Vettä sattaa....

Ihanaa, kun sataa vettä. Ihanaa siksi, että pöly laskeutuu ja ruoho alkaa vihertämään, lehdet puhkeavat lehtipuihin ja kesä - kesä - saapuu. Kesä saapuu kaikkinensa sääskinensä, ja kukkinensa. Minä olen alkukesän ja myöhäissyksyn ihminen, eli otan kesälomani niin aikaisin kuin mahdollista ja niin myöhään kuin mahdollista.
Siksi, että ei ole liian kuuma ja sääsket eivät vielä ole päässeet alkuun.
Kävin aamulla kampaajalla. Kokemus oli hyvin myönteinen jälleen. Kampaajatyttöni totesi, että nyt on aika laittaa kasvot näkymään kauhean raskaan otsatukan alta - "sinulla ei ole mitään peiteltävää naamassasi" - tyttö rohkeni tokaista. Totesin, että ok, anna palaa vaan. Tulos on uskomattoman kannustava. En ehtinyt ottaa nyt sävytystä, vaan tilasin parin viikon päähän uuden ajan. Kun hiuksissa on kunnon leikkaus, olen liki blondi nyt. Mikä on tavoitteeni.
Olen nyt ollut kolmisen viikkoa tällä "uuden elämäntavan" polulla ja saanut kiskottua itseni sekä kevätväsystä, että -laiskuudesta. Painonpudostus- ja kunnonkohottamisprojekti on kyllä  alkanut hyvin. Mieheni totesi, että "rouvaseni, sinulla on motivaatiota".  Nyt olen saanut kevennettyä neljä kiloa ja kun viisi on saatu pois, on ensimmäisen palkinnon aika: laitatan taas ripsipidennykset, ja nyt sellaiset, että yhden ministerimme  pidennykset jäävät toiseksi.
Tämän viikonlopun aikana olisi ollut tarkoitus aloittaa mökkikesä, mutta tuo kylmä sade on vähän epävarmuustekijä. Tosin mökillä on ihanaa olla jos ulkona sataa, ja katto ropisee. Mutta jos mökki ei lämpene yli 18 astetta, on kalseaa olla kylmässä, romanttisuus on siitä kaukana. Mutta ei tässä ole mitään kiirettä. Siirrämme vajaalla viikolla menoa ja yritämme uudelleen tuossa helatorstain tienoilla. Käymme kuitenkin eväsretkellä mökillä, nuotiokahvilla ja possumunkilla. Nuo kuuluvat jotenkin yhteen. Muistan kun kerran, nuorempana kävimme systerin ja lapsiemme kanssa pöllöretkellä, huuhkajaa katselemassa. Retken anti oli hauska kahvihetki possumunkilla. Siellä Sipulissa.
Töissä on jotenkin positiivinen henki. Tänne pölähti kymmene nuorta miestä aloittamaan kirkasotsaisena ja avoimin katsein uransa. On niin sydäntähellyttävää (vissiin jo mummikuume iskee) katsoa noita poikasia, ja heidän ujoja hymyjään. Näyttää siltä että näin alkupäivinä katseet meikäläiseen kypsään ladyyn ovat suorastaan kauhistuneen kunnioittavia. Pikkuisen meinaa vetää suuta virneeseen minulla.
No kyllä se kohta arki alkaa heillekin, ja tulevat rennosti ja jo tottuneesti töihin. Ja mikä parasta, kun palkka lähtee juoksemaan niin elämä kirkastuu kummasti.
Minua ärsyttää hirveästi nyky-yhteiskunnan kaivosvastaisuus. Köyhissä maakunnissa kaivostoimintaa voi verrta lottovoittoon. Luonto voi joksikin aikaa mennä myllätyn oloiseksi, mutta aika tekee tehtävänsä sitten kun sen aika on tehdä.  Luonto korjaa itsensä. Ja siinä ajassa kun malmiot saadaan jatkojalostukseen, on monen nuoren miehen ja naisen elämä päässyt alkuun työnteolla. Suomessa on niin paljon erämaata, että jokainen löytää rauhaisan paikan kävellä luonnossa jos sitä kaipaa.
Tietysti tässä on oma lehmä ojassa, sillä olenhan entinen kaivosmiehen akka. Pohjois-Karjalassa kaivosyhteisö 80-luvulla oli todella mukava elinympäristö.
Muuten olen hyvin vähän kiinnostunut maailman menosta. Elän kai jonkinlaisessa lintukodossa, sillä minulla on ihan turvallinen olo asua. Koska mieheni voi hyvin, elämä on tasapainoista. Olen syvästi kiintynyt mieheeni ja hän minuun.  Itse olen enemmän hukassa omien pirujeni kanssa. Olen kehittänyt valtavan puolustuslinnakkeen pahinta taustalla vaanivaa petoa vastaan, mikä on tietysti viinanpiru. Olen valjastanut kaikki mahdolliset "sotajoukot" taisteluun. Koen suoranaista voitonhuumaa, kun huomaan nitistäneeni pahimman viholliseni. Mutta liian hyvin tässä menisikin, jos ei olisi edes yhtä pahaa vaanimassa.
Jaa- aa viikonloppu on taas alkamassa. Jospa sitä pääsisi jo lämmittämään rantasaunaa.

