Helmikuu alkoi tautisesti: sairastuin jokavuotiseen keuhkoastmaan, joka veti niin tiukille, että jouduin olemaan sängynpohjalla viikon päivät. Terveys palautuu pikkuhiljaa, mutta huomaan, että toipuminen ei ole niin nopeaa kuin haluaisin sen olevan. Olen aloittanut jo työmatkakävelyt, mutta jalat ovat aivan uupuneet ja jäykät. Keuhkot tosin ovat ihan ok jo, paitsi että välillä tulee vielä yskänpuuskia.
Kävin jokavuotisen kärsimykseni-via dolorosan-eli hammaslääkärin. En jaksa ymmärtää, miksi lamaannun aina kun istahdan hammaslääkärin tuolille. Olen pääsääntöisesti saanut aina hyvän kohtelun, mutta sitä kärsimysten määrää on vaikea mitata, minkä olen elämässäni kiemurrellut hammaslääkäreiden penkeissä. Rahallisesti olen laittanut mersun hinnan hampaisiini.
No kärsimys oli vähäistä, sillä se on palkitsevaa, että käy tarpeeksi usein kitumassa, mitään toimenpiteitä, jotka aiheuttavat kipua, ei sitten tarvittu. Ja minä selvisin ehjänä takaisin kotiin.
Olen ollut joulusta saakka vapaa-ajat hyvin tiukasti mieheni seurassa, jotta hän on päässyt hyvin toipumisen alkuun. Hän tosin väittää, että rouvaa ei juuri näe kuin yösydämenä, kun työpäivät venyvät pitkiksi.
Mutta olen kuitenkin miettinyt tämän asian, että minusta on varmasti enemmän hyötyä työssäkäyvänä vaimona, joka on vähemmän kotona, kuin päinvastoin. Kyllästyisin helposti ja voisin vaikka alkaa höhhöilemään kaikenmaailman tyhjänpäiväisyyksiä, kuten voisin hurahtaa johonkin uskonlahkoon, mennä marttakerhoon tai vaikkapa aloittaa ylensyönnin. Kaikki kunnia em. mutta minulle on parempi, kun on selkeä ja järjestelmällinen rytmi, minuuttiaikataulu miltei. Tosin tähdennän, että sinä päivänä, kun minun ei enää tarvitse mennä töihin, siunaan sen päivän, jos siis syy on mikä tahansa muu kuin sairastuminen.
Olen survonut villalankanyttöset ja valmiit töppövillaset ja vanttuut vaaatehuoneen perille ja ottanut virkkuulangat esille. Kädet kaipaavat lankaa, joka ei tunnu villaiselta, vaan paremminkin liukkaalta.
Virkkaan ruusuverhoja keltaisesta ohkaisesta virkkauslangasta Huvilan terassin isoihin ikkunoihin.
Tulee suunnaton kesän- ja saunan kaipuu, kun tekee jotain konkreettista Huvilalle. Kesä tulee varmasti. Hämmästyimme omituista valoilmiötä, mikä pällähti ikkunoista suuren avokonttorimme käytäville: aurinko! Ihan uskomatonta viikkokausien lumituhrujen jälkeen.
Joutsenia on jo kiirehtinyt tuonne perämeren rannoille, raukat jäätymään lumeen. Mikä kiire niillä on tulla vielä, kun on vielä sydäntalvi.
Olen nukkunut kaksi yötä jotenkuten, ilman että olen isommin joutunut stressaamaan itseäni unettomuudella. Minulla on todella vaikeaa saada unen päästä kiinni. Minua ei kyllä nukuta aamullakaan, joten en ymmärrä miten minä yleensä jaksan.
Mutta aika aikaa kutakin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti