Kehittymistä ihmisenä.

 Aloitan tämän blogin kertomalla tosi ihanan asian: systeri on tullut kaapista, hän on vihdoin julistanut julki sen totuuden, minkä me muut olemme tienneet: hän on kirjailija! Tässä on linkki, josta pääsemme lukemaan hänen Outoja Tarinoita -novellikokoelman. Takaan, että elämänne muuttuu, kun luette nämä, joten mieli avoimeksi: Niskavillat pystyssä!

http://www.smashwords.com/books/view/267201

Systeri on ilmiömäinen kirjoittaja ja hänen oudot tarinansa tempaavat mukaansa. Suosittelen jokaiselle lukunautintoa. E-kirja on ilmainen ja kaikille vapaasti ladattavissa.


ladatkaa vapaasti ja nauttikaa!

Otsikko on ylevä, mutta miksei voisi olla ihan totuudenmukainen? Olen kehittynyt ihmisenä kovasti nyt edellisen vuoden aikana. Kun tarkastelen vuoden kulkua, mitä olen saanut aikaiseksi, voin olla hyvillä mielin: nimittäin sain opistotasoisen koulutuksen, tutkinnon, suoritettua ja vieläpä hyvin arvosanoin. Kuljin ahkerasti töissä ja huolehdin itsestäni ja miehestäni. Olen vaalinut vähiä ystävyyssuhteitani sen mukaan kuin minulla on siihen mahdollisuus. Enemmänkin voisin olla ystävä ystävilleni.  Olen  hyvinkin seurallinen, mutta huomaan, että minun signaalini ymmärretään usein väärin ja joudun sitten harmillisiin tilanteisiin,  jopa kiusaamisen kohteeksi. No tuo on jäänyt vain yhteen häirintään kuluneena vuonna, mutta edelleen se painaa mieltä. Olen jalostanut mieltäni, että pyrkisin olemaan anteeksiantavainen, elämään  jumaluusoppien mukaan, kääntämään sen toisenkin posken... mutta, mutta,  minusta ei ole siihen. Häpeän sanoa, että minulla on kosto mielessä ja jopa toteutus työn alla. Olen pahoillani, että olen joutunut karsimaan ystäväpiiristäni henkilöitä, joiden kanssa elämästäni tulee liian hankala. minä haluan vain olla rauhassa.   No älä kiroa pimeyttä, sytytä kynttilä-sanotaan.
Minä olenkin polttanut ahkerasti kynttilöitä tänä vuoden vaihteen aikana. Meillä on useita kolmihaaraisia-, ja jopa viisihaarainen kynttelikkö, kaikissa niissä palaa lempeä tuli. Se on rauhoittavaa katseltavaa. Aamulla kun nousen yksin tai mieheni kanssa aamiaiselle, sytytän kynttilät ja rauhoitun ottamaan aamuenergian vastaan.
Olen huomannut, että kun mieleni on kuin nuorella morsiamella hääpäivän aattona (johtuu vaihdevuosien kuohunnasta), olen miettinyt, että lähdenkö jo jatkamaan matkaa. Siis muutanko jonnekin. Mutta sitten aina totean, että ei sitä pääse itseään pakoon vaikka muuttaisi Kuhmoon. Joten asustelen edelleen tässä ja nyt ja katson mitä elämä tuo tullessaan. Uusi ihan tärveltymätön vuosi edessä, kuin puhdas, valkoinen kirja. Haluaisin täyttää kirjani teoilla, tunteilla, intohimolla, aktiivisuudella, terveydellä. Saisin kyllä täyttää kirjani tehokkaalla laihdutuskuurilla, mutta tuo on vaikein toteuttaa noista haaveista. En ole oikein tyytyväinen kun katselen itseäni peilistä. Muuten olisin ihan vielä soiva peli, mutta pelastusrengas vyötäröllä on ihan turhaa. Tänään olen hyvin pirtsakkaalla päällä, sillä kävin kampaajalla, hiukseni kiillotettiin kullanväriseksi. Ne ehtivät kulahtaa vähän "tatjanaksi" ja roikkuivat silmillä. Hiukset eivät saa roikkua, kun kaikki muu roikkuu jo tällä iällä. Kampaajatyttö pudotti napakasti puolet raskaista hiuksistani kampaamon lattialle. Tulos on aina hyvin innostava. Varsinkin kun otan samalla kestovärin ripsiin ja kulmiini. Kasvoni saavat kehyksen.
En ole viitsinyt, kehdannut, halunnut käydä rättisulkeisissa, eli maankaatoalennusmyynneissä tänä uunna vuonna ollenkaan. Syynä on se, että olen päättänyt myös vaateasioissa muuttaa täysin elämäni suunnan. Mieheni saa olla makutuomarina ja ennenkaikkea maksajana. Nimittäin minua evvk halppisrätit, joiden kaulussauma vetää toiselle olkapäälle ja perässä roikkuu lankoja.  On olemassa yksi vaatemallisto, jonka rekin käyn tsekkaamassa säännöllisesti:  Gossip - nimeltään. Löysin jouluksi mallistosta ihanan punaisen polvihameen, ns tulppaanimallia. Pituus on just sopiva ja malli istuu hyvin. Sain kuulla heti aamulla kohteliaisuuden, että "sinulla on taas niin hyvännäköinen vaate päällä".  Ei sitä höpö paljoa tarvi kun tulee hyvä mieli.
Ei meillä kyllä hyvä mieli muuten olekaan, sillä työnantaja aloitti eilen laajamittaiset yyteet. Minua murehduttaa nuoret miehet, poikia vielä, joillakin ensimmäinen "vakituinen" paikka ja puoli vuotta ehti mennä, niin yyteet alkoivat. Olen ammatissa, jossa yyteet ovat vuosi vuoden jälkeen, vielä ne eivät ole minua sivunneet kuitenkaan. Jostain syystä ne ovat aina ohittaneet, tälläkin kertaa. En voi hurraata huutaa, sillä murehdin työtovereiden takia. Etuna noilla poispotkittavilla on koulutus ja nuoruus.