Lunta... räntää...

Ensimmäinen talvinen päivä valkeni tänä aamuna: parin asteen pakkanen ja valkoinen lumipeite, ja jopa auringonnurkka, tekivät ihmeitä. Maailma valostui ihan kunnolla. Kävelin hiljalleen työmatkan ja nautin siitä, että lunta hipsui kasvoille. Tavoite on kolmekymmentä km viikossa ja melkein sen saavutankin, jos jaksan vielä huomenna kulkea työmatkat kävellen. Näin unta, että olin Puukäpylässä, jossa vietin tuossa muutama aika sitten yönseudun Helsinginreissulla, unessa yritin pysyä pikkuisen tyttäreni perässä, ja jalkani olivat aivan voimattomat. Siis vanhin tyttäreni oli unessa alle kouluikäinen. En kertakaikkiaan jaksanut vetää toista jalkaani perässäni. Eli siis jalkani ovat väsyneet ja kireät tuosta kävelemisestä. Venyttelin varmasti kymmenen minuuttia sängyssä. Näky olisi ollut varmaan aikamoinen. Kinttu vuorotellen kohti tyynyä. Mutta se auttoi kummasti.
Viestittelin tuossa aamulla eksmieheni kanssa, sillä samassa Puukäpylä-unessa hän pyysi minua ottamaan yhteyttä. Lasteni isovanhemmat ovat jo yli kahdeksankymppisiä ja huonokuntoisia, varsinkin mummo, joten arvelin, että olisiko unen pyyntö jotenkin koskettanut sinne päin. Ei onneksi mitään sellaista. Mutta sainpahan kuitenkin mainittua, että hän anoisi kotimaatilamme jäteastian tyhjentämistä mahdollisemman pitkälle aikavälille, sillä yksi ainoa ihminen ei juuri saa täyttöä siihen lainmukaisesti tyhjennettävään jätepönttöön. Ja naapureissa asuu myös vain yksi ihminen per talous, joten tuntuu, että turhaa siellä edes käydään jäteauton kanssa. Kun talouksissa on koiria, jotka syövät kaiken mikä ei huutaen karkuun juokse. Ja isot leivinuunit ja pannu-uunit, missä poltetaan se yksi maitopurkki. Tähän törmää jatkuvasti, että sivukylien talouksista ei tahdo riitää jätettä vietäväksi kaatopaikoille. Sitä ei Suomen jätelaki oikein tahdo ymmärtää. Mutta laki mikä laki. Onpahan sekin yksi syy, että meidänkin sivutie pidetään auki kunnan toimesta, kun jäteauton pitää päästä pari kertaa kuukaudessa käymään. Takanapäin on ne ajat, kun meidänkin perukasta lähti kymmenkunta lasta koulutaksiin.
Huomenna olisi tarkoitus käydä nauttimassa kulttuuritarjontaan. Karjalan filharmoninen orkesteri tulee esiitymään Kaukametsäsalissa. Menemme mieheni ja tyttäreni kanssa, joten miehelläni on voita molemmille puolille leipää. Mieheni aivastelee ja niiskuttaa jonkinlaisen nuhantapaisen kourissa, mutta hän on niin terve, että ei sen kummemmin kyllä sairastu. Ei ole kuulemma "elläissään" sairastanut kuumetta. Se on kyllä aikamoinen ihme.