Ulkoilun aloittelemista.

Kiskoin tänään itseni ulos! En keksinyt ainoatakaan tekosyytä, miksi olisin jäänyt menemättä.

Yritin puolustella itselleni, että löysin viimetalven hyvästä tallesta vain yhden kengän alle anikoitavan liukuesteen. No sanoin itselleni, että laitan sen oikean kengän alle, ja otan sillä aina vastaan silkan sileän jään tienpinnassa ja testaan joulupukin tuomat kävelysauvat.

Hissuttelin kolme kilometriä em konstilla, ja tuntui hyvältä.

Illemmalla tyttäreni halusi lähteä lenkille mamman kanssa ja kuinka ollakaan, löysin kolme liukuestettä komeron hyllyltä kankaisesta kassista. Vasen kenkäni sai siis myös liukuesteen. Tytär veti lenkkiä ja kierrätti Kuurnanlahden. Viisi kilometriä jääteitä, onneksi katuvalot olivat päällä. Siis joulun  pirttielämän jälkeen kahdeksan km ulkoilua. Ihanaa, joka luunsolomu tuntee saaneensa liikuntaa.

Joulun aikaan on parasta se, että valo alkaa lisääntymään. Joka päivä sitä tulee enemmän. Luonnonihmettä, jota kutsutaan auringoksi.

Nyt on alennusmyynnit alkaneet  ja mietin tarvinko rätei ja lumpui. Tai pottaa. Systeri oli käynyt alessa ja ostanut potan. No hänellä on pottaikäinen tyttärenpoika, joten viisas ostos. Mutta jotenkin niin ajatuksia tuova asia. Aikoinaan kun orpolapset myytiin ihmisauksuunissa ja vanhukset haalattiin kunnalliskotiin, niin oli "sama häppeä elämän aamussa ja illassa".  

Se potta-ajatus, että lapsena ja vanhana sitä tarvii.

Toinen systeri oli saanut joulun kunnialla ohitse-taas. Toivottavasti ei nokkaannu vaikka lainasin hänen meilin  kuolematonta huokaisua: "Voin huokaista helpotuksesta kun selvisin taas yhdestä joulusta kaikella kunnialla. En tykkää joulusta, aamen"

Minusta tuntuu, että minä -jouluhöperö- en tahdo millään selviytyä yhdestäkään joulusta kunnialla.

Vaikka kuinka aikaisin aloitan joulun laiton. Vaikka kuinka suunnittelen ja järjestän. Silti tahtoo joka joulu, kun se riemu ja ilo on ohi, tulla jonkinlainen tyhjä olo, että jotain jäi puuttumaan.

Minä koen kyllä joulun tunnelman. Se valtaa mieleni. Siitä ei ole kysymys.  Mutta mistä sitten, sen kun tietäisi.  Elämä ei ole heleppoa. 

Eipä silti että valittaisin, päin vastoin. Joulukuusi saa olla Loppiaiseen asti, kuten muutkin joulukoristeet. Aikoinaan maatilalla kun purimme joulun pois, jätimme pirtin isot akkunat verhottomiksi, jotta valo pääsi vapaasti sisälle. Muistan kun aikoinaan rakensimme talon, tädin mies uksi, että ootta te pöljiä kun teette nuin isot akkunat päivän puolelle. Siinä oli logiikkaa, mutta myös katon lippa tuli akkunoiden eteen.

Joulu se on niin lähellä, mutta väärällä puolen!

Aikoinaan oli joko vanhin veli, tai nuorin eno laulellut haikeana tuota värssyä Tapaninpäivänä.
Tämä joulu on minulle kuin uuden alku, vakava sairaus on "nakattu tumbsteriin ", sekä elimistöni, että ajatuksieni tasolla. En koko asiaa enää jaksa vatvoa. Muistelin yöllä Veijoa, ystävääni, joka ei selvinnyt, vaikka hänellä oli luja usko vielä kahta päivää ennen poisnukkumista, että hoidot tepsivät. Hän oli n seitsemän vuotta sitten tuntemistani miehistä luonteeltaan vakava, mutta hauska, kenet hän luki ystäviinsä, hän oli äärettömän uskollinen ystävä. Sain kunnian tuntea hänet vain parin vuoden ajan. Se oli lyhyt aika. En kuvitellut enää koskaan tutustuvani hänen luonteisiin miehiin.

Joulu vietettiin oman perheen kanssa, paitsi mummun vaavin perhe oli lähempänä mummulassa.  Kuvat on jo saatu pikku tonttu-ukosta, joka imeskelee omia varpaitaan.  Poika ei näytä enää vauvalta, vaan poikalapselta, sanoi äitinsäkin.
Söimme nuorison ja mieheni kanssa itsemme pyöreiksi usean kerran kahden vuorokauden aikana. Ulos en ole nokkaani pistänyt pariin päivään, kun on liian liukasta. Ei huvita katkoa luita tuolla luistinradalla.
Joulupukki toi minulle kävelysauvat lahjaksi. Tasapainoni on huono rankan vuoden jälkeen, olen muuttunut kömpelöksi ja jäykemmäksi, joten kävelysauvat ovat tarpeeseen. Mietin, että alan kävelemään työmatkat sauvojen kanssa. Mistä tietää että blondi on sauvakävelyllä? Siitä että kävellessä kuuluu surinaa...  Hehee. Se oli vitsi.
Poikani ihmetteli, että minulla on ihan harmaanvalkea tukka. Tämä on minun oma tukkani väri, enkä tästä luovu. Tällaista väriä ei purkeista saa.  Seuraan mielenkiinnolla hiusvärini kehitystä, kun hiukset kasvavat pidemmäksi.
Sain paljon lahjoja. Itse neuloin vuoden mittaan jokaiselle perheenjäsenelleni jotain lämmintä. Toki ostinkin lisälahjoja.  Mietin, että jos lahjamäärä mitataan vuoden kiltteysmäärällä, olen varmaankin ollut kovin kiltti.
Minusta joulussa on parasta se, että päivät alkavat jatkumaan. Tänään Tapanina, on päivä jatkunut jo tammanlaukan verran. Uunna vuonna pirtti lämpiää jo uutta päivää.

Oi sa riemuisa....

Ilon viikko onnistui uskomattoman iloisissa merkeissä. Miksi ihmeessä en ole moista aikaisemmin keksinyt, että joulunalusviikkona on ihana viettää ilon viikkoa. No otan tämän tavaksi tulevina vuosina.
Sain parhaimman mahdollisen joululahjan tänään yhdellä puhelinsoitolla; sain terveen paperit!
Sanoin tuloksia soittavalle, hoitavalle lääkärille, että minä taidan pyörtyä. Hän naurahti, että istuudu alas, ettet tuuskaha nokallesi. Kolme neljännestä vuodesta kului tähän akkojen sotaan, ja paljon tässä on opittu. Olen hoksannut uusia asioita elämästäni, olen löytänyt kyvyn hoitaa ja huolehtia itsestäni. Eilen rakkain ystäväni totesi puhelimessa jutellessamme, että on mennyt jo kuusikymmentä vuotta, että hän on aina ollut menossa ja tulossa toisten avuksi. Perhe, työ, ystävät, vanhukset. Että koska tulee se aika,  että ajattelisi, että se joka katsoo peilistä, on tärkein.
Jaa-aa, senkun tietäisi. Minulle se tuli kuluneen vuoden aikana.  Ja minä, terveen itsekkyyden löytänyt, aijon jatkaa omasta itsestä huolehtimisesta.
Tosin pikkuinen tyttärenpoikanen on koko ajan mielessä ja hänen hyvinvointi. Ja hyvin poika voi, kasvaa että kohina käy. Oppinut jo, että autossa on tylsää istua pitkiä matkoja, ja näin rajoittaa vanhempiensa matkailuharrastusta.
Koti on puettu jouluun, jopa kuusen alle asettui hyvänkokoinen olkipukki vahtimaan, että kaikki on hyvin.  Kun vietimme muutama joulu sitten Itävallassa joulun, toimme sieltä muistoksi pienen puu-ukon, joka kantaa lyhtyä toisessa kädessä ja peitsi on olalla. Tämä ukkeli vahtii tolokusti, että joulu eletään siivosti. Ukkelilla on kunniapaikka olohuoneen oven pielessä kukkatolpan päällä.
Mieheni pitää kukista kovasti. Kävimme ostamassa maatalouskoulun kasvihuoneelta mahtavan upeita joulutähtiä ja amarylliksiä.  Hippeastrum, eli ritarinkukka, eli amaryllis, on komeasti kukkiva, sitkeä kukka, joka ottaa tilan itselleen joulukodissa. Katse osuu siihen ensimmäisenä.
Ja onneksi nuo em kukat ovat aika miedontuoksuisia.

Hehee, on tässä tulevana vuonna mielenkiintoista odoteltavaa. Systeri on löytänyt unelmiensa miehen!  Tämä mies vaikuttaa ihan kiinnostavalta. Odotetaan mitä tuleman pitää.

Pikkujoulun aikaa

Tämä Ilon viikoksi - nimeämäni joulunalusviikko on edennyt nimensä mukaisesti iloisten tekemisten merkeissä. Joka päivälle jokin mukava kohokohta. Tiistain kohokohta oli tyttären kanssa viettämämme kolmen tunnin elokuvailta. Katsoimme Hobbit-saagan toisen osan Smaugin autioittama maa. Se oli ihana. Tosin arvostelut väittävät  sen olevan huonompi kuin ensimmäinen osa, mutta minusta ei. Katsoimme sen normaalina versiona, ei 3D-versiona. Tosin haltijaprinssi Legolas oli vanhentunut ja pönäköitynyt. Mutta meni täydestä.
Eilen kävimme Jäälissä viemässä joululahjat tyttären perheelle. Pikku poika oli kasvanut nyt kolmen viikon aikana, kun viimeksi tapasimme. Mummua ja tätiä hän ei vierastanut, mutta toisen tädin miehen yritys ottaa poju syliin, aiheutti valtavan vierastamisitkun. Emäntä oli laittanut täydellisen joulukodin ja kattoi meille pikkujoulumenun. Menu oli ihana: punajuurikeitto kookoskermalla, täytetty uuniperuna, kylmäsavulohipiirakka, appelsiiniriisi, kahvi, tee, omatekoiset  bebeleivokset, suklaa-taatelikakku. Mutta tunnelma oli niin rauhallinen ja jouluinen, vaikka meitä oli 9 aikuista ja kaksi pikkuista serkusta.  Vauvat jaksoivat hyvin, vaikka me kaksi mummua, yksi pappa ja yksi varapappa plus täti koko ajan  höpöteltiin pojulle ja pikkuneidolle. Serkuksilla on kaksi viikko ikäeroa, neiti on nuorempi.
Ajomatkat menivät hyvin, vaikka väli Paltamosta Vaalaan, Kivesvaaran alue on surkeasti hoidettu tienpätkä. Säätila on aina huono, joko sumuinen tai lumituhruinen siinä vaaran rinteessä. Ja tie möykkelikköä.
Tälle päivälle on iloa tullut runsainmitoin. Kävimme tyttären ja mieheni kanssa Kauppapuistikon joulutorilla. Sieltä löytyi jouluherkkuja, käsitöitä ja joululahjoja.
Ihastuin kovasti joulunpunaiseen kangaspuilla kudottuun pellavaliinaan. Sen paikka tulee olemaan olohuoneen tummanruskean lipaston päällä joulun ajan nyt ja tulevina jouluina.
Iloisen yllätyksen koin apteekissa. Proviisori ojensi punaisen paperipussin ja kauniisti hymyillen toivotti hyvää joulua. Siis joululahja apteekista. Se oli taas iloa.
Tällepäivälle on siis tullut iloa runsaasti ja mikä parasta, Ilon viikko jatkuu.

Adventinaikaa

Polttelen kynttilää toisesta päästä aamiais-ja päivällispöydässä.  Pieni liekki tuo mieleen syvän kiinalaisen ajatuksen ; älä kiroa pimeyttä, sytytä kynttilä.  Kynttilän liekissä on jotain hyvin rauhoittavaa,  herkistyttävää,  hermoja  lepuuttavaa. Sanallasanoen hyvää.
Ilon viikko!  Nimesin tulevan viikon Ilon viikoksi. Ohjelmassa on rakkaan ystävän tapaaminen ja käynti Jäälissä  mummuttelemassa, sekä "virallinen rauha sotimastani sodasta".
Käymme Oulunreissulla myös Zeppeliinin kauppakeskuksen joulukaupat hypistelemässä.  Mieheni lupasi pitää suupielet ylöspäin, vaikka tyttärien kanssa menisi tuntikausia. Ohjaan mieheni bubiin kuumalle totille.
Joululahjat on hankittu ja osa jo paketoitu. Joulukortit postitettu. Piparit ja kahvikakut ja kaneliässät on leivottu. Kinkku on pakasteessa.. Loppuviikosta leivomme tortut ja puemme kodin jouluun.  Olen sanallasanoen joulu-jouluihminen. Olemme olleet aina sitä kun asuimme maatilalla lasten ollessa vielä kotona. Perinne on  jatkunut ja jopa voimistunut mieheni jouluinnostuksen myötä. Siis joulu saa tulla.
Löysin netistä jouluperinnesivulta joulukoristeen, nimeltä Tuomaanristi. "Hyvä Tuomas joulun tuopi"
Se minulta puuttuu ja sellaisen haluan kotiani koristamaan.

Olin ilkeä  eilen. Kävimme eilen tyttären kanssa siinä isossa marketissa, jossa olin hetken epäiltynä ryöväriksi. Tuttu vartija käveli vastaan ja tervehti. Osoitin hävyttömästi keskisormella  miestä ja sanoin  tyttärelle että tuo mies vei minut pimeään koppiin  ja osoitin koppia.  Miesparka luikki häpeissään koppiinsa.
Hyi minua. Sanoin miehelleni, että mitä tein ja myös sen että aion usein vielä tehdä saman tempun.

Olen varmaan ennenkin sanonut, että olen aika paha tyyppi, jos minua loukataan syyttä. En pysty kääntämään toista poskea. Esim toissakesäistä puhelinhäirintäviestiä en ole antanut anteeksi ja sen takia  en siedä enää lähelläni heitä,  joiden valheesta viesti tuli.  Tunnen lähinnä alemmuutta raukkamaisuutta kohtaan.

Ronjaryövärinä...

Eilen olImme mieheni kanssa ruokaostoksilla isossa tavaratalossa, jossa olemme käyneet koko yhteiselomme ajan vakituisesti ja ennen yhteiseloa molemmat omilla paikkakunnillamme saman ketjun tavaratalossa. Siis parahaimman ketjun kaupoissa.
Niin, eilen keräsimme viikon ruokaostokset, ja kuten aina, minä siirryin hihnan päähän keräämään ostokset kauppakasseihin. Silloin rävähti! Turvaportti aloitti valtavan elämöinnin: valot vilkkuivat ja kauppa kaikui  hälytysäänestä.  Ensin en tajunnut, että minua se hälyttää, ennenkuin nuori neitokainen kassalla sanoi, että siirrytkö uudelleen edes takas, että onko hälytin vaatteessasi.  Minä pöljänä, että ei voi olla, sillä mitään uutta ei ollut päällä.  Tyttö ilmoitti  napakasti, että hän soittaa vartijan, joka tarkastaa, että mikä se hälyttää. Kohautin olkapäItäni, siitä vaan, sillä tietenkään en uskonut, että minä hälytin, vaan että portti olisi rikki.
Keräsimme ruokakassit kärryyn ja odottelimme, että vartija tuli. Tuttu mies.
Hän katsoi vähän hölmönä, että mitä ihmettä? Survouduimme sitten koppiin, johon ei juuri mahduttu, sillä en suostunut menemään kahdestaan vieraan miehen kanssa ikkunattomaan komeroon.
Hän käytti ympärilläni mailaa, joka muistutti itikantappomailaa, killeriä, jolla poltetaan  hyönteiset elävältä sähköiskulla.  Eihän vaatteissani tietenkään mikään hälyttänyt. Kielsin, että  et koske takalistooni, mitä kieltoa hän kunnioitti.  Sitten laukku -ahaaaa- siellä.!  Ja sitä kaiveltiin esille, että mikä kele. Loppujenlopuksi nuhjuinen, jo etelänreissulta ostamani huulikiilto osoittautui syylliseksi. Tämä tuttu kaveri nykäisi pienen tarralapun huulikiillosta pois ja totesi, että hyvä että löytyi, koska se olisi hälyttänyt uudelleen ja uudelleen. Mutta kun ei ole aikaisemmin hälyttänyt, sitä ihmettelen. Luulen, että joulun alla turvaporttien hälyttimet on aktivoitu tehokkaammiksi.
Hississä olin hetken raivoissani, mutta mieheni totesi, että hälyttihän se ja asia selvitettiin.
Siis minä sain olla hetken ronjaryöväri. Se oli uusi kokemus. Minun ei ole tarvinnut ikinä varastaa.

Pakkanen huitelee mukavissa lukemissa. Lupeissa on monen kymmenen asteen  muutos vuorokauden sisällä. Eli liukastelua  on näköpiirissä.

Voitettu sota

Jostain syystä otsikoksi pakottautui "voitettu sota".  Yritin kirjoittaa mitä tahansa muuta, mutta  nuo kaksi sanaa tulivat väkisin. Luulen, että tuo kuvaa mielialaani, sillä olenhan taistellut huhtikuusta saakka akkojen sodaksi -nimettyä sairautta vastaan ja voittanut sodan. Olen saanut olla suomalaisen lääketieteen huippuhoidossa,  minulle on annettu kaikki mahdollinen apu mitä tässä sodassa kellekin tarvitsee antaa.  Olen päässyt helpolla, elimistöni ei allergisoitunut, ei väsynyt, eikä veriarvoni antaneet hetkeäkään periksi.  Myös henkinen puoleni pysyi hyvässä kunnossa ystävystyttyäni jo alkumetreillä samaan sotaan joutuneen ikäiseni kollegan kanssa.  Toinen toistamme tukien päivä kerrallaan.
Sanotaan, että kun pääsee tähän vaiheeseen, että kaikki on hyvin, saattaa iskeä mieletön henkinen alakulo. Kun enää ei ole kalenteri täynnä merkintöjä siitä ja tuosta ja mistäkin.  Odotan mielenkiinnolla  putoaako kirves - jota sanontaa käytämme systerin kanssa.  Olkoon putoamatta!
Enkä kunntele luterilaista sormenheristäjää  jostakin, että "ei pie luulla liikoja, itku pitkästä ilosta, koputa puuta, sylykäse kolome kertaa" . Sylvi-täti sanoisi että psk......n.
Yhdyn Sylvi-tädin tuhahdukseen, sillä elämä on tässä ja nyt. Edes sekunnin päähän et pääse liian aikaisin.   Jos joku voisi sanoa omasta elämästään, että ei aijo tulevaisuudessa ikinä sairastua, köyhtyä, rikastua, kuolla, rakastua, niin kysessä ei ole ihminen vaan jokin muu olento.

Ulkona on taas se vuodenaika, kun on vain kolme värisävyä; harmaa, harmaampi ja tummanharmaa.
Lunta satelee tuhertamalla, mutta kuitenkin niin, että jalkakäytävät ovat tukossa.

Kävin happihypyllä puolisen tuntia ja tuntui mukavalta hengittää raitista ilmaa. Lipsahdin tietysti leipomoon ostamaan muutaman joulutortun, minkä varjolla on hyvä syy kutsua tytär käymään kahvilla.

Myrskyn jälkeen..

Päätin päivittää tätä blogia, kun olette rakkaat ystävät kyselleet, joko mykkäkoulu ja mökötys on ohitse. Juu, on se. Eilenaamulla nousin laittamaan aamiaisen ja kohteliaan viileästi ilmoitin puolisolleni, että aamiainen on katettu. Hän nousi kiitettävän nopeasti ja siinä aamiaispöydässä vaihdoimme mielipiteemme tilanteesta. Mieheni pyysi anteeksi, hyväksyin ja päätimme jatkaa yhteistä arkea. Oli muuten hilikulla tulla asumusero. Ja kiitos teille ystäväiseni, jotka ehdotitte, että muuttaisimme yksiin, en viitsi, jaksa, kehtaa rahtautua asumaan viiden- enkä kahdeksansadan kilometrin päähän ja opetella taas uusille tavoille.
Se siitä sodasta tälläkertaa.
Leivoimme tyttäreni kanssa n 300 joulupiparia. Tosin hän leipoi, minä paistoin ja leivoin siinä ohessa muutaman hedelmäkakun. Huvitti tyttären lohkaisu, että on tehty tieteellinen päätelmä, että vaikka koko maailman elollinen häviää, hedelmäkakku jää olemaan.
Kruunasimme leipomukset kunnon konjakkihömskyillä. Konjakki kuului hedelmäkakkutaikinaan, mutta mieheni ja tyttäreni koemaistoivat oliko Monet oikeata konua kakkutaikinaan. Itse en maistanut, koska en usko että maksani kestää enää mitään ylimääräistä kesän sytkykuurien jälkeen.
En ota riskiä.
Kävimme sitten syömässä päivällisen Ranchissa, jossa on maailman paras porsaankripsuannos.
Tänään oli hiukan lumisadetta. Olen päättänyt, että muutan meren lähettyville vielä eläkepäiville. Jotta myrskytuuli tohauttelisi nurkissa ja kolisuttelisi leivinuunin peltejä.
Täällä Kainuussa ei elläissään tunnu tuulevan, satavan eikä myrskyävän. Mitä nyt öisin vähän lunta tulee, kuin salaa.

Mökötystä ja räntäsadetta

Eilen illalla tein valtaisan piparitaikinan "vetäytymään" parvekkeen viileydessä. Leivomme sen tyttäreni kanssa huomenna. Tarkoitus oli leipoa tänään, mutta siirsin sen huomiseksi, kun tänään mökötän, murjotan, jurotan, olen mykkäkoulussa.. Harmi miten vähän synonyymejä löytyy sanalle "mököttää". Mökötys alkoi eilenillalla, kun tein valtaisaa piparitaikinaa. Mieheni seisoi hetken katselemassa ja julisti sitten (silmät hurmoksesta palaen), että voi saatana miten ruma ja lihava akka sinä olet, enkä ilkeä sinun kanssa näyttäytyä enää ulkona ihmisten ilmoilla. Hetkeksi hyydyin jää kylmäksi sieluani myöten, en oikein ollut uskoa korviani. Mietin, että ei helevata, nyt hän on saanut jonkun kohtauksen. Sanoin, että kumpikohan meistä toista joutuu häpeämään, - ja aloin vuolaasti itkemään. Itku tuli niin nopeasti, että en ehtinyt nästyykiän hakemaan. En pystynyt lopettamaan itkemistä koko iltana ja totesin, että itkin kaiken muunkin stressin siinä samalla pois. Sitten kello 20 otin unilääkkeen ja aloin nukkumaan. En aijo sanoa sanaakaan miehelleni ennenkuin hän tajuaa kuinka hän loukkasi minua. Nyt vakavasta sairaudesta parantuneena, vielä edessä korjausleikkaukset, olen vereslihalla mieleltäni. Mielestäni olen aina hyvin tarkka ulkonäöstäni, peilistä katsoo ihan ikäiseni nainen, hiukseni eivät voi olla paremmin kuin ovat nyt, näen aina vaivaa pukeutumisessa, käytän koruja, huiveja ja hanskoja. Mitä lihavuuteen tulee, se on osa minua, persoonaani. En koe olevani sietämättömän ruman lihava. Tyttäreni sanoi, että äiti, sinä olet ihan oikean kokoinen. Mietin, että kun selviän jaloilleni ensiviikon leikkauksesta, lähden maatilalleni toipumaan pariksi kuukaudeksi ja otan etäisyyttä tähän tilanteeseen. En anna helpolla periksi kuitenkaan. Olen yrittänyt soveltaa elämääni anteeksiantoa, hyvyyttä, rakkautta. Elää rauhoittuneena arkista normaalia elämää, Loukkaamatta, kiusaamatta, aktiivisesti osallistumalla myös lasteni elämään sopivasti, ahdistamatta. Onko minun alettava kasvattamaan torahampaita, taistelutahtoa, sotavarustusta omassa perheessä. Ei helvetti, Ennemmin poistun taistelukentällä.

