Loppusyksyn harmautta

Tosin otsikko ei kuvaa mielialaani, vaikka vaikuttaakin lupaavan ankealta. Siis otsikko. Ulkona on harmaata, vielä harmaampaa ja satelee räntää ja vettä, vuorotellen. Itse olen virkeä ja koska polviparkani on jo paljon parempana, olen aloittanut ankaran kuntouttamisen. Päivittäin kävelen nyt tässä vaiheessa korkeintaan kolme kilometriä. Jumppaan polvea annettujen mukaan ja polviparkani on jo aika ajoin ihan kivuton. Liikerata alkaa olla jo täydellinen ja ontumisesta olen päässyt. Se jäi vähän korvienväliin, mutta olen ohjeitten mukaan saanut sitä pois. Kysessä on lähinnä se, että uskallanko varata painoani jalan päälle.
Tänäaamuna siirsimme kelloja lähintä juhannusta kohti, eli taaksepäin, tunnin verran. Siitä seuraa iltapäivisin jo aikaisin tuleva pimeys. Täällä kaupungissa pimeys ei niinkään häiritse katuvalojen takia, mutta maalla pimeys on totaalista. Huomasin sen viime viikolla kun kävin kotona maalla. Koska oli kuukadon aika, pimeys painoi kuin vaate päälle. Lunta oli onneksi jo seitsemän senttiä, joka auttoi kovasti erottamaan edes ikkunat kun olin sammuttanut valot.
Piha oli liukas ja olimme miltei motissa, sillä kunnallinen tienauraus ei käy meidän kolmensadan metrin mutkaa aukaisemassa. Entinen mieheni, joka on hoitanut lumenaurauksen pihatieltä, ei enää sitä tee, koska ei juuri enää ole paikkakunnalla, ja auraus on pakko antaa yksityisen hoidettavaksi. Pääasia että se hoidetaaan. On syvältä jäädä mottiin.
En viihdy enää talvella entisessä kodissa pitkiä aikoja, juuri näiden tieongelmien takia. Olen yrittänyt houkutella tytärtäni pois sieltä tänne kaupungin valoihin, mutta tuloksetta. Hän viihtyy koiriensa kanssa hyvin, eikä välitä vaikka olisi välillä motissa.
Olen viettänyt pitkiä aikoja neule käsissä vain istuskelemassa. Ilman että katsoisin telkkaria tai kuuntelisin radiota. Nautin hiljaisuudesta ja neulepuikkojen kilinästä. Löydän itsestäni yllättäviä piirteitä, joita en ole tiennyt olevankaan. Ajatukset kulkevat omia polkujaan ja silmä seuraa neuleohjetta, tai sitten ei seuraa, riippuu mitä teen. Sukankudin ei juuri kaipaa ohjeistusta.
On hauska huomata, että vanhat taidot elpyvät, kun vain ahkerasti opettelee. En ole muistaakseni n. 18 vuoteen neulonut tai virkannut, ja nykyisin se on jokapäiväistä. Kun tuli kylmemmät ilmat, otin villalangat esille. Kesähelteillä virkkasin puuvillalangasta verhoja.
Ompelemisen jätin nyt väliin, sillä yskä tahtoi kiusata, kun kankaat pölisevät. Mutta aijon kyllä taas aloittaa, mutta vasta kun on valoisat päivät. Eli keväällä.
Ajattelimme vielä käydä kerran huvilalla tarkistamassa, että kaikki on kunnossa talvea varten. Sitten talvi saa tulla ja joulua kohti tässä mennään.