Voitettu sota

Jostain syystä otsikoksi pakottautui "voitettu sota".  Yritin kirjoittaa mitä tahansa muuta, mutta  nuo kaksi sanaa tulivat väkisin. Luulen, että tuo kuvaa mielialaani, sillä olenhan taistellut huhtikuusta saakka akkojen sodaksi -nimettyä sairautta vastaan ja voittanut sodan. Olen saanut olla suomalaisen lääketieteen huippuhoidossa,  minulle on annettu kaikki mahdollinen apu mitä tässä sodassa kellekin tarvitsee antaa.  Olen päässyt helpolla, elimistöni ei allergisoitunut, ei väsynyt, eikä veriarvoni antaneet hetkeäkään periksi.  Myös henkinen puoleni pysyi hyvässä kunnossa ystävystyttyäni jo alkumetreillä samaan sotaan joutuneen ikäiseni kollegan kanssa.  Toinen toistamme tukien päivä kerrallaan.
Sanotaan, että kun pääsee tähän vaiheeseen, että kaikki on hyvin, saattaa iskeä mieletön henkinen alakulo. Kun enää ei ole kalenteri täynnä merkintöjä siitä ja tuosta ja mistäkin.  Odotan mielenkiinnolla  putoaako kirves - jota sanontaa käytämme systerin kanssa.  Olkoon putoamatta!
Enkä kunntele luterilaista sormenheristäjää  jostakin, että "ei pie luulla liikoja, itku pitkästä ilosta, koputa puuta, sylykäse kolome kertaa" . Sylvi-täti sanoisi että psk......n.
Yhdyn Sylvi-tädin tuhahdukseen, sillä elämä on tässä ja nyt. Edes sekunnin päähän et pääse liian aikaisin.   Jos joku voisi sanoa omasta elämästään, että ei aijo tulevaisuudessa ikinä sairastua, köyhtyä, rikastua, kuolla, rakastua, niin kysessä ei ole ihminen vaan jokin muu olento.

Ulkona on taas se vuodenaika, kun on vain kolme värisävyä; harmaa, harmaampi ja tummanharmaa.
Lunta satelee tuhertamalla, mutta kuitenkin niin, että jalkakäytävät ovat tukossa.

Kävin happihypyllä puolisen tuntia ja tuntui mukavalta hengittää raitista ilmaa. Lipsahdin tietysti leipomoon ostamaan muutaman joulutortun, minkä varjolla on hyvä syy kutsua tytär käymään kahvilla.