Talvinalle

Muistan kuinka luin nuorena äitinä paljon lastenkirjoja ja -loruja tyttärelleni, joka oli kymmenen vuotta ainoana lapsena. Silloin 70-luvun lopulla ei vielä ollut kaikkien lasten saatavilla edes videofilmejä, joten sadut ja lorut olivat itsestään selviä viihdykkeitä. Tämä tuli mieleen, kun olin mummuttelemassa pikkuista poikaa, ja äitinsä näytti Tiitiäisen satupuu-nimistä runokirjaa, että muistanko tämän? Muistan toki, luimme runot niin tarkkaan että muistan niitä vielä ulkoa. Pikkupoika näytti mummulle kaikki herttaisimmat piirteensä, jokelteli, hymyili, söi hyvin ja nukahti hyväntuulisena päiväunille.
Mummuttelemassa käyntireissu on parasta laatuelämää. Siitä saa voimia arjen haasteisiin.
Pysyvä lumi taitaa olla nyt tälle talvelle satanut. Jos vielä maa paljastuu, tulee olemaan liukasta ja pimeää.
Olen lenkkeillyt ahkerasti, jotta peruskunto pysyy hyvänä. Minun on vielä jaksettava käydä läpi korjausleikkaus, jonka tekee plastiikkakirurgi. Jokainen toimenpide ihmiskehossa on trauma, josta toipuminen vie aikansa.
Siksi haluan, että hapenottokykyni on hyvä ja myöskin mieli on hyvä.
Tällä iällä kun on lähellä kuuttakymmentä, notkeus ja tasapaino pitää saada pysymään hyvänä. Olen aika kankea ja tasapainoni on ollut huono lähes koko ikäni. Mutta jokainen uusi päivä on uusi mahdollisuus huolehtia itsestään.
Mietin sitä, että omilla elintavoilla on suuri merkitys omaan jaksamiseen. Mielestäni ei pidä olla liian ankara itselleen, hyväksyä ne tosiasiat, joita ei voi muuttaa, mutta pyrkiä muuttamaan itselleen tärkeät, muutettavissa olevat asiat mahdollisemman mielekkääksi. Valaistuin tajuamaan sellaisen asian, että olen kömpinyt kuin russakka pirtinlattian raosta (systeriltä kuultu sanonta) taikauskoisuudesta valoon. Tietenkin vanhat tavat istuvat tiukassa, mutta olen tietämättäni lakannut huomaamasta negatiivisia ja ahdistavia tunteita ympäristössäni.
Siis ymmärrän, että pakanuus tuo pimeyttä, joka tuo pelkoa ja ahdistusta.
Koen olevani onnellinen ja tasapainoinen mieleltäni.
Tuo Talvinalle-otsikko, tuli mieleen kun katselin netistä piiriä pyöriviä karhunpentuja. http://yle.fi/uutiset/tanssivat_karhunpennut_hurmasivat_myos_kuvaajansa/6948162
Lasten satukirjassa Talvinalle, "laitettiin tyynylle parhaimmalle istumaan Talvinalle"

Luvepohjonen ja reuhkaetelä

Keskustelimme mieheni kanssa säästä, kun sääkartat näyttivät, että talvi tekee tuloaan. Erehdyin sanomaan, että tuuli on kääntynyt luvepohjoseen, josta urbaani mieheni ärähti, että mikä helevatan luvepohjonen. No sitten en tietenkään voinut olla sanomatta, että näköjään tuo tuuli on kääntynyt reuhkaetelästä ja tietäähän sen että idän poudat ponnettomat. Luvepohjonen on aina ollut se kylmin ja tympein ilmansuunta, eli Jäämereltä päin tuleva kylmyys, selitin hänelle, joka väitti ettei ole ikinä moista ilmansuuntaa kuullut olleen.
Anyway, usein törmään kielellisiin ilmaisuihin, jotka huvittavat minua ja olen näppärä ottamaan niitä omaan puheeseeni, mutta kirjakieltä puhuva ukkokulta ei oikein sulata kaikkea.
Kävimme viikon reissun Turunpuolessa tyttäreni kanssa. Vierailimme kahden systerini luona. Toisen heistä olen tavannut noin kahdeksan vuotta sitten. Silti tuntui, että jatkoimme juttua siitä mihin olimme jääneet, niin luonnollista se oli. Yövymme hänen viihtyisässä kodissaan ja aika hujahti kuin siivillä. En ole vuosiin nauranut niin paljoa kuin nauroimme viikon aikana. Myös vanhinta systeriä oli ihana nähdä, mutta hän on siitä mukava, että hyppää tämän tästä pohjoisen junaan ja tulee Kainuuseen. Kiitos vielä miljoonasti systereilleni ja se lupaus pidetään, että tapaamme vähintään kerran vuodessa. Tapasimme myös yhden kolmesta serkuksesta vm -76, joka on toisen systerin tytär ja hänen pikkutyttönsä. Joten lomasta jäi vain mukavia asioita mielenpäällä.
Olen kävellyt päivittäin viitisen kilometriä. Kunto alkaa olla hyvällä mallilla. Tosin jäykkyys tahtoo vaivata, venyttely tahtoo unohtua. On nautinto ravata lenkillä, kun taas pystyy. Kesällä hoitojen aikana tuntui, että kävely kukkapenkiltä toiselle oli suurin saavutus. Mutta aika aikaa kutakin, ja kaikki on hyvää, mikä on takana päin.
Ja joka aamu armo uus, huomenna hyvänä päivänä.
Töppövillaspino alkaa olla jo kattoon asti. Olen olevinani ahkera, kun laiskottelen telkkarin ääressä, neulon koko ajan ja on hyvä omatunto.
Maatilani metsäpalstalla riehuu moto ja maisema alkaa muuttumaan. Vihdoinkin sain aikaiseksi aloittaa laajamittaisen metsänhoidon myymällä hoitamattoman ja ylivanhan ryteikön pois. On tärkeää ajatella tulevia sukupolvia. Alue, missä palstani sijaitsee, on vuosisatoja ollut metsäpankki. Jo "ittevorssin" savotoidessa niillä maisemilla kolkytluvulla, on ne metsät hakattu jo toiseen ja kolmanteen kertaan. Jos kaipaa oikeata erämetsää, se on lähimmillään kolmen kilometrin päässä palstani rajasta, nimittäin kansallispuiston raja. Sieltä ei edes käpyä oteta puusta.
Täytyy siis nähdä metsää puilta.

Lokakuu ei ole joka kuu....

lokakuu ei ole joka kuu, halla hanhen selässä, talvi joutsenen takana. Kukahan ihminen on tuonkin lausahduksen keksinyt. Tai että Mikkelinä nauriit kuoppaan ja akat pirttiin.
Noissa vanhoissa lausahduksissa, sanonnoissa on vinha perä, ne kuvastavat vuoden kiertoa.
Ulkona riehuu syysmyräkkä, tuulenpuuskat lennättävät ruskalehtiä pitkin katuja ja lehtipuut alkavat olla paljait.
Voi odottaa, että ensimmäinen räntäsade voi yllättää ihan milloin vain.
Olen jo kaivellut talviulkoilupuvun esille, se on jo tarpeen kun kierrän jokapäiväisen lenkin tuolla joen rannalla.
Olen siis aloittanut hitaasti, mutta varmasti kuntoni palauttamisen. Ohjeena on, että oman voinnin mukaan.
Mitään muuta ei voikaan tehdä. Kesän aikana jouduin tämän tästä vakuuttelemaan rakkaille systereilleni, että en todella riehkase koko aikaa pitkin risukoita, vaan liikun oman vointini mukaan. Se meni niin, että nousin sängyltä, menin portaille mökillä, kävelin kukkapenkille, ihailin kukkasia, kumarruin nyhtämään rikkaruohoja. Kävelin kamariin ja oikaisin levähtämään. Tein tuota noin viisikymmentä kertaa päivässä, jos helle oli siedettävä. Koko kesän oli sietämätön helle.
Hoitopolkuni on ohitse, ja ole nyt kuukauden loppuun sairauslomalla. Näin pian se loputtoman pitkältä etukäteen tuntuva neljä kk mennä hujahti. Kestin hoidot hyvin. Veriarvoni pysyivät huippuhyvinä koko revohkan ajan.
Jos jotain tuntemuksia on, niin se, että tunnen itseni hyvinvoivalta. Se siitä, elämänvirtaan mahtuu aallonpohjia ja aallonhuippuja.
Parasta on ollut ne päivät, kun olen saanut olla mummun kullan seurassa. Tuntuu, että haluaisin nähdä vauvan joka päivä. Se ei ole fyysisesti mahdollista, koska vauvan perhe asuu Oulun seudulla, välimatkaa on liikaa.
Avaan Skypen, niin siinä ratkaisu.
Eniten olen pahoillani kuluvan kesän ajalta, että ole joutunut tahtomattani olemaan hyvin etäinen parhaimmille ystävilleni

Ruska-aika

Nyt on harvinaisen puhdas ruska. Mietimme vanhimman veljen kanssa, että nyt ruska ei ole syntynyt hallan seurauksena, vaan lehtipuut ovat saaneet kasvukauden loppuun luonnollisesti ja puhdasvärinen, upea ruska on syntynyt.
Viime perjantaina olimme pikkuisen poijan ristiäisissä. Juhlat olivat erittäin onnistuneet ja päivänsankari nukkui makeasti sylikummin sylissä. Kun päätä kasteltiin, silmät olivat hämmästyksestä avoimena.
Poika sai nimekseen Luukas. olen kutsunut häntä Suloksi, mutta nyt kun hän sai oikean nimen, kutsun Luukas-nimellä, ei Luke eikä Luka.
Olemme lopettaneet mökkikauden tälle kesälle. Eilen kävimme irroittamassa pumpun kaivosta ja keräämässä letkut liiteriin. Vielä käymme päiväseltään tekemässä normaalit syystyöt, eli pensaat ja puut on suojeltava verkoilla, jotta jänistuhot jäävät mahdollisemman pieneksi. Sain ystävältäni luomuvalkosipulin siemeniä ja kirjallisen ohjeen, jonka mukaan istutan parikymmentä sipulinkynttä talvehtimaan ja kylmäkäsittelyyn lumen alle. Valkosipuli on kuin ruis, ne kuuluu kylvää syksyllä. Rukiin kylvö tehdään silloin kun kusiaiset lentävät, eli elokuussa.
Joskus sattuu että murphyn laki iskee. Eilen kävi niin. Se alkoi siitä, että minun omat avaimet jäivät toiseen käsilaukkuun. Mökiltä lähtiessä kysyin mieheltäni, että onko hänellä avaimet taskussa, kun painan mökin oven lukkoon, niin avaimia ei saa enää sisältä. Mieheni vakuutti, että taskussa ovat. Bingo, eipäs ollut, vaan, ne olivat työhousujen taskussa, jotka hän juuri oli riisunut mökin naulakkoon. Onneksi autonavaimet olivat ulkopuolella mökkiä ja kodin vara-avain löytyi rahaposasta, mutta varmuuslukon avainta ei ollut. Eli kuitenkin piti tilata huoltomies avaamaan. Onneksi mieheni oli huolehtinut varmuuslukon avaimen huoltoyhtiöön.
Katselimme toisiamme, että olemme hö-me-löitä.
Terveyteni on ollut hyvä. Kunto on huono. Pitää pikkuhiljaa aloittaa pidemmät lenkit ja lihasten voimistamisen, kun siihen saa luvan. Kävelimme ystävättäreni kanssa tänään vajaan tunnin lenkin tuolla joen rannalla ihailemassa ruskaa.
Samalla käymme leivoskahveilla. Mukava reissu siitä tulee.

Elokuun kuutamo

Hämmästelin kuinka kirkas kuutamo oli parina-kolmena yönä ja menin aamukolmelta portaille ihailemaan kuunvalossa kylpevää puutarhaani. En muistanut suudella rannettani täysikuu edessä, vaikka se tietää onnea, jos niin muistaa tehdä. Muutenkin on ollut kerrassaan mainio säätila - mieheni sanoja lainatakseni. Kun ei ole enää se sietämätön kuumuus, mikä piinasi minua ihan hirveästi koko kesän. Ja silti aurinko paistaa siniseltä taivaalta nostamatta lämpötilaa yli kahtakymmentä astetta.
Systeri ilahdutti minua huivilähetyksellä. Paketissa oli kolme huivia, jotka kaikki ovat kerrassaan hyviä. Minä kiedon huiveja vaikka miten päin lyhyen, ts sentinpituiseksi kasvaneiden hiusteni peitoksi. Yksi huiveista, valkoisella pohjalla punaisia ruusuja, on lempihuivini. Kiitos systeri ja kiitos hauskasta lehmäkortista. Nyt kun oma väri kasvaa hiuksiin, näyttää siltä, että minusta tulee platinablondi.
Olen viettänyt rauhallista kesää, joka on rytmittynyt hoitojeni mukaan kolmen viikon jaksoihin. Olemme asuneet koko kesän maalla huvilalla, eli mökillä. Maalla tulee oltua väkisin ulkona ja siksi kai olenkin voinut niin hyvin,
kun ulkona liikkuminen on parasta tukihoitoa jos on huonossa hapessa. Paitsi mainitsemani helv kuumuus meinasi jo väsyttää.
Olemme saaneet tavata pikkuista poikavauvelia joka viikko, eli vauva on nyt kohta viisiviikkoinen. Olen neulonut kiireellä villaisen kokohaalarin, kun syksy alkaa painaa päälle ja niin pikkuinen tarvitsee lämmintä ylle. Mummun hössötystä. Olen kutsunut vauvaa Suloksi, mutta hänet kastetaan ihan eri nimellä. Vielä en tiedä nimeä.
Toinenkin poikavauva syntyi sukuumme, melkein samanaikaisesti. Hän on mummun Sulon pikkuserkku, Helsingissä. Ja nyt odotamme näillä tunneilla syntyvän täyden serkun, synnytys on käynnissä Oulussa.
Puutarhassani kukkii nyt tiikerililja. Voi kuinka eksoottinen kukka se on.

