Lokakuisia ajatuksia

Muistelin tuossa pari päivää sitten, kuinka kipristelin hirvittävissä synnytystuskissa, kun pakersin poikaani maailmaan 24- vuotta sitten.  Ihan hirvitti vieläkin ajatelle, sillä helppoa se ei ollut totisesti. Mutta yleensä lopputulos on palkitseva, kuten tässäkin tilanteessa. Luin lounastauolla taukotilan päydältä mielenkiinnolla vauvoista kertovaa lehteä, jollaista en ole tiennyt olevan olemassakaan. Lehdessä oli juttu nuoresta naisesta,  joka oli tullut vahingossa raskaaksi ja odotti kaksosia ukkomiehelle, joka veti heti liinat kiinni kun kuuli, että oli palanut pohjaan. Ei siinä muuta, mutta kun ko. odottajalla oli jo viisi lasta ennestään.   Siis tarinan äiti oli järkyttynyt mielettömästi, koska sai kuudennen ja seitsemännen lapsensa. Tämä siis oli Suomessa, vaikka päähenkilön nimi viittasi itäiseen naapuriin. Toisena mielenkiintoisena lukuna luin, kuin suurin Suomen puhelinjätti lakkauttaa parituhatta työpaikkaa ja kuinka kurssit nousivat saman tien. Tuntuu karmealta ja hyvältä. Karmealta noiden työttömäksi joutuvien takia, mutta hyvältä, koska sijoittaja puolisoni sai hyvät osingot.
Olen ollut koko viikon iltavuorossa töissä, viikko hujahti taas tosi nopeasti perjantaihin. Ulkona on neljä astetta pakkasta, ja arvelin käveleväni kotiin töistä. Se kahden viikon kuntoutus tuntuu vieläkin ripoina kyljissä, sillä siellä todella oltiin notkuvien pöytien äärellä. Mutta uskon siihen, että kun jaksan voittaa kiusauksen pullan muodossa, rivat ovat pian lähteneet. Eilen nousin aika myöhään aamulla sängystä, silti ehdin alustaa ja leipoa toista kiloa pullataikinaa. Hyvä minä. En ole kuukausiin leiponut, mutta se tuntui niin hyvältä, että arvelin leipovani useamminkin.
Pitäisi pitää yllä mielenkiintoa kaikenlaiseen ruokakulttuuriin. Varsinkin kun tulee taas pitkät pimeät illat.

Kotona taas

Olen taas ruodussa - kahden viikon pituinen kuntoutus on sitten onnellisesti ohitse. Jälkikäteen ajatellen aika oli pitkä, mutta se meni nopeasti. Minulla kun ei ole onneksi enää pieniä lapsia, jotka olisivat kaivanneet äitiä.
Nautin kovasti omasta rauhasta, minkä nyt sitä oli, ja ennenkaikkea se jokapäiväinen riekkuminen kuntoilun merkeissä oli palkitsevaa. Huomaan, että kunto nousi, mutta mahamakkara kasvoi. Nimittäin sen kun emme riekkuneet, söimme. Kolmesti päivässä - ja vankasti! No nyt on taas otettava itseään niskasta kiinni. Olenkin jo ehtinyt leuhottaa lenkillä ja jumpata uusien oppien mukaan. Opimme  uuden lelun: gymn stick - eli "sauva".
Siis suomalainen keksintö, joku insinööri on keksinyt jumppakepin, jossa on kaksi pitkää kuminauhaa, ja niiden päissä lenkit. Kuminauhat tällätään jalkapohjien alle ja pyöräyttämällä niitä lyhyemmäksi tai pidemmiksi, saa haluamansa vastuksen. Ja nostellaan jalkoja ja käsiä ja hartioita ja väännetään vatsoja.
Laittelimme jo viestejä perheillemme, että me äidit haluamme joulupukilta sauvat. Kyllä me naurettiin ihan hervottomasti ihan tyhjälle ja minä totesin, että vaikka minulta on hymy hyytynyt, osaan minäkin vetää suutani hymyyn.
En ole kovinkaan sosiaalinen ihminen, että jaksaisin asustella kahta viikkoa toisen henkilön kanssa samassa pikkuisessa huoneessa, joten olin yksin omassa huoneessa. Useimmat olivat. Ja iltarientoja siellä oli joka illalle niin paljon kuin sielu sieti. Minun sieluni ei sietänyt, olin joka ilta unessa jo kymmenen jälkeen.
Perjantaina olikin maa valkeana ensilumesta. Mutta kyllä se suli pois ja ihan tuntuu hyvältä, että vielä ei tullut täysi talvi. Näihin aikoihin varsinkin pohjoisemmassa suomessa on taivas matalalla ja jos ei ole pilviä, näkyy linnunrata hyvin. Ja kun vielä taustalla ulvovat jäätymään alkaneet vesistöt, on lokakuun loppuaika tosi jännittävän kuuloista. Ikävä kyllä tämä kahden viikon luppo töistä vei kaikki vapaapäivämahdollisuudet tälle syksylle ja voi vain haaveilla iltakävelystä pimeässä tähtitaivaan alla.
Aloitin arjen käymällä kampaajalla ja laitoin kynnet kuntoon. ns hioin kynteni. Joten kyllä tässä taas ollaa huosiuduttu pitkään työviikkoon. Minulla on huomenna ja ylihuomenna taas aamupäivä opiskelua: Ja sen päälle sitten pitkä iltavuoro. Mutta ensimmäinen tentti meni komeasti, eli sain kiitettävän kolmosen, mikä oli ennenvanhaan napakymppi, eli kunkku. Nykyisin opiskelu on jotenkin erilaista kuin ennenvanhaan. Tämä uusi malli sopii minulle hyvin. Olen innostunut tekemään tehtävät ja opiskelen jopa ylimääräistäkin, sillä en koe olevani vielä liian vanha oppimaan vaikka mitä.  Vielä en ole kokenut että en pärjää, vaikka uuden wordin salat olivat tehdä jo harmaita hiuksia. Edessä on tappelu exelin kanssa, jos sen selvitän ja saan niskavoiton, uskon pärjääväni tämän syyslukukauden ihan hyvin.