Lukijakuntani pyynnöstä ilmoitan uuden blogiosoitteen

http://satapiikkinenkawasaki.blogspot.fi/

Blogini sulkeutuu

Ja uusi on jo alkanut. Osoitteen saa minulta.

Varjakan salapolku. Lintutornille.

Oulunsalon omenanhakureissu meni oikein hyvin. Kuvassa on Varjakanrannasta päin otettu kuva, josta lähtee lintutornille polku. Tämäkin polku on salaperäisen näköinen.

Viikko meni täydessä työntouhussa, olin kuusi päivää töissä ja sunnuntaivapaa meni huristellessa Oulunsaloon ja takaisin. Kyläilypaikassa oli ylenpalttiset herkkuruuat katettuna ja menu oli kauden herkkuja. Kaalilaatikkoa ohrasuurimoilla ryyditettynä, sieni-omena-jauhelihapaistos. Nuo ruuat maistuvat suussa  tosi hyvältä ja söimme nauttien. Valmiiseen ruokapöytään istahtaa mieluusti.

Omenoita oli tosi paljon puissa. Saimme kerätä kaksi ämpärillistä, joista toinen on jouluomppuja. Ne pitää osata oikein laittaa kypsymään kellariin. Ohjeena on, että joka omena kietaistaan mieluimmin silkkipaperiin ja pahvilaatikkoon ja jouluun mennessä kypsyvät kellarikylmiössä. Teemme noin.

Kävin lauantaina töistä suoraan mökillä hakemassa jumppavaatteet, kun ryhmäjumppa alkaa tiistaina.

Siellä kukki kauniisti kultapallot ja tiikerinliljat, syysasterit, kermankeltaiset isot liljat ja vielä uusi "torvililja" laji, matala varsi ja iso trumpettimainen kukka. Ei aavistusta mitä ne ovat. Istutin keväällä mukuloita, josta kasvaneet. Auringonkukat eivät ehkä ehdi kukkia, nekin pitäisi kasvattaa keväällä taimina.

Syksy saa tulla, olen valmis.  Löysin hyvin voimaannuttavan runon yhdestä blogista, liittyen vakavaan sairauteeni, josta olen toipunut hyvin. Lainaan säkeistön tähän. Kirjoittajaa en tiedä.
"Kun on kohdannut
kuolemanpelkonsa
ei pelkää enää mitään
rajumyrskyä
tai toisia ihmisiä."

Salapolkujen kiihko

Muistan systerin runon jossa on säe, että "Salapolkujen kiihko", kun kiinnitin mustikassa huomiota mielenkiintoisiin polkuihin, jotka kiemurtelevat jättikuusien helmassa. Harmi, kun kameralla saa kuvan vain  pätkästä salapolkua, enkä ehtinyt kulkea tätä kuvassa olevaa, että mihin se olisi vienyt. Mutta pitänee toisella kertaa kävellä pidemmälle.
Viime viikko oli tämän kuluneen kesän kesälomanrippeitä, ja vietin tosi aktiivisen loman. Tärkeintä oli hoitaa pikkupojua Oulunsalossa. Juuri kävelemään oppinut pikkumeeho osasi näyttää kaikki temppunsa. Parasta oli, kun isi ja äiti tulivat kotiin, poika nauroi ilosta ääneen.
Minulla on tunteet heiluneet laidasta laitaan, ihan  kuin murkkuikäisellä nuorella. Kyseessä on taas jonkinlainen  itseni etsiminen. Kuten  rakas ystäväni siellä Loimijoen rannalla sanoi, että hän ajelehtii elämässä. Nyt sitten jo toinen rakas ystäväni kertoi ajelehtivansa elämässään. No jospa joskus se pursi kiinnittyy satamaan itse kullakin. Tuntuu välillä pahalta, kun ei voi auttaa, ei voi auttaa kuin vain sanomalla, että olen ystäväsi, jos niin haluat, mutta voin väistyä, jos et tarvitse minua.   Olen vihdoinkin aikuinen nainen, joka saan itse päättää, mihin jaan oman jaksamiseni. Ja suuresti ihailemani busines woman Lenita sanoi jossakin haastatelussa, että hänestä on kaikkein parasta, että kun rakkaussuhde päättyy, alkaa ystävyys.
Itse en tunne minkäänlaista tarvetta ajelehtia rakastavan perheeni keskeltä minnekään.
Ihmettelin ihan ääneen, että miksi tunnen itseni niin virkeäksi ja huomasin, että siksi, koska olen taas aloittanut tekemään wilfalla tuoremehuja, smootheja, vitamiinipommeja. Makeanhimo ei pääse vallalle, kun marjasmoothiet vievät suklaanhimon.

Salapolku

Iso-Syöte kansallispuistoon, Latva-Vaaraan laskeva aurinko. Sielunmaisemaani kotona.

Särkynyt sydämeni

Kaikista mitättömin lärppänä

Nauratin miestäni tahtomattani kun huokailin, että olen  koko ikäni tuntenut olevani Kaikista mitättömin lärppänä. Kaikissa asioissa mitä olen tehnyt, olen kaikista mitättömin lärppänä.
Selvähän se, että tämä juontaa lapsuudesta, mistäpä muustakaan. Mutta helvettiin kaikki ne lapsuusmuistot, joista moinen ajatusmalli tulee.
Pakko on ollut pärjätä, välillä hyvin, välillä huonosti, välillä hyvin huonosti.
Mutta hauskaakin on nyt meneillään, nimittäin vilkaisin yhteen vuoteen eka kerran  naamakirjaa ja sinne oli viime viikolla laittanut kyselyn yksi entinen rakas ystäväni. Ihan uskomatonta. Tuntui, että jatkamme tasan siitä mihin jäimme, kymmenen vuotta vanhempina ja kymmenen kiloa isompana.
Alan uskoa, että face book on hyvä. Meitä kun töissä on neljä, jotka "inhoamme" fbeetä, minä yhtenä.
En enää sanoisi noin.
Jatkamme tänään matkaa koillismaalle Taivalkosken kotiin, loma on pulkassa, pitkä, pimeä, synkkä, sateinen.... Mitä minä maalailen, ihana, kirpeä pikku pakkanen, kuiva, syksy saa tulla.

Suurta onnea

Äitinä koen suurta onnea omien lasten onnellisista tapahtumista.
Poikani ja hänen tyttöystävänsä lähettivät kuvan, sormuskäsistä. Tyttöystävästä tuli morsian. Olen nykyisin hyvin itkuherkkä ja kyyneleet valuivat hillitsemättömästi. Ehkä
sekin asia, että lasteni isän ja minun kauniit ja arvokkaat ( markka ajalta), sormukset haluttiin kihlasormuksiksi. Olen ylpeä onnesta. On ihana saada miniä, siinä missä vävyt.
Olen nyt pikku pojun kotona mummuttelemassa.

Ja sateet menivät....

Sain palautetta, että en piilottaisi/vaihtaisi blogiosoitetta. Siinä on syynä se, että kuulemma on vuosikausia totuttu näpsäyttämään yhdestä linkistä teksti auki, ja jos nyt piilotan blogini toiselle palvelimelle, se vaatii taas uuden opettelua.  Kävi niin hassusti, että en itse osannut luoda uudelle palvelimelle blogia, se oli ylipääsemättömän vaikeata. Sain kyllä systerin avuksi, mutta olen kangistunut kaavoihini, ja menen siitä mistä aita on matalin.
Minulle tuli paha notkahdus tunnepuolelle tuossa viikonloppuna. Kaipa se oli taas jonkinlainen "kirveenputoaminen", jonka seurauksena heräsin tajuamaan, että olin muuttunut ihan liian itsekkääksi. En voi enää vedota siihen, että voin aina vain olla saamapuolella tässä elämässä, vaan minun  pitää myös osata antaa. Olen jotenkin opportunisti vähän joka suuntaan - häpeän tunnustaa.
Mutta lupaan nyt parantaa tapani, ihan totta, käsi sydämellä. Jopa marjastuskaverini saa joka toisen poimimani litran,  kun aiemmin tahtoi oma ämpäri olla se tärkein.
Kesälomaviikko on ollut täynnä toimintaa. Purimme vanhan kellarikopin ja haalasin lahot osat tulevan patio kakkosen pohjalle.
Uusi upea koppi odottaa paikalleenasennusta.  Uskon että sille on käyttöä, kesällä voi pitää simapulloja (ts. Tamtamia) viileähkönä.
Haalasin kärryllisiä multaa ja hevonpaskaa, sillä istutan lumipalloheisiä (nyt vasta yhden) rantaan päin viettävään rinteeseen. Minulla on niitä kitukasvuisia pensaita mistä siirtää. Nyt tein kunnon istutuskuopan, peittelin juuresta tervapaperilla ja päälle kantomurskaa.
Että ehtivät juurtua ennen pakkasia uuteen paikkaan. Maa onniin hapanta, vanha mäntykangas, että kalkitsin runsaasti.
Kävin tänään lymfahoidossa, huomenna on kauneuspäivä, hemmottelen itseäni kasvohoidolla, kampaajalla ja sitten aloitan vielä fysioterapiakäynnit lonkan lihaskireyden pois saamiseksi.

Perjantaina lähden hoitamaan pikku pojua  Oulunsaloon ja lauantaina jatkan matkaa Taivalkosken kotiin. En ole koko kesänä käynyt, ja kohta taas talvi painaa päälle, niin että nyt on hyvä käydä.

Tiikerinlilja

Sateet menivät

Satanut on suoraan sydämeen

Kuuma, kuiva kesä, se on nyt ohitse. Sateet tulivat ja satoi ja rankasti, suoraan sydämeeni.
Lopetan tämän blogin  päivittämisen  ja jatkan uudella palvelimella uudella bloginimellä.
Osoitteen saavat vain rakkaimmat ihmiseni.  Peruutuspeiliin ei katsella.

Ja Hän laittoi taivaalle sateenkaaren merkiksi.....

Kaikki ois toisin jos mä laulaja oisin.

Ihan hullu ajatus. Mitä iloa tai murehusta voisi olla toisin, jos olisin laulaja? Kaikkea sitä päähän pälkähtää.
Minua ihmetytti, että en saa näkymään  kuvia tässä blogissani, mutta kuinka ollakaan, kaivautumalla blogin asetuksiin, löysin kohdan, joka piti aktivoida, lähettämällä koodi bloggerin sähköpostiin.
Ideana on, että matkapuhelimesta voi laittaa mms-viestillä postauksen blogiin.
Ensimmäinen postaus, lumme, tarkemmin pohjanlumme mökkirannasta pääsi kuvaan.

Lumme mökkirannassa.

Taidepläjäys...

