keskiviikko 30. tammikuuta 2008

Tammikuukauden loppupäässä

Kulunut tammikuu on ollut pitkä kuin nälkävuosi. Samaa mieltä on ollut useat muutkin. Puhutaanhan härkäviikoