Tautista talvea

Muistan sen kauhean influenssatalven vuonna 1968, kun Hongongilainen iski meidänkin kotikyläämme. Kansakoulu suljettiin oppilaskadon takia kuukaudeksi. Se oli tosi kelju tauti. Kaaduimme koko kotiväki sänkyihin, yskimme ja köhimme ja kuumeilimme mielestäni pari viikkoa yhteensoittoon. Minulle on jäänyt muistikuva, kuinka makasimme kuumeessa ja taudissa koko perhe, jopa isä ja äiti makasivat omassa sängyssään, johon he asettuivat aamunavetoinnilta tultuaan. Ja yhtä-äkkiä naapurin isäntä seisoi pakkashuuruisessa oviaukossa iso karvahattu päässään ja kysyi että kuinka sitä täällä voidaan. Kun vihdoin kahden viikon jälkeen pääsin naapuriin leikkimään, yskin hirveästi ja naapurin tyttärellä valui vesi nenästä. Olimme me kyllä surkeita. Nyt sitten luemme joka päivä kauhujuttuja kuinka hirveä epidemia on meneillään. Jotenkin asioihin oppii suhtautumaan kun lukee Kainuun historiaa, jossa kerrotaan, kuinka isorokkoepidemia tuli säännöllisin väliajoin tuosta Venäjän rajan takaa ja tappoi kyläkunnittain talot tyhjäksi. Aina oli aloitettava alusta. Nykyisin emme millään haluaisi sairastaa edes normaalia nuhakuumetta, korvatulehdusta, yskää. Lietsotaan paniikkia ja pelotellaan kuinka epidemiaan voi menehtyä. Kuitenkin joka päivä menehtyy liikenteessä nuoria, joudutaan väkivallan uhriksi, hukutaan... Minusta lasten vanhempien pelottelu on mennyt turhan pitkälle. Muutenkin nuoret äidit ja isät ovat koko ajan stressaantuneita, kuinka pienokaiset selviävät tavallisista tarha- ja koulupäivistä ilman vammoja.
En tiedä miksi en osaa olla niin vauhko. Eipä silti, inhoan kyllä jo tavallista "koniyskää", joka vaivaa aika-ajoin, astmaattinen köhisijä kun olen. Olisikohan näitä, jo melkein tappeluja, joita kuulostaa ilmenevän rokotusjonoissa, edes tullut, jos tätä paniikkia ei lietsottaisi.
Nukuin äärimmäisen huonosti. Itseasiassa en tainnut edes nukahtaa koko yönä. Tai ehkä pari-kolme tuntia. Kello oli liki neljä aamulla, kun sain vihdoin torkahdettua. Ja nousin jo puoli kahdeksan, kun en jaksanut enää odottaa unta. Olen tosi huono nukkuja. Minulla on kauhean vaikea saada unenpäästä kiinni. En halua syödä nukahtamislääkkeitä kuin silloin tällöin koska niiden avulla nukahtaminen on äärimmäisen helppoa. Niihin tottuu. Pitäisi keksiä mikä minun nukahtamisessani on vialla. Onkohan se jokin alitajunnallinen ajatus, että valvon mieluummin.
Mutta ei sitä aina jaksa valvoa.
Kolme vuotta sitten avioeroni aikoihin oli tilanne pahimmillaan, enkä saanut nukuttua mielestäni ollenkaan. Mutta sain silloin avun eräältä ystävältäni. Ts. eräs tosi hyvin unen päästä kiinni saava ystäväni opetti konkreettisesti kuinka nukahdetaan. Siihen kuului ainakin se sääntö, että pitää pysyä univuoteella ja asettua aloilleen. Eikä lähteä ulos kello kolme kesäyönä, eikä istua tietsikalla ainakaan. Vissiin se on oikea ajatus, että jaksaa olla nukkuvinaan, eli vaikka ei ole unessa, on kuitenkin aloillaan.