Vietimme lomapäivän, jonka nimesin Taidepläjäys -päiväksi. Lähdimme mieheni kanssa aamukymmeneltä etelän suuntaan, vinosti itään, sinne Pohjois-Karjalan ja Pohjois-Savon raja-alueille. Nimittäin olen usein miettinyt, että Puu-Juuka on näkemättä,  ja sinne suunnistimme.
Juuka on tuttu pikku kylä 1975-1990 ajanjaksolta, ajelimme satoja kertoja sen tien pätkän,  mikä tulee Polvijärveltä Juukaan ja päin vastoin. Mutta ikinä ei silloin ajateltu, että joskus sinne syntyy taiteilijoiden yhteisnäyttely ja  -myyntitilat Juukan vanhaan "kylään" puutaloihin, jotka ovat pois asumiskäytöstä.  Nimeltään
Vikilän Taidetalot, Puu-Juuka
http://www.sinikkahayrinen.com/80 mielenkiintoinen hostoria Puu-Juukan synnystä.
Hiljaista siellä oli asiakkaiden suhteen, koska Suomen kesälomakausi alkaa olla over. Mutta siispä saimme sitäkin paremman henkilökohtaisen palvelun. Ja palvelu, siitä minä tykkään, silloin kun tarkoitus on tosiaan ostaa. Saimme siis paljon tietoa taiteilijoiden tekniikoista. Ihastelimme ja hypistelimme  ja mieheni valitsi keramiikkaa, mistä hän näki kokonaisuuden, joka sopi makuukammarimme värimaailmaan.  http://www.oyk.fi/~marja.hiltunen/koli.htm
Toiseksi viimeinen kuva, jossa kolme erikokoista kynttilänjalkaa/maljakkoa. Itse hankin tietysti kellon, tiukun omaan kokoelmaani keittiön kattolamppuun roikkumaan. Samalla sivulla pitsikuvioinen kello.19 kuva.  Meillä meni useampi tunti tutustuessamme kaikkiin ihanuuksiin.
Rouva, joka emannoi liikettä, ohjasi meidät vielä yläkertaan, jossa oli mm ikonitaidetta. Pääni on pyörällä vieläkin, mutta syynä siihen on -Se Taulu!
Silmäni osui öljyväritauluun, jonka edessä polveni notkahtivat. Jäin hypnoottisesti sitä katsomaan, se oli niin-niin iha-na. Ja kiersin yhä uudelleen sen eteen.  Osaan katsoa taulija  "sillä silmällä", koska minulla on kotitaiteilija, jonka taiteellinen lahjakkuus on "helvetin taitava", kuten taideopettajansa sanoi hänestä aikoinaan ylpeälle äidille, eli minulle. Mutta hän jätti varsinaisen maalaamisen ja keskittyi digitaiteeseen.  Tämän taulun on maalannut kokenut ammattitaiteilija.  Näin siis tämän taulun siellä seinällä muiden joukossa ja varmaan sitä vieläkin tuijottaisin, JOS mieheni ei olisi sitä ostanut! Hän siis osti taulun ja olen hämilläni, koska en odottanut saavani, sanoisinko että hintavaa taulua. Hämillään oli esittelijäemäntäkin, sillä taulua oli tuijotelleet sadat silmäparit kesän aikana ja huokailleet ihastuneena. No minun onni, taulu pääsi arvoiseensa kotiin.
En laita taulusta kuvaa, mutta käykää kyläilemässä rakkaat systerykset ja ystäväni, ensiviikosta lähtien taulu on olohuoneessa paikoillaan.
-----
Päätimme ajella outoja ja vieraita teitä pitkin takaisin päin mutta käännyimme sitten ensin Luikonlahteen Kivikylään lounaalle. Siellä oli paljon myyntinäyttelyitä, mutta kävimme vain huilimassa teen ja kahvin äärellä. Paikka on Nunnauunin syntysija, jonka ympärille on kasvanut turistirysä. Minua kiinnosti vain kivi, jonka väitettiin olevan osa Helsingin Osakepankin konttorirakennuksen julkisivusta vuodelta 1903-4.
Sitten siis painelimme kohti Juankoskea, ja tie oli sellainen, että huhheijaa. Päällystys oli hyvä, mutta epäilen tieinsinöörinä toimineen nautakarjan, sillä niin mutkainen se oli. Juankoski ja Juicen patsas jäi sivuun, sillä käännyimme Rautavaaralle vähän karkuun jumalatonta ukkosmyrskyä, joka siellä raivosi. Tie mutkitteli niin, että yhtä äkkiä olimme kaatosateen alla, mutta se jäi kohta taakse.
Losomäessä muistin suolistosyöpään muutama vuosi sitten menehtyneen rakkaan ystäväni Veijon, sillä hänellä oli mökki syntymämaillansa. Lähtenyt nuorena miehenä Tampereelle töihin. Perustanut perheen Tampereelle. Niinhän se elo menee. Rautavaara on Suomen maassa yksi paikkakunta josta tulee mieleen, että ollaanko Uhtualla vai Suomessa.  Mitään niin hylätynoloista toista paikkakuntaa ei  taida löytyä. Mutta Rautavaaran nettisivusto kertoo hyvinkin elinvoimaisesta kunnasta. Päällepäin se ei kyllä näy näin turistille.
Mutta kun tultiin Sonkajärvelle, niin jo alkoi näkymään. Harvoin näkee niin avaraa ja siistiä maalaismaisemaa, kuin näkymä avautui ajaessa Sonkajärven maalaismaisemaan.
Ajelimme Vieremälle, Ponssen maisemiin ja sieltä Pyhännälle, josta pääsimme jo mökille.
Ihailemaan "mökkitalkkarin" nikkaroimaa uusia
kellarimökkiä ja puutarhapenkkiä.
Mieheni käski tilata vielä alimman portaan uusimisen. Pitää muistaa neuvotella ja sopia ennen talvea.

Intiaanikesän tunnelmissa

Nyt on ollut jo lähemmäs neljäkymmentä  hellerajan ylittänyttä päivää yhteen putkeen. Käsittämätöntä täällä pohjolassa. Olen nauttinut kovasti helteestä, sillä se ei ole tänä kesänä rasittanut minua juurikaan. Vain sen verran, että olemme vaihtaneet viestejä systerien kanssa, että sulamme kuumuuteen. On vain tuntunut, että kesä on ollut kaksi kertaa pidempi kuin yleensä. Aivan kuin me, jotka olemme menettäneet edellisen kesän sairaudelle, saimme korvaukseksi tämän kesän tuplalämpimät. Luonto on antelias.
Vaikka tänäänkin on ollut hellerajan yläpuolella lämmintä, keräsin omalta tontilta koivikon alta ämpärillisen mustikkaa. Ne olivat jo viikko sitten tietona minulle, mutta päätin, että saavat kasvaa vielä viikon. Oli hyvä ajatus, koska ne olivat puolella pyöristyneet. Tosin niitä siivotessa huomasin, että ne eivät vielä irtoa varresta paikoitellen. On vielä mahdollisuus viikon päästä käydä mustikassa, laatu vain paranee.
Kävin uimassa, ja keräsin laiturin vierestä järven pohjasta törkyä, risukkoa, veden tuomaa  roskaa.  Meillä on hyvä hiekkapohja rannassa.
Laiturikin on pysynyt hyvin paikoillaan.

Viikko kului ilman erikoista aksöniä. Olen käynyt jo kolme kertaa lymfahoidossa. Se on tehokasta nesteiden kierrätyshoitoa. Ja kokonaisvaltaisesti hoito on rentouttavaa ja siedettävää. Siinä ei tule mustelmia muistoksi.
Keskiviikkona huomasin, että hampaastani oli pudonnut kruunu, ja soitin saman tein hammashoitolaan. Oli hyvä tuuri, sillä sain lähteä siltä istumalta hammaslääkäriin ja laitettiin uusi kruunu, ts paikka. Ja aina morkataan, että sote on huonontunut koko maassa. En yhdy tuohon väitteeseen.
Pihamme alkaa olla jo asfaltilla, eli urakoitsijan urakka ei ole ns kussut. Ihan hyvä siitä tulee. Autot ovat saaneet olla rauhassa  kadunvarrella, vaikka vähän pelkäsimme, että kesäyössä saattaa kulkea porukkaa, jotka ei kunnioita toisten omaisuutta.
Kajaanin kesä on ollut hyvin aktiivinen kulttuuripuolelta, runoviikko, ja musiikkitapahtumat. Iltaisin on raatihuoneen torilla ohjelmaa. Kävelin ystävättäreni kanssa viikolla pari tuntia hitaasti nauttien helteestä, katselimme puistojen istutukset, kävimme raatihuoneentorilla ostamassa jätskit ja samalla istuimme laulamassa nälkämaan laulua. Elävä orkesteri johti ja säesti lauluja. Mätäsmuurahaisten lentoparveilu oli meneillään, ja huvitti katsella kuinka ihmiset huitoivat intohimossa parveilevia muurahaisia. Minua ne eivät haitanneet vähääkään. Olen tottunut, että murkut lentävät, ja muut paitsi "kusiaiset" eivät pure eikä pistä, niitä kyllä väistän, sillä ne polttavat.
Mummun pikku poika on jo opetellut kävelyn aakkoset, eli uusi kehitysaskel on eteenpäin. Sukumme pienokaiset lisääntyvät taas tulevana talvena, sillä systerin tytär odottaa tammikuuksi vauvaa. Onnea koko perheelle ja mummille, joka saa kymmenennen mummiteltavan.
Perikunnan maatilamme on nyt autio. Velimies, joka siellä asui, muutti kirkonkylän valoihin.  Se on edelleen jakamaton ja jossain vaiheessa tehdään päätös mitä teemme. Kun kukaan ei ole ikuinen, on parasta, että teemme ratkaisun mahdollisemman pian.
Ehdotuksia kehiin.
Olemme odottaneet  vesisadetta koko päivän ja tulos on muutama pisara. Nyt alkaa olla  liian kuivaa. Nurmikko on palanut laikuittain, terijoensalava on pudottanut jo lehtensä kuivuudesta. Mieheni kasteli puutarhan ja oli hädissään, että kaivo tyhjeni. Sanoin, että hyvä, siispä vesi vaihtuu taas. Kaivo on hyvävetinen vuolaan vesisuonen tulos.
Vieläkin luonto kitsasteli vesisateesta, yksi pieni kuuro pirskahti yöllä,  mutta ukkoskuuro kiersi kauempaa.
Olen nukkunut jotenkin huonosti, en tarkoita unen määrää, se on vakio, mutta näin elämäni karmeimman painajaisen tuossa viikolla. Ja viime yönä jouduin läpinäkyvään uneen, joka oli sietämättömän ahdistava.  Minua ahdisti "hurmahenki", näin jälkeenpäin huvittavaa, miksi moinen nimi. Ja mikä on hurmahenki? Unessa se oli humahteleva aave, joka läväytti aina kipeästi ohi humahtaessa. Heräsin, niin olin nukunut käteni päällä, joka oli puutunut.
Sunnuntaiaamuisin aamiaisen jälkeen laiskottelemme kuuntelemalla harman hessua eli hectoria, rock eilen ja toissapäivänä -ohjelmaa, sitten onkin nyymannin jaken vuoro soitella levyjä, mutta yleensä en malta istua niin kauan, vaan huitelen ulos.
Pieni katsaus puutarhaani: valkosipulit ovat tehneet kukkakerät varsien päihin, aitoukonhattu on aloitanut kukinnan aurinkoisimmassa penkissä, isoista liljoista vaaleanpunainen Algarve on nyt komeimmillaan. Sain vihdoin kylvettyä valtaisan tupsun "pamppua" eli osmankäämiä. Tuonne rantaojaan. Sehän on merenranta kasvi, mutta miksei voisi olla myös ojan varrella viihtyvä? Niemiseltä tuomani keltainen kurjenmiekka on levinnyt ja tehnyt useita miekkoja lisää, kukkinut se ei ole vielä kertaakaan.

Puutarhan kuulumisia

Kesä jatkuu helteisenä. Eilen kävin ensimmäisen viisi litraa mustikoita kuusien katveesta. Ne ovat varjo/kosteikoissa isoja ja meheviä, kuivilla paikoilla kuin pippurinmarjoja. Mutta hyvä alku.  On ihan liian kuuma lähteä mustikkaan tänään, joten siivoan nuo eilen poimitut. Kävin jo uimassa, ja nautin kovasti polskuttelusta, sillä vesi on mukavan viileää, ei liian lämmintä.
Vielä kuuluu jo lennossa olevien pikkulintujen poikasten kerjäyspiipityksiä. Emoraukat koettavat vierottaa poikueitaan, että nämä jaksaisivat lentää etelään.
Puutarhani kukkaloisto on edennyt liljojen kukintaan. Minulla on kuusi-seitsemän eri väristä liljaa. Pidän kovasti Mapirasta, joka on tummanpunainen, kuin yöntummaa punaa, sen vieressä valkoinen Ercolane pääsee hyvin oikeuksiin.
Myös päivänliljat aloittivat kukinnan vasta nyt, johtuen niin hullusta asiasta, että istutin päivänliljat varjoon talon taakse, mihin ei päivä juuri paista ja vastaavasti kuunliljat kuumimpaan ja valoisimpaan paikkaan etupihalle. Minulla on vain kuunlilja Patriot, joita on kuusi tainta, ja ne ovat vasta alussa kasvuaan. Päätin, että siirrän nuo kaksi liljalajia päittäin kasvupaikoille.  Sain tyttären anopilta vanhaa iiris-lajiketta, joka kasvaa lehdistään kuin viuhka, mutta kukintaa ei vielä näy. Muistelen, että aikoinaan Kotirannan pihakeinun äärellä kasvoi samaa iiristä.

Rohtosuopayrtti, eli saippuakukka on nyt loistossaan, samoin syysasteri, sinilatvat, nauhus ja palavarakkaus. Kultapallo on vasta nupulla, samoin aitoukonhattu. Tuota hanhikkipensasta ihmettelen, että kuivuusko se kukat on hävittänyt, sillä sen kuuluisi kukkia koko syksy. Hoksasin, että aikoinaan, kun asuimme Lappeenrannan Partekin tehtaan varjossa, piha loisti hanhikkipensaita. Ideana oli tehtaan kalkkipäästöt, joten kävin saman tein viemässä tuhkaa pensaan juureen ja kastelin huolella. Kuivuus vei mitä ilmeisemmin punaiset herukat, niitä ei ole pensaissa kuin kolme per pensas. No eipähän tarvitse laittaa rastasverkkoja, eikä näinollen pelastaa ahnetta mustarastaspariskuntaa ahdingosta, kun ne kuitenkin työntyisivät syömään marjoja ja menehtyisivät verkkoihin.  Viime kesänä, kun olimme koko kesän mökillä, sain ne pelastettua.  On vaikea keksiä kauniinpaa linnunääntä kuin mustarastaan huilu keväästä juhannukseen.
Sääskikilleri on toiminut uskomattoman tehokkaasti. Jotkut sanoo, että helle on vienyt sääsket, mutta ei ainakaan meiltä jos lähtee pihapiiristä kauemmas. Mutta tässä killerin äärellä pihalla olemme saaneet olla ihan rauhassa. Paarmoja  on tänäkesänä kovasti, mikä on linnuille ollut hyvä asia, iso hevospaarma on ruokaisampaa pikku suihin, mitä sääski.
Myrskynnytkin on ihan tarpeeksi. Jännittyneenä ajelimme viime viikon myrskyn jälkeen mökille katsastamaan, onko täällä myrskyvahinkoja. Tielle oli kaatunut kaksi mäntyä, jotka naapuri oli rautasahalla katkaissut (ainoa mukaan sattunut saha). Onneksi latvapäät olivat tien poikki, paksut männyt eivät niin helposti katkeaisi rautasahalla nyhertämällä.
Yksin on vähän pelottavaakin olla marjassa, kauas tiestä en uskalla mennä, sillä voipihan olla että öksyy.  Marjakavereita on nykyisin vaikea saada, varsinkin täällä Kainuussa, jossa tuttavapiiri on lähinnä työkavereita, joita ei voi vähempää kiinnostaa helteessä sääskien keskellä kuusikoissa rämpiminen. Viime kesäinen sairastaminen jätti vuoden väliin marjastamisessa, mutta nyt on taas terveyttä ja halua poimia mustikkaa ja syksymmällä puolukkaa.
Trenkipoika lounaasta lupasi tulla puolukka-aikana ahertamaan halakorantteelle ja vaikka en häntä puolukkaan saa mukaan, ajatuskin jo virkistää.
Se samainen kurppa, joka osui trenkin päähän iltalennolla säikäytti minutkin, kun istuin laiturilla ihailemassa ilta-aurinkoa. Kurppa tonki syömistä laiturin portaiden alla olevassa matalikossa, sieltä se lähti lentää pökelehtimään suinpäin pakoon ja töksähteli pensaisiin ja puunrunkoihin.
Lakat eli hillat eli suomuuraimet ostimme  torilta. Hinta oli hurja, mutta mietin sina hinnan kääntöpuolen, eli edellää mainitsemani mahdottoman kuumuuden, sääsket, suolla kahlaaminen, sanalla sanoen mahdottomuus.
Mummun kullasta tuli Rovanimeläinen, kun perhe muutti työn perässä Roihin. Ikävätä pukkaa,mutta onneksi nykyään on helppo kulkea välimatkat. Pikkupoika täytti ensimmäisen vuotensa ja kävelee jo kahdeksan askelta yhteen soittoon. Lapsi kehittyy nopeasti.

Ihana- ihana Skandinavia

Viikko vierähti matkaillessa  Skandinaviassa. Koska olemme laiskoja ajamaan itse, ostimme jo viime tammikuussa valmiin bussikiertuematkan. Ja täytyy sanoa, että hullu on joka lähtee itse ajamaan suurkaupunkeihin, kuten Tukholma ja Oslo. Meitä oli reissulla mukana parikymmentä ikäistämme immeistä. Jaa-poikkeus vahvisti säännön, kymmenkesäinen poika oli äidin ja maatuskan kanssa. Maatuska -isoäiti on petroskoilainen.
Lähdimme jo viikko sitten maanantaina. Suomi tuntuu nykyisin niin lyhyeltä, pitkät moottoritieosuudet  ohittavat kymmeniä kilometrejä isoimpien kaupunkien ohitse. Kuski oli huippuhyvä tyyppi, painoi kuin tulvavesi kapeaakin kapeampia Oslon ja Vanhan Tukholman kaupunginosien kujia pitkin.
Mutta matka alkoi siis Kajaanista, ja Turussa nousimme Viking Graceen. Terminaalinotkuminen on monille kauhistus, mutta minä nautin katsella ihmisvilinää. Katselen pukeutumisia, hiustyylejä, laukkuja, kenkiä. Aasialaisia oli paljon liikkeellä ja heidän "tirskuminen" kuului joka puolelta. En tarkoita nyt ihan japanin kieltä, vaan koreaa ja kiinaa.  Laivassa pistimme ranttaliksi ja menimme a la carde - Oscari- ravintolaan syömään. Se oli hauska kokemus. Downdon Abbey - tarjoilija taisi vähän ihastua meikäläiseen, kun aloin jutustelemaan tämän vanhemman herran kanssa. Hän kehui välittömyyttäni ja keittiöstä hän toi "yllätyksen" jotain erikoisen hyvää se oli, mätiä, tilliä, smetanaa, ruohosipulia, leivälle levitettäväksi, noin niinkuin terveiset keittiöstä. Söimme kiemuraisia annoksia jätti-suurilta lautasilta, ihan kuten pitikin, kun kyseessä oli a la carde. Yö meni koisiessa ja nukuimme tunnin pommiin. Ihmettelin jo viideltä että miksi japanilaiset alkoivat heräämään niin aikaisin. Syynä oli tietty se, että Ruotsissa kello on tunnin enemmän kuin meillä.
Ja koska olimme myöhässä, saimme syödä aamiaisen rauhassa ja bussissa porukat odottelivat.
Tuo oli ainoa myöhästyminen  koko reissulla.
Tukholmasta saimme Marjatan viikoksi oppaaksi. Hän oli mukava toisen polven  ruotsalainen. Aikoinaan vanhemmat muuttaneet Volvolle töihin. Marjatta itse puhui hyvää suomea,  ja tietoa oli paljon.
Tässä vaiheessa emme vielä kierrelleet Tukholmaa vaan  matka jatkui  Örebron ja Karlstadin kautta Osloon.  Tutustuimme Oslon nähtävyyksiin 3 tunnin kaupunkikiertoajelulla ja saimme Essin paikallisoppaaksi. Kierroksen aikana näimme Oslon oopperatalon, kansallisteatterin, eduskuntatalon ja Oslon yliopiston rakennukset (kaikki kohteet ulkoa päin). Kävimme myös yhdessä Norjan kauneimmista ja erikoisemmista puistoista, Vigelandin puistossa, missä on esillä 1750 Gustav Vigelandin veistosta. Satoi kaatamalla, enkä lähtenyt bussista, koska olenne patsaat nähnyt jo v 2004. Myös Holmenkollenille nousimme ja se oli todella kokemus sarjassa " nähdä Holmenkollen ja elää". Oslosta olisi paljon muisteltavaa, mm kaikki se kauneus, mitä rakennukset esittivät. Oslon historiasta voi lukea tästä http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Oslo#Historia.
Yövyimme  Oslo Best Westernissä, josta oli aamiaisruoka loppunut kesken. No itse söin kyllä oman osuuteni.
Tiistaina ajelimme  Mjösa järven rantaa seuraillen Lillehammeriin. Poikkesimme  v. 1994 talviolympialaisten kaupunkiin. Hyppyrimäki sielläkin näkyi. Ihana reissu tehtiin Norjan suurimpaan ulkoilmamuseoon, Maihaugeniin, jossa on nähtävillä yli 200 vanhaa rakennusta eri aikakausilta. Rakennukset kertovat tarinaa Gudbrandsdalen-laakson menneisyydestä ja norjalaisten tavasta asua ja työskennellä 500 vuoden ajalta. Minä halusin nähdä n 1100-luvun kirkon ja pappilan rakennukset. Jälleen sain  vanhemman opasherran innostumaan oikein tosissaan kertomaan vain minulle "öhöm"  (ketään muita ei tuntunut kiinnostavan) papin huushollista. Kielenä englanti. Ymmärsimme hyvin toisiamme, ja hän antoi kuvata itsensä papinkammiossa, mikä oli ketjulla suljettu oven edestä. Vissiin vilpitön kiinnostukseni kaikkeen sai tämänkin herran sulamaan. Voi miten ihana lummelampi siellä oli. Olisi mennyt kaksi päivää jos olisimme kaikki mahdolliset näyttelyt ehtineet katsella. Mutta sain sieluuni todella hyvää mieltä, vaikka mieheni juonitteli ja marmatti että miksi häiritsin opasta kun en osaa englantia. Haisthome.
Ajoimme Gudbrandsdalenin ja Espedalenin välisellä ylängöllä kiemurtelevaa Peer Gyntille nimettyä tietä. Tienä se oli  soratie, aivan Suomen Lapin vaivaiskoivikkoa. Peer Gynt oli satuhahmo, josta voi lukea tästä http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Peer_Gynt
Tienvierustoilla laidunsi lampaita. Norjassa on oijottu vuoria tekemällä tunneleita, ja jos lampaita tai lehmiä eksyy tunneleihin, niitä ei saa häätää pois. Nimittäin autontorven äänet hälyttävät hetkessä maajussien isot maasturit liikkeelle ja he pysäyttävät autot esteeksi niin pitkäksi aikaa, että rupukat suostuvat kopsuttelemaan pois. Huvinsa kullakin. Kauheiden rotkojen ja vuorien jälkeen saavuimme Ottaan, jossa yövyimme mukavassa, uskomattoman siistissä erämaahotellissa.
Me varikset tosin nukuimme heti iltasyönnin päälle, eli jo ilta kymmeneltä yöpuulle.
 . Matka jatkui kohti Norjan pisintä vuonoa Sognevuonoa (204 km) kohti. Mahtavan maisematien  halki Norjan korkeimman tunturialueen, Jotunheimin kansallispuiston alueelle. Näimme  Norjan korkeimman vuoren Galdhopiggenin lumihuipun (2469 m), jäätiköitä, vesiputouksia, jokia, järviä ja vihreitä laaksoja.  Oli ihan hauska ylittää  vuono  lautalla Mannheller-Fodnes. Se hujahti varttitunnissa vuonon ylitse.
 Laerdalissa tutustumme 1180-luvulla rakennettuun Borgundin sauvakirkkoon, joka teki minuun niin syvän vaikutuksen, että en voi sanoin kuvata. Se oli niin erikoisen näköinen. Muutama niitä sauvakirkkoja on Norjassa. Arkkitehteinä ovat toimineet laivanrakentajat, katto olikin viikinkilaiva nurinpäin -mallia.  Jotain niin kaunista, mutta samalla synkännäköistä on vaikea kuvata sanoilla
http://fi.m.wikipedia.org/wiki/Borgundin_sauvakirkko
Illaksi saavuimme Goliin. Majoitus Storefjell Resort Hotellissa. Se oli jossain "maailman katolla" mielestäni viiden tähden hotelli. Buffetti oli niin runsas, että siinä oli halkaista mahansa. Näköala oli kuin Iso Syöte -hotellista, erona vain, että siinä rinteessä oli maatiloja karjoineen. Sisustus kuin kreivien linnoissa, valtavat nahkatoppatuoliryhmät.
Saimme ison inva-huoneen, kun mieheni hoksi, että hänellä on oikeus pyytää erikoishuonetta. Se helpotti suihkussakäyntejä. Saimme kolmena yönä nukkua invahuoneessa matkan aikana.

