Vettä sattaa....

Ihanaa, kun sataa vettä. Ihanaa siksi, että pöly laskeutuu ja ruoho alkaa vihertämään, lehdet puhkeavat lehtipuihin ja kesä - kesä - saapuu. Kesä saapuu kaikkinensa sääskinensä, ja kukkinensa. Minä olen alkukesän ja myöhäissyksyn ihminen, eli otan kesälomani niin aikaisin kuin mahdollista ja niin myöhään kuin mahdollista.
Siksi, että ei ole liian kuuma ja sääsket eivät vielä ole päässeet alkuun.
Kävin aamulla kampaajalla. Kokemus oli hyvin myönteinen jälleen. Kampaajatyttöni totesi, että nyt on aika laittaa kasvot näkymään kauhean raskaan otsatukan alta - "sinulla ei ole mitään peiteltävää naamassasi" - tyttö rohkeni tokaista. Totesin, että ok, anna palaa vaan. Tulos on uskomattoman kannustava. En ehtinyt ottaa nyt sävytystä, vaan tilasin parin viikon päähän uuden ajan. Kun hiuksissa on kunnon leikkaus, olen liki blondi nyt. Mikä on tavoitteeni.
Olen nyt ollut kolmisen viikkoa tällä "uuden elämäntavan" polulla ja saanut kiskottua itseni sekä kevätväsystä, että -laiskuudesta. Painonpudostus- ja kunnonkohottamisprojekti on kyllä  alkanut hyvin. Mieheni totesi, että "rouvaseni, sinulla on motivaatiota".  Nyt olen saanut kevennettyä neljä kiloa ja kun viisi on saatu pois, on ensimmäisen palkinnon aika: laitatan taas ripsipidennykset, ja nyt sellaiset, että yhden ministerimme  pidennykset jäävät toiseksi.
Tämän viikonlopun aikana olisi ollut tarkoitus aloittaa mökkikesä, mutta tuo kylmä sade on vähän epävarmuustekijä. Tosin mökillä on ihanaa olla jos ulkona sataa, ja katto ropisee. Mutta jos mökki ei lämpene yli 18 astetta, on kalseaa olla kylmässä, romanttisuus on siitä kaukana. Mutta ei tässä ole mitään kiirettä. Siirrämme vajaalla viikolla menoa ja yritämme uudelleen tuossa helatorstain tienoilla. Käymme kuitenkin eväsretkellä mökillä, nuotiokahvilla ja possumunkilla. Nuo kuuluvat jotenkin yhteen. Muistan kun kerran, nuorempana kävimme systerin ja lapsiemme kanssa pöllöretkellä, huuhkajaa katselemassa. Retken anti oli hauska kahvihetki possumunkilla. Siellä Sipulissa.
Töissä on jotenkin positiivinen henki. Tänne pölähti kymmene nuorta miestä aloittamaan kirkasotsaisena ja avoimin katsein uransa. On niin sydäntähellyttävää (vissiin jo mummikuume iskee) katsoa noita poikasia, ja heidän ujoja hymyjään. Näyttää siltä että näin alkupäivinä katseet meikäläiseen kypsään ladyyn ovat suorastaan kauhistuneen kunnioittavia. Pikkuisen meinaa vetää suuta virneeseen minulla.
No kyllä se kohta arki alkaa heillekin, ja tulevat rennosti ja jo tottuneesti töihin. Ja mikä parasta, kun palkka lähtee juoksemaan niin elämä kirkastuu kummasti.
Minua ärsyttää hirveästi nyky-yhteiskunnan kaivosvastaisuus. Köyhissä maakunnissa kaivostoimintaa voi verrta lottovoittoon. Luonto voi joksikin aikaa mennä myllätyn oloiseksi, mutta aika tekee tehtävänsä sitten kun sen aika on tehdä.  Luonto korjaa itsensä. Ja siinä ajassa kun malmiot saadaan jatkojalostukseen, on monen nuoren miehen ja naisen elämä päässyt alkuun työnteolla. Suomessa on niin paljon erämaata, että jokainen löytää rauhaisan paikan kävellä luonnossa jos sitä kaipaa.
Tietysti tässä on oma lehmä ojassa, sillä olenhan entinen kaivosmiehen akka. Pohjois-Karjalassa kaivosyhteisö 80-luvulla oli todella mukava elinympäristö.
Muuten olen hyvin vähän kiinnostunut maailman menosta. Elän kai jonkinlaisessa lintukodossa, sillä minulla on ihan turvallinen olo asua. Koska mieheni voi hyvin, elämä on tasapainoista. Olen syvästi kiintynyt mieheeni ja hän minuun.  Itse olen enemmän hukassa omien pirujeni kanssa. Olen kehittänyt valtavan puolustuslinnakkeen pahinta taustalla vaanivaa petoa vastaan, mikä on tietysti viinanpiru. Olen valjastanut kaikki mahdolliset "sotajoukot" taisteluun. Koen suoranaista voitonhuumaa, kun huomaan nitistäneeni pahimman viholliseni. Mutta liian hyvin tässä menisikin, jos ei olisi edes yhtä pahaa vaanimassa.
Jaa- aa viikonloppu on taas alkamassa. Jospa sitä pääsisi jo lämmittämään rantasaunaa.