Elämän suuria hetkiä

Olen kokenut kuluvana vuonna paljon erilaisia tuntemuksia; esikoiseni hääjuhlat, sairastumiseni ja nyt minusta on tullut mummu! Se tapahtui alle kolme viikkoa sitten, pikkuinen poikavauva syntyi vanhimman tyttäreni perheeseen ja täytyy sanoa, että tuntuu ihanalta. Olen siis mummu, en mummo, mummi, isoäiti, fammu, ämmi enkä mammu. Oma äidinäiti kieltäytyi mummoutumasta kun vanhin veljeni syntyi hänen ensimmäiseksi lapsenlapseksi. Hän julisti olevansa mammu.
Hän olikin kuolemaansa saakka Takalonmammu. Ihan loogista olla mammu, äidinäiti. Hän käytti usein ns köökkiruotsia , ja kai tuo mammu-sanakin tuli ruotsinkielestä. Vaikka hän oli ihan supisuomalainen, siinä missä minäkin. Suoraan 1640-luvulta saman vaaran rinteellä asuneesta suvusta, ja avioitui ranniin, ts. lähinaapuriin.
Ajatukseni lähti taas rönsyilemään pääasiasta, eli omasta mummuksi tulemisesta. Jotenkin koen, että olen hyvässä mummuiluiässä, vähän alle kuusikymppisenä. Keväällä, kun sain yllättävän tiedon, että olen sairastunut, mielessä kävi, että ehdinkö nähdä vauvaa. Nyt kun tiedän paremmin sairauteni vaiheista ja- laadusta hymähdän niille mietteille. No Jumalas on juoksun määrä.
Ja joka aamu armo uus. Nuo kaksi asia kun pitää mielessä, niin hyvin menee.
Pikku-vaavi kävi jo ensivisiitillä mummun ja varapapan luona viime sunnuntaina. Sain hoitaa pikkuista ihan omikseni, kun vaavin äiti juoksi lämmittämään rantasaunaa. Ja vielä kun sauna oli lämmin ja vaavin vanhemmat saunoivat.
Poika on vielä niin pieni, että hän nukkuu ja syö ja nukkuu. Välillä avaa mustikansiniset silmät avoimeksi ja ihmettelee maailmaa, johon on syntynyt.
Pidän tärkeänä, että saan pitää yhteyttä vauvaan jatkuvasti, että minusta ei tulisi etiömummua.
Oma äiti oli hyvin lapsirakas ja piti tärkeänä kerätä kesäisin lapsenlapsilauman juoksemaan viikkokausiksi mummolaan. Kun taas aiemmin mainitsemani mammu oli hyvin etäinen ja lievästi sanottuna "kylmä" luonne. Itse toivoisin sijoittuvani edes välimaastoon mummuna.

Lomakauden vilinässä

Turistit ovat vallanneet kaupungin, jo kuukauden ajan. Mietin usein, että oma ikäluokkani lähti 70-luvun alussa Ruotsiin, Uuteenkaupunkiin Saabille, Hankoon Hyvonille jne. leivän perässä. Kaksi vähän vanhempaa systeriä lähtivät Lounais-Suomeen, perustivat perheet ja jäivät sille tielle. Itse lähdin Itä-Suomeen yli 15 - vuodeksi. Voisi sanoa, että elämän parhaat vuodet kuluivat Etelä-ja Pohjois-Karjalassa. Siis ne nuoruuden vuodet. Muistoksi jäi tietynlainen pohjoiskarjalainen aksentti, nuotti omaan puheeseen. Olen siis nähnyt elämässäni muutakin kuin syntymäpalkisen. Jos ajattelee, onko ihminen henkisesti rikkaampi, kun on asunut usealla eri paikkakunnalla, niin on ja ei ole. Hyvä ystäväni on syntynyt saman peltoaukean toisessa reunassa, missä on asunut kuusikymmentä vuotta, ja on silti hyvin laajasti ajatteleva ja yksi fiksuimpia tuntemiani ihmisiä. Systeri,joka on kiertänyt maapallon ennen 25-vuoden ikää, on kuitenkin löytänyt elämänsä pieneltä, pysyvältä kyläkulmalta, jossa on kaikki mitä tarvitsee olla. Kirjasto, kaupat jne. Henkisesti hyvin rikas elämä. Tuo 70-luku oli Suomessa historian suurin murros, jos sotia ei lasketa mukaan. Ja nyt nämä ihmiset, jotka muuttivat Kainuusta leivän perässä kuka minnekin, palaavat lomalla kotiseudulle, varmaankin jopa haaveillen piakkoin eteen tulevista eläkevuosista, josko muuttaisi kokonaan takaisin synnyinseudulle.
Olen itsekin miettinyt, että vietän eläkevuodet kotiseudulla. Tai sitten en, vaan jopa Etelä-Ranskassa. Yritän tässä ajatella, että ihminen voi haaveilla ja kuvitella, että elämä olisi samanlaista kuin silloin kun kotoa joutui lähtemään leivän perään. Mahdoton ajatus. Tunnen kyllä vanhemman pariskunnan, joka toteutti haaveensa muuttaa Vihdistä Pudasjärvelle, kotiseudulleen eläkevuosiksi. He ostivat osakkeen ja asuivat kolme vuotta tätä unelmaansa, ja palasivat pettyneenä Vihtiin takaisin. Kaikki oli muuttunut, mikään ei tuntunut samalta.
Elän itse voimakasta murroskautta, koen olevani lastu lainehilla elämän virrassa. Tämän hetkinen elämäni on hyvin kurinalaista ja säännöllistä. Silti elän jollakin tasolla hyvää elämää. Tunnen olevani turvassa suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Odotan ensimmäisen lapsenlapseni syntymää, jatkuvuutta sukupolvien ketjuun. On mahdottoman mukavaa touhuta pienien nuttujen ja myssyjen kanssa. Saada olla osallisena uuden perheenjäsenen odottamiseen. Jännittää mukana, että kaikki menee hyvin.

Lakkahuuma on vallannut Suomen taas. Jännää, että Kainuu menetti lakkasadon, ja muu Suomi on suot keltaisena hillaa. Minun omilla hillasoilla, mistä ennen poimin hillat, on avohakkuut pilannut satomahdollisuuden vuosikymmeniksi.
Mutta voiko olla helpompaa, kuin käydä torilta ostamassa, minä kävin ja hillat ovat pakkasessa.

Vietimme viikonloppuna vähän erilaiset ristiäiset. Kun päähenkilö täytti kaksi vuotta samana päivänä. Tyttö kastettiin luterilaiseen kirkkoon. Englantilaisen isän lapsena hän oli anglikaanisen kirkon jäsen. Ja hän sai siis kasteessa nimen. Vähän vitsailumielessä puhuimme, että tyttö kastetaan, jos saadaan juosten kiinni. Pikkuneiti käyttäytyi oikein hyvin nimenantojuhlan ajan.

Huh hellettä

Miten tätä hellettä riittää ja riittää, päivästä toiseen? Olen ihan väsynyt paahteeseen. Kun menen portaille huvilalla, tuntuu, että iho kärähtää karrelle. Mutta kaunista on, aivan ihanaa, kun kukat kukkivat, luonto on vihreän eri sävyjä ja järvi pilkottaa - tosiaan - vain pilkottaa vesakoiden välistä. Kuumuus ajaa välillä järveen, mikä on tietysti mukavaa kesällä. Myös rantasaunan ihanuutta on pakko ylistää ja saunan ikkunasta näkyvää järvimaisemaa veden ylle kumartuvine koivunrunkoineen.
Viikot vierivät kohti keskikesää ja päivät alkavat lyhenemään. Marjat kypsyvät, alkaa sadon aika. Äiti aikoinaan houkutteli meitä jälkeläisiään kylään lapsuudenkotiin vetoamalla sadon aikaan. Kun valittelimme, että tulee kalliiksi matkustaa ja muut kulut päälle, hän sanoi että jos teillä on kyytirahat millä tulla, niin syömistä piisaa,koska on sadon aika. Luonnollisesti tuolloin oli uusien perunoiden ja muikunpyynnin aika, sekä marja-aika.
Jos systerit ette muista moista, niin se on vanhuutenne piikkiin pantavaa huonomuistisuutta, koska ainakin yhden kerran äiti kirosi vastoin tapojaan hyvin ruman kirosanan puhelun jälkeen, kun hän syyskesällä aikoinaan soitti vanhemmalle systerille, että tule käymään pojan kanssa, ennenkuin koulu alkaa, kun kaikki muut kahdeksan perillisen laumasta ovat käyneet lapsuudenkodissa sinä kesänä ja on sadon aika. Muikkuja nuotattiin, perunat ja sipulit ovat parhaimmillaan. Niin, systeri vielä tuolloin kysyi mieheltään lupaa ja että "mies kieltää". Sillon äiti sulki puhelimen ja sanoi "voi vxxxxx".
Nyt varmaan ajattelette, että olen alkanut dementoitumaan, kun muistan vanhoja "rivoja" juttuja. No voihan olla, että helle saa minut höntteröksi.
Huvilalla on keisarinkruunut aloittaneet kukinnan, minusta pari viikkoa liian aikaisin.
Mutta oranssipunaiset isot kukat ovat uskomattoman kauniita.

Tässä keisarinkruunuja. Palavarakkaus, joka on mieheni lempikukka kukkii siltä osin, kuin miten viimekesäiset taimet ovat nousseet. Ne mitkä kylvin siemenestä viime syksynä, kukkii varmaankin ensi kesänä.
Noissa perennoiden kasvattamisessa on ylläreitä, jotkut eivät kuki kylvöntäkesänä, kasvattaa vain lehtiruusukkeen, mutta toisena kesänä mieletön kukinta. Sitten löytyy joku taimenalku, josta viikossa puhkeaa iso kellokukka, kuten sormustinkukka.
Olen kävellyt ruohonleikkurin perässä ahkerasti. Itsevetävä leikkuri on hyvä apuväline. Tänä kesänä on ollut
kärmeksiä liikkeellä ja haluan pitää ruohon matalana.
Se meidän kaasulla toimiva sääskikilleri on hyvä vekotin. Sääskiä on n. 90 % vähemmän kuin viime kesänä.
Tänään kävimme Kauppakadun markkinahumussa ystävättären kanssa. Ostimme kumpikin makeat hatut. Minä ihastuin pellavaiseen ladylike-hattuun. Sitä voi pitää syksymmälläkin. Ystäväni osti Marikankaisen hatun.
Ja löysin aivan ihanan tilkkupeiton tulevalle vauvalle pinnasängyn peitoksi. Vanhempi rouva oli ommellut tilkkupeittoja. Juttelimme -kuinkasmuuten- vauvoista. Kerroin tulevani mummoksi eka kertaa, niin ompelijarouva kertoi tulevansa mummoksi 13. kerran. Systeri kahdeksannen kerran, vaikka itse sanoi, että yhdeksännen kerran. Ja oikeassa hän oli tietty, unohdin pikku enkelipojan.
Yllättävän paljon oli ruuhkaa Kauppakadulla, helteinen sää oli tietty syynä. Vuosi sitten satoi kaatamalla kun oli tämä kotiseututapahtuma.

Linnunlaulukonsertissa

Mietin tässä, että mikä lintu säksättää äänellä,joka kuulostaa lampiviklojen hälytysääneltä. Nyt se selvisi, kun vanhin tytär oli viikonlopun kyläilemässä huvilalla, lintubongarina hän tuntee linnut hyvin ja tunnisti äänen. Kyseessä on siis naaraspuolinen käki. Ei se kukkuu-käki, vaan emolintu, joka pyöräyttää munan sinne, toisen tänne, jotta kukkujia riittää uuteen kevääseen.
Toinen huomattava konsertoija on mustarastas,joka panee parastaan äänensaralla. Kun mustarastas aloittaa konsertin, peippojen ja kirjosieppojen huilut jäävät taustalle. Olemme saaneet nauttia tänä alkukesänä ihanasta lämmöstä joka toi pesivät linnut aikaisin pihapiiriin konsertoimaan.
Itikoita, ts sääskiä ei helleviikkoina ollut kiusana, mutta tulivat ne kuitenkin kuten aina. Mieheni hankki moskiitto magneetin, ts laitteen, joka lupaa hävittää pistävät, lentävät pirulaiset yhettömiin. Laite toimii kaasulla ja jo ekan viikonlopun käytön perusteella n miljoona hyttystä on kokenut kohtalonsa. Saa nähdä onko juhannuksena huomattavasti vähemmän sääskiä kuin tavallisesti.
Tyttären vauvamaha on jo melkoinen, ihan kuin yhdeksännellä kuulla olevan mamman maha kuuluu ollakin. Hän voi kohtalaisen hyvin, riesana on ollut alhainen hb ja alhainen verenpaine. Virkeänä ja reippaana hän kuitenkin veteli metrisiä haukia uistimella laiturilta käsin. Kalastustaito on pysynyt ennallaan, vaikka nykyisin pääsee harvemmin onkimaan, koska asuu kaupungissa.
Kuivuus,joka oli jo riesa, loppui eilen sateeseen, joka oli varsinainen kastosade. Se tuli ukkoskuurona ja aiheutti hetkessä amatsonvirran alas saunarantaan ja meren pihalle lainehtimaan. Hyvää se teki ruoholle ja kaikelle kasvustolle. Saimme tuttavaperheeltä perennantaimia ja pihasyreenin ja parin koristepensaan taimia, jotka istutimme huolella mökille. Tosin savon setä varoitteli, että spireaa ei kannata huolia puutarhasn, kun se leviää nopeasti riesaksi. Istutin kuitenkin. Minusta puutarhanhoito on parasta mitä haluan tehdä.

Olemme nyt kaupungissa, koska mieheni rasittui liikaa ulkotöillä ja tarvitsee rauhoittumista television ja sanomalehtien äärelle. Toisaalta on ihan kiva käydä shoppailemassa ja olla ihmisten ilmoilla.
Itse olen jäykkänivelinen, kun en ole käynyt lenkillä, kun liikun mökillä pihatöistä. Mutta nivelet ja lihakset vaativat pidempiä lenkkiä, ja aijonkin lenkkeillä enemmän.

Sinisiä siemeniä

Posti oli tuonut jännästi rapisevan kirjekuoren. Sen sisältä paljastui suloinen kortti ja kaksi sinistä siemenpussia. Systeti oli ostanut siemenet,kellohunajakukkaa ja tarhaneitoa. Voi miten oli mukava saada tuollainen kirje.
Kylvän ne heti ensiviikolla alusta.
Helle on jatkunut jo kolme viikkoa. Maailmankirjat ovat sekaisin. Mutta olkoon vaan, kun on niin kaunista ja lämmintä. Suoraansanottuna sietämättömän kuuma ainakin auringossa, ja sen kyllä hoksaa nurmikosta, joka on melko kellastunut. Aikansa tämä helle kestää ja sitten rysähtää kauhea ukonilma . Ja sitten tulee sääsket.

Olen voinut hyvin ja nauttinut maalla siitä, että voi aina mennä pihalle ilman että pitää katsoa peiliin. Minulla on joka kerta sama lenkki minkä kierrän, eli kukkapenkiltä toiselle, ensin etupiha, sitten patio, takapiha ja pellon kukkapenkki. Joka ikinen taimi tulee rekisteröityä. Ja samalla nykäisen rikkaruohon sieltä ja täältä pois.
Joudun nyt pitämään pihalla kumppareita, kun näyttää, että lämpö tuo kyykereitä näkösälle. Oma paikkansa niilläkin on luonnossa, mutta pihalle ne eivät kuulu. Minulla on yksipuolinen sopimus ötököiden kanssa, että jos ötökkä tulee talon sisälle, on se lainsuojaton, samoin kärmes jos tulee pihalle. Kolme on jo kokenut lapion.
Kaikkeen tottuu.
Saunaan en vielä ole saanut mennä leikkauksien jälkeen ja odotan, että pääsisin. Mökkisaunaa ei voita mikään.
Samoin odotan lupaa päästä uimaan. Mutta aikanaan.

Elämänvirtaa

Kesä tulee, koska tulvat ovat tulleet. Ihan kauhistuttaa kuinka paljon vettä voi yhtä äkkiä rysähtää asutuskeskuksiin ja teille. Noita tulvavirtauksia on kyllä syytä vältellä, pysyä kaukana, jos jääpadot lähtee liikkeelle.
Tämä huhtikuu on mennyt mitämelkoisen nopeasti. Sain systerin kylään reiluksi viikoksi, ja se toi paljon mukavia kävelyretkiä ja höpöttelytuokioita. Hän on tosi paneutunut kirjoittamiseen, ja hänellä on tässä erittäin suosittu näytepätkä tulevasta menestyskirjasta. https://www.smashwords.com/books/view/304853
Tämä on englanninkielistä aikuisviihdettä, novellin saa esille, jos aikuisviihde esto ei ole tietokoneessa päällä. Nauttikaa.
Joenrannan sulaan ilmestyi kuukauden aikana joutsenia ja lokkeja. Kävimme tiirailemassa niitä päivittäin. Sää on ollut aurinkoinen ja lumet lähtivät nopeasti. Katupöly on sietämätön ilmiö kun tuulee puuskittain.
Mutta eiköhän siitäkin päästä, kun ehditään lakaista ja kunnonkaatosateet alkavat.
Kävimme mukavalla retkellä Nurmeksen Bomballa syömässä herkullisen karjalaisen lounaan. Systerin lisäksi kuopukseni oli mukana. Siellä on tunnelma, kuin astuisi itärajan taakse Karjalaan, ruoka on herkullista ja kiireetön ruokailu tuntuu mukavalta. Kävimme Ylä-Savon käsityöläisten matkamuistomyymälässä ja mieheni osti minulle vuolukivikeramiikasta valmistetun ruskeakarhupatsaan. Näyttävä ja ilmeikäs. Valmistaja on Keramiikkamyymälä
Savicat, Marja Hiltunen, Juuka.
Kuopukseni huomasi,että karhu hymyilee. Luin uutisen, että täällä Kainuussa oli karhu hyökännyt poromiehen päälle ja vetäissyt kummallakin tassulla kerran. Hurjaa tuommoinen. Onko karhut niin nälkäisiä, että eivät siedä ketään haaskalle jakamaan ateriaa.
Saattelin juuri systerin junalle ja toivotan hyvää kotimatkaa. Juna huristaa alamäkeä koko matkan.

Mietiskelyä, pohdintaa

Maaliskuu vaihtui huhtikuulle ja kiireisimmät linnut ovat jo aloittaneet pesäntekopuuhat. Varsinkin pulut eli nämä kaupunkikyyhkyt ovat jo useamman viikon kukerrelleet kerrostalojen katoilla ja rännien päällä. Niiden ääni on todella kujertava. Muistan -08 toukokuulla, kun kävimme Lontoossa lomalla, heräsimme upeassa kartanohotellissa pulujen kukerrukseen.
Vietimme mukavan Pääsiäisen kotona maatilalla nuorteni kanssa. Ja koiran ja kahden ovelan, suloisen kehrääväisen kissan kanssa. Kollipojat ovat kasvaneet isoiksi ja ovat taitavia pyydystämään jyrsijöitä ja tietysti myös lintuja, jos lintu ei älyä väistää tarpeeksi kaukaa. Meidän Saku-koira on edelleen niin uskomattoman kiltti ja touhukas, jalan täydellinen murskaantuminen ei onneksi vaikuttanut koiran luonteeseen. Edelleen koira on Maailman Pöljin Koira, posiolaisittain sanottuna. Tuo on lempinimi.
Kotona oli mukava touhuta arkiaskareita, eli järjestelin, siivosin, pyykkäsin, laitoin ruokaa. Eipä silti, kyllä sinkkuna asuva poika, joka on isäntä, pitää järjestyksen yllä, mutta minusta on ihanaa touhuta kotona.
Taivas hehkui turkoosin sinisenä ja kävelimme tuttua lenkkiä, tietä pitkin sillalle ja takaisin. En osaa sanoa kuinka
monta sataa kertaa tuo sama lenkki on tullut kävelyä parinkymmenen vuoden aikana, kun asuimme maalla.
Vanhin tytär kävi lankalauantaina miehensä ja anoppinsa kanssa päiväseltään moikkaamassa. Keitin ison padan hernesoppaa, sitä aitoa, ja mämmiä jälkiruoaksi. Posiolla sanotaan mämmä, ei mämmi. Äitikin paistoi itse aikoinaan mämmää. Tuosta tulikin mieleen, että kun mämmän teko aloitettiin, kattila, joka oli ehkä jopa 12 litrainen, nostettiin jossain vaiheessa ulos kinoksen nokalle, johon se kuumana upposi syvälle. Jokainen meistä lapsista kävi vuorotellen sitä hämmentämässä voimakkaasti varpuvispilällä. Varpuvispilöistä taas hyppäsi mieleen, että keväisin,kun pajunparkki irtosi melkein ravistamalla, menimme suon reunalle pajukkoon ja armoton vispiläntekourakka alkoi.
Äiti sitä johti tarmokkaasti, sitä savottaa.
Vanhimman tyttären vauvamaha on jo melko pyöreä. Ihanaa odotusta. Viikonloppuna he muuttivat uuteen, isoon taloon, ja menemme mieheni kanssa yökylään tiistaina. Pesin ja silitin melkoisen vauvanvaatelaatikollisen jo viemisiksi. Tuli nuoruus mieleen,kun eilenillalla silitin pienen pieniä bodyja. Kun 25 -v sitten kun kuopus oli syntynyt, nuttuset ja potkuhousut olivat ihan erilaisia. En ole säästänyt ollenkaan omien lasten vauvanvaatteita. Ne olivat niin monella lapsella pidettyjä ja en yleensäkään halua säilöä vanhoja vaatteita. Hiiret pesivät ja pissivät ja home itää.
Nämä joita huosin jo valmiiksi, on tuosta kirppiksellä ja uutta vastaavia.
Minulle tuli elämässä vastaan notkahdus, jonka myötä alkaa pidempi uusi elämänvaihe.
En tule ruotimaan asiaa blogissasi sanallakaan, se on vain minun asiani. Ruodin sitä tietysti face to face paljonkin,
mutta asia on niin henkilökohtainen, että en salli kenenkään retostelevan myöskään omissa blogeissaan asiaa.

Pääpällivelliä

Luin outokumpulaisen kirjailijan Esko-Pekka Tiitisen mainion pienromaanin, nimeltään Anjan lähes erinomainen elämä.
Kyseinen Anja löysi karjalaimummonsa ruokareseptejä, joita hän alkoi testaamaan käytännössä. Heti alkuun tuli tenkkapoo, kun ruoka nimeltään Pääpälli vaati ahvenia, salakoita, särkiä ja rääpyksiä. Että rääpyksiä Pääpälliin.
Kuka osaa sanoa mikä ruokalaji on rääpys? Entä mitä laitetaan Tappaiskeittoon, kun siihen pitää löytyä syväyksiä. Mitä ruokalajia on syväys? Onkohan syväys teuraan jotain osaa? Siis kun syksyllä teurastettiin mullikka, niin siitä erotettiin parraat paistit ja räppeet olisi syväksiä?
No tuo oli ruoanlaiton hienoutta.
Säät ovat hehkuvan kauniit, mutta myrkynkylmät. Olen kävellyt riuskasti lenkillä, jotta en paleltuisi tuonne viimaan. Yskä taas minaa tehdä tuloaan. Tänä vuonna on enemmän flunssaa liikkeellä kuin vuosikausiin. Tympii kun juuri paranee edellisestä yskästä, niin uusi alkaa.
Kävin moikkaamassa tulevaa äitiä, eli esikoistytärtäni, jonka maha on jo hyvällä mallilla kasvamaan päin. Kävimme syömässä ja shoppailimme kauppakeskuksesta mammavaatteita. Oli kyllä mukava päivä. Matka tuonne merimaihin menee kahdessa tunnissa junalla, ja kun menee aamulla varhaisimmassa junassa ja palaa myöhäisemmässä, on päivä pitkä ja ehtii tehdä kaikkea kivaa.
Kuopuslikka oli viikon Helsingissä koulutuksessa. Hän aloittelee uutta työpaikkaansa. Helsinkiin tuli kuulemma ihan ikävä. Kyselin tekstarilla kuulumisia, niin vastaus tuli "hyvin menee,väsyttävää". Ainahan uusi työ vie mehut alussa.
Huhuilen myös poijalle maalle, että miten menee. Hänkin vaikuttaa hyvin tyytyväiseltä elämäänsä.
Meillä tässä kerrostalossa tuli oikein ihme ongelma, kun päivittäin alkoi kuulumaan puolentoista tunnin ajan parikin kertaa päivässä ääni, joka muistutti ison kuorma-auton kaasuttelua, sammuttamista ja uudelleen starttaamista. Sietämätön jyrinä. Vihdoin, mieheni ansiosta, huoltomiehet ottivat asian vakavasti, ja tulivat kuuntelemaan meidän olohuoneeseen. Jyrinä oli mahtava. No lopputulos oli, että yksi talon asukas laittaa ajastettuna pyykkikoneen päälle, ja kone, jossa on ilmeisesti hajonnut jokin osa, laakeri varmaan, koska mikään pyykkikoneen ei voi ääntää niin kovasti ehyenä, aiheuttaa äänen. Nyt sitten ihmettelen joutuuko ko asukas lopettamaan pyykkäämisen. Uskomatonta. Ja sama asukas on innokas karaokenmölisijä, johon piti hermostua kunnolla että Satulinnan möliseminen iltaisin loppui.
Kukaan ei jaksa kuunnella karaokea iltaisin, kun kerrostalo moninkertaistaa mölinän. Karaokebaari on tien toisella puolella, terve menoa sinne kuka haluaa mölistä rentunruusua ja olensuomalaista ilta illan jälkeen.
Onko minusta tullut kärttyinen vanha nainen?
Paratiisiini on tullut varjoja, mutta niistä myöhemmin. Kun tiedän enemmän.

Huikaisevaa kirkkautta

Joka toinen päivä on satanut runsain mitoin lunta, ja joka toinen päivä aurinko paistaa turkoosinsiniseltä taivaalta hehkuvan kirkkaana. Olen käynyt päivittäin 5 - 7 km kävelylenkkejä,ja olipasää mikä tahansa,liikunta on aina yhtä ihanaa. YouTubesta olen metsästänyt kotijumppausvideoita ja uusi joogamatto on jo saanut hikikasteen. Venyttelyt varsinkin ovat tärkeintä. Tänään venyttely herätti oikean pakaralihaksen iskiashermon ja se olisi saanut jäädä heräämättä. Iskias- tai issiashermo on kuin hammassärky, juilii,juilii...
Mutta liikuntaa en jätä ihan vähällä, mutta on pakko ottaa huomioon ikä ja muut hidastavat tekijät.
Kävin tänään reippaan vitosen lenkin ja paluumatkalla ohittaessani kampaamoani, pitäydyin ekstemporee kysäisemässä olisiko omalla kampaajatytöllä aikaa pudottaa puolet kutreistani pois. Kuinka ollakaan, hänellä oli ennen seuraavaa asiakasta kolmen vartin vapaa aika. Nips, naps, surutta roikkuvaiset leikattiin pois ja tulos on piristävä. Mieheni ei huomannut mitään, ilmeisestikään miehet eivät huomaa. Hän ihmetteli missä mamma viipyi tuon ylimääräisen ajan, no en viitsinyt herättää epäilyksiä mahdollisista huonoilla teillä olemisesta, ja pyysin häntä silmäilemään hoksaako hän mitään erikoista.
Olen ihmetellyt tuleeko kuulovammani enää parantumaan. Ystävättäreni Savosta, jolla on kuulolaite perinnöllisen sisäkorvarappeuman etenemisen myötä, sanoi, että tervetuloa hullujen kastiin. Että kuulovammainen rinnastetaan vähintään mielenvikaiseksi. No jotenkin olen jo saanut esimakua tuosta, jopa korvalääkärin töykeä käytös keljuttaa.
Ja pari kertaa olen joutunut säikähtämään, kun en ole kuullut mitä selkäni takana tapahtuu. Toisella kerralla seisoin jalkakäytävällä valoissa odottamassa vihreää valoa. Selkäni takaa iski mies lapiolla melkein kintuilleni. Säikähdin, että mitä helv.. Lumilapiomies karjaisi että siirry siitä, että hän lapioi valopylvään juurelta lumet pois. Minä meinasin tempaista turpaan, mutta alkoi huvittamaan. Sanoin, että olen puolikuuro, enkä kuullut hänen pyyntöä siirtyä edestä. Kaveri totesi jotain, että jopa-joo, niinhän ne kaikki sanoo... Ainakin kuvittelin että hän niin sanoisi. No ehkä hänellä oli huono päivä tai jotain, kuittaan aina tuon vanhempien miesten äreyden kysäisemällä, että etkö saanut viime yönä?
Ja olen oppinut varomaan, että eivät aja pyörällä päälle kun kävelen, kun en kuule takaa varoitusääniä. Opettelen kävelemään tarpeeksi reunassa.
Olen niin onnellinen, kun mummoksi tuleminen lähestyy sitä mukaa kun kesä tulee. Odotus on puolessa välissä. Tuleva äiti on ollut terve ja hyvinvoiva. Kaikki on mennyt hyvin ja toivottavasti menee jatkossakin. Olen aloittanut neulomaan pieniä töppövillasia ja vilaisia vaippapöksyjä. Olen hyvä neulomaan pieniä juttuja, mutta minulla ei ole ollut kärsivällisyyttä isompiin neuletöihin. Mutta nyt aloitin neulomaan oikein diblomityötä; bambulangasta kastemekkoa. Harjoittelin kuviota viikon ajan, ja vihdoin sain ns langan päästä kiinni. Se on niin hidas ja minusta vaikea malli, että saan päivässä neulottua 10 riviä, eli yhden kuviokerroksen. Laskin, että jos joka päivä neulon tuon kuvion, olen kuukauden päästä saanut helmaosan valmiiksi. Jos ja kun tämä valmistuu, lupaan laittaa kuvan nähtäväksi.

Meillä on ollut aktiivinen vaihe kuopukseni ensiasunnon oston myötä. Asuntoa ei ole vielä ostettu, mutta kohde on valittu ja tarjousta mietitty. Ja aloitin jo remonttitarvikkeiden hankinnan. Eilen sain yllättäen hyvät kaupat, sillä löysin 100 neliötä lattialaminaattia lähinnä kiitoksella. Jos kuopukseni tarjous menee läpi, hän halusi asuntoon laminaattilattiat. Joten ne järjestyi. Maailmankaikkeus toimii niin. Pyydä niin saat.
Kannattaa tuo muistaa.

Sydäntalvea

Aikoinaan Sylvi-täti totesi, että helmikuu on syväntalavea, meidän murteella. Joskus tuntuu, että elämä vie niin nopeasti eteenpäin, että ei tässä mukana pysy. Kävin kirppiksellä ja törmäsin - 50% rekkiin joka oli täynnä ihania vauvan vaatteita. Kun alkuhinta oli 80 senttiä, sain kympillä yhden vauvan vermeet. Eli siis. Minusta tulee mummo elokuulla! Kaikille julistettakoon.

Juhlat on juhlittu

Hääjuhlat siis. Minulla on nyt virallinen vävy, sanonkin häntä lempivävykseni, ja hän muistaa aina sanoa, että joo, kun olen ainoa vävy. No aikanaan saan toisenkin vävyn, mutta sillä ei ole kiirettä. Hääjuhlat olivat omannäköiset, intiimit, pienet, mutta äärettömän tunnelmalliset. Oulunsalon kirkko on kaunis, hirsipintainen. Tässä on linkki, josta voi katsoa kirkkoa http://www.oulunsalonseurakunta.fi/?sid=59 Oli hyvin herkkä hetki, kun isänsä talutti ja luovutti tyttäremme komealla, aikuiselle miehelle. Tuntui hyvin turvalliselta nähdä, kuinka rakastuneita ja sitoutuneita nuoremme ovat. Morsian oli kuin mansikkakarkki, niin suloinen ja kaunis. Puku oli hankittu kiinalaiselta morsiuspukuvalmistajalta mittatilaustyönä. Prinsessamallia, pitkällä laahuksella. Lumenvalkoista satiinia, tehosteena puhtaanpunainen, ja koristeltu koristekivillä ja paljeteilla. Huntu oli kaksiosainen ja sopi hyvin pukuun. Minun piti viimehetkellä ommella pitsistä hihallinen bolero, sillä puku oli hyvin avokaulainen. Talvimorsian näyttää viluiselta jos selkä on paljaana. Se bolero onnistui nappiin, ihan käsittämätöntä, miten hyvä siitä tuli. Samoin viitta puvun päälle onnistui, vaikka sitä ompelin viikon. Itse olin viimeisen päälle pyntättynä, kuten morsiamen äidin kuuluu olla. Kun perhekuvat sai nähtäväksi, piti huokaista, että meillä on komeat lapset, mutta mamma on jo ihan sen näköinen kuin 56-v mammelin kuuluu ollakin. Se on kyllä tosiasia, että nuoruus on ohitse. Juhlahuone oli koristeltu punaisilla ruusuilla ja valkoisilla liinoilla. Ruoka oli suussasulavan hyvää. Morsian oli rakentanut vuoden ajalta videon, jossa heidän yhteinen taival kerrottiin hauskasti, mutta totuudenmukaisesti. Tänään sitten olimme mieheni kanssa ihan pökiönä väsymyksestä ja nukuin kolme tuntia päiväunia. Mieheni on nukkunut jo kuusi tuntia, mitä tehnee sitten ensi yönä? Nyt menemme kesää kohti jo vauhdilla. Sää on leuto ja päivät ovat jatkuneet.

Löysäilyä ja aktiviteettia

Tämän päivän ohjelmassa oli vain MB:n siivoaminen morsiusparin hääkulkuneuvoksi. Talvella on vähän tympeä imuroida autoa ulkotiloissa, mutta hyvin se onnistui kuitenkin. Kävimme ostamassa jäätymätöntä tahranpoistoainetta ja teimme siistiä jälkeä istuimiin. Kelpaa sillä ajella kirkkoon ja pappilaan juhlimaan.  Minun tehtäväksi jäi tehdä isot koristeet etu- ja takapuskurille. Kävin Tiimarista pohjaksi kaksi tyroksydäntä ja pitkästi nauhaa ja muita koristeita. Uskon, että jotain saan keskittyä. Kun keksisi miten ne saa pysymään vauhdissa.
Eilen kävin teetättämässä geelikynnet ja kestoripset. Tyyliin ensin tulee ripset ja sitten mamma perässä. Kynsien kanssa oli  melkoinen työmaa, sillä olen sairastanut pari viikkoa ankaraa virusflunssaa joka söi yleiskuntoani ja siis kynsiäni.  Mutta kosmetologini  on ammattitaitoinen tyttö ja teki siistiä jälkeä. Nimettömiin maalattiin valkoiset kielot ja liimattiin 'timantit'.'
Sitten kävin etsimässä pukuun ja yleiskuvaa sopivan huulipunan ja huultenrajauskynän. Kokeiltuani 39 testeriä, päädyin Maybeline nro 360 Blum reflection, luumu heijastus. Hö, suomeksi nimi ei kuulosta miltään.  Huultenrajauskynän on myös Maybeline nro 540, hivenen eri sävyä, mutta tukevat toisiaan.  Luomiväri on Joe Blascon, koska se ei putoa pois kesken päivin. Eli tässä alkaa olla jo melkoisen valmis. Perjantaina on kampaaja ja miehelläni parturi, joten loppusilaus saadaan sopivasti.
Mieheni päätyi mittilauspukuunsa, joka istuu erittäin hyvin hänelle, varmaan tuon mittatilausen myötä.  Siis mustaan, koska se on juhlavin. Ostimme Sokokselta graniitinpunaisen silkkisolmion, jotta se näyttäisi yhtenäisenä minun pukuni kanssa.  Myös huoli koiravanhuksen sijoittamisesta hääviikonlopuksi saimme järjestettyä, kun morsiamen isä lupasi käydä koiran maatilalle karhukoiran seuraksi. Siellä he ovat kuin kotonaan, kaksin ovat vain päivän, kun poika ja isänsä menevät sitten jo takaisin maatilalle illalla. Ystäväni olisi ottanut koiran hoitoonsa lähelle hääjuhlapaikkaa, mutta koira stressaantuu ja järsii ovenpielen jos jää hetkeksi vahtimatta vieraassa paikassa.
Tänään en saanut juuri muuta tehtyä kuin kipaisin kirppiksellä. Löysin kaunista vantuslankaa, aniliininpunaista. Tietysti piti ostaa....kolme kerää yhden hinnalla, totta kait.
Ja Aku Ankkoja, niihin en kyllästy ikinä... Muutaman euron tuhlasin siis.
Kuopus iloitsi että hän oli saanut hakemansa uuden työpaikan. Hakijoita oli ollut toista sataa ja valinnat neljävaiheiset. Onnea muruselleni. Koulunkäynti kannattaa selvästi.
Olemme löysäilleet ja katselleet Hovimäkisarjaa I Padin kautta makuukammarin sängyllä. Kun yskä sotkee yöunta on kiva laiskotella päivällä. Tämä saikku alkaa olla turmiollinen vyötärönviivalle, kun astmalääkkeenä käyttämäni kortisoni turvottaa ja syötättää. No jospa minä viikon päästä olen ok. Systeri kertoi, että hänen ihana kirjansa Poika joka näki puiden tanssivan, löytyy jo Barnes & Noblelta, joka on valtavan suuri kirjakauppa. E- kirjat ovat tulossa kuin tulvavesi. Suosittelen lämpimästi... Ja odotan jatkoa kirjalle, jonka työnimi on 'Mies jota perhoset rakastivat"

