Kaikenlaista kiirettä

Tänään oli vielä kylmempää kuin eilen. Mutta ei se mitään, lisäsin kerroksen vaatetta ja kävelin hiljalleen, hengästymättä työmatkani. Aamu oli kiireinen, sillä menin jo kahdeksaan hammaslääkärille. Hän katsoi hampaani ja totesi, että ei reikiä, mutta se hammasjuuri, mikä jäi jäljelle, kun hammas napsahti poikki kolme viikkoa sitten, menetettiin. Hammaslääkäri sanoi, että se on yksijuurinen, joten siihen ei voi istuttaa nastaa. Hän laittoi hevoskuurin puudutetta, joka vaikutti vielä neljän tunnin kuluttua, ja käännäytti juuren pois. No se on tuolta takaa alhaalta ja menetetty mikä menetetty. Kun olin toipunut siitä tilanteesta, kiirehdin sitten mg-seulontaan. Se on hyvin nopea juttu, yleensä asian saa hoidettua vajaassa kymmenessä minuutissa, mutta se on ehkä tärkeintä, mitä naisen elämässä pitää ehtiä, viitsiä, kehdata. Tällä iällä saa jo kutsun kahden vuoden välein, mutta se on liian pitkä aika pelkästään sen varaan jättää. Varsinkin rintasyöpä on lisääntynyt ja lisääntyy koko ajan. Sukumme naiset ovat säilyneet tältä toistaiseksi, mutta koskaan ei voi olla liian varma. Eräs itseäni nuorempi ystäväni sairastaa rintasyöpää, se on agressiivinen, mutta hyvässä vaiheessa, joten asia on ajankohtainen.
Olen nyt kuukauden päivät ollut niukalla kalorimäärällä ja ainoa missä vaikutus tuntuu ja näkyy, ovat kasvoni ja sormet. Sormukset joutuu anikoimaan edellisen avioliiton 16 mm läpimittaisella vihki-ja kihlasormuksella. Minulla on siis sekä eks- että nykyavioliiton kahleet vasemmassa nimettömässäni. Väärin, siis vihkisormus ei olekaan ed. liitosta, vaan tuo on kymmenvuotishääpäiväsormus. Muistan, että meillä kävi aikoinaan vierailijoita Kohtlajärveltä Virosta, oli myöhäinen ilta ja vietimme ulkona lammikoitten äärellä iltaa. Kuopus oli silloin siinä viiden korvilla. Hän oli saanut päähänsä, että hänen pitää saada pitää äidin sormusta. No äitinä olen ollut aina äiti ja lapsi sai pitää sormusta. Yhtä-äkkiä sitä ei enää ollut missään. Muistan kuinka vierasta hymyilytti kultainen sormus pienen likan sormessa. Tiedän satavarmasti, että kulta ei häviä. Sormus on jossakin meidän maatilan lammikoiden välisillä hiekkakankailla ja tulee joskus esille. Niin ja laihtuminen näkyy kasvoissa rupsahtamisena. Kaikki roikkuu.
Olen sitä mieltä, että tällä iällä ei saisi ainakaan hiukset roikkua.
Hiukseni ovat jo kasvaneet liki olkapäille ja niiden roikkumista yritän estää kietaisemalla naappuja niskaan, tai laittamalla siveydensipulinyttyrän verkon avulla, ja tänään keksin vetää turkoosin silkkihuivin otsalleni. Näytän ninja-ihmiseltä. Olo on ärjy.
Muistinko kiitellä teitä ystäväiseni ystävänpäivänmuistamisesta. Kiitos vielä kerran. Kiitos ihanasta tulppaanikimpusta, ystäväni. Tapaamisiin, piakkoin.

Valoisaa jo

Talvi näyttää tapansa – edelleen. Aamulla oli 26 astetta pakkasta kun painuin ärjänteeseen.
No ei tuo vielä mitään, kohta oli 36 astetta, kun pääsin ”alas” lammenrannalle, joka on työmatkani varrella. Mutta ihanaa oli se, että katuvalot sammuivat jo 7.15, ja kaikkialle tuli kirkkaus, hehkuvan sininen talvitaivas valkeata hankea vasten.
Viikot vierivät, on vaikea muistaa, teenkö mitään erikoista nykyisin. Ainakin sunnuntai oli erikoinen, että kävimme elokuvissa. Katsoimme 3D-verision Avatar-elokuvasta. Täytyy sanoa, että elokuva oli minusta paras mitä vuosikausiin olen katsonut. No ehkä liijoittelen, mutta ainakin se oli nautittava. Kun näyttelijät ja virtuaalihahmot yhdistetään toimivaan elokuvaan, tulos on huikea. Jotenkin kolahti minuun, sillä olen itse kaksoisluonne: olisi mukava nukahtaa ja siirtyä toiseen maailmaan, missä kaikki on erilaista. Saisi seikkailla, rakastua, olla kaunis, hoikka.. kaikkea sellaista mitä voi ajatella mielikuvituksella. Ja sitten kolahtaa takaisin turvallisesti omaan arkeen.
Tyttäreni sanoi, että juoni oli klisee, ennalta-arvattava. Se oli minusta parasta, että tiesi jo heti, että siinä on onnellinen loppu. Väkivaltaa ei ollut siten, että sillä mässäiltiin, räiskettä siinä tietysti oli, mutta elokuvan voi katsoa vaikka alaluokkalaisen ikäinen.
Se siitä elokuvasta.
Nyt kun päivä on valostunut, tuntuu olokin taas virkeämmältä. Käsityöinnostus ei sitten hiipunut ollenkaan, vaikka joulu-urakointi on taas takanapäin. Nyt olen aloittanut todella isotöisen projektin, aloitin sen itselleni lupaaman ”diplomityön” tekemisen. Se on kirjoneule-setti ja olen jo muutaman illan istunut neule kädessä. Yllättävän nopeasti se etenee kuitenkin. Enkä minä jaksa hirveän pitkään neuloa yhteen soittoon. Olen liian eläväinen sellaiseen. Toisaalta hyvä, kun hyppään joka välissä tekemässä sitä sun tätä.
Mieheni on ollut pari viikkoa kipeänä, sillä taannoinen viisaudenhampaanpoisto ei mennytkään niin hyvin kuin olisi pitänyt. tuli ikävä komplikaatio. Nyt olemme jo paremmalla puolella. Lääkkeet onneksi auttavat.
Olen taas vaihteeksi tummatukkainen. Nimittäin päätin että haalistunut hiusvärini saa vähän räväkämmän hoidon tähän väliin, kun kasvatan hiuksiani pidemmäksi. En pidä ollenkaan peilikuvastani. Tämä muistuttaa liikaa siitä ajasta, kun olin pitkähiuksinen, brunette. Tai punatukkainen. En edes pidä pitkästä tukasta, mutta silti välillä innostun taas miettimään, että olisi kiva, jos olisi pitkä palmikko. No katsotaan.

