Luvepohjonen ja reuhkaetelä

Keskustelimme mieheni kanssa säästä, kun sääkartat näyttivät, että talvi tekee tuloaan. Erehdyin sanomaan, että tuuli on kääntynyt luvepohjoseen, josta urbaani mieheni ärähti, että mikä helevatan luvepohjonen. No sitten en tietenkään voinut olla sanomatta, että näköjään tuo tuuli on kääntynyt reuhkaetelästä ja tietäähän sen että idän poudat ponnettomat. Luvepohjonen on aina ollut se kylmin ja tympein ilmansuunta, eli Jäämereltä päin tuleva kylmyys, selitin hänelle, joka väitti ettei ole ikinä moista ilmansuuntaa kuullut olleen.
Anyway, usein törmään kielellisiin ilmaisuihin, jotka huvittavat minua ja olen näppärä ottamaan niitä omaan puheeseeni, mutta kirjakieltä puhuva ukkokulta ei oikein sulata kaikkea.
Kävimme viikon reissun Turunpuolessa tyttäreni kanssa. Vierailimme kahden systerini luona. Toisen heistä olen tavannut noin kahdeksan vuotta sitten. Silti tuntui, että jatkoimme juttua siitä mihin olimme jääneet, niin luonnollista se oli. Yövymme hänen viihtyisässä kodissaan ja aika hujahti kuin siivillä. En ole vuosiin nauranut niin paljoa kuin nauroimme viikon aikana. Myös vanhinta systeriä oli ihana nähdä, mutta hän on siitä mukava, että hyppää tämän tästä pohjoisen junaan ja tulee Kainuuseen. Kiitos vielä miljoonasti systereilleni ja se lupaus pidetään, että tapaamme vähintään kerran vuodessa. Tapasimme myös yhden kolmesta serkuksesta vm -76, joka on toisen systerin tytär ja hänen pikkutyttönsä. Joten lomasta jäi vain mukavia asioita mielenpäällä.
Olen kävellyt päivittäin viitisen kilometriä. Kunto alkaa olla hyvällä mallilla. Tosin jäykkyys tahtoo vaivata, venyttely tahtoo unohtua. On nautinto ravata lenkillä, kun taas pystyy. Kesällä hoitojen aikana tuntui, että kävely kukkapenkiltä toiselle oli suurin saavutus. Mutta aika aikaa kutakin, ja kaikki on hyvää, mikä on takana päin.
Ja joka aamu armo uus, huomenna hyvänä päivänä.
Töppövillaspino alkaa olla jo kattoon asti. Olen olevinani ahkera, kun laiskottelen telkkarin ääressä, neulon koko ajan ja on hyvä omatunto.
Maatilani metsäpalstalla riehuu moto ja maisema alkaa muuttumaan. Vihdoinkin sain aikaiseksi aloittaa laajamittaisen metsänhoidon myymällä hoitamattoman ja ylivanhan ryteikön pois. On tärkeää ajatella tulevia sukupolvia. Alue, missä palstani sijaitsee, on vuosisatoja ollut metsäpankki. Jo "ittevorssin" savotoidessa niillä maisemilla kolkytluvulla, on ne metsät hakattu jo toiseen ja kolmanteen kertaan. Jos kaipaa oikeata erämetsää, se on lähimmillään kolmen kilometrin päässä palstani rajasta, nimittäin kansallispuiston raja. Sieltä ei edes käpyä oteta puusta.
Täytyy siis nähdä metsää puilta.