Syyspäivä

Kävimme tänään huvilarannalla laittamassa lomaparatiisimme talvitelolle. Mieheni oli pähkäillyt säätiloja viikon verran, jotta uskallammeko-emmekö uskalla -lähteä käymään. Kyseessä on liian nopeasti tullut lumi-ja räntäsade, joka uhkasi tehdä ajokelit sietämättömiksi. Lumi kyllä suli aika nopeasti pois teiden päältä, mutta liukasta se oli kesärenkailla. Vaihdatimme talvirenkaat, joten se huoli oli poissa, ja päivällä meni säätila pari astetta plussan puolelle. Olin laatinut kahden sivun pituisen listan, jonka mukaan yritimme muistaa kaikki tärkeimmät asiat. Tärkeintä oli tietysti, että ikkunat, ovet ja savupellit muistetaan sulkea, ja saunapadasta tyhjentää vesi. Oli toki paljon muutakin, mitä piti muistaa, mm. että aurinkopaneelisähkö muistetaan katkaista ja tv tuoda kaupunkikotiin. Evästelimme päiväteet kodalla nuotiolla. Nuotiolla poltimme kaikki kertyneet poltettavat kuitit yms. paperit, joita ei voi viedä yleisiin roskiin. Siispä sekin tuli tehtyä.
Olen ollut vähintäänkin kipeä kuin koira. Astma paheni ja tulehdutti keuhkoröörit. Menin tiistaina lääkärille ja hän totesi, että rouva on sairas. Väitti että en tiedä tilaani, sillä astmaatikko on hiiidioksidihumalassa kun keuhkopillit vinkuvat ja yskä raastaa. Sekin vielä. Kokeet näyttivät että olin kipeä, tulehdusarvot huiteli korkealla ja yskin aika hurjan kuuloisesti. Lääkäri antoi kovat lääkkeet ja passitti kolmena päivänä käymään aluesairaalan polilla ottamassa spiraa. Siis hengittämässä lääkettä keuhkoihin. Kävin ja se tosiaan auttoi. Mutta kortisoni teki, että satapiikkikawasaki hyrähti taas käyntiin. Poukkoilin kuin mikäkin duraselpupu, ja kauhea heikotuksen hiki valui selkää pitkin. Purin tämän energian ompelemiseen. Minulla on hyvä ompelukone ja löysin hyvää villakangasta. Ompelin hameen. Laitoin kuvan Minnalle ja hän laittoi kauhistuneena vastauksen, että olen ihan kuin mummo, siis äitivainaja.Hame ei sitä huudahdusta tuonut vaan ruutukankainen jakku, äiti kun pukeutui ruutukankaaseen, joka oli tuolloin muotia, kuten nytkin on. No ei ole paha olla äidin näköinen, mutta äidin geenit ovat huonot: alzhaimer. Karmeampaa oli kuulla, että ikäiseni tuttavarouva kotiseudulla on sairastunut alzhaimeriin, joka on jo ihan diagnosoitu. Joten valtuudet ovat hänellä vähissä.
Muistan kuinka murkkuikäisenä päätin, että minusta tulee muotisuunnittelija. Nyt kypsässä iässä tiedän, että ei minua kiinnosta suunnitella muotia, mutta kiinnostaa seurata ja olla ajan hermoilla muodin suhteen. Ja jospa minä nyt vanhemmuuttani opin ompelemaan itselleni yksilöllisiä vaatteita. Olen vähintäänkin friikki vaatteille ja koruille ja kengille ja laukuille ja kaikella kauniille. Mutta tyylistä en niinkään tiedä. Oma stailaaja olisi hyväksi.
Minulla ei ole värisilmää, ei tyylisilmää, mutta on nenälle valuvat silmäklasit. Että ärsyttää kun klasit ei pysy päässä. Pitänee orientoitua käymään tuossa kadun toisella puolella optikolla.