Elämä virtaa

Tapahtui niinkuin eräänä hetkenä sanoit: jos et vastaisi viestiini kahteen päivään, on sairaus saanut Sinusta yliotteen. Olimme jutelleet puhelimessa viimeksi kaksi päivää ennen kuin viesti poismenostasi tavoitti minut. Vaikka tiesimme, että et jaksaisi enää taistella kauaa, syöpä oli vienyt kaikki voimasi, elämänhalusi oli kuitenkin vahva. Suunnittelemamme pokerimatsi tänä kesänä jäi toteutumatta- ikuisesti.

Ystäväsi, joihin sain kuulua, me muistamme Sinut loputtoman ystävällisenä, auttavaisena, turvallisena, sanalla sanoen suomalaisena miehenä, jolle perhe ja ystävät ovat olleet koko elämä.

Lepää rauhassa. Elämä menee eteenpäin, silti kukaan ei voi viedä sitä paikkaa sydämessäni, jossa Sinä olit, ystäväni.

Kun ikää tulee lisää, monesti tulee mieleen, että kuinka sitä osaisi elää siten, että jälkeenjääneet muistelisivat edes hetkittäin hyvällä. Että ei aina olisi mielessä ne huonot hetket, ne jolloin korotetaan ääntä, kirotaan ja melskataan vastoinkäymisille. Harva meistä voi olla niin erinomaisen täydellinen, etteikö niitä huonoja hetkiä olisi. Jotenkin tuntuu, että koko menneisyys on vain yhtä huonoa hetkeä. Isä tosin sanoi, että "se on kaikki hyvvää, mikä on takanapäin". Niin kai sitä pitänee ajatella.

Jotta ajatukset eivät menisi tämän synkemmiksi, muihin aiheisiin. Menimme huvilalle perjantai-iltana ja alko satamaan vettä. Ja sitä riitti, satoi koko lauantain ja vielä sunnnuntaita vasten yön. Oli ihana kuunnella tuulen ja sateen ääntä ja vain "kellua" olemassaolon virrassa. Tosin en minä kauaa jaksanut kellua, vaan vedin sadetakin niskaan ja menin ulkohommille. Ostimme kesäkukat ja ne piti saada parvekelaatikoihin terassin ikkunoille. Pieniä räättiläitä ne olivat, mutta kokemuksesta tiedän, että syksyllä ne roikkuvat jo maahan saakka. Paitsi samettiruusut, jotka kasvat ylöspäin. Huomaamattani touhusin pari-kolme tuntia sateessa ja olin niin litimärkä ja kylmettynyt, että vasta saunassa sain itseni sulaksi.

Onneksi on menossa jalkapallokisat Etelä-Afrikassa ja niitä on mukava katsella "toisella silmällä". Itseasiassa katson siksi, että niissä on niin he-le-va-tan hyvännäköisiä pelaajia. Ja niin kauhean totinen meninki. Ihan kuin koko maailman tärkein asia on siinä, että saa pallon vastapuolen maaliin. Miten ihmeessä se voi olla niin tärkeää. Naisen logiikalla se on vähäpätöistä. Jollei vallan tyhjänpäiväistä. Minä voisin ihan hyvin antaa vastapuolen pamauttaa maalinsa, jos se tekee toisen onnelliseksi. Se on naisen perusluonnetta.

Huvilalla tarkistin mansikkamaan huolella: siellä ei ollut hillanälviäisiä, joten myrkyttämiseni kaksi viikkoa sitten teki tehtävänsä. Mutta myrkytin ne uudelleen. Niissä ei ole vielä kukkia, ja liekö tuleekaan, viime kesä oli niin turmiollinen mansikoille. Mutta sillä ei ole isommin väliä. Prisman edessä on aina kesällä koju, joka notkuu paikkakunnalla viljeltyä ihanaa, makeaa mansikkaa. Miksi keksiä pyörää uudelleen, sanokaas se.

Kompostin laitoin uusiksi, sillä kävin kompostointikurssin. Nimittäin kompostin on toiminut miten kuten, kun se on ollut paikallaan vuosikausia. Mutta nyt hajoitin sen, siis kompostilaatikon, joka on tehdastekoinen, ja tarkistin tilanteen. Kokosin sen huolella, tiukasti kasaan, nipsuilla nipsujen paikoista ja jeesusteipillä vielä ympäri muutaman kerran. Kurssin anti oli se, että kompostiin ei saa päästä hiiriä eikä lintuja. Ja siellä pitää elää uimareita. Eli kompostoitava tuote pitää olla niin märkää, että pieneliöt uiskentelevat. Niitä tuskin näkee silmillä, mutta tietää, että kaikki on hyvin, kun komposti tuoksuu miedosti, ei haise. Jos se haisee, se on tunkio. Niin simppeliä se on.

Hiiristä puheen ollen, nyt on hyvä hiirikesä. Jääkaapissa oli hiiri käynyt, joudumme jättämään aina viikoksi jääkaapin oven raolleen, jotta se ei homehdu. Ruokaa ei kaapissa ole, joten turhan mutkan hiiri oli tehtyt. Ja samoin löytyi hiirenjälkiä keittiön alakaapin laatikoista. Löysin sieltä takaa hiirenmentävän välin, jonka teippasin samalla hyvällä teipillä ja laitoin vielä loukun pyytämään. En isommin inhoa hiiriä, koska ne kuuluvat luontoon, mutta aina se teetättää kovan siivouksen, kiehuvalla vedellä on pestävä ne, missä hiiri kulkee. Ja kun on hiiriä, on varmasti myös pöllöjä.

Näin ensimmäisen kerran hirven pihametsikössä pari viikkoa sitten. Kiire sillä tuli, mutta ehdin sen kuitenkin selvästä nähdä.

Kesä alkaa olla kauneimmillaan. Metsien tähdet, eli metsätähdet ovat kukassa mäntyjen alla. Ne ovat niitä pohjoisen valkovuokkoja. Kielo kukkii myös ja harvoin näkee pihlajissa näin paljon kukkia kuin nyt on. Myös hilla, lakka, näyttää kukkivan.

Sanalla sanoen: on kesä.