Lomakauden vilinässä

Turistit ovat vallanneet kaupungin, jo kuukauden ajan. Mietin usein, että oma ikäluokkani lähti 70-luvun alussa Ruotsiin, Uuteenkaupunkiin Saabille, Hankoon Hyvonille jne. leivän perässä. Kaksi vähän vanhempaa systeriä lähtivät Lounais-Suomeen, perustivat perheet ja jäivät sille tielle. Itse lähdin Itä-Suomeen yli 15 - vuodeksi. Voisi sanoa, että elämän parhaat vuodet kuluivat Etelä-ja Pohjois-Karjalassa. Siis ne nuoruuden vuodet. Muistoksi jäi tietynlainen pohjoiskarjalainen aksentti, nuotti omaan puheeseen. Olen siis nähnyt elämässäni muutakin kuin syntymäpalkisen. Jos ajattelee, onko ihminen henkisesti rikkaampi, kun on asunut usealla eri paikkakunnalla, niin on ja ei ole. Hyvä ystäväni on syntynyt saman peltoaukean toisessa reunassa, missä on asunut kuusikymmentä vuotta, ja on silti hyvin laajasti ajatteleva ja yksi fiksuimpia tuntemiani ihmisiä. Systeri,joka on kiertänyt maapallon ennen 25-vuoden ikää, on kuitenkin löytänyt elämänsä pieneltä, pysyvältä kyläkulmalta, jossa on kaikki mitä tarvitsee olla. Kirjasto, kaupat jne. Henkisesti hyvin rikas elämä. Tuo 70-luku oli Suomessa historian suurin murros, jos sotia ei lasketa mukaan. Ja nyt nämä ihmiset, jotka muuttivat Kainuusta leivän perässä kuka minnekin, palaavat lomalla kotiseudulle, varmaankin jopa haaveillen piakkoin eteen tulevista eläkevuosista, josko muuttaisi kokonaan takaisin synnyinseudulle.
Olen itsekin miettinyt, että vietän eläkevuodet kotiseudulla. Tai sitten en, vaan jopa Etelä-Ranskassa. Yritän tässä ajatella, että ihminen voi haaveilla ja kuvitella, että elämä olisi samanlaista kuin silloin kun kotoa joutui lähtemään leivän perään. Mahdoton ajatus. Tunnen kyllä vanhemman pariskunnan, joka toteutti haaveensa muuttaa Vihdistä Pudasjärvelle, kotiseudulleen eläkevuosiksi. He ostivat osakkeen ja asuivat kolme vuotta tätä unelmaansa, ja palasivat pettyneenä Vihtiin takaisin. Kaikki oli muuttunut, mikään ei tuntunut samalta.
Elän itse voimakasta murroskautta, koen olevani lastu lainehilla elämän virrassa. Tämän hetkinen elämäni on hyvin kurinalaista ja säännöllistä. Silti elän jollakin tasolla hyvää elämää. Tunnen olevani turvassa suomalaisen yhteiskunnan jäsenenä. Odotan ensimmäisen lapsenlapseni syntymää, jatkuvuutta sukupolvien ketjuun. On mahdottoman mukavaa touhuta pienien nuttujen ja myssyjen kanssa. Saada olla osallisena uuden perheenjäsenen odottamiseen. Jännittää mukana, että kaikki menee hyvin.

Lakkahuuma on vallannut Suomen taas. Jännää, että Kainuu menetti lakkasadon, ja muu Suomi on suot keltaisena hillaa. Minun omilla hillasoilla, mistä ennen poimin hillat, on avohakkuut pilannut satomahdollisuuden vuosikymmeniksi.
Mutta voiko olla helpompaa, kuin käydä torilta ostamassa, minä kävin ja hillat ovat pakkasessa.

Vietimme viikonloppuna vähän erilaiset ristiäiset. Kun päähenkilö täytti kaksi vuotta samana päivänä. Tyttö kastettiin luterilaiseen kirkkoon. Englantilaisen isän lapsena hän oli anglikaanisen kirkon jäsen. Ja hän sai siis kasteessa nimen. Vähän vitsailumielessä puhuimme, että tyttö kastetaan, jos saadaan juosten kiinni. Pikkuneiti käyttäytyi oikein hyvin nimenantojuhlan ajan.