, kun aurinko alkaa taas paistamaan. Toisekseen tilasin ajan hiustenpidennykseen. Minulla on ollut jo kolmisen vuotta tällainen posken kaareen saakka -tukka. Nyt haluan että voin kietaista nutturan niskaani. Tai palmikko olkapäälle.
Se ei olekaan niin yllättävän kallista kuin luulin olevan. Minulla on mitä suloisin ja pätevin oma kampaajatyttö, joka tekee näppärästi ihmeitä rouvan hiuksille. Hänen kampaamonsa sijaitsee viereissä talossa, joten olen ahkera käymään kampaajalla. Nyt on taas malli muuttumassa, siis muodin luoma malli.
Se on minusta raaka kypsemmälle rouvalle, sillä siinä lyhennetään hiukset lyhyiksi, mutta niskaan jätetään toiselle sivulle kolmio alas niskalinjaan. Se on pitkän, hoikan niskan etu. Minusta on tärkeää, että niskan linja on lyhyempi kuin poskihiukset, kun taas uusi muoti tekee toisinpäin. Ns. poikatukka on taas valtaamassa muodin. Helppo se varmasti olisi, mutta ei kiitos.
Huomaan, että tämä kausi elämässä, kun vihdoin saa katsoa peiliin ja sanoa, että vain sinä kultaseni, olet tärkein, on parasta mitä voi olla.
Olen helpottunut kun yksi elämässäni todella raskaaksi käynyt ystävyyssuhde vihdoin päättyi, tosin aika rankalla tavalla. Olin kokenut jo pari vuotta yhteydenpidon suorastaan häirinnäksi, eikä se loppunut sitten millään. Mutta vaimot ovat hyviä katkaisemaan tällaiset häirinnät. Kiitos tälle rouvalle, joka ilmeisesti pani stopin tilanteelle. Minusta kun ei ole sanomaan pahasti. Mutta hyvästi pytsyin vihdoin sanomaan. Lopullisesti hänen kohdallaan. Olen kasvanut tässäkin asiassa aikuiseksi, että enää minun ei tarvitse sietää rivouksia kenenkään taholta.

Uutta Vuotta mennään

Päivä tuntuu jo valoisammalta hetken verran keskipäivän tienoilla. Tosin tänään on kyllä ollut vain kolmea väriä: harmaa, harmaampi ja harmain. Oli todella raskasta kävellä töihin aamusella, sillä oli satanut 10 cm lunta, joka oli raavittu lumensiirtokoneen etulevyllä pois, jonka päälle oli satanut kerros lunta, joka oli sitten niin liukas, että jokaista askelta kohden piti hypätä ylimääräinen askel. Minä olin viikon ajan nuhassa, mutta vihdoin se hellitti ja alkaa taas tuntumaan olo paremmalta. Nyt kun vielä huomenna käyn kampaajalla, sitä on taas ihmisen näköinen. Nyt olen lähinnä mikälie strasselitukko. Tosin luin kerran runon, että miehen mieleinen nainen näyttää Billteman ja strasselitukon sekoitukselta. Minulla ei kyllä ole tarvetta olla "miesten mieleinen", kunniallinen frouva kun olen. Mutta omaksi iloksi sitä nääläytyy. Turha on murehtia että on strasselitukon näköinen, kun siihen voi tosiaan tehdä jotain. Eli sanonta että uutta ei kasva ennen kun vanha paranee, on kuvaava. Nyt elämme sydäntalven aikaa, mikä olisi oikeastaan aikaa, jolloin nukutaan talviunta. Tuossa Heikinpäivänä kääntäisimme kylkeä kuin karhu konsanaan. Maaliskuun alussa sitten nousisimme huikaisevaan kirkkauteen.
Joulupostilleni on käynyt kumma kämmi. Koko minun nivaskani, parikymmentä valkoista ensiluokan kirjettä, joiden sisällä oli huolellisesti taiteilijalla teettämäni ja ifillä valmistamani kortti, on kadonnut salaperäisesti. Ihmettelimme Minnan kanssa, että hänen kortti ei ollut mennyt perille ja viikonloppuna sitten selvisi, että yksikään kirje ei ollut mennyt perille. Minä olen aamenella varma, että laitoin nivaskan 18 p. klo 15.16 postin keltaiseen laatikkoon, josta ne olisi pitänyt lähteä maanantai-aamuna liikkeelle. Juoksin hätäpäissäni tekemässä katoamisilmoituksen, varsinkin kun kahdessa kirjeessä oli kummipoikien lahjarahat. Epäilen, että se postisäkki on jonkin postilajittelukeskuksen nurkassa, ehkä pudonneena liukuhihnojen väliin. Uskon, että se saadaan selville. Nyt sitten meni viimeinenkin halu lähettää kirjeitä postin kautta.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvää: kun ne löytyvät, saavat vastaanottajat kerrassaan suloisen kortin ilahduttamaan sydäntalven harmautta.
Olen edelleen kävellyt ja kävellyt, matkaa viikossa kertyy yli 30 km. Kuntoni on hyvä ja mieli virkeä. Olen miettinyt, että olen ehkä parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mitä olen ikinä ollut. Se on aikamoinen saavutus kun ikää on jo 30 ja alvi päälle ja vielä plussa perään. Mikäli jaksan päivittäin kävellä, uskon pysyväni kunnossa vielä muutaman vuoden. No tänää sitten lapioitiin MB kinoksen alta, missä se on ollut talviunilla kaksi kuukautta, eli mieheni sairastumisesta saakka. Pitihän se arvata, että akku oli sanonut itsensä irti. Tässä uudessa elämässäni ei sitten laiteta käsiä rasvaan ja aleta kantamaan akkua pirttiin ja keltaisen laturin kylkeen, vaan soitto MB-liikkeeseen, josta tuli hinausauto, joka vei auton korjaamolle ja vaihtoivat akun Ja toivat sen takaisin pihalle. Nyt sitten alkaa jännät paikat, minä alan opettelemaan ajamaan perävetoisella MB:llä. Siinä sitä on haastetta. Toisaalta autossa on kaikki mahdolliset vakaajat ja ajonkorjaustoiminnot, niin miksi minä en pystyisi?
Olen ollut vissiin kiltti ja mukava, kun sain mieheltäni kolmannen hääpäivän lahjaksi älypuhelimen mallia N8. Siinä minulla menee yökaudet, kun sitä silittelen. Siis puhelinta.