Elämän suuria hetkiä

Laitoin kellon soimaan aamuksi, jotta ehdin huosiutua säälliseen kuntoon kirkkoon menoa varten. Musta kynähame ja vaaleanpunainen paitapusero ylläni istuin kuuntelemassa sunnuntaiepistolan. Minusta kirkonmenot ovat muuttuneet niin erilaisiksi vuosikymmenien saatossa, että ihan ihmettelen, onko tapahtunut tosiaan jonkinlainen mullistus, kenties nuoria ja hyvin koulutettuja naisia on päästetty päättämään uudet tuulet puhaltamaan pölyt pois vanhoillisista kirkonmenoista. Piti ihan lukea Anna Juntusen tekemä kirkkososiologian pro gradu. Kun vuoden 2010 seurakuntavaaleissa pyrittiin saamaan 16 - 18 vuotiaat  nuoret äänestämään, käyttämällä hyväksi nuoriin kohdistuvaa mainontaa houkuttelevin vaalimainoksin. Jotta saatiinko nuoret äänestämään nuoria päättämään, pohdin asiaa. No jos saatiin, ei ehkä tämä vielä ole tuonut muutosta, mutta tuo kyllä tulevaisuudessa. Eli nuoret kuuluvat nuorille -vanha viisaus tummien heimolaisilta.
Aikoinaan kun istuin seurapirtissä ja tärisin omituisesta pelosta, kun luulin, että kun saarnamiehen edessä oleva Raamattu on luettu loppuun, tulee maailmanloppu. Kirja oli aina loppupäästä avoinna. Jälkikäteen ymmärrän, että Psalmit siinä oli Halamelaisella tai Isoaholaisella auki pöydällä, nehän ovat loppupäässä Isoa kirjaa. Joskus aikoinaan kun pääsi kirkkoon, kirkossa korpinnäköinen miespuolinen pappisihminen saarnata kolluutti  helvetin uhkaa. Nykyisin heleä-ääniset naiset hoitavat messuliturgian ja tänään jopa ihan parikymppinen teologiaharjoittelija piti saarnan. Oli mukava kuunnella kun tyttönen sanoi välillä "tuota" , kun ajatus karkasi. Kertaakaan ei kuulijalle, ts. minulla karannut mielenkiinto kuuntelemisesta.
Oma ajatus lähti nyt rönsyilemään: kävin kuuntelemassa tyttäreni ja hänen sulhasensa kuulutuksen. Nuoret olivat tehneet niin ihanan työn, että järjestivät toisen kuulutuksen Kajaanin kirkkoon, jotta äitimamma sai käydä kuuntelemassa sen. Se oli elämän suuria hetkiä.
Vielä tuosta kirkonmenojen nykymenosta, ne ovat mieleeni, sillä messu on jotenkin elävämpi kuin pelkkä saarna. Päätin, että liityn takaisin Suomen evankelisluterilaiseen kirkkoon.

”Te ette siis enää ole vieraita ja muukalaisia,
vaan kuulutte Jumalan perheeseen, samaan kansaan kuin pyhät.
Te olette kiviä siinä rakennuksessa, jonka perustuksena ovat apostolit ja profeetat
ja jonka kulmakivenä on itse Kristus Jeesus.” 
Ef. 2:19-20

Se on nyt tehty, tämä tiedoksi rakkaat systerit, jotka kuljette omia polkujanne.  Olen pääsääntöisesti samaa mieltä kuin kirkon helmaan palannut tyttäreni; pakanuus tuo vain pimeyttä. 

Tälle päivälle on siis ollut äksöniä. Ihan mukavasti.  Sää on ollut ensimmäisen kerran keväinen tälle talvelle. Ihan mukavan leuto.  Pitää aloittaa kuntoilu pikkuhiljaa, olen todella huonossa kunnossa kun en ole kahteen viikon käynyt ulkona kuin puolisen tuntia kerrallaan. Mutta kun keuhkot ei juuri pihise vielä pahan yskän jälkimainingeissa. 

Piti lisätä ed kirjoituksen häälahjaluetteloon, että häälahjat ovat porukan lahjat, joihin kuuluu systeri, joka oli kotimiehenä maatilalla ja molemmat morsiamen sisarukset. Keräsimme toivelistan mukaisesti lahjat.

Systeri teki ihanan kolmen viikon urakan kun jaksoi olla erämaassa kisojen ja koiran vahtina, ja piti talon lämpimänä. Oli mukava nähdä että hän viihtyi hyvin aikansa. Kaikella on aikansa. Poikani otti isännyyden vastaan ja asettui nyt asumaan maatilalle. Tädin ylpeydellä systeri kehaisi, että maatila sai pystyvän isännän. Äitinä sitä on vähän sokea omille lapsilleen, kun heidät näkee täydellisenä, ilman vikoja. Tuosta tuli mieleen, että olemme varmaan saaneet käännettyä sen sukupolvien pahimman virheen äippäin, eli toisinpäin, että koskaan ei jälkeläisissään näkisi mitään hyvää. Muistan kuinka äiti yritti kasvattaa isää siihen, että omia jälkeläisiä ei pidä jatkuvasti mollata. Mutta turhaa se oli, sota oli pilannut miehen hermot ja kun isän äiti oli menehtynyt lapsivuoteeseen ja isänisä oli lähinnä työhullu savottamies, ei kasvatusmallia ollut. No olkaamme itse viisaampia ja koettakaamme pitää uusi suunta.

Vali vali vali

Voi minua, haluaisin vain vali-vali-valittaa. Olen kipeä - kipeä kuin koira, lainatakseni Runotyttö-tyttöromaanin  Ilseä.  Nimittäin kohdalleni sattui työtapaturma, jonka seurauksena olen puolikuuro. Kuulon taso laski ja ei tuokaan niin keljua ole kuin se, että molemmissa korvissa suhisee hivenen kovempi kuin jääkaapin jyrinä, tosin vielä jyrinän  taustalla suhisee kahta eri taajuutta. Korvalääkäri lohdutti, että kuulo palautuu, mutta suhina jää. Sillä lailla. Herra vie halut kun veit kyvytkin.
No ei tässä vielä kaikki, flunssa iski koko voimalla ja vei loputkin halut tehdä mitään. Mutta kun olen yltiöpositiivinen luonne, otan tästä irti kaiken: istun ja makaan ja luen ja katson palvoen sarjaa Raidista. Voisin sanoa että Kai Lehtinen Raidina on minun märkä uneni.
Olen nyt pysähtyneessä tilassa. Mietin että vuosikymmeniä olen  ollut aina vain menossa töihin, töissä, palaamassa töistä. Ja nyt kun olen saikulla olen vähän hukassa, ihmettelen pitäisikö minun kampeutua siivoamaan kaappeja. En kyllä nyt jaksa. Olkoon, kaapit olen siivonnut jouluksi, miksi niitä taas hämmentämään.
Olemme nyt häähumussa tulevan vävyni ihastuttavan äidin sanassa. Viikon päästä tyttäreni vihitään miehelään. Se on  naisen osa - voisi huokaista hurskaasti.  Olen onnellinen siitä, että he löysivät toisensa. Vähän vitsailin  tulevalle vävylleni, että vielä on mahdollisuus perääntyä, niin hän tokaisi, että ei ikinä, minä tässä kosin! Siitä herkistyin muistelemaan, että onko minua kosittu ikinä. No on, useasti, mutta kahteen avioliittoni olemme menneet todeten, että pakkokaitseonjokuratkaisutehdä. Eka kerralla olin onnellisesti pieniin päin ja toisella kerralla mieheni halusi että ollaan varmalla puheella. Itse olen kosinut sydämeni pohjasta munaskuita myöten yhtä miestä maailmassa, joka ei huolinut minua, kele.  Jälkikäteen ajatellen on hyvä saada rukkaset kerran elämässään. On sanonta että jokaisen pitäisi särkeä yksi sydän, saada kerran itse särkyneen sydämen ja sitten vasta se oikea on vastassa.
Hääjuhla-asut ovat hankittu. Itselläni on siis Ulla Popken -mallistoa pohjepituinen, terrakotan punainen kotelomekko, hihaton, mutta ei liian avokaulainen. Siihen kuuluu hivenen tummempi pitsihuivi olkapäille, ja pitkät, samanväriset hansikkaat. Halusin yhtenäisen juhlapuvun, ja hankin samaan sävyyn silkkisen juhlalaukun, jossa ei mielestäni ole ihan oikea olkanauha. Se on nyöri, joka on halvan näköinen. No ehdin vaihtaa sen vielä.  Kengät ovat vähän ongelma. Nimittäin minulla on viimekesäiset terrakotan väriset avokkaat, mutta ne ovat minusta halppista, toinen kenkä mutjuaa vähän vinosti, mutta en näe siinä päälle päin vikaa. Minä pidän Hush puppies Ellen Grey ja Racey -malleista. Omistan  kahdet Hush puppiet, toiset ovat Fabienne -sandaalit ja toiset Etta.
Ensi viikolla, jos pystyn jo kävelemään vasemmalle kaatavasta huippauksesta, käyn laitattamassa kestoripset ja geelikynnet. Kampaaja on perjantai-iltana, kun lauantaiaamuna pitää jo aikaisin olla menossa kohti Oulunsaloa, missä hääjuhlat ovat.
Häälahjaksi olemme hankkineet morsiusparin valitseman Arabian Arctica -astiaston. Siihen kuuluu kuuden hengen ruokakalusto, neljällä eri lautaskoolla, kahvikalusto kuudelle, kermakko ja sokerikko. Lisäksi hankimme kuusi Aino-juomalasia ja kuudelle hengelle Hagmanin Savonia -aterimet. Ne ovat arkikäyttöön.  Eli siis talterikit ja kahvelit ovat nätisti pakattuna. Lisäksi paketissa on kaksi Hagmanin
kattilaa, jotta potut ja kastikkeen voi keitellä. Ja jotta on vähän hömpänpömppää, piti vielä hankkia jalkalasipari, joihin on painettu Tommy Tabermanin rakkausruno, molempiin eri.
Uusi elämä -projektini on edennyt yhden tavoitteen verran. Olen saanut pudotettua painostani kymmenen kiloa. Mieheni palkitsi ensimmäisen vaiheen onnistumisen lahjalla. Se on pitkä, ja painava minkkiturkki, mammelimallia, eli ns.  perusmallia.  Tiedättehän te minkkini tarinan, joten ei siitä enempää. Kuin että  se on niiiiiiiiiin ihana.

Ihanaa- päivä jatkuu

Aamulla aurinko kultasi puiden latvat. Voi miten Suomen luonto on kaunis. Näin ihanan valon sain vangittua tänäaamuna kun talleustelin töihin.

Merimaissa...

Viikonloppuna kävin merimaissa ostoksilla. Reissu oli kerrassaan antoisa, kolusin toistakymmentä eri vaatetusliikettä ja samalla silmäilin  tarjonnan läpi: oli  rätei ja lumpui. Löytyi sieltä paljon parempaakin materiaalia ja sainkin ostettua juhlapuvun tuleviin talvihäihin. Onneksi minun ei tarvitse olla juhlien kuningatar, siihen rooliin on morsio itse. Mutta taustalla olevana haluan olla viimeisen päälle laitettu. Morsion äitinä minun velvollisuuteni on olla edustava. Mekko on aivan ihana Ulla Popken -mallistoa, väriltään granidröd eli graniitinpunainen. Tuonne polven alle, laadultaan hyvin napakka, mutta joustava. Ongelmaksi tuli mitä laitan hartioilleni. Mieheni lupasi ostaa minkkistoolan, mutta jo ajatus teki hengenahdistusta. Olen astmaatikko. Järjetöntä, että  haaveeni, joka on ollut "istua Mersun etupenkillä minkkistoolassa" toteutuisi, jos en olisi astmaatikko. On minulla onneksi ns. minkki, jonka ostin muistoksi äidin perinnöllä ja se on kyllä palvellut minua jo kymmenkunta vuotta.  Systeri neuloi viime lumien aikana ihanan virolaisen kielo-hartiahuivin silkkilangasta. Se on yksi vaihtoehto. Harmi vain että silkki ei tahdo kestää hyvänä kauaa, se on jo nuhjaantunut ahkerassa käytössä.
Eilen paistoi aurinko jo kirkkaasti ja kuulin kuinka lintu lauloi kirkkaalla äänellä. Ei vielä tityytä kuulunut, mutta jonkinlaista "inttävää mylykytystä", joka kyllä jo antaa merkkejä alkavan kevään heräämisestä. Lauantaina oli Heikin päivä, joten "talvi puolessa, nälkä suolessa", totesi karhu ja käänsi kylkeään. Heikille myöhäiset onnittelut.
Mieheni sai eilen illalla sairauskohtauksen ja ennenkuin se saatiin ohitse, oli jo aamuyö. Nukuin vain kolme ja puoli tuntia. Hyvin kuitenkin olen jaksanut olla töissä tänään siitä huolimatta.  Miehen sairaus on ikävä asia, pelkään, että se on edennyt, sillä kohtauksia tulee useammin ja mitä merkillisimmissä muodoissa. Otan yhteyttä polille ja pyydän vuositarkastuksen ajan jo nyt, en uskalla katsoa vierestä ilman että teen jotain.
Itse olen ollut ihan ok kunnossa. Ulkoilu on ollut säännöllistä, mutta portaiden nousu-projekti oli pakko lopettaa: toinen polvi alkoi notkumaan väärään suuntaan, eli ei taipunut eteen, vaan taipui taakse päin.
Tuo leikattu polvi se tahtoo juntturoida.
Olen koukuttunut systerin blogikirjan lukemiseen. Se löytyy Smashwordista nimellä Kirjoituksia elämästä ja mysteereistä. 
Hänen kirjoituksensa on niin huoliteltua, jokainen pilkku on paikoillaan ja kieli on soljuvaa. Mielikuvitus suorastaan liitelee. Lukekaa, niin tiedätte.
 