Me siis ajelimme ylänköä, valtavien rotkojen, vuorien, vuonojen maastoa hotellille, mutta hurruutimme suoraa tietä, hyvin asvaltoitua norjalaista valtatietä kohti Ruotsia ja Karlstadia, jossa olikin viimeinen yöpyminen ennen laivalle saapumista. Ruotsalainen Karlstadt ei enää jaksanut viehättää, samanlainen kansaivälinen Scandik-hotelli, samanlainen arkiaamiainen ja tunnelma. Joten syönnin päälle yöpuulle. Tosin kaupunki sijaitsee ison Vänern järven rannalla. Muistetaanhan me kouluajiilta Ruotsin isot järvet, Vänern, Vättern , Mälaren ja Jhälmaren. Jännä ajella niitä seutuja, jonne suomalaisia muutti 60-luvulla töihin.
Mutta Tukholmaan tultiin lauantaina niin aikaisin, että ihana Marjatta opas ja yhtä ihana kuskimme  järjestivät meille useamman tunnin kiertoajelun Tukholmassa. Saimme käydä Skanssenissa, jossa livahdimme Abba museoon, ostamaan Abbaa tietysti, näimme Gröna Lundin huvipuiston härpäkkeet ja kiipesimme kolmanteenkymmenenteenkahdeksanteen kerrokseen Teracomin mastotorniin, jossa oli upeat näköalat yli Tukholman ja valtaisa herkkuleivoskahvila. No hissillä tietty hurahdettiin.
Käytiin vanhalla kuninkaanlinnankukkulalla, siellä on Silvia  ja Vickan vihitty mm.
Ja niin paljon sitä vanhaa Tukholmaa nähtiin, että pää on pyörällä.
Laivamatka Viking Amorellalla oli kuin sikaläävään olisi astunut. Söimme kyllä tapasravintolassa iltasen ja aamupuffetin, mutta ahtaan paikan kammo siellä iskee.
Tänään huristimme sitten kotiin Kajaaniin. Uutta matkaa alan suunnittelemaan.
Voisin sanoa, että huolimatta kolmesta lisäkilosta vyötärölle, matka oli napakymppi.
Ja matkaseura oli aivan ihana, ei yhtään häirikköä reuhaamassa.

Nainen, johon kurppa osui

Meillä oli hyvä tuuri, kun saimme trenkipojan Lounaasta kökkäjäisiin, eli talkoisiin. Hän ahersi valtaisan määrän isojen mäntyjen havuja irrottaen paksut oksat erilleen saunapuiksi, kärräsi havut rantapöhelikköön ja polki näkymättömiin. Lisäksi hän kärräsi kantosilput tulevan Pation kakkosen pohjustukseksi. Niin, tarkoitus on tehdä toinen pationi, koska minun rakkain harratus on kukkien kasvatus ja niiden hoito ja huolenpito. Kukille ja pensaille pitää löytyä tilaa lisää.
Trenkipoika laittoi hauskasta tapauksesta viestiä : "
Eilen illalla kun istuin laiturilla sattui hassu tapaus: kurppaystävämme törmäsi takaraivooni iltalennollaan. Se lensi saunalta päin kovalla metelillä enkä kerennyt kunnolla tajuta mikä se oli kun se jo kopsahti päähäni. Linnulle ei käynyt kuinkaan eikä päälleni." Olin tikahtua ajatuksesta, että lyhyt ja paksu, pitkänokkainen kurppalintu lentää suoraan päähän ja kopsahtaa varmaan kanttuvei hetkeksi. Näen silmissä piirretyn kurpan, joka kellottaa selällään, silmien kohdalla plus-merkit ja suorat jalat ylöspäin. Saati sitten trenkimme hölmistynyttä ilmettä.

En ole vielä oikein saanut mitään suursiivoukseen liittyvää aikaan mökillä. Olen niin tiiviisti töissä, että viikonlopulla on laiska olo nyhrätä tuvassa siivoushommia, kun saa tehdä ulkotöitä.
Viimekesänä jäi ikkunat pesemättä, joten tänä kesänä aijon kyllä pestä, vaikka sitten syksymmällä. Mutta pihapiiri on ihana, nyt on valkoisten pensaiden kukinta, keltaiset lopettivat jo. Seuraavana aukeaa oranssit pikarililjat, eli keisarinkruunut ja sitten on keskikesän sinisten vuoro. Tuosta tuli mieleen, että näin unta että rakastajani Derek tuli mökillä luokseni ja kysyi, että mihin istutin sen ketunleivän toissa kesänä. Näytin huolellisesti paikan.

Varaston kattoon oli alkanut ampiainen tekemään pesää. Trenki otti lehtiharavan ja huitaisi pesän alas. Itse juoksin pakoon. Yksi ainoa kuningatar siinä pyöritti kennoa ympärilleen.
Neiti Mercedes on uutena ja kauniinpana kuin koskaan taas käytettävissä. Remontti tuli maksamaan 10 te. Siunaan mieheni hyvät vakuutukset. Oma lasku 150 plus sakot liikenteen vaarantamisesta.
Pihallamme kaupungissa tehdään remonttia, joka näyttää yltävän kiinaan saakka. Kovan metelin myötä se siinä etenee. Hyvä että urakoitsijalla on töitä, mutta hele-vetti miten rikas pitää olla että on varaa omistaa kerrostalo-osake. Joka jumalanvuosi on viiden tonnin korjausurakka. Säälittää pikkutuloiset eläkeläiset.

Tämän kesän säät ovat ihania. Ei liian kuumaa, sopivaa lämmintä.
Olen potenut allergisen kesäflunssan, joka tarttui mummun aarteeseen juhannuksena. Mutta olemme jo toipuneet. Flunssia tulee ja menee.

Kesän muistatko sen.....

Kesän muistatko sen, jonka kuljimme haaveillen.... Tangon sanat muistuivat mieleeni kun viime viikonloppuna trahteerasin emäntänä lasteni isälle, pojalleni ja miehelleni. Nimittäin, jostain omituisesta syystä näen joka toinen yö unta, että on 70-luku, olemme nuoria, rakastuneita, unessa on aina kesä, niityt, hillasuot, usva laaksoissa. Joka toinen yö unessa olemme lapsuudenkodissa, mutta aikakausi on vaihteleva. Onkohan unet terapiaa, tiedä häntä. Haikeita muistoja ne tuovat, maailmasta, aikakaudesta jota ei oikeasti ollut. Oikeasti ei ollut. Totuus oli ihan toinen, mustasukkainen anoppi, itse liki murkkuikäinen vielä vaimona ja äitinä, arki.... Hyh hele-vetti.
Viikonloppuna siis isokoiset miehet, poika ja isänsä korjasivat jäiden pudottaman laiturin uutta vastaavaksi. He lyhensivät lavaa kaksi metriä, sen vettyneen ja raskaimman osan. Päivässä neljä ponttoonia oli asetettu paikoilleen ja portaat korjattu. Sitten sunnuntaina lähetin poijan katolle paikkaamaan kattopelleistä vanhoja ruuvinreikiä.
Rahatko lie rakennuttajalla loppunut, kun mökin katto aikoinaan pellitettiin. Vanhoissa pelleillä oli tietty ruuvinreijät ja eihän uudet ruuvit vanhoihin reikiin satu. Poika olisi varmasti pudonnut katolta, jos hänellä ei olisi ollut turvavyötä - ja köyttä. Katto oli liukas kuin se kuuluisa papin mulukku.
En juuri ole kuullut poijan kiroilevan, mutta katolta kuului sen verran karkeaa tekstiä, että komensi alas. Onneksi ilman putoamista.
Lasteni isä ihmetteli kuinka valtava meteli yöllä oli, ensin tietysti naapurimökkiläisten saunomismusiikki, mutta yön läpi oli lintujen laulu, lähinnä mustarastaan lurkutus valvotuttanut.

