Olen kokenut kuluvana vuonna paljon erilaisia tuntemuksia; esikoiseni hääjuhlat, sairastumiseni ja nyt minusta on tullut mummu! Se tapahtui alle kolme viikkoa sitten, pikkuinen poikavauva syntyi vanhimman tyttäreni perheeseen ja täytyy sanoa, että tuntuu ihanalta. Olen siis mummu, en mummo, mummi, isoäiti, fammu, ämmi enkä mammu. Oma äidinäiti kieltäytyi mummoutumasta kun vanhin veljeni syntyi hänen ensimmäiseksi lapsenlapseksi. Hän julisti olevansa mammu.
Hän olikin kuolemaansa saakka Takalonmammu. Ihan loogista olla mammu, äidinäiti. Hän käytti usein ns köökkiruotsia , ja kai tuo mammu-sanakin tuli ruotsinkielestä. Vaikka hän oli ihan supisuomalainen, siinä missä minäkin. Suoraan 1640-luvulta saman vaaran rinteellä asuneesta suvusta, ja avioitui ranniin, ts. lähinaapuriin.
Ajatukseni lähti taas rönsyilemään pääasiasta, eli omasta mummuksi tulemisesta. Jotenkin koen, että olen hyvässä mummuiluiässä, vähän alle kuusikymppisenä. Keväällä, kun sain yllättävän tiedon, että olen sairastunut, mielessä kävi, että ehdinkö nähdä vauvaa. Nyt kun tiedän paremmin sairauteni vaiheista ja- laadusta hymähdän niille mietteille. No Jumalas on juoksun määrä.
Ja joka aamu armo uus. Nuo kaksi asia kun pitää mielessä, niin hyvin menee.
Pikku-vaavi kävi jo ensivisiitillä mummun ja varapapan luona viime sunnuntaina. Sain hoitaa pikkuista ihan omikseni, kun vaavin äiti juoksi lämmittämään rantasaunaa. Ja vielä kun sauna oli lämmin ja vaavin vanhemmat saunoivat.
Poika on vielä niin pieni, että hän nukkuu ja syö ja nukkuu. Välillä avaa mustikansiniset silmät avoimeksi ja ihmettelee maailmaa, johon on syntynyt.
Pidän tärkeänä, että saan pitää yhteyttä vauvaan jatkuvasti, että minusta ei tulisi etiömummua.
Oma äiti oli hyvin lapsirakas ja piti tärkeänä kerätä kesäisin lapsenlapsilauman juoksemaan viikkokausiksi mummolaan. Kun taas aiemmin mainitsemani mammu oli hyvin etäinen ja lievästi sanottuna "kylmä" luonne. Itse toivoisin sijoittuvani edes välimaastoon mummuna.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti