Yritin puolustella itselleni, että löysin viimetalven hyvästä tallesta vain yhden kengän alle anikoitavan liukuesteen. No sanoin itselleni, että laitan sen oikean kengän alle, ja otan sillä aina vastaan silkan sileän jään tienpinnassa ja testaan joulupukin tuomat kävelysauvat.
Hissuttelin kolme kilometriä em konstilla, ja tuntui hyvältä.
Illemmalla tyttäreni halusi lähteä lenkille mamman kanssa ja kuinka ollakaan, löysin kolme liukuestettä komeron hyllyltä kankaisesta kassista. Vasen kenkäni sai siis myös liukuesteen. Tytär veti lenkkiä ja kierrätti Kuurnanlahden. Viisi kilometriä jääteitä, onneksi katuvalot olivat päällä. Siis joulun pirttielämän jälkeen kahdeksan km ulkoilua. Ihanaa, joka luunsolomu tuntee saaneensa liikuntaa.
Joulun aikaan on parasta se, että valo alkaa lisääntymään. Joka päivä sitä tulee enemmän. Luonnonihmettä, jota kutsutaan auringoksi.
Nyt on alennusmyynnit alkaneet ja mietin tarvinko rätei ja lumpui. Tai pottaa. Systeri oli käynyt alessa ja ostanut potan. No hänellä on pottaikäinen tyttärenpoika, joten viisas ostos. Mutta jotenkin niin ajatuksia tuova asia. Aikoinaan kun orpolapset myytiin ihmisauksuunissa ja vanhukset haalattiin kunnalliskotiin, niin oli "sama häppeä elämän aamussa ja illassa".
Se potta-ajatus, että lapsena ja vanhana sitä tarvii.
Toinen systeri oli saanut joulun kunnialla ohitse-taas. Toivottavasti ei nokkaannu vaikka lainasin hänen meilin kuolematonta huokaisua: "Voin huokaista helpotuksesta kun selvisin taas yhdestä joulusta kaikella kunnialla. En tykkää joulusta, aamen"
Minusta tuntuu, että minä -jouluhöperö- en tahdo millään selviytyä yhdestäkään joulusta kunnialla.
Vaikka kuinka aikaisin aloitan joulun laiton. Vaikka kuinka suunnittelen ja järjestän. Silti tahtoo joka joulu, kun se riemu ja ilo on ohi, tulla jonkinlainen tyhjä olo, että jotain jäi puuttumaan.
Minä koen kyllä joulun tunnelman. Se valtaa mieleni. Siitä ei ole kysymys. Mutta mistä sitten, sen kun tietäisi. Elämä ei ole heleppoa.
Eipä silti että valittaisin, päin vastoin. Joulukuusi saa olla Loppiaiseen asti, kuten muutkin joulukoristeet. Aikoinaan maatilalla kun purimme joulun pois, jätimme pirtin isot akkunat verhottomiksi, jotta valo pääsi vapaasti sisälle. Muistan kun aikoinaan rakensimme talon, tädin mies uksi, että ootta te pöljiä kun teette nuin isot akkunat päivän puolelle. Siinä oli logiikkaa, mutta myös katon lippa tuli akkunoiden eteen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti