Salakoita ja hyttysiä

Salakat ovat pieniä kaloja. Kun nyt tuli lämmin päivä, tuli mieleen, että ongimme niitä lapsena veneestä kesäiltaisin. Tosin särkiä ja ahvenia menimme onkimaan, mutta salakot tulivat hanakasti koukkuun kiinni.  Nyt on kesä, sen ovat varmaan kaikki huomanneet. Tänään on jopa yli 20 astetta lämmintä täällä Kainuussakin. Pidin kesälomani jo kesäkuussa ja siispä olen ruodussa nyt heinäkuun, sillä täytyy työtovereidenkin päästä lomalle.
Kesälomani oli erittäin aktiivinen. Joka 20 minuutti, kun sadekuuro meni ohitse, syöksyin ulos puutarhatöille. Ja tein kaikkea, mitä puutarhassa voi tedä, eli kitkin ja kylvin ja istutin. Itseasiassa neljän viikon loman aikana ehti olla aurinkoisia päiviä ihan kiitettävästi.
Kävimme kotimaassa muutaman matkan, mm. kummipojan rippijuhlissa Rovaniemen pääkirkossa. Se oli tavattoman mukava tapahtuma. Kummipoika oli terhakkaana, isänsä mielestä jopa sopisi kirkolliselle alalle, sillä isänsä mielestä poika näytti ihan munkilta kaavussaan, hän lauloi niin kauniisti kuorossa, että koin jonkinlaisen hengellisen valaistumisen.
Ja vastapainona tälle hengellisyydelle, kävimme maallisessa mekassa, eli Kuopion jättimäisessä uudessa liikkeessä, jollainen löytyy mm Haaparannasta. Sieltä löysimme paljonkin ostettavaa, mm. taloustavaroita huvillalle. Maininnan ansaitsee iso rautapata, jossa olemme hauduttaneet jo useamman lammaspadan.
Lampaista tuli mieleen, että suvussamme on aktiivinen ja ahkera miespuolinen jäsen, joka touhusi lammaskatraan perikunnan vanhalle suoniitylle. Siitä vähän käännettiin vättä - ei kun väännettiin kättä, että haluammeko, että lampaat korjaavat suoniittyjen suorastaan jo soistuneen tilan. Loppujen lopuksi sovimme, että kyllä vain. Lampaat ovat oikeasti ihan hyviä maisemoimaan.  Systeri tosin mainitsi mahdollisen petovaaran, että lammaslauma kutsuu karhuja ja susia maisemiin. Se voi olla niin, mutta toivottavasti ei kuitenkaan. Lapsuudenkotimme on kyllä karhuselekosta, joten miksikäs ei.
Teimme lomalla pari kotiseutumatkaa. Molemmat olivat aivan mieliinpainuvia. Nimittäin systeri, joka oli juhannusvieraana, ehdotti, että käymme tutustumassa Kainuun sotahistoriaan. Siispä läksimme Suomussalmelle Raatteen tielle. Se oli kyllä erittäin koskettava reissu. On käsittämätöntä, miten pieni Suomi pärjäsi jättimäistä hyökkääjää vastaan ja voitti taistelun. No sota on mieletöntä, ja talvisodan muistomerkiksi on pystytetty monumentti, jossa on 105 vaskikelloa, yksi kello jokaiselle sadalle viidelle päivälle, minkä talvisota kesti. Kelot helisevät tuulessa ja muistuttavat sodan mielettömyydestä. Samoin ne 20 000 kiveä, jotka on asetettu monumentin ympärille vieri viereen, muistuttamaan kaatuneista sotilaista, on järkyttävä muistomerkki.
Toinen reissu tehtiin Paltaniemen 1700 -luvulla rakennettuun kuvakirkkoon. Kirkko on alkuperäinen ja rakennettu ristin malliin. Eli siis on ristikirkko. Kirkon kupoleihin on maalattu Vanha testamentti ja Uusi testamentti ja lopuksi kiirastuli. Tämä helvetti oli sen ajan ihmisistä niin sietämättömän järkyttävä, että pahin kiirastuli oli pitänyt maalata piiloon. Naiset olivat pyörtyilleet kiirastulen alle. Onhan se ihan selvää, että siihen aikaan ei ollut telkkaria eikä muita tiedotusvälineitä, joista näkee jos jonkinlaista virikettä, eikä maalaustaide enää säpsäytä.
Ihana puistomainen Kirkkoniemi, jossa kaikkein ensimmäinen Paltamon kirkko oli sijainnut, oli vyörynyt Kainuunmereen, samalla oli myös vanhaa hautasmaata purkautunu maanvyöryssä. Siksi tämä "uusi" kirkko rakennettiin kauemmas rannasta. Tosin rannalla sijaitsevaan kirkkoon on ollut helppo soutaa kaikkialta Oulujärven maisemista kirkkoveneillä. Siellä puistossa kasvaa ketunleipä, ihana maanpeittokasvi, jota en ole aikaisemmin tunnistanut. Nyt minulla on huvilalla myös ketunleivän taimia aktivoitumassa kasvamaan lehtomaisessa kosteikkopaikassa. Maistelin kasvia ja se maistui kirpeän raikkaalle.
Tänäkesänä näyttää mustikka, lakka ja puolukka kukkivan hyvin. Nähtäväksi nää, saadaanko hyvä sato. Se on kyllä ihan kiinni säistä ja pölyttäjistä. Ja omasta kunnosta jaksaako niitä poimia.