Heleätä helmikuuta

Riitta, Aamu, Valo... siinä on kolme ensimmäistä Helmikuun nimipäivää. Tuntuu, että vihdoin on talven selkä taas taittumassa ja kevät alkaa kohisten tulla. No aika aikaa kutakin. Pakkaset ovat onneksi hellittäneet ja säätila on muuttunut lumituiskuksi. Hämmästyin kuinka paljon lunta viime yönä oli satanut. Kumma miten ihmiset viitsivät haalata polkupyöriä pitkin auraamattomia jalkakäytäviä. Ehkä siinä on mielessä toive, että illalla pääsee sitten polkemaan kotiin, kun aamupimeässä ensin työntää pyörän työpaikalle.

Kävin viime viikonlopulla lomalla Kotona-Kotona. Eli omalla maatilallani. Oli kerrassaan jäätävän kylmä ilma, joka muuttui sakeaksi tuiskuksi. En juuri nokkaa ulos pistänyt kolmen päivän aikana. Yksi kerta postilaatikolla ja halkoliiretissä. Liiteriä katselin vähän huolissani. Tämä pakkastalvi on vaatinut kahden normaalitalven lämmityspuut. Siinä sitä on mietittävä mistä ja kuka hankkii tulevien vuosien polttopuut. No ensikesänä on niiden aika. Olen jo kokenut polttopuuntekijä, sillä teimme viime kesänä viisi kuutiota halkoja kesähuvilalle. Se oli kerrassaan aikamoinen työmäärä. Mieheni suorastaan nautti kun hakkasi pölkkyjä klapeiksi. Meidän murteella tosin ei puhuta "klapeista" vaan "halakoista". Edelleen olen innostunut vaalimaan tätä omaa murrettani. Työkaverit nauroivat kun sanoin ajatuksissani että "voe-voe". Heistä se oli ensimmäinen kainuulainen äännähdys, mitä kahden vuoden aikana olen oppinut.

Ajatukset poukkoilevat. Nyt olisi se sikapiikki mahdollisuus jokaisen saada ja jostain syystä kuuluu kummia: kukaan ei sitä enää halua. Huhutaan, että jos haluaa saikulle kuumeen takia, silloin voi piikin käydä. Enpä tiedä. En halua kuumetta, sillä sairastin uudenvuoden vaihteessa kovan kuumeen ja se oli tosi kurjaa. Mikään sairastaminen ei ole mitenkään mukavaa. Siitä tuli mieleen, että posti toi mammografiakutsun, mikä on aina ilahduttava kutsu. Olen edelleen sitä mieltä että terveyttä hoitaa mieluummin kuin sairautta. Siksi tällaisen, jo kypsään ikään ehtineen rouvan kannattaa hyvinkin käydä kaikki tutkimukset säännöllisesti. Viime torstaina kun söimme mieheni kanssa hirvipaistia, puraisin johonkin kovaan ja ihmettelin, kuinka paahtopaistissa on luunsiru. Eipä ollutkaan, vaan se oli hammas. Minun oma hampaani tuolta alhaalta takaa. Siinä sitä taas ihmettelemään, että mitäs nyt. Ei tuntunut miltään, eli se hammasraukka on juurihoidettu joskus 70-luvulla.

Ei sitten säikäyttänyt, vaikka en saanut kuin vasta kahden viikon päähän hammaslääkäriajan.

Tiedän, että siitä alkaa vääntäminen, minä haluan, että ne juuret kaivetaan pois, ja tiedän, että hl haluaa istuttaa siihen nastan. Katsotaan miten käy. Jos hän hyvin perustelee nastan hinta-laatusuhteen ja sen, tarvitsenko sitä takahammasta, on kai pakko antaa periksi.

Huomenna on pitkä päivä, sillä aamulla menen kauneushoitolaan kasvohoitoon ja sitten pitkä iltavuoro. Kasvohoito on joululahja mieheltäni. Se oli mukava yllätys. Hiuksieni kanssa minä väännän kättä noin kuvainnollisesti. Pidän tästä lyhyestä tukasta, mutta edelleenkään en halua maksattaa miehellä 1200 euroa vuodessa kampaamomaksuja. Joten tämä vuosi olkoon sitten vuosi, jossa pörrötän joka suuntaan kuin käytetty hammasharja. Joku sanoikin, että akka ja hammasharjaa pitää panna säännöllisin välein valoa vasten. Ja sitten vaihtoon, jos on tarpeeksi tuuhollaan joka suuntaan.