Kesä tulee - mutta se ei haittaa!

Olen miettinyt, että en viitsi enkä kehtaa enkä halua kirjoitella enää blogia. Mutta olen saanut silloin tällöin palautetta lukijakunnaltani, että voisit päivittää blogiasi. Olen itsekin vähän huolissani parista ystävästäni, koska en ole kuullut heistä mitään, en mitään kuukausiin, vaikka olemme olleet vuosia yhteydessä. Toinen heistä on Pomo-ystäväni Kankaanpäästä ja toinen on tietysi siellä Loimijoen rannalla oleva ystäväni. Jos ja kun luette tämän ja tunnistatte itsenne niin ottakaa yhteyttä edes tekstarilla, että vieläkö sitä ollaan elämänlaidassa.
Olen nyt loppusuoralla kahden vuoden opinnoista. Olen vääntänyt ja kääntänyt näyttöjä, kaikenkaikkiaan kuusi eri aihealuetta. Kyllä minä sain ne kansioihin ja olen ihan tyytyväinen, kun istumme vielä alas viralliseen näyttötilaisuuteen, voin sitten palkita itseni lupaamallani Prinsessakakunpalalla. Kaksi vuotta opintoja on aika pitkä aika, kun sitä tekee työn ohella. Mutta yksi hassu haave elämästi on toteutunut, kun saan todistuksen. Haave jonka asetin jo 25-vuotiaana itselleni. En tiedä miksi en ole sitä aikaisemmin toteuttanut, olisi siihen ollut mahdollisuutta. Kaksi kolmesta systeristäni on myös opiskellut tutkinnon tässä vuoden - kahden aikana. Me vanhat naiset emme ole  ihan hunningolla.
Tämä kevättalvi on jotenkin mennyt-olen repalehtanut elämänsyrjässä kiinni, kuitenkin  verrattain terveenä. Kevät on aina voimakasta aikaa ja keväällä ja syksyllä hulluus nousee jalanvilijaan:  minunkin hulluuteni tahtoo nostaa päätään, mutta olen valjastanut kaikki sotaväkeni hullaantumista vastaan. Yritän keskittyä terveenä elämiseen, liikuntaa paljon ja ruokaa vähän. Olen käynyt kotimaatilallani  useamman kerran ja järjestänyt sinne hirveät myllerrykset: Olemme tehneet remonttia ja koko talo alkaa olla suorastaan ihanan kodikas. Olihan siellä jo asuttu kaksikymmentä vuotta, joten rempan aika jo on.  Muutenkin tuntuu, että elämässäni on kaikenlaista jännää: on ilmestynyt aktiivinen vävyntekele.  Se on jo mainitsemisen arvoista. Lisäksi kuopus valmistuu pikkuhiljaa ammattikorkeakoulusta ja onnistui jo saamaan ns. vakituisen työpaikan. Voiko enää parempaa toivoa.
Maalle kotiin otettiin kaksi terhakkaa kollinpoikaa. Meillä oli viime kevättalvesta melkein jouluun sietämätön myyräongelma. Isot peltomyyrät rouskuttivat alapohjan tyroksit täyteen käytäviä ja pesivät valtavia poikueita sinne käytäville, söivät ihanan keltaisen kurjenmiekkani juuriston ja heinien alla pihalla risteili valtatieverkosto.
Haju alkoi olla sietämätön, varsinkin kun yksi valioyksilö oli heittänyt veivinsa ja märäntynyt seinälautojen väliin.

Kollit ovat kuin kollit osaavat olla. Kaksi maailman suloisinta kissanvonkaletta. Molemmat menettivät jo ainoansa, sillä meidän ikioma elukkalääkäri kävi nykäisemässä kolleilta pallit pois. Ei ne tainneet edes huomata että mitään tapahtui. Käsittääkseni takimmainen kissa on Noah, josta odotetaan mieletöntä hiirenmetsästäjää. Hänellä on taimumusta metsästää kaikkea liikkuvaa. Luonteeltaan Noah on hyvin virkeä ja vlkas. Etummainen on Nuca, tyttömäinen kollikissa. Tai voivat nuo olla toisinpäin, en ole ihan varma. Nuca on enemmän toffeenvärinen ja Noah punaraitainen.
Talvi on ollut pitkä ja luminen, onneksi kuitenkaan ei kovin paljoa pakkasta. Emme ole käyneet missään ulkomailla, sillä mieheni ei suostu lähtemään. Olen aloittanut kuntoprojektin, jos se onnistuu, tai vaikka ei onnistu, niin silti palkitsen itseni  kylpylämatkalla lahden taaksen. Olen suunnitellut, että marraskuussa on paras aika paeta vesihoitoihin.
Töissä on ollut paljon muutoksia, jotka koskettavat aina meitä jokaista. Onneksi töitä on kuitenkin riittänyt.

Talven henkäys

Ensimmäiset lumihiutaleet satelivat eilen. Jossakin tienpenkalla oli jopa lunta näkösällä, kun kävelin kotiin eilen illalla. Olen taas aloittanut kävelemään työmatkat. Olo on virkeä ja hyvinvoiva, koska liikunta on niin elämäntärkeää. Tuntuu, että aika kuluu niin nopeasti, että taas ollaan kohta joulussa.
Olen pyrkinyt hakemaan joka viikonlopuksi jotain erikoista tekemistä, että mieheni saa myös vaihtelua arkeensa. Kävimme toissa viikonlopulla antiikkimessuilla. Se on aina mukava kierros. Innostuneena etsimme mielenkiintoista ostamista. Loppujen lopuksi mitään erityistä ei löytynyt, mutta joka kerta MMM-kirjasarjamme täydentyy. Muutama enää puuttuu. Ne saisi helposti netin kautta, mutta se ei ole sama asia. Yleensä löydän retroa, Aarikan puukoruja ja ostan jos sattuu mieleinen.
Nyt viime lauantaina kävimme katsomassa SV-seuran järjestämän kulttuuritapahtuman, eli kasakkailoittelun, joka oli niin uskomattoman ihana, että en voi sanoin kuvata. Parikymmentä huipputanssijaa, -laulajaa ja -muusikkoa esitti kaksituntisen "iloittelun". On käsittämätöntä, että ihmiset voivat olla niin hurjan taitavia. Ja kasakkatunnelma säilyi alusta loppuun: oli taisteluja, kuhertelua, uhoa, sotaa. Tuntuu että jaksaa  paremmin arjen, kun saa kulttuuria sielun täydeltä.
Aloitin tässä yksi ilta tekemään itsestäni "mielen mappia". Kirjoitin huolella kaikki huonot puoleni itsestäni pieneen kirjaseen, ja sitten lähetin parhaimmalle kavereilleni viestin, jossa pyysin saada kuulla kaksi parasta asiaa itsestäni. Kyllä minä sain itestäni irti myös hyviä asioita. Mutta tärkeintä on, että minä saan jäsenneltyä mieleeni, onko minulla minkälainen mahdollisuus kehittää itseäni ihmisenä. 
Löysin pari tärkeää asiaa: eli koko ajan kehitän fyysistä kuntoani ja toisena asiana opettelen nukkumaan rauhallisesti. Tähän otin avuksi joogan. Ihan oikeasti. Kuuntelin radiosta, kuinka joku lääkärisihminen kertoi, että jos ihmiset joogaisivat, ei maailmassa tarvittaisi lääkäreitä ja sairaaloita. No tuumasta toimeen, kävi kuten haaveilin, poikkesin kirppikselle ja ensimmäisenä sattui silmiin täysin iskemätön oppikirja joogasta. Heti se lähti völöjyyn. No meni muutama viikko ennenkuin avasin sen, mutta kyllä se koukutti heti. Olen jo harjoitellut aurinkotervehdystä ja hengitystekniikkaa. Jo vähäinen harjoittelu on poikinut sen, että henkeä ei ahdista niin pahasti kun avaan rintakehäni huolellisesti usean kerran päivässä.
Toisaalta myös nukkuminen kuulemma helpottuu, kun joogailee. No nukun joka toisenä yönä verrattain hyvin.
Kävin ystävättäreni kanssa kuuntelemassa luennon uudesta dieetti-ideasta: hormonidieetti. En osannut innostua, koska asia on ihan selvä, ilman kirjoja ja kansia. Eri asia tuleeko niitä käytännössä toteutettua.

Lokakuu ei ole jokakuu

Voiko olla totta että syyskuun kirjoitukset ovat jääneet väliin? Miten minä näin olen ollut huolimaton. Itseni iloksi minä näitä kirjoittelen, ja muistelmiksi kunkin kuukauden kohokohdista. Ehkäpä siksi en kirjoittanut, kun syyskuu oli minulle totaalisen notkahduksen kuukausi. Terveyteni huononi ratkaisevasti ja meni aikansa, ennenkuin sain lääkityksen kuntoon ja terveyteni kohdalleen. Mun pitää pyytää anteeksi sinulta Pomo siellä Kankaanpäässä kun säikäytin sinut oikein kunnolla. Anteeksi. Sää on suosinut tänä syksynä, olen nauttinut siitä, että jaksan taas kävellä työmatkani ainakin joka toinen päivä. Myös reissu Ouluun kädentaitomessuille oli ihana. Tosin messuvieraita oli kerralla niin paljon, että ostoksille ei päässyt kuin kyynärpäätekniikalla. Mutta kovasti se virkisti. Olen innostunut edelleen käsitöiden tekemisestä, eli neulon nykyisin jo vaativampia käsitöitä, mitä esim. vuosi sitten.  Taito kasvaa koko ajan.
Huvilalla tein aikamoisen urakan, sillä samalla kun mieheni rakensi omaa diblomityötään, eli laatoitti pationin, minä tein useita uusia kukkapenkkejä. Istutin kevääksi kukkasipuleita. Ne ovat kyllä herran huomassa, sillä myyräkanta on aika runsas. Kotona maatilalla oli valtava myyräongelma. Nimittäin isot peltomyyrät pesivät talon jalkaan, rouskuttivat tyroksin ja lekaharkkojen väliin valtavia polkuja, jyrsivät keltaisen kurjenmiekan juuriston ja tekivät siivoa. Onneksi karjalan karhukoirapentu, joka asettui viime kevättalvella kotiimme, on osoittautunut hyväksi myyräkoiraksi. Mutta päätimme hankkia kaksi isoa kollikissaa asumaan maatilalle. Kissat ovat jotenkin hyviä tyyppejä myyräpopulaaatiota vastaan.

Syksy saa . minä en...

Tuollainen "syksy saa  -minä en" -kuvaviesti oli oikein suosittu vuosikymmen sitten. Sitä läheteltiin 3210 nokialaisesta ja oltiin muka hyvinkin nykyaikaisia.  No syksy toi ainakin hirvikärpäset. Aloitin eilen istuttamaan kuusiaitaa huvilan rajalle, jotta kesällä hakattu ja äestetty raiskio saadaan kuusiaidan taakse. Samalla selkiytetään myös tontin raja. Istutin jo neljä sellaista metristä kuusta. Lisää piti saada ja läksin etsimään taimia metsästä hunnutettuna pashminaan ja hattu korvilla. Kerralla pällähti neljä hirvikärpästä huntuuni. Niillä oli vielä siivet, joten sain ne nopeasti pois. Mutta pakoon oli lähdettävä. Käsittämätön riesa. Sitten tajusin, että siinä äärellä oli maannut hetki sitten kaksi hirveä, joten niiden jäljiltä ne kärpäset olivat.  Löysin myös mustikkamarikon, jossa oli ikävä kyllä jo ylikypsät mustikat. Mutta ensi kesää ajatellen, tiedänpähän mihin menen poimurin kanssa.
Kesäloma on nyt takanapäin, tosin viikko on jätettynä syksyyn. Loma meni todella mukavasti. Kävimme Ranuan hillamarkkinoilla, mikä jäi ainoaksi lomareissuksi. Siellä ei ollut yhtään lakkaa myynnissä, kato on ollut niin ankara tänä kesänä. Satoa on tullut, mutta vain aivan pohjoiseen Suomeen ja Norjan lappiin. Tilasimme netin kautta lapin lakkaa kymmenen kiloa.  Lisäksi vietin pitkän viikon kotona maatilalla. Minulla oli ystävätär, työtoverini kyläilemässä kolme päivää. Se olikin ainoa varsinainen pysähtyminen lomailemaan. Kävimme Posion Pentikillä ja Posion Rivieralla yhden päivän reissun. Ja yritimme käydä marjastamassa, mutta jatkuva sade esti menemästä metsään. Tosin urbaani vieraani kammoksui hivenen erämaatani, ja pysyttelimme kodin kähietäisyydellä. Varsinkin kun asukkaat kertoivat, että selkosessa liikkuu useampi karhu ja susia.
Nyt on alkanut jo illat pimenemään. Vielä ei ole onneksi kalsea syksyn henkäys, vaan mitä ihanin intiaanikesän tuntu. Toivon vielä pitkää, pitkää lämmintä syksyä.
Kuntoni on parantunut ja oloni sen myötä. Mieliala tahtoo vaihdella välillä, että on pakko syödä tyhjään oloon. Se tyhjyys ei tunnu mahassa vaan jossakin tuolla - tuolla, kun tietäisi missä, että osaisi sen täyttää.
Muutenkin kuin syömällä kaikkea mikä ei karkuun juokse.

Kesäloma lähestyy

Menin mieheni luokse yökylään viime yönä, hän nimittäin on ollut ahkerasti huvilamme ruohonleikkuussa. Oli mukava mennä, kun sauna oli valmiiksi lämmitetty, järvivesi kuin maitoa ja hehkuva helle.  Kävin kolme kierrosta järvessä, mikä rauhoitti nelistävän sydämeni aika hyvin. Kuumuus tekee minulle rytmihäiröitä, jotka ovat kiusallisia. Olen kokeillut nitrojakin, mutta ei ne mitään auta, joten ehkä se ei ole sellainen oire, johon nitro voisi auttaa. Testasin, että polttaako ne kielen alla vaiko ei polta. Polttaa ne, jos sitä ei laita kielen alle, vaan vähänkin makunystyröiden puolelle. Mutta mitään ei tunnu jos se on ihan oikeassa paikassa sulamassa. Tämä tiedoksi systerille joka heitti nitronsa nurkkaa kauhean poltteen takia. Ajatella, olemme nitromummoja. Lohtuna se, että niin on moni muukin, ja kun ja jos ne auttaa, niin mikä ettei.  Minun terveys romahti leikkauksen myötä, mikä on tosiasia, tauti parani, mutta potilas kuoli - on vanha vitsi. No olen erinomaisen elävä enkä luovuta aivan vähissä.
Olen ollut jo vajaan kuukauden kuuden tunnin työpäivää töissä ja tämä on niin paljon parempi aika olla, että jos on mahdollista, teen tätä vajaata työaikaa maailman tappiin saakka.
Kotimaatilani erämaassa viheltää erityisen kummallinen lintu. http://www.youtube.com/watch?v=hMEqesJ0Sp Ääntä ei ole vielä tunnistettu, vaikka näyte on lähetetty lintubongareille ympäriinsä. Systeri ehdotti ilvestä, joka ei tietenkään ole lintu, mutta kiljaisun jälkeen tämä otus lurittelee kuin lintu ainaskin. Yksi ystäväni tiesi, että voisi olla kuikka, joka on mutantti. Mikä ettei, paitsi että ei taida kuikka(kaan) luritella.  Minä epäilen lumimieskansan eksynyttä jälkeläistä, joka on kulkeutunut Uhtualta Suomeen ja eksynyt Baabelin erämaahan. Baapeli, ts. Paapeli paikallisella murteella on vaara kotierämaassani, josta vihellykset kuuluvat. Tuosta em. tuli nimittäin 90-luvulla tv-ohjelma ja pelkäsin kuollakseni jonkun aikaa, että myös kotierämaassani on lumimieskansaa. Tosin he eivät ole vihollisia kuulemma, ja ovat jopa toisessa ulottuvuudessa, välillä vilahtavat aina esille tähän dimensioon.
Kesälomani alkaa nyt perjantain jälkeen. Sana kesä-loma on kuin karkki, jota on mukava imeskellä. Minulla on vielä stressiä remontista, mutta se alkaa olla voiton puolella, kiitos kärsivällisen ja tavattoman ahkeran ja ystävällisen remonttimiehen. Kunhan kattopaneelit naulataan  ja vielä osa lattiaa kaakeloidaan, laitan remontin jäihin vuodeksi. Meillä oli tarkoitus matkustella lomalla, mutta mieheni liikuntarajoite ei ehkä anna nyt mahdollisuutta lähteä pitkille reissuille. Mutta lomassa pitäisi olla parasta se, että ei olisi pakko tehdä mitään, ei lähteä minnekään. Kaikki kolme kotiani ovat ahkerasti käytössä ja niiden välillä toki kuljemme, mutta minnekään kaukomaille en jaksa enkä viitsi lähteä kesän aikana. Jotenkin tuo Oslon terroriteko vei aika paljon pohjia suunnitellusta Oslon matkasta, jota suunnittelimme. Minua kiinnostaisi käydä, koska matka 2000-luvulla Osloon oli niin huikaisevan ihana. Haluaisin nähdä ne kiusaajapatsaat Vikelandin puiston portilla vielä toisenkin kerran.

Keskikesää

Kesä pyörähti jo puoleen ja hillat, eli lakat kypsyivät ihan yhtä-äkkiä täällä Kainuussa. Tänä vuonna oli erityisen helppo lakansaanti, sillä mieheni kävi ostamassa 15 kg lakkaa torilta. Olen ylen hyvilläni, sillä sietämätön helle ja vajaakuntoisuuteni vastustaa kovasti suolle lähtemistä. Muutenkin tuntuu, että marjat kypsyvät nopeasti, mansikka-aika tuntuu jo olevan ohitse ennenkuin alkoikaan. 
Käväisin kotona maatilalla ja jatkoimme remonttia. Eli nyt on komerot ja seinät laitettu pukuhuoneen puolelle. Oli viisasta purkaa turhia väliseiniä pois ja saada iso yhtenäinen eteis/pukuhuone/apukeittiötila. Komerokalusteet ovat todella hyvä hankinta, niihin kuuluu iso naulakko ja siivouskomero tavankomeroiden ja yläkaappien lisäksi. On todella mukava nähdä kuinka vanha kotimme muuttuu unelmieni "kartanoksi".  Minulla on haave rakennuttaa torni talon kylkeen, ihan kuin kirjailija Enni Mustosella on kotonaan. Laittaisin siihen torniin taiteilijananateljeen, kangaspuut, neulekoneen ja atk-pisteen. Kaikkea sitä. Mutta aina minä olen saanut mitä olen hoksannut pyytää.
Neiti Mercedes on nyt ajettu sisään, eli mittarissa on 200 km. Täytyy sanoa, että eipä enää menopeli siitä voisi parantua. Ja väri on suloinen. Kumma kyllä samanvärisiä näkyy siellä täällä eri merkeissä, eli nyt on siis muotia ajaa beige pearl-värisellä menopelillä. Oli kyllä melkoinen jaahinki tuon auton kanssa. Miten se voikin olla että kun tehtaalta tilataan jokin malli, tuleekin eri malli. Monen kiroilun ja jeenustelun jälkeen kaikki kääntyi voitoksi. Tämä Avantgarde malli onkin ihana, vaikka herrasmieheni tilasi herrasmiesmallin. Mutta sportmalli on tietysti aina sportmalli, joten voihan se olla vähän "nuorekkaampi".
Vettä on satanut vuosien tarpeeksi, ukkonen rysähteli aikamoisesti tuossa viikonloppuna. Ilmankosteus piti hiukset märkänä koko viikonlopun. Eipä silti, kävin viisi kertaa päivässä uimassa, tosin vähän liian lämpimässä järvivedessä. Huomaan omassa puutarhassani, että en ole vielä ihan ammattipuutarhuri. Taisin lannoittaa liikaa joitakin kasvia, sillä varsinkin kurtturuusu ei jaksa pitää oksiaan ylhäällä, kun se kasvoi niin valtavan pitkiksi ja honkkeloiksi vesoiksi. Samoin vanhanaikainen ukonhattu tahtoo kaataa pitkät oksansa sateenpainosta. Ne Maatiaisesta tilatut perennansiemenet ovat kasvaneet hyvin. Kun vain osaisin ne erottaa toisistaan, että mitä mikäkin on. Yksi laatu on kovasti nupuillaan, toisia taas ihan matalana. Niitä pitää tietysti levittää eri penkkeihin. Mieheni teki meidän vanhasta perunamaasta ihanan nurmikon ihan käsipelillä. Tosin naapuri kävi sen ensin kyntämässä ja karhitsemassa, mutta tasoitus ja tiivistys tapahtui sillä vanhalla pölkkymenetelmällä.
Ja kovasti ruohonsiementä päälle. Voisimme vaikka golfkentän perustaa siihen viheriölle. Ainakin voisi sellaisen lapsuudenaikaisen sulkapalloverkon viritellä. Jaksaisikohan sitä hyppiä sulkapallon perässä, vähän taitaa jäädä aikeeksi. Tämänkertainen dieettini on karppaaminen, vaihteeksi. Että tuntuu turhauttavalta taistelulta, ikuiselta sodalta mahdotonta vastaan. Ihan kuin se kuuluisa talkootyö: "älyttömät yrittää saaha haluttomia tekemään mahottomia"!  Yhtä turhauttavaa. Mutta periksi ei anneta, ei sitten millään. Joka sentti minkä saan sulatettua, on pois esteestä saada käyttää ihanaa vaatekaappini sisältöä, jossa on ilmennyt kutistumisilmiötä.