Näköjään pallonpotkinta täyttää nyt koko maailman ja mielenkiinto potkintaan on kova, kenellä on. Itse katson mieluusti noita pelaajia, silmä niissä lepää. Mutta en viitsi pysähtyä katsomaan asiastatehden.
Yleensä mieheni katsoo Ranskan ympäriajoa kesäkauden, nyt jalkapallo on kiinnostanut kovasti.
Neiti Mersedes on korjaamolla, sattui peltikolari. Sattuuhan niitä.
Ajelu Skodalla onkin sitten oma juttunsa. Naapureita tuntuu kovasti kiinnostavan miksi mieheni autopaikalla on Skoda.
Joskus juhannuksen jälkeen saamme mersun taas pihaan. Onko se sama vaiko uusi jää vielä nähtäväksi.
Huvila on "sähköistetty" ja vesi nousee hanaa vääntämällä. Uskomatonta. Vedenkantojuhta, eli minä, olen hämmästyneenä, voiko se olla totta. On se. Juomavesi nousee hanaa vääntämällä, mutta kukkienkasteluvesi pitää nostaa polttomoottoria hyväksi käyttäen.
Kaikkein hauskin yllätys nousi kukkapenkistä. Kukkiva särkynytsydän. Yksi kukka, mutta hyvä alku. Mistä se kasvoi penkkiin, kun vasta ääneen haaveilin ostavani kukan taimen.

Kaikenlaista aktiviteettia

Paljon ehti taas virrata vettä Kajaaninjoessa, kun muistin tämän blogini päivityksen. Elämäni on ollut hyvin aktiivista ja mielekästä tekemistä on riittänyt joka päivälle. Saimme jo nauttia helteestä, ja taas uudelleen, tosin minun nautintoni on enemmänkin silloin, kun lämpötila on n. 15 asteessa. Plussaa ja miinusta.
Töissä olo on ollut siedettävää, kun kiva työkaveri toi pienen tuulettimen, jonka virtapää tökättiin tietokoneen ubs-porttiin. Veto käy oikeaan korvaani ja sen kyllä tuntee, onneksi älysin nostaa pikku tuulettimeni ylemmäs, että viileä ilmavirta levittäytyy isommalle alueelle. Ihmettelen aina kovasti, miten ihmiset jaksavat päiväntasaajan helteissä, kun minä en tahdo jaksaa edes 20 asteen kuumuudessa muuta kuin olla varjossa tai järvessä. Järvestä puheenollen, olen jo käynyt uimassa. Vesi on kohtalaisen lämmintä jo. Urakoimme isokokoisen ja vahvan poikani avulla risusavotan siedettäväksi mökin pihapiirissä ja helteessä oli mukava käydä vilvoittelemassa järvessä. Risut ovat nyt isossa kasassa, jonka tuikkaisin mielelläni tuleen, mutta sitä en tee, sillä siitä aiheutuisi varmasti koko selkosen tuhoutuminen.
Joten juhannukseksi atimoimaan tuleva trenkipoika kaakon rannikolta, on enemmän kuin tervetullut risukasan naputteluun. Lupasin, että en ala hiomaan kirvestä, vaan ostan niin terävän ja tehokkaan, että pelkkä ranneliike saa risun poikki.
Minulla on kyllä siellä rannan verkkokopissa vanhanaikainen ja tehokkaannäköinen manuaalisesti toimiva hiontalaite. Siis kun toinen pyörittää kampea ja liruttaa vettä kivelle, toinen voi hiotuttaa työkalut.
Olen ahertanut puutarhani kimpussa joka kerta kun käyn mökillä. Kukkaloistoa kaipaan ja sitä alkaa pikkuhiljaa tulemaan.
Myös nurmikon leikkaus ja siistinä pito on tänä kesänä minun tehtäväni. Se on nautittavaa, kun jaksaa kävellä melkein kaksi tuntia kumpparit jalassa ruohonleikkurin perässä. Se vetää ja minä kävelen.
Olen tehnyt porraspieliin molemmin puolin uudet kukkapenkit. Toisella puolella on kolme alppikärhöä, clematis alpina
, jotka luultavasti istutin liian lähekkäin, mutta se näkyy sitten syksyllä. Tarkoitus on että kärhöt nousevat seinää pitkin. Ja jopa ylös terassin ikkunalle. Vieressä on syysleimu, blue paradise, 5 tainta. Portaiden toiselle puolelle laitoin aika paljon enemmän taimia, nimittäin kuusi jaloritarinkannusta delphinium cultor ja viime syksynä istutin kolme kuunliljaa, kolme jättilaukkaa ja sekaan tulppaanin mukuloita. Palava rakkaus on edelleen haaste. Mieheni pitää ko kukasta kovasti, mutta en ole saanut sitä menestymään. Yksittäisiä honteloita varsia nousee, mutta ei leimuavaa ryhmää.
Viikolla mökkimme sähköistettiin huomattavasti valoisammaksi. Katolle kiinnitettiin kolme aurinkopaneelia lisää ja yläkertaan viisi akkua. Myös vesi nousee hanasta vääntämällä. Laiturin korjaus on varattu tulevaksi viikonlopuksi, poika tulee isänsä kanssa laittamaan ponttoonit sillan alle.
Olin viikonloppuna pikku Piipeliäni mummittelemassa. Meillä oli mukavaa. Kiersimme Oulunsalon vehmaita kävelyteitä pitkin, sääsket tosin riesana. Leikimme ja laulelimme, söimme ja nukkua tuhnotimme hyvin. Elämän eliiksiiriä.
Mökille oli ilmestynyt useita linnunpönttöjä puihin ripustettuna. Niissä on vilinää. Yhden pöntön asukkaat vaikuttavat kivitaskuparilta. Olisikohan.

Kun kuulet kurjen äänen

Kun kuulet kurjen (kuovin) äänen, älä mene järven jäälen... Jäälle siis. Pitää  varmasti  paikkansa, kun järvet ovat jo  sulat suurimmalta osin. Mitähän tarkoittaa sanonta, että ennen kurki kuolee, kuin suo sulaa?  Sellaisen sanonnan ymmärrän, että elä ihmisiksi, niin pääset helepommalla. Ja vielä yksi sanonta, että joo, sano rengit päissään.
No se siitä, sanontoja riittää.
Olin viikonlopun mummittelemassa ja vietimme mukavia leikkihetkiä pikkupojan kanssa. Heräsin aamulla, kun pieni käsi silitti mummin kiharoita. Siis sitä nikita mallista karvahattua. Jonka kävin puotattamassa kampaamon lattialle tänään.  Kun on tukka hyvin ja kello näkkyy, niin hyvin menee.
No tuokin on sanonta.  Kelloni  hihna on katki ja odottaa, että käyn uuden hihnan.
Vietän ekaa kesälomapäivää, olen kaksi viikkoa lomalla. Päätin viettää Hyvin Mukavaa Viikkoa tämän viikon. Joka päivälle Hyvin Mukavaa tekemistä. Tänään kävin siis ulkonäköni huosimisen myötä kampaajalla, mikä oli tosi kivaa. Heräsin viime yönä vihlovaan hartia-niska kipuun ja kampaajatyttö hieroi niskani ja päänahkani niin, että kipu suli pois. Lisäksi kävin kahteen kuukauteen kirjastossa ja löysin erikoisen mukavaa luettavaa. Kävin ostamassa parvekelaatikoita, niitä kolmen euron muovisia, joihin kylvin krassinsiemeniä, kun ne pitää etukäteen idättää, jotta kukkivat sitten koko syksyn lumille saakka. Poimin viime syksynä kaikki krassinsiemenet sitä mukaan kun ne valmistuivat, ja siemenet ovat olleet  venäläisessä puurasiassa kirjahyllyn reunalla.
Kävimme eilen Jäälistä Ylivieskan jätti-kärkkäisellä, kun kuopusneitokaiseni ei ole siellä käynyt aikaisemmin. Se on liian iso kauppa edes päiväksi kiertää, kaksi tuntia ei riittänyt alakuunkaan.
Löysimme uutuuden, eli keraamisen paistinpannun, siis sisäpinta keramiikkaa. Pitäisi olla tarttumattomampi kuin teflon. Kokkeillaan, ostin pienen, että sillä tulee sopivankokoisia räiskäleitä, eli lättyjä, eli lettuja eli kreppejä eli... Eläväravinto menetti jo osan mielenkiinnosta, kun tuntuu, että pitäisi hankkia sellaisia ruoka-aineita joiden nimiä ei tahdo osata lausua, mm cojia, spiruliinaa,
tahinia, agavea. Kun minusta pottu, porkkana, nauris, mustikka, omena, ovat suomalaista elävää ravintoa.
Niin sieltä Ylivieskasta pakenimme hirveää raekuuroa karkuun, mikä onneksi satoi vain Ylivieskan kohdalla. Kotiin ajelimme hyvässä kelissä. Kesärenkaat kun on, niin ei kiitos lunta.
Herra mieheni on virkistynyt ja tykkää jo lähteä ulos ja ajelulle tämän tästä. Hän opetti eilen kuopuslikkaani ajamaan neiti  Mersedeksellä, mikä oli iso ihme. Siis, että suorastaan komensi rattiin ja neuvoi huutamatta, miten iso automaattivaihteinen  mersu ajetaan. Hyvin päästiin kotiin.
Akolla ja susilla on maalima pilattu, sanotaa.

Ämmiä äkkeet selässä...

Satakoon vaikka ämmiä äkkeet selässä tai hanurista, mutta vappu tuli taas. Ja sen näkee, kun katselee ikkunasta,  poijanpallukoita istuskelee puistojen penkeillä pussikaljat seuranaan ja katse terävänä näkyykö lähettyvillä "puluja".  Puluja muuten näkyy naapurin talon  katolla.  Ihmettelin, että mikä kuhina tuolla katolla on ja otin joulupukin tuomat kiikarit laukusta.  Kiikarit on sikahyvät. Pulut harrastivat erotiikkaa, että heikotti katsella.
Huomaan syttyneeni kevään riemuihin minäkin.  Eli ulkonäön huosiminen on taas ajankohtaista.  Katselin sillä silmällä peilikuvaani, että totesin omaavani hiusmallin "nikita mallinen karvahattu".
No on se vaihtoehtona parempi kuin ei hiuksia ollenkaan, mutta kun mieleen tulee, että kampaajalle on mentävä, se on toteutettava.
Muuten, voitin tänään arvalla 70 euron lahjakortin fysioterapiaan. Nimittäin se arvottiin ryhmäjumpan päätteeksi, kun tänään oli vipo jumppa tälle keväälle. Meitä oli tasan kaksi kenen kesken arvottiin ja sattui minulle. Ehdotin ystävättärelleni, että jaetaan puoleksi, ei suostunut.
 Varasin ensiviikolle ajan lymfahoitoon. Se on perinaisellista, mutta samalla äärimmäisen tärkeää
hoitoa . Estää turvotusta käsissä, kun nesteet saadaan virtaamaan.
Kävin ensimmäisen vuosisyynin rintsarista. Vuosi sitten olin saanut diagnoosin ja tunnelma oli kaoottinen. Nyt tiistaina  jännitin kovasti magneettikuvien tulosta.  Turhaa se taas oli jännittää, sain kuulla olevani täysin terve.  Yksi syy siihen, että selvisin ilman panikointia vastaanotolla odottamisajan, oli se, että minulla oli paras ystäväni tukihenkilönä. Hän tuli mukaan myös kuuntelemaan  mitä keskustelimme minut parantaneen trin kanssa.
Jään kahden viikon kesälomalle, mikä tulee tarpeeseen. Olen tehnyt täysin omat työni tammikuulta lähtien ja lomailu tekee hyvää,

Ja joulun jälkeen tulee päästäinen...

