Erään "posliinijumalan" anatomia

Olipa kerran talous,jonka kylpyhuoneen kaunis posliinijumala (jota kamiksessa kumarretaan ), meni tukkoon. Tai ainakin melkein meni. Yleensä tavan talouksissa näin käy joskus. Talon Herra aiheutti Rouvalle melkoisen herätyksen
nykäisemällä makuuhuoneen oven auki, ja kiljumalla kurkku suorana, että Rouva on laittanut jonkun epämääräisen esineen ko posliinijumalaan ja se on mennyt tukkoon. Rouva, joka on sairastanut jo yhden rintasyövän, on päättänyt olla sairastamatta toista, ja nousi kiljumaan kurkkusuorana, että hele-vetin prkle, ite oot laittanut! Sitten Rouva itki raivosta ja soitti kiinteistön päivystäjälle, että kävisikö hän avaamassa tukoksen. Ystävällinen rastatukkainen kaveri imaisi isolla pyöränpumpunnäköisellä vekottimella tukoksen pois. Eikä mitään esineitä löytynyt, pelkkää sakkaa. Että näin aloitetaan aamu lintukodossa.
Joskus tuntuu, että onko tässä olotilassa, jota kutsutaan elämäksi, järjen hiventä. Kauhistelin systerin huokaisua, jota hän on huokaillut jo useamman kerran, että hän repattaa vielä kolmekymmentä vuotta sammoo elämää. Ihmettelin, että miten voi jaksaa ajatella elävänsä yli 90 -vuotiaaksi. Sukujuurtemme heikot geenit takaavat meille sisaruksille 70-75 vuotta. Joten ei pelkoa. Oikeasti.
Tänään oli coc au vin-päivä. Siitä tuli herkullinen. Olen oppinut, että reseptiä kannattaa seurata pilkuntarkasti, niin tulos on suussa sulava. Ja pullea laskiaispullukka kermalla ja hillolla kruunasi aterian.
Olen kulkenut ensimmäisen viikon töissä. Se on mukavaa ja virkistävää. Neljä tuntia on hyvä aika työskennellä.
Työmatkojen käveleminen uuvutti, ja etsinkin paikallisliikenteen aikataulun. Bussilla lyhentää kävelymatkaa.
Tosin kävelen mieluusti, jos vain jaksan.
Ystävääni pisti tänään ampiainen käteen. Uskomatonta, mutta totta. Kuinka monta suomalaista on tammikuussa amppari pistänyt? Eikö ne pirulaiset (ampiaiskammoni on järkyttävä) enää edes talvehdi.