Shoppailua

Jos mikä on jo alunperin tympeätä, niin nähdä miespuolisen perheenjäsenen tuskainen ilme kun kannan hänelle vaatetusliikkeen sovituskoppiin aina vain uudet ja uuden pitkikset sovitettavaksi. Mutta armoa ei anneta. Ei sovituskoppiin ainakaan. Loppujen lopuksi emme löytäneet sopivia pitkiksiä, emme sitten millään. Kävin läpi rekin toisensa jälkeen, mutta aina koko 50 D oli loppunut. D-koko on sama kuin pönäkkä maha. Ja yleensä jo 60-vuotiaalla miehellä on maha pönäkkä. Onneksi tilanteen pelasti "vanha" tuttu miesten vaatepuolen myyjätär, joka ilahtui kovasti nähdessään lempiasiakkaansa jälleen kaupassa. Tämä kyseinen myyjä on aarre nykyaikaina, kun liikkeistä ei saa minkäänvaltakunnan palvelua, korkeintaan kassalla rahastetaan. Oli kiva nähdä (toisaalta olin vähän krhm...mustis) kun tämä kokenut myyjätär kietaisi mittanauhan mieheni vatsan ympärille ja varmoin ottein haki sopivia pitkiksiä ja paitoja ja neuleita sovitettavaksi. Siinä samalla jutustellen, että muistan sinun kokosi vuosien saatolta, että et ole juuri kasvanut ympärysmittaa. Loppujen lopuksi yhdet TuroTaylorin upslaaki-irtohousut (irtohousut on nimitys pitkiksille, joiden kanssa voi pitää mitä tahansa jo omistamaansa puvuntakkia) istuivat kuin hansikas ja ne otettiin heti völjyyn. Lisäksi löytyi neuletakki, paita ja poolo, kaikki sävyyn musta-harmaa. Itse vilkaisin naisten asusterekkejä, mutta totesin, että ei kiitos rättejä tänään, ei kertakaikkiaan kiinnostanut mikään. Outoa.
Mutta laukkukaupassa koin suoranaisen yllätyksen: menimme ostamaan mahdollisemman isoa ja laadukasta matkalaukkua, jonka löysimmekin heti. Yllätys oli se, että mieheni vaati, siis suorastaan vaati, että valitsen itselleni sellaisen käsilaukun, jota hänen ei tarvitse hävetä, ja jonka voi pitää ulkomaillakin tyylikkäästi mukana. Syynä tähän oli kirppislöytöni, joka on musta-valkea muovilaukku, muodoltaan neliskanttinen. Se on tosiaan alta arvostelun, nyt sen itsekin tajuan. Tyttäreni kylläkin jo aiemmin totesivat sen mauttomaksi, mutta en sitä silloin vielä ottanut niin vakavasti. Siispä valitsin nahkalaukuista ajattomantyylikkään kotimaisen olkalaukun, joka saa olla seuraavat kymmenen vuotta ns. "parempi" laukku. Toivoisin joulupukilta vielä isoa kassimaista käsiväskyä, jonka ei tarvitse olla erityisen arvokas, sillä tarkoitus on survoa siihen aina aamulla työpäivän eväsvoileivät, yms. siis kaikki muu paitsi keittiön hella.
Lopuksi menimme paikalliseen duunariravintolaan lounaalle. Ruoka oli sitä yhtäsamaa, mitä saa aina jokaisesta ketjun samanlaisesta ruokalasta joka paikkakunnalta jossa ko. ruokala on, ja jonka ruoka on aina grillistä otettuna tummaa, vähän palaneen oloista. Jälkiruoka oli ihana, paitsi loppulusikallinen. Se jäi kaapaisematta: nimittäin keksimurut oli runsaasti kylvetetty Disoron-liköörissä. Alkoholin löyhkä sai nyrpistämään. Ja jokin alitajunnallinen muisto tuli mieleen kyseisestä manteliliköörin tuoksusta. Kummallista.
Mutta kermavaahto ja muu makkeus suli suussa.
Kaikenkaikkiaan erittäin hyvä päivä.