Lokakuu ei ole joka kuu....

lokakuu ei ole joka kuu, halla hanhen selässä, talvi joutsenen takana. Kukahan ihminen on tuonkin lausahduksen keksinyt. Tai että Mikkelinä nauriit kuoppaan ja akat pirttiin.
Noissa vanhoissa lausahduksissa, sanonnoissa on vinha perä, ne kuvastavat vuoden kiertoa.
Ulkona riehuu syysmyräkkä, tuulenpuuskat lennättävät ruskalehtiä pitkin katuja ja lehtipuut alkavat olla paljait.
Voi odottaa, että ensimmäinen räntäsade voi yllättää ihan milloin vain.
Olen jo kaivellut talviulkoilupuvun esille, se on jo tarpeen kun kierrän jokapäiväisen lenkin tuolla joen rannalla.
Olen siis aloittanut hitaasti, mutta varmasti kuntoni palauttamisen. Ohjeena on, että oman voinnin mukaan.
Mitään muuta ei voikaan tehdä. Kesän aikana jouduin tämän tästä vakuuttelemaan rakkaille systereilleni, että en todella riehkase koko aikaa pitkin risukoita, vaan liikun oman vointini mukaan. Se meni niin, että nousin sängyltä, menin portaille mökillä, kävelin kukkapenkille, ihailin kukkasia, kumarruin nyhtämään rikkaruohoja. Kävelin kamariin ja oikaisin levähtämään. Tein tuota noin viisikymmentä kertaa päivässä, jos helle oli siedettävä. Koko kesän oli sietämätön helle.
Hoitopolkuni on ohitse, ja ole nyt kuukauden loppuun sairauslomalla. Näin pian se loputtoman pitkältä etukäteen tuntuva neljä kk mennä hujahti. Kestin hoidot hyvin. Veriarvoni pysyivät huippuhyvinä koko revohkan ajan.
Jos jotain tuntemuksia on, niin se, että tunnen itseni hyvinvoivalta. Se siitä, elämänvirtaan mahtuu aallonpohjia ja aallonhuippuja.
Parasta on ollut ne päivät, kun olen saanut olla mummun kullan seurassa. Tuntuu, että haluaisin nähdä vauvan joka päivä. Se ei ole fyysisesti mahdollista, koska vauvan perhe asuu Oulun seudulla, välimatkaa on liikaa.
Avaan Skypen, niin siinä ratkaisu.
Eniten olen pahoillani kuluvan kesän ajalta, että ole joutunut tahtomattani olemaan hyvin etäinen parhaimmille ystävilleni