Syysmyräköintiä

Nukuin tavattoman hyvin koko viikonlopun, kun ulkona myräköi ja satoi maahan saakka. Järvikin kuohui, kuin muka olisi leikkinyt isompaakin järveä. Oikein jymisteli laituria vasten ja säikäytti minut kunnolla, sillä pimeässä, kun hipsii pesulle saunaan, yhtä-äkkiä kuuluva jyminä säikäytti. Toisaalta se oli ihanan kuuloista ja istuuduin saunan terassille oikein rauhoittumaan.
Olen nyt sitten hoidattanut mieltäni käymällä terapiassa. Jännä miten solmut aukeavat kun ei koko ajan ole itse äänessä, vaan antaa terapeutin johdatella puhetta. En ole tiennytkään, että minulla saattaa olla kuulemma selvittämättömiä solmuja edellisestä elämästi, ts. avioerosta. Selvittämättömiä solmuja! tekisi mieleni kirota! Mitään muuta ei olekaan kuin selvittämättömiä solmuja.  (sensuroitua)
No joo. Olen ihan onnellinen ja tyytyväinen, kun olen nopeasti taas oma itseni. Pahinta on tuo kauhea hermosärky jäsenissä ja levottomat jalat -oire, joka estää nukahtamasta illalla ja herättää yöllä jatkuvasti.
Silti kieltäydyn syömästä nukkulääkkeitä, sillä ne sairastuttavat nopeasti huonoon oloon. Aikoinaan systeri teki shamaanimatkan takiani ja sai omalta toteemieläimeltä ohjeen, että minun pitää haudata levottomat jalkani kuumaan hiekkaan omalla hiekkarannallani. Teinkin sen ja se auttoi ihmeesti. Nyt en enää tälle kesälle ehdi upottaa kinttujani kuumaan hiekkaan, kun talvi painaa päälle.
Olen ihan tyypillinen vanheneva nainen! Ihan naurattaa tämä kirjaesimerkki. Mitähän minä kuvittelen saavani apua reumatologilta, jonka luona käyn huomenna. Yleensä kaikki tämänikäisen naisen huonot olot ovat korvienvälissä. Tai "sen yhden puutteesta", sanoi aikoinaan isomummu lasteni isän puolelta.
Minä tunsin kovasti yleneväni, kun systeri, joka on sata vuotta edellä minua huuhaajutuissa, kertoi kokeneensa oman valaistumisen minun valaistumisestani. hehee.  Minusta valaistuminen on niin huikea kokemus, että se pitää julistaa ympäriinsä. Minun valaistumiseni ovat äärimmäisen harvinaisia ja tulevat yleensä vakavan romahtamisen jälkeen.
Viikonloppu oli oikein mukava. Laitoimme kunnon päivällisen, eli haudutimme gulashintapaisen padan leivinuunissa. En ole vielä kokeillut huvilan leivinuunia, kuinka siinä pikku pesässä paistuisi ohrarieska. En yksinkertaisesti ole muistanut, enkä viitsinyt, kun yleensä olen aina ulkona, kun olemme huvilalla. Uudet ihanat sukulaiset tyttären sulhasen myötä ovat tykästyneitä koillismaalaiseen rieskaan, joten taito pitää pitää hyppysissä. Tiedän, että rannikolla on oma herkkunsa, eli juhannuksena syötävä punainen juustokeitto.Olen maistellut sitä kaupasta ostettuna versiona, mutta se ei ole kuulemma hetikään sitä mitä itse keitetty. Aijon vielä opetella sitäkin tekemään.
Ostimme kierrätyskeskuksesta kaksi viisikymmenlukulaista pinnatuolia. Ne olivat oikein kauniisti sorvattuja, tummalla lakalla lakattuja. Istuinsuojat olivat tehty vanhoista verhoista, joten purin ne heti. Alta paljastui jälestäpäin huolella tehdyn istuinosat, joihin oli leikattu vaahtomuovista pehmusteet. Laitoimme kauniin sisustuskankaan niihin päälle ja veimme kiireesti parvekkeelle, sillä jos niissä on viisikymmenluvulta lutikoita, ne saivat jäädä ulos. Ei niitä näkynyt, mutta ei niitä näykään silmällä, jos ne ovat viisikymmenluvulta.

Huvilalla ne tuolit nyt ovat, ja edessä on pitkä  kylmä talvi, joten jos niistä jotain irtoaa, niin ei ainakaan talvella.  Hassua, mutta tuota ei ole tullutkaan aikaisemmin ajatelleeksi, että saattaisi moinen riesa tulla vastaan.  Löysimme mieheni kanssa ihanan pienen ompelukonepöydän, se maksoi 3,5 euroa, ja vaati hivenen fiksausta. Se alkaa olla jo valmis.  Tuollainen tumma pöytä sopii hyvin arvokkaaseen makuukammariimme, kuin helmeksi.