Vaan se ei ole rotta, kun joulun jälkeen tulee päästäinen. Kukapa ei muistaisi Pekka Töpöhäntä- kirjoja ja mainiota Rauha-kissaäitiä, joka oli höppänä. Tuo alkulause on yhdestä kirjasta muisteltuna.
Muistan kuinka esikoiseni jaksoi kaksivuotiaana kuunnella hievahtamatta Töpöhäntä- kirjan läpi.
Että miksikö muistelen lasten satukirjoja. Oikeastaan kahdesta eri syystä. Ensimmäinen syy on mummin aarre, jolle haluaisin lukea kaikki maailman sadut ennenkuin tämä, jota kutsutaan elämäksi- näyttää kaikki ne nettipelit, joita aloitetaan jo kolmivuotiaana pelaamaan, jonka jälkeen ei sitten muuta tehdäkään. Toinen syy muistella lastenkirjoja on mielentyyneys-syy. Olen ajatellut, että sitten kun/jos tulee hetki, että ei näe missään enää valoa, silloin luen Muumipeikko ja Taikatalvi-kirjan.
Jokaisella pitäisi olla oma valonlähde.
Pääsiäinen tuli ja meni hyvin aktiivisesti. Pitkäperjantaina saimme vierailulle Wanhaherran emäntineen ja tyttären ja tyttärentyttären kanssa. Tytöt olivat tulleet jälleen lomalle Lontoosta. Wanhaherra harmaantui päivän aikana, jännitti niin paljon pikkuneidin liehumista huoneesta toiseen, että jokin särkyy, hajoaa, räiskähtää rikki. Vajaan kolmen ikäinen osaa jo varoa onneksi, vaikka kuinka vilkas onkin. Huolestuttavin hetki oli äkillinen hiljaisuus, ja typykkä löytyi verhon takaa, jonka alta näkyi jalat, jossa hän tutki löytämäänsä pääsiäismunaa. Olevinaan piilossa, koska luuli olevansa pahanteossa. Olin kätkenyt suklaamunia eri puolille asuntoa juuri etsittäväksi.
Söimme lammasgulashia ja mämmiä.
Lauantain olin töissä, päivä meni nopeasti ja illasta ajelimme mökkitien liittymää katsomassa. Oli tietä jo ajettu, mutta kuten ennenkin neiti Mercedeksellä ei lähdetä rospuuttoon.
Sunnuntaina ajelimme Bomballa pääsiäislounaalla oman kuopuksen ja hänen bestiksensä ja pikku pojan kanssa. Onko makuaistini jalostunut, koska ruoka ei ollut mainittavaa. Maistelin kaikkea, mutta     pasha oli parasta, niin ja baba ja kulitsa.
Maanantaina,siis toisena  pyhänä meillä oli äärimmäisen harvinaiset vieraat. Mieheni veli ystävättärensä kanssa. Söimme naudan sisäfilettä. Ruoka onnistui erinomaisen hyvin. Ehkä juuri se on syynä, että ravintolaruoka on muuttunut anhittomaksi, kun itse on oppinut laittamaan maukasta ja hyvää ruokaa.  Olen asunut seitsemän vuotta kaupungissa ja odottanut kutsua mieheni sukulaisilta, mutta kun ei kuulunut, kutsuimmekin itse. Ja selvisi, että kutsutut olivat myös odottaneet nämä vuodet meiltä kutsua.  Vieraat viihtyivät kuusi tuntia.
Olen jo tilannut Viherpeukalosta mukula-taimilähetyksen.  Tilasin alppikärhöjä kaksi tainta ja jaloritarinkannuksia ja "kesän hehku"  -lajitelman,  paketti sisältää 20 kpl Kääpiömiekkalilja 'Charm' ja 10 kpl LO-lilja 'Faith".  Viime syksynä istutin ystävältäni saamat valkosipulinkynnet. Myös runsaasti mukuloita, joista kallisarvoisin on varjolilja, se vanhanaikainen. Toivoisin, että myyrät eivät ole löytäneet  sitä, 
Nyt on jo runsaasti muuttolintuja, joululahjaksi saamani kiikarit odottavat, että pääsemme mökille ja voin aloittaa uuden harrastuksen, lintujen seuraamisen.

Pääsiäisviikko

Tämän vuoden Pääsiäisviikko eroaa vuodentakaisesta kuin yö päivästä. Vuosi sitten olin juossut seinään noin kuvaannollisesti, vietin tuntikausia kävellen Kajaaninjoen rantaa, itkin ja kiroilin kohtaloani. Kun sairastuu "terveenä", on se vaikea asia.  Kävin läpi koko tunteiden kirjon, pelkoa, huolta,  tietämättömyyttä tulevasta.  Nyt kun vuosi on kulunut ja  kun tiedän, mitä rintasyövän hoitopolku on, voin lohduttaa  samaan joutunutta, että ole huoletta, olet hyvissä käsissä.
Olen käynyt läpi terveystarkastukset, ja saanut terveen paperit. Halusin tietää, onko hoidot tehneet terveydelleni hallaa, sillä sytokset tuhoavat paitsi taudin, myös terveitä soluja. Helpotus oli, että sisäelimeni ovat terveet. Joka päivä liikun reippaasti lenkkeillen (välillä raahaudun kuin märkä luutu),
ja olen käynyt ryhmäjumpassa kymmenen viikon ajan kerran viikossa hyvän ystävättäreni kanssa.

Kävimme viime viikonloppuna pikkuveljen 50 -vuotisjuhlissa Napapiirin tuntumassa. Ajoin koko neljän tunnin matkan mennen tullen. Yövyimme Pohjanhovissa.  Juhlat olivat mahtavan hyvät. Ruoka,  kahvit, kakut. Vieraita oli lähemmäs sata. Perinteiden mukaisesti nuorin veljemmekin sai hopeisen lakkarikellon  meiltä sisaruksilta lahjaksi. Lausuin juhlasankarille isosiskon oikeutena  PMMP   "Pikkuveljen" hieman korjaten sanoja

"Tumma on taivas ja pimennetyt puut
kun matkustan pikkuveljen luokse kaupunkiin
En halunnut jäädä kotiin
heräämään aikaisin aamulla lumiauran kolahduksiin

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty
En meidän sukuun lisää aikuisia halua
Tiedän kyllä että undulaatit tapaavat
miestenvessoissa turpiinsa saada
Mutta vielä pikkuveli lukee aamulla
sängyssä Lapin Kansaa   sängyssä  rouvan kanssa Lapin Kansaa

Pysy aina pikkuveljenä ja lintuna, älä koskaan miehisty
En meidän sukuun lisää aikuisia halua."

Nauruahan se aiheutti.

En ole neulonut enää vanttuita enkä töppövillasia tälle keväälle, sillä kun aurinko alkaa näkymään, villalanka ei enää kiinnosta. Siispä virkkasin virkkuulangasta käsityöpussin. Sen tärkein tehtävä on kuljettaa ajankohtaista käsityötä sinne minne kuljenkin. Mm mummin pikku kultaa hoitamaan.
Poju osaa jo mennä puuta vasten ja on iloinen ja reipas miehen alku.
Odotan taas mummittelukutsua.
Kesä on tulossa kun säätiedotuksia  katsoo. Olisi kiva tietää, joko tie mökille on sulanut. Rospuutto on ajankohtainen, mutta toivottavasti tie kuivuu nopeasti.

Huikaisevaa kirkkautta

Lomailemme Koillismaalla maatilallani muutaman päivän. Tulimme viime torstaina ja palaamme Kainuuseen tiistaina.
Ajomatka oli tosi hyvä, sillä tiet olivat täysin sulat Iso Syötteelle asti, josta alkoi paikoin polanteinen ajoura.
Maalla odotti lämmin talo, sillä exäijä on talvehtinut talolla ja urakoinut halkoja ja muuta ympäristönhoidollisia töitä. Perjantaina tuli vanhanajan tuiskunmyteri. Se oli nautittavaa kuunneltavaa ja katseltavaa, sillä Kainuu on ollut jo viikkoja liki lumeton. Tuisku toi 20 cm lunta lisää tänne Syötteen erämaahan. Ja kun aurinko tuli esille, maailma rävähti huikaisevan kirkkaaksi. Täällä, missä lähin naapuri on parin kilometrin päässä, osaa nauttia rauhasta. Kuuntelimme eilen lauantain toivotut levyt ja katselimme kuinka aurinko laski Syötteen kansallispuiston vaaramaisemaan.
Eilen, kun tiet oli jo aurattu, ajelimme lapsuuskodissa. Siellä asuu velimies yksikseen. Hän olikin kotona, tosin loppuun uupuneena, sillä hän oli unohtanut tankata moottorikelkan, kun oli lähtenyt pilkille 3 km.n päähän.
Sieltä kun oli kaahlannut järven yli kotiin, oli ollut aika urakka. Ainakin hikinen.
Koti vaikuttaa niin pieneltä. Ihmettelen, kuinka siinä pikku pirtissä, jota vielä hallitsi valtava leivinuuni, mahtui parhaimmillaan asumaan 11 henkilöä. Kun katselin vanhoja valokuvia, totesin, että sitä oltiin itsekin pieniä siloin.
On niin paljon valoisammat maisemat, kun käytin motoa tuossa vanhassa metsäryteikössä. Silti metsää on taustalla ihan tarpeeksi. Olen päättänyt vielä asua täällä pidempiä rupeamia.
No nyt on ajankohtaista vain nauttia lomasta. Olen polttanut puuta leivinuunissa, ja käyttänyt uunin lämpöä hyödyksi, hauduttamalla hirvenlihaa mm.
Seuranamme on Onni-koira, jonka tehtävä tässä maailmankaikkeudessa on kiertää taloa ja kurkkia ikkunoista ja odottaa, odottaa loputtomiin. Hyvä ja uskollinen koira Onni on, vähän niukasti tahtoo syödä. Keitin kananmunia, niin söi niitä mieluusti useamman.
Tarkoitus on käydä kävelemässä tunnin verran tuolla tien päällä. Mieheni verenpainetauti saatiin kuriin uudella verenpainelääkkeellä ja hän palasi "elämälle".
Itse olen hyvässä kunnossa ja virkeä. Jopa niin, että mieleni tekee tarttua ikkunanpesulastaan. Täällä on vissiin pesty ikkunat viimeksi vuosia sitten. Eipä silti, ikkunanpesu on ajankohtaista joka kodissa, kun valo tuo näkyville talven tuhrut.
Urbaanina eläjänä mieheni koki suorastaan elämyksen eilen illalla. Valtaisan kirkas tähtitaivas.
Tuossa heti lammen "päällä" oli Orion ihan kirkkaana, vöineen. Kaupungissa kun ei juuri näe tähtikuvioita.
Ja kaksi jouhtenta löyhötti jo lammen ylitse ihan matalalla. Etsivät sulaa, jota ei täällä vielä ole. Jaa, ehkä tuossa Pärjänjoessa on sulapaikkoja. Täältä pääsee veneellä Iin Haminaa, ilman, että tarvitsee nousta juuri veneestä. Kilometrin päästä Pärjänjokea Kostonjojeen, josta Livojokeen, josta Iijokeen. Tottapuhuen en ole varma tarvitseeko Livojoelle mennä.