Härkäviikot ja reikäleivät

Tammikuu lähti soljumaan vauhdilla, sen huomaa siitä, että päivä on jo jatkunut jonkin verran.  Virallisesti aurinko nousee tänään varttia vaille 10 ja laskee siinä kymmentä vaille kolme iltapäivällä. Hämärää kestää tunti ja kymmenen minuuttia. Näyttää siltä että kuukaudessa päivä jatkuu tunnin verran. Tämä on naisen logiikalla pähkäiltyä. Jokatapauksessa mitään tulipalopakkasia emme ole vielä kokeneet Kainuussa tänä talvena, mutta pappa sanoi ennen vanhaan, että talavi näyttää tapasa.
Olen pystynyt pitämään uudenvuodenpäätökseni jo pari viikkoa; lisäsin liikuntaa ja tiukensin kuria itselleni.
Liikunnassa lisäsin päivittäin hissin käytön jättämisen kotitalossa. Eli laskeudun kävellen 36 porrasta, mutta en enää juosten, sillä ystäväni varoitti, että on vaarallista juosta portaat alas, koska jalka voi nitkahtaa ja siitä tulee helposti alas nenälleen. Nyt siis laskeudun varovaisemmin, pidän kaiteesta kiinni. Olen huomannut, että polveni "rasvautuvat", kun kävelen portaita alas. Ihan oikeasti, ne ovat nyt jo kahden viikon jälkeen notkeammat  ja huomattavasti on kipu vähentynyt. Ja ylöspäin raahaudun, yleensä viimeisillä voimillani, sillä kävelen ensin työmatkan ja sitten nousen portaat. Mutta pyrin nousemaan ne siten, että hengästyn kunnolla, keuhkot saavat näin uutta tilavuutta. (kuulemma, noudatan kaikkia mahdollisia neuvoja).
Jatkuva sota lihomista vastaan on taas viritetty ja tällä kertaa järein asein: Tärkeintä on tuleva tapahtuma helmikuun 23. päivänä. Siihen minulla on velvollisuus olla soukempi. On tympeää lyllertää ähkyen ja puhkuen ja naama punaisena, kun on tälläytynyt parhaimpiinsa. On hyvin kannustavaa ottaa tavoitteita, ja ensimmäinen tavoitteeni on miinus viisi kiloa. Siihen on vielä matkaa 3,7 kg. Tällä iällä rupsahtaa, jos laihduttaa nopeasti (mikä ei minulta kyllä onnistu), ja siksi olen nyt asennoitunut rauhalliseen ja määrätietoiseen tahtiin. Olen seurannut vuodesta -79 omia päiväkirjojani (niitä on puinen arkku täynnä kotona maatilalla) ja pääsääntöisesti olen ollut jonkinlaisella laikkarilla. Mitä tuhlausta!  Onkohan sitä tullut herkemmäksi näin vaihdevuosiaallokossa, kun sitä ottaa vähän nokkiinsa, kun joku sanoo, että "voivoi kuinka sinä olet lihonut". Nimittäin ennen nauroin sille, nykyisin vähän myrtseilen, lähinnä siksi, että kun muutenkaan ei ole enää nuoruuden hehkussa, kaikki ulkonäköön kohdistuvat arvostelut ovat asiattomia.  Pitäisi suhtautua asiaan kuin pikkuveli: lääkäri oli kysynyt, että paljonko mies painaa. Hän oli vastanut että mistä helevetistä hän sen tietää, kun puntari näyttää vain 150 kiloa ja se ei riitä läheskään. Ja koko ajan sitä elimistö menee hitaammalle näillä kymmenillä. seliseliseliseliseliseliseli.
Talvinen villasukkaurakka on saatettu loppuun. Olen läpikyllästynyt neulomaan yhtään ainutta töppövillasta nyt talvisydämenä. Nimittäin sukkaprojektini on tälle talvelle valmis  ja käteni syyhyää silkki- ja pellavalankoja. Ja tietysti taas pitsiverhojen virkkausta. Se onkin loputon projekti. Minulla ei tahdo olla oikein kärsivällisyyttä virkata isoja verhoja. Nyt olen päättänyt, että jalostan itseni ja otan projektiksi virkata terassin isoihn ikkunoihin uudet verhot. Kun siitä ei muodostu pakkopullaa, se onnistuu. Otan nyt asiakseni suuritöisen virkkauksen jota jatkan kunnes saan valmiiksi. Eli en pidä kiirettä sillä, vaan teen vaikka vuosikausia. Olen hankkinut jo lankoja aikalailla valmiiksi.
Tärkein projekti on ollut jo viikon päivät, mistä löytäisin juhlamekon, joka olisi maailman ihanin, paras, kaunein ja tyylikkäin. Olen selannut tuhansia mekkoja netistä. Käynyt läpi englantilaiset ja kiinalaiset ja siltä väliltä -sivut. Olen löytänyt tasan kaksi, jotka ovat sinnepäin. En ole ihan linnanjuhliin menossa, vaan perhejuhliin, jotka ovat tällähetkellä maailman tärkeimmät juhlat perhepiirissämme. Ja haluan, että minun itsetuntoni pysyy korkealla koko juhlien ajan. Tietenkään en saa olla ylipukeutunut, sillä juhlien päähenkilön täytyy saada olla ylitse muiden.
Maatilallani on tulossa uudet ajat, sillä olen luovuttamassa avaimet systerille, joka ottaa koko "kartanon" haltuunsa. En raaski millään laittaa taloa kylmilleen, sillä se ei tee hyvää yhdellekään talolle.
Minua ei sitten yhtään jännitä eikä huolestuta, kuinka systeri selviää lumen ja pimeän keskellä, koska kesää kohti mennään koko ajan. Ja kaksi kollipoikaa on siellä kaverina, ainakin muistuttamassa että on aika saada ruokaa. Itsellänikin tuntuu mukavalta ajatus, että joskus kun siltä tuntuu, voin itse muuttaa maalle. Toistaiseksi ei tunnu siltä, sillä minusta on ihana asua kauniissa, ylellisessä kodissani ja nauttia siitä, että  kiinteistönhuoltaja kolaa lumet pihalta.
Kävin tänään toisen kortisoni-kipupiikin jalkateräni kipuu. Se kuukausi sitten laitettu auttoi näin kauan. Uskon, että tämä paranee ajan kanssa ja liikunnalla.

Kehittymistä ihmisenä.

 Aloitan tämän blogin kertomalla tosi ihanan asian: systeri on tullut kaapista, hän on vihdoin julistanut julki sen totuuden, minkä me muut olemme tienneet: hän on kirjailija! Tässä on linkki, josta pääsemme lukemaan hänen Outoja Tarinoita -novellikokoelman. Takaan, että elämänne muuttuu, kun luette nämä, joten mieli avoimeksi: Niskavillat pystyssä!

http://www.smashwords.com/books/view/267201

Systeri on ilmiömäinen kirjoittaja ja hänen oudot tarinansa tempaavat mukaansa. Suosittelen jokaiselle lukunautintoa. E-kirja on ilmainen ja kaikille vapaasti ladattavissa.


ladatkaa vapaasti ja nauttikaa!

Otsikko on ylevä, mutta miksei voisi olla ihan totuudenmukainen? Olen kehittynyt ihmisenä kovasti nyt edellisen vuoden aikana. Kun tarkastelen vuoden kulkua, mitä olen saanut aikaiseksi, voin olla hyvillä mielin: nimittäin sain opistotasoisen koulutuksen, tutkinnon, suoritettua ja vieläpä hyvin arvosanoin. Kuljin ahkerasti töissä ja huolehdin itsestäni ja miehestäni. Olen vaalinut vähiä ystävyyssuhteitani sen mukaan kuin minulla on siihen mahdollisuus. Enemmänkin voisin olla ystävä ystävilleni.  Olen  hyvinkin seurallinen, mutta huomaan, että minun signaalini ymmärretään usein väärin ja joudun sitten harmillisiin tilanteisiin,  jopa kiusaamisen kohteeksi. No tuo on jäänyt vain yhteen häirintään kuluneena vuonna, mutta edelleen se painaa mieltä. Olen jalostanut mieltäni, että pyrkisin olemaan anteeksiantavainen, elämään  jumaluusoppien mukaan, kääntämään sen toisenkin posken... mutta, mutta,  minusta ei ole siihen. Häpeän sanoa, että minulla on kosto mielessä ja jopa toteutus työn alla. Olen pahoillani, että olen joutunut karsimaan ystäväpiiristäni henkilöitä, joiden kanssa elämästäni tulee liian hankala. minä haluan vain olla rauhassa.   No älä kiroa pimeyttä, sytytä kynttilä-sanotaan.
Minä olenkin polttanut ahkerasti kynttilöitä tänä vuoden vaihteen aikana. Meillä on useita kolmihaaraisia-, ja jopa viisihaarainen kynttelikkö, kaikissa niissä palaa lempeä tuli. Se on rauhoittavaa katseltavaa. Aamulla kun nousen yksin tai mieheni kanssa aamiaiselle, sytytän kynttilät ja rauhoitun ottamaan aamuenergian vastaan.
Olen huomannut, että kun mieleni on kuin nuorella morsiamella hääpäivän aattona (johtuu vaihdevuosien kuohunnasta), olen miettinyt, että lähdenkö jo jatkamaan matkaa. Siis muutanko jonnekin. Mutta sitten aina totean, että ei sitä pääse itseään pakoon vaikka muuttaisi Kuhmoon. Joten asustelen edelleen tässä ja nyt ja katson mitä elämä tuo tullessaan. Uusi ihan tärveltymätön vuosi edessä, kuin puhdas, valkoinen kirja. Haluaisin täyttää kirjani teoilla, tunteilla, intohimolla, aktiivisuudella, terveydellä. Saisin kyllä täyttää kirjani tehokkaalla laihdutuskuurilla, mutta tuo on vaikein toteuttaa noista haaveista. En ole oikein tyytyväinen kun katselen itseäni peilistä. Muuten olisin ihan vielä soiva peli, mutta pelastusrengas vyötäröllä on ihan turhaa. Tänään olen hyvin pirtsakkaalla päällä, sillä kävin kampaajalla, hiukseni kiillotettiin kullanväriseksi. Ne ehtivät kulahtaa vähän "tatjanaksi" ja roikkuivat silmillä. Hiukset eivät saa roikkua, kun kaikki muu roikkuu jo tällä iällä. Kampaajatyttö pudotti napakasti puolet raskaista hiuksistani kampaamon lattialle. Tulos on aina hyvin innostava. Varsinkin kun otan samalla kestovärin ripsiin ja kulmiini. Kasvoni saavat kehyksen.
En ole viitsinyt, kehdannut, halunnut käydä rättisulkeisissa, eli maankaatoalennusmyynneissä tänä uunna vuonna ollenkaan. Syynä on se, että olen päättänyt myös vaateasioissa muuttaa täysin elämäni suunnan. Mieheni saa olla makutuomarina ja ennenkaikkea maksajana. Nimittäin minua evvk halppisrätit, joiden kaulussauma vetää toiselle olkapäälle ja perässä roikkuu lankoja.  On olemassa yksi vaatemallisto, jonka rekin käyn tsekkaamassa säännöllisesti:  Gossip - nimeltään. Löysin jouluksi mallistosta ihanan punaisen polvihameen, ns tulppaanimallia. Pituus on just sopiva ja malli istuu hyvin. Sain kuulla heti aamulla kohteliaisuuden, että "sinulla on taas niin hyvännäköinen vaate päällä".  Ei sitä höpö paljoa tarvi kun tulee hyvä mieli.
Ei meillä kyllä hyvä mieli muuten olekaan, sillä työnantaja aloitti eilen laajamittaiset yyteet. Minua murehduttaa nuoret miehet, poikia vielä, joillakin ensimmäinen "vakituinen" paikka ja puoli vuotta ehti mennä, niin yyteet alkoivat. Olen ammatissa, jossa yyteet ovat vuosi vuoden jälkeen, vielä ne eivät ole minua sivunneet kuitenkaan. Jostain syystä ne ovat aina ohittaneet, tälläkin kertaa. En voi hurraata huutaa, sillä murehdin työtovereiden takia. Etuna noilla poispotkittavilla on koulutus ja nuoruus.