Uutta Vuotta mennään

Päivä tuntuu jo valoisammalta hetken verran keskipäivän tienoilla. Tosin tänään on kyllä ollut vain kolmea väriä: harmaa, harmaampi ja harmain. Oli todella raskasta kävellä töihin aamusella, sillä oli satanut 10 cm lunta, joka oli raavittu lumensiirtokoneen etulevyllä pois, jonka päälle oli satanut kerros lunta, joka oli sitten niin liukas, että jokaista askelta kohden piti hypätä ylimääräinen askel. Minä olin viikon ajan nuhassa, mutta vihdoin se hellitti ja alkaa taas tuntumaan olo paremmalta. Nyt kun vielä huomenna käyn kampaajalla, sitä on taas ihmisen näköinen. Nyt olen lähinnä mikälie strasselitukko. Tosin luin kerran runon, että miehen mieleinen nainen näyttää Billteman ja strasselitukon sekoitukselta. Minulla ei kyllä ole tarvetta olla "miesten mieleinen", kunniallinen frouva kun olen. Mutta omaksi iloksi sitä nääläytyy. Turha on murehtia että on strasselitukon näköinen, kun siihen voi tosiaan tehdä jotain. Eli sanonta että uutta ei kasva ennen kun vanha paranee, on kuvaava. Nyt elämme sydäntalven aikaa, mikä olisi oikeastaan aikaa, jolloin nukutaan talviunta. Tuossa Heikinpäivänä kääntäisimme kylkeä kuin karhu konsanaan. Maaliskuun alussa sitten nousisimme huikaisevaan kirkkauteen.
Joulupostilleni on käynyt kumma kämmi. Koko minun nivaskani, parikymmentä valkoista ensiluokan kirjettä, joiden sisällä oli huolellisesti taiteilijalla teettämäni ja ifillä valmistamani kortti, on kadonnut salaperäisesti. Ihmettelimme Minnan kanssa, että hänen kortti ei ollut mennyt perille ja viikonloppuna sitten selvisi, että yksikään kirje ei ollut mennyt perille. Minä olen aamenella varma, että laitoin nivaskan 18 p. klo 15.16 postin keltaiseen laatikkoon, josta ne olisi pitänyt lähteä maanantai-aamuna liikkeelle. Juoksin hätäpäissäni tekemässä katoamisilmoituksen, varsinkin kun kahdessa kirjeessä oli kummipoikien lahjarahat. Epäilen, että se postisäkki on jonkin postilajittelukeskuksen nurkassa, ehkä pudonneena liukuhihnojen väliin. Uskon, että se saadaan selville. Nyt sitten meni viimeinenkin halu lähettää kirjeitä postin kautta.
Mutta ei niin pahaa, ettei jotain hyvää: kun ne löytyvät, saavat vastaanottajat kerrassaan suloisen kortin ilahduttamaan sydäntalven harmautta.
Olen edelleen kävellyt ja kävellyt, matkaa viikossa kertyy yli 30 km. Kuntoni on hyvä ja mieli virkeä. Olen miettinyt, että olen ehkä parhaimmassa fyysisessä kunnossa, mitä olen ikinä ollut. Se on aikamoinen saavutus kun ikää on jo 30 ja alvi päälle ja vielä plussa perään. Mikäli jaksan päivittäin kävellä, uskon pysyväni kunnossa vielä muutaman vuoden. No tänää sitten lapioitiin MB kinoksen alta, missä se on ollut talviunilla kaksi kuukautta, eli mieheni sairastumisesta saakka. Pitihän se arvata, että akku oli sanonut itsensä irti. Tässä uudessa elämässäni ei sitten laiteta käsiä rasvaan ja aleta kantamaan akkua pirttiin ja keltaisen laturin kylkeen, vaan soitto MB-liikkeeseen, josta tuli hinausauto, joka vei auton korjaamolle ja vaihtoivat akun Ja toivat sen takaisin pihalle. Nyt sitten alkaa jännät paikat, minä alan opettelemaan ajamaan perävetoisella MB:llä. Siinä sitä on haastetta. Toisaalta autossa on kaikki mahdolliset vakaajat ja ajonkorjaustoiminnot, niin miksi minä en pystyisi?
Olen ollut vissiin kiltti ja mukava, kun sain mieheltäni kolmannen hääpäivän lahjaksi älypuhelimen mallia N8. Siinä minulla menee yökaudet, kun sitä silittelen. Siis puhelinta.