Helevatan rasputiinit

Tässä on valvottu öitä ja tuskailtu, räiskähtääkö maailmansota, vaiko ei räiskähdä. Vieläkin on kiikunkaakun, että mitä tästä tullee. Pienet miehet - pitkät varjot. Miksiköhän historian pahimmat kansojen teurastajat ovat järestään pieniä miehentappeja? Hyvä jos puolentoistametrisiä ilman kenkiä. Minä, joka en enää suostu potkukelkaksi missään tilanteessa, sanon, että saunan taakse nokkospusikkoon jokainen, joka uhkaa maailman turvallisuutta.
Tuosta tuli mieleen hauska juttu; olin "ed. elämässä" kyläilemässä lasteni isän kanssa pikkuveljen luona.
Silloin oli eräs nuorison idoli, nuori amerikkalaislaulajatar kajahtanut päästään ja toimitettu katkolle. Velimies suunnitteli vakavalla naamalla, että tyttöparka pithää hakhea rovanniemelle, istuttaa moottorikelekkaan ja vieä kairhaan viikoksi, ja hoitaa tyttö tervheeksi. Että erämaa ja rauha, niillä saa kenet vaan terveeksi.
Ei tässä taida tulla murehittua koko maailman murheet.
Arki on edennyt omalla painollaan. Kevättä kohti mennään. Olen jo lukenut päiväkäskyn, että kun päästään toukokuulle, on tiedossa talkoot. Rannalla on melkoinen risusavotta odottamassa, kun lumet sulavat. Mieluusti perheeni on luvannut kokoontua talkoisiin ja minä lupasin hoitaa mummun aarteen ja ruokapuolen.
Täten kutsu myös trenkipoijalle Hämmeeseen. Kaipaan yöllisiä kävelyretkiä rannalla. Sääskien ininässä ja kurpan narinassa.
Hohhoijaa- saapi sanoa että hohhoijaa. Akkojen sotavuosi alkaa olla takana. Äkkiä se vuosi meni. Onnellinen vuosi iloisten perhetapahtumien johdosta, mutta raskas vuosi hoitopolulla. Tässä kuuluisi sanoa hurskaasti, että yhtään päivää en vaihtaisi pois. Vaihtaisin kyllä, muutaman tympeän väsypäivän.
Töissä olen aloittanut jo kuuden tunnin päivät. Ne tuntuvat pitkiltä, mutta hyvin olen jaksanut. Tähtään kahdeksan tunnin päivään, mikä on normi työaika. Testaan jaksamistani ja sen mukaan menen päivän kerrallaan.
Ensi viikonloppuna menemme mieheni kanssa tapaamaan mummuteltavaani, joka on oppinut jo istumaan ja kontata mykrittämään. Vanha sanonta, että vuosi vanhan vanhettaa, kaksi lapsen kasvattaa, on paikkaansa pitävä.
Viherruokailu on laajentunut jo n 70 prosenttiseksi ruokavaliossani.
Mehulinkoa käytän aamuin-illoin. Tunnen selkeän eron vireydessä ennen ja jälkeen ruokavaliomuutoksrn. Tästä on hyvä jatkaa.

Ei vegaani, vaan tokaani

Sanoin miehelleni, että en ole vegaani, niin hän tokaisi, että olet rouvaseni tokaani. Nimittäin hurahdin elävään ravintoon. Kaikki alkoi urheasta systeristä, joka paastosi sataprosenttisesti vesipaastolla kolme viikkoa! Ei muruakaan ruokaa, vaan vain juomavettä. Hän sanoi että eka viikon särkyjen jälkeen hän voi paremmin kuin koskaan.
Minä uskon systerin valaistuksiin, ja haen niistä tukea oman silvotun ja nuutuneen kroppani virkistämiseen ja voimien palautumiseen ja hyvän olon ylläpitämiseen. Mutta ei minusta ole vesipaastolle. Sitten ajatuksiini välähti, napsahti kuin luunappi otsaan, että elävä ravinto! Aloin tutkimaan netistä, että mikä ihmeen elävä ravinto? Että pitääkö se juosta kiinni. Ihan kuin pikkuveli totesi, että sitten syön jäniksen ruokaa, kun jänis ajaa minun polkupyärälläni.
Mutta elävä ravinto on kuin onkin jäniksen ja monen muun eläimen ruokaa ja ihmisten. Opiskelen koko ajan lisää, mutta nyt olen viikon verran toteuttanut vaihetta yksi- siirtymävaihetta seka-sikaruokailijasta-jaa-märehtijäksi?
Nimittäin elävän ruuan yksi perusruoka on vehnänorasmehu. Se on ärjyä ruokaa ja se tuotetaan idätetystä, vihreästä vehnästä, josta puristetaan mehut. Yksi ohje on ottaa tupsu oraita suuhun ja märehtiä.
Tupsu pitää sitten sylkäistä maahan, koska ihminen ei ole märehtijä kuiteskaan, tupas voi tukkia suolet.
Minun ruokavalioni koostuu kaikesta raakana syötävästä kasviksesta, laskiaispullasta, pakastimen viimekesäisestä marjasadosta, laskiaispullasta, kalasta ja las.... Sianlihan poistin ruokavaliostani, mutta muu -muu siis naudanliha kelpaa, samoin lintu ja kala.
Kaikkea sitä.
Sain systeriltä myös korvaamattoman vinkin, eli dolokalkkipillerit. Hän suositteli dolokalkkia unettomuuden hoitoon ja siihen minä sen purkin ostinkin. Mutta unta ne eivät tuoneet, mutta helvatanmoinen jäykkyys lihaksissa ja nivelissä hävisi jo kahden pillerin jälkeen. Ja iskiaishermo vissiin katkesi ja kuoli pois. Jaksoi se kyllä juiliakin.
Jäykkyys ja kolotukset ovat antiestrogeenilääkityksen sivuoire. Luulin, ettei siihen ole apua.
Huomaan, että olen alkanut virkistyä "silmissä", ja tätä polkua on hyvä tallata.
Pystyn jo kävelemään päivittäin yhä pidempiä lenkkejä.
Kuopuslikka haki itselleen uuden työpaikan,josta hän totesi olevansa unelma-ammatissa. Menestystä, toivottaa äiti.
Olin viime viikonlopulla mummun aarretta hoitamassa. Sain olla kaksi yötä kahdestaan pikkupojan kanssa. Meillä oli tosi mukavaa. Söimme, leikimme, nukuimme, söimme, leikimme. Lapsen kehitystä on ihana seurata.
Paluumatkalla bussissa ei sitten ollutkaan mukava seurata kahta pikkulasta, jotka viikonloppu isä saatteli bussiin ja lähetti toiseen kaipunkiin äitille takaisin. Poika, joka oli ehkä viisivuotias aloitti samantien, kun bussi lähti liikkeelle, ehkä nelivuotiaan siskon kiusaamisen. Ennenkuin oltiin päästy kolmekymmentä kilometriä oli poika repinyt jo tupsuja tytön tukasta. Ja senhän tietää, että mitä enemmän asiaan puuttuu, siitä seuraa vain enempi "esittämistä".
Sääli tytön hiuksia, kehoitin bussikuskia siirtämään tytön toiseen penkkiin. Näin tehtiin ja rauha maassa.
Säälittää nuo heittopussilapset, siirrellään kaupungista toiseen kuin vanhoja huonekaluja. Tyttö tirautti pikku itkun "minulla on äitiä ikävä".
Olympiahuumassa mieheni on vissiin juurtunut sohvalle. Ja moni muukin. No onneksi mitalit on jo taskussa.

Heleästi helemikuussa

Aamusta huomaa selvästi päivän jatkuneen. Aamukahdeksalta on jo valoisaa ja jos elettäisiin pärevaloaikaa, iltapihdin voisi jo roikasta pirtin päälle, eli katolle. Kevään merkki on pulupariskunnan pelehtiminen naapurikerrostalon räystään alatasanteella. En ole varma, että onko pulu yksiavioinen, kuten joutsenen sanotaan olevan, mutta tuo pariskunta ei ole ehkä vielä sitoutunut toisiinsa, sillä minusta näyttää että neitipulu lähtee vuorotellen kahden kilpakosijan matkaan. Vissiin tässä alkaa olla kevättä rinnassa, kun moiset kukertelijat kiinnostavat. Itselläni on sydämessäni yksi mies yli kaiken. Mummun pikkumies siellä Jäälissä. Olemme jo sopineet, että saan hoitaa jo pian 7 kk täyttävää pikkuista ystävänpäiväviikonlopun, jos mitään erikoista ei satu.
Olen kulkenut jo kolme viikkoa töissä. Solahdin vanhaan tuttuun työympäristöön ilman ongelmia. Parasta on, että voin tehdä tämän helmikuun neljää tuntia päivässä. Olen vielä toipilas, ja tunnen sen itsekin. Vanha satapiikkikawasaki, on vielä tallissa, ja minä elelen sen mukaan. Tässä akkojen sodassa on vähintä vuosi, että voi alkaa jo pikkuhiljaa ajattelemaan, että jahka sitä jaksaisi jo normalisoitua. Oma hoitopolkuni alkoi viime huhtikuun loppupuolella, joten vielä tässä on aikaa ensimmäisen vuoden täyttymiseen. Onnekseni löysin paikallisliikenteen avukseni, ja aloin kulkemaan bussilla silloin kun en jaksa tai viitsi lähteä marssimaan, tai mieheni on estynyt kuskaamaan minua.
olympialaiset kiinnostavat, totta kai, ja niiden äärellä tulee istuttua -neulottua- istuttua, turhankin paljon.
Tämän sydäntalven kohokohta oli viime viikonloppuna kun Wanhaherra kävi vaimonsa kanssa vuosikausiin kyläilemässä meillä. Wanhaherra on vanhin veljeni, joka asuu naapurikunnassa. Hän on hyvin hauska luonteeltaan, aina hymyilevä ja joka pahimmastakin asiasta valoisan puolen löytävä.
Hänen sydämensä on valloittanut pikkuneito, joka on puoleksi britti. Tyttärentytär, he tosiaan asuvat Englannissa ja isänsä on englantilainen. Olemme siis, koko systeryssarja jo komeasti ukki ja mummu ikäisiä. Se tuntuu oudolta, kun mieli ei osaa vanhentua samaan tahtiin kuin kroppa.

Erään "posliinijumalan" anatomia

Olipa kerran talous,jonka kylpyhuoneen kaunis posliinijumala (jota kamiksessa kumarretaan ), meni tukkoon. Tai ainakin melkein meni. Yleensä tavan talouksissa näin käy joskus. Talon Herra aiheutti Rouvalle melkoisen herätyksen
nykäisemällä makuuhuoneen oven auki, ja kiljumalla kurkku suorana, että Rouva on laittanut jonkun epämääräisen esineen ko posliinijumalaan ja se on mennyt tukkoon. Rouva, joka on sairastanut jo yhden rintasyövän, on päättänyt olla sairastamatta toista, ja nousi kiljumaan kurkkusuorana, että hele-vetin prkle, ite oot laittanut! Sitten Rouva itki raivosta ja soitti kiinteistön päivystäjälle, että kävisikö hän avaamassa tukoksen. Ystävällinen rastatukkainen kaveri imaisi isolla pyöränpumpunnäköisellä vekottimella tukoksen pois. Eikä mitään esineitä löytynyt, pelkkää sakkaa. Että näin aloitetaan aamu lintukodossa.
Joskus tuntuu, että onko tässä olotilassa, jota kutsutaan elämäksi, järjen hiventä. Kauhistelin systerin huokaisua, jota hän on huokaillut jo useamman kerran, että hän repattaa vielä kolmekymmentä vuotta sammoo elämää. Ihmettelin, että miten voi jaksaa ajatella elävänsä yli 90 -vuotiaaksi. Sukujuurtemme heikot geenit takaavat meille sisaruksille 70-75 vuotta. Joten ei pelkoa. Oikeasti.
Tänään oli coc au vin-päivä. Siitä tuli herkullinen. Olen oppinut, että reseptiä kannattaa seurata pilkuntarkasti, niin tulos on suussa sulava. Ja pullea laskiaispullukka kermalla ja hillolla kruunasi aterian.
Olen kulkenut ensimmäisen viikon töissä. Se on mukavaa ja virkistävää. Neljä tuntia on hyvä aika työskennellä.
Työmatkojen käveleminen uuvutti, ja etsinkin paikallisliikenteen aikataulun. Bussilla lyhentää kävelymatkaa.
Tosin kävelen mieluusti, jos vain jaksan.
Ystävääni pisti tänään ampiainen käteen. Uskomatonta, mutta totta. Kuinka monta suomalaista on tammikuussa amppari pistänyt? Eikö ne pirulaiset (ampiaiskammoni on järkyttävä) enää edes talvehdi.

Talvi puolessa..

Talvi puolessa, nälkä suolessa, sanoi karhu ja käänsi kylkeään ed sunnuntaina, Heikin päivänä. Jälleen myöhästyneet onnittelut nimipäivänäsi Heikki.
Laapotin aamuhämärissä haavapolille näyttämään rinnankorjausleikkauksen ankkurihaavan kohtaa, joka vaatii hunajasalvaa, jotta siihen tulee kaunis arpi. Pihkasalva olisi parempaa, tiesi systeri,ja haavahoitsu vahvisti, että tosi on, mutta se jättää kuulemma rumemman arven. Nyt tuntuu, että olisko sillä mitään väliä, minkälainen arpi tulee, ketä se kiinnostaa ja kuka sitä katselee. Mutta toisaalta ajatellen, kun kerran on mahdollista saada nätti arpi, niin otetaan se sitten. Sitten kävelin töihin, eli aamulenkiksi tuli 4 km ja töistä kävelin vielä kolmisen km kotiin.
Aloitin eilen työt. Mutta en vielä kahdeksan tunnin päiviä, vaan anoimme vakuutusyhtiöltä kolmen kuukauden työkokeilun, jossa työvelvoite on 20 h vko. Teen nyt neljän tunnin päiviä ainakin kuukauden. Sitten jatkan kuuteen tuntiin päivä, mutta edelleen se velvoite on 20 h vko, minkä mukaan myös etuus, eli "palkka" on laskettu. Tämä työkokeilu on vakavan sairauden läpikäyneelle hyvä vaihtoehto. Palkka lasketaan sellaisella kaavalla, että tulotaso pysyy kohtalaisena. Työ tietokoneella istuessa on hel- ve-tin rankkaa, kun sitä tekee 8 h päivässä. Jo tämä neljän tunnin aloitus on tuonut mieleen, kuinka uuvuttavaa on ottaa puhele puhelun jälkeen vastaan, hoitaa case siten, että ei tule feedbackiä, ainakaan negatiivista.
No minä kokkeilen.
Olen vähän uupunut työmatkakävelyyn jo kahden päivän jälkeen. Minulla olisi mahdollisuus hypätä paikallisliikenteen bussiin, tai ajaa neiti Mercedeksellä tai vaikka keksiä kyytiä mitä tahansa. Mutta kun haluan uupua, koska niin kauan kuin liikunnan tuoma uupuminen menee nopeasti ohi, kun juo vettä, käy suihkussa ja levähtää, niin tunnen eläväni.
Minä palaudun tosi nopeasti rasituksesta.
Eilen kun menin töihin, varauduin kassillisella Rumbergin suukkoja. Jokainen, joka kävi halaamassa minua, sai suukon.
Kävi niin, että pari henkilöä ei tunnistanut minua, johtuen vuoden poissaolostani, ulkonäköni muuttumisesta husteni osalta ja tietysti vuosi vanhan vanhentaa. Menin kysymään, että, etkö tosiaan tunnista, niin oli tosi hauska nähdä vilpitöntä hämmästymistä, että tosiaan, hiukset ovat niin erilaiset, silmäklasit uudet jne. No nauruun se johti- ja suukkoon.

Tulihan ne pakkaset.

Minulla on nuhanenä, niiskuttelen ja aivastelen ja vähän kutjotan flunssan kourissa. Ei tämä paha ole, mutta kun en ole vuoteen sairastanut minkäänlaista romuskaa, on tämä mainitsemisen arvoista.
No lenkille en ole lähtenyt, että keuhkoputket eivät ärsyynny, kun minulla on taipumusta infektioastmaan.
Aloitin jo itseni huosimisen työlookiin. Töihinlähtö siirtyi ensi maanantaille, mikä oli hyvä asia tämän nuhan vuoksi. Kävin kampaajalla ja leikkautin, mutta en värjäyttänyt hiuksiani. Enkä värjäytäkään, sillä hiusteni oma väri, valkeanharmaa on upea. Jos se muuttuu likainväriseksi, otan kevythuuhtelun. Ripset ja kulmat kestovärjäytin. Kampaajatyttöni oli kesällä kurssituttanut itsensä geelikynsien tekoon. Ja hän osasi tehdä todella siistiä jälkeä. Joten enää puuttuu kosmetologilla käynti, kun ihoni on eloton ja harmaa pimeän talven myötä. Sain ajan ensiviikolle.
Alennusmyynneissä kävin kertaalleen tsekkaamassa tarjonnan. Koska en nykyisin osta rätei ja lumpui, ostin kolme Nanson paitaa.
Nanso kestää ja kestää, pesusta toiseen. Minulla on vielä käyttämättä Marimekon lahjakortti, jonka sain joululahjaksi mieheltäni. Miehestäni puheenollen kultani päätti jäädä koko talveksi pirttiin. Hän aikoi haakuroida ulos vasta kun päivä on pidempi kuin yö. No se sallittakoon, jokainen saa tehdä ihan miten haluaa. Itse en viihdy sisätiloissa juuri yhtään, jos on siedettävä sää ulkona. Meitä on joka lähtöön. Vaatteista puheenollen vanhin systeri on suorastaan kuuluisa erikoisista neuleista. Hän neuloi viime talvena itselleen upean pitkän neuletunikan. Se oli niin ihana, että tyttäreni anoppi tilasi häneltä samanlaisen. Koska ko anoppi on seurakuntansa kivijalka, hän on saanut neuletunikasta paljon ihailevia kyselyjä. Nyt systeri keksi aloittaa neulomaan villahousut,jotka vedetään farkkujen päälle!
Odotan mielenkiinnolla minkälaiset niistä tulee.
Kävimme hyvän ystäväni kanssa tänään päivällisellä parhaassa ruokaravintolassa. Se piristi nuhanokkaa tosiaan.
Pidimme peijaiset. Karhu on kaadettu!

Euforinen mieliala

Minulla on ollut ja on edelleen syvä hyvänmielen tunne, joka johtuu siitä, että sain mummutella neljän yönseudun aikana poijanpaakkua,  tyttärenpoikaa, mummun aarretta. Jännä miten tällainen hapan, vaihdevuosissa rypevä, vähemmän mukava emäntäihminen, voi muuttua ihan sulaksi vahaksi pyöreän vauvanpään tuoksusta ja hymystä,  joka leviää korvasta korvaan kun on niin mukava lukea satuja nummun kanssa.
Viikonloppu meni paremmin kuin hyvin. Sain olla yksin vastuussa vauvasta ja vanhat rutiinit tulivat mieleen,  ja mitään ikävää ei sattunut. Tunsin kuinka mieleni tyhjeni viime vuoden terveyshuolista ja tilalle tuli varmuus, että olen täysin terve.
En ole isommin riepotellut sairauttani tässä blogissa, mutta yhteenvetona voin sanoa,  että sain paljon tukea ja kannustusta teiltä systerikullat. Sieltä Ruåtsista saakka. Virtuaalihallaus teille!
On jälleen aika laittaa villalangat pois komeron perimmäiseen nurkkaan ja ottaa kevyitä silkki- ja puuvillalankoja esille. Neulominen ei nyt kuitenkaan kiinnosta. Minulla on ompeluinnostus nostamassa päätään, sillä hyvä ompelukoneeni -joka ei ole mersu, eikä lada- vaan siltä väliltä, on ollut    jouten nurkassa omalla pöydällään.  Olen ostanut palan Marimekon Unikkokangasta, sinistä. Arvelin, että ompelen pussukan käsilaukun sisälle, kun huulipuna on aina kadonnut laukun pohjalle.

Minä näin saukon eilen. Se loikki tien yli ja kauhukseni huomasin, että se olisi päässyt yli, jos ei olisi kääntynyt takaisin tielle just kun iso bussi jyrryytti kohdalla. En tiedä mitä sille raukalle kävi, luultavasti huonosti.

Haaveeni joulukoristeesta, Tuomaanrististä, toteutui, kun olin ehtinyt lausua toiveen ääneen. Sain koristeen lahjaksi. Se on nyt pakattuna odottamassa seuraavaa Tuomaanpäivää. Koska Loppiainen oli eilen, tänään olisi aika purkaa joulu pois kodista. Päätin että en raaski vielä tänään, olkoon huomiseen. Joulu on niin lyhyt aika.
Vanhin systeri on joulunvihaaja. Olen saanut monet hyvät naurut hänen purskauksistaan joulua vastaan, mm voi helevetti että minä vihaan joulua- malliin. Tuosta kuultaa jo rakkaus jouluun. Jos hän olisi välinpitämätön joulua kohtaan, uskoisin paremmin.
No leikki leikkinä.

Ulkona napsuu vesi ikkunanlautoihin. Omituista, koska nythän pitäisi olla pakkasta. Kaiken järjen mukaan pitäisi olla. Vanhan sanonnan mukaan Loppiaisena on satanut puolet talven lumista.
Pappa kertoi, että -30 luvulla, kun heidän kotimaisemissa oli valtaisa savotta,  jota kutsuttiin "ittevorssiksi" ( ko firman nimi lausuttiin selkosessa noin),  oli syksystä jouluun ollut oikein unelmakelit tukinajureilla. Maanpohja oli jäätynyt, lunta oli vain vähän, että reki luisti hyvin tukkikuormien alla.  Papan isä oli ostanut syksyllä hevosen tukinajoa varten ja tienestit olivat nousseet niin, että hevonen oli viimeistä maksuerää vaille saatu maksettua. Mutta joulu tuli ja alkoi lumisade. Voi junalauta, että sitä oli tullut, koko välin joulusta vuodenvaihteeseen, puolitoista metriä
viikossa. Siihen oli tienestit liki loppuneet, hevoset rypeneet kaulaa myöten kinoksissa. Viimeisen maksuerän kerääminen oli vienyt mehut miehistä ja heposesta.

Oikein hyvää Uutta Vuotta Rakkaat ystäväni.