"Turtumuksen junnaava sitko"

Luin Aku A:ta ja silmiini osui teos: "Prof. Alarik Liisteri, Turtumuksen junnaava sitko", voiko suomenkieltä käyttää enää paremmin? Huimaa. Ajatuksena oli, että kaikki mikä on kaavoihin kangistunutta, kannattaa jättää pois ja nauttia kaikesta "äippäin", eli toisinpäin. Otin opiksi ja mietin, että miksi ihminen kangistuu kaavoihinsa? Minulla on sellaisia tapoja, että en osaa laittaa takkia hengariin naulakkoon toiseen kohtaan, mihin olen jättänyt ed. viisi vuotta, tai väärinpäin, että koukku ei ole minusta poispäin. En ymmärrä miksi se on mahdotonta, vaikka en ole mikään pilkunviilaaja. Olisikohan syynä luterilainen hapatus, että kaikki mitä teet, on syntiä.
Kaipa sitä yrittää välttää syntiä ripustaessa takkia hengariin. Persettiläinen-sanoisin. Toivottavasti tuo ei ollut ruma sana. Eilen oli ystävänpäivä ja Kiitos Teille Kaikille, jotka muistitte minua ystävänpäivätekstarilla. Lämmin kiitos. Yritin laittaa kiitokset takaisin, mutta jos unohdin teistä jonkun, Hyvää Ystävänpäivää! Kiitos tästä sinulle Miku: "ystävät ovat kuin tissit, aina mielessä, mutta harvoin niitä näkee". Se lähti kiertoon myös minun kauttani.
Muuten ei ole mitään erikoista tapahtunut. Olen kulkenut töihin ja kotiin ja nukkunut hyvin. Liikuntaa on kertynyt 30 km, tunsin tuossa iltapäivästä, että jumalaton nälkä ja väsymys esti lähtemään kotiin kävellen. ja soittelin miestäni apuun. Mieheni tuli onneksi hakemaan autolla kun pyysin, mutta olisin ehkä kyllä kuitenkin jaksanut kävelläkin. Tuuli oli jumalattoman kylmä, silti ihan ihana talvikeli. Olen kahdeksan vuoden ajan lähtenyt junalla Etelä-Suomeen viettämään talvilomaa viikolla 8, joka alkaa maanantaina ja se on ollut yksi huippukohta vuodenkierrossani. Tänätalvena olen asettunut aloilleni, lähinnä tämän uuden avioliittoni myötä. Juttelin juuri puhelimessa ystäväni kanssa, joka sairastui viimevuoden elokuussa vaikeaan syöpään. Hän kertoi käyneensä läpi toisen kemon ja että terveys heikkeni heti. Tuli inhoittavia sivuoireita, mm. äänen käheytyminen, jalkojen puutuminen ja käsien tärinä. Että tuntuu pahalta, kun ei voi auttaa. Muistan vuosi sitten kun me tapasimme viimeksi, kun vielä ei ollut mitään sairauteen viittaavaa tiedossa. Tämä ystäväni oli vuosi sitten elämänsä kunnossa, kaikki näytti hyvältä ja valoisalta. Koskaan ei voi tietää koska kirves putoaa. Kun tuossa juttelimme, mietin, että kyllä hän selviää tästä, sillä meillä on tavoitteena pitää tosi tiukka pokeri-ilta ensi kesänä. Hups-nyt tuli paljastus. Olen innostunut pelaamaan pokeria. Mieheni on harrastanut pokerinpeluuta kaveriporukassa vuosikausia ja siitä sain innostuksen itsekin. Samoin tämä ystäväni on erittäin innostunut pokerinharrastaja pokeriporukkansa kanssa ja meillä on ensikesänä ratkaiseva ottelu naapurikunnassa, missä ystäväni kesämökki on.
Vielä että olen tässä orientoitunut tulemaan toimeen itseäni kaksikymmentä vuotta nuorempien miespuolisten työtovereiden kanssa. Heidän koulutuspohjansa on uskomattoman laaja, tietämys on huippuluokkaa, ja kuuntelen kadehtien kavereiden kielitaitoa. Silti huomaan, että on olemassa paljon asioita, joita ei välttämättä ammattikorkeassa osata opettaa ja oma kokemuksen syvä rintaääni pelastaa tilanteita. Mietin kuitenkin, että jos saisin aloittaa alusta, opiskelisin mielettömästi, suorittaisin useamman tutkinnon, kävisin ulkomailla. Olen yrittänyt esittää tätä ajatusta jälkeläisilleni, mutta aika näyttää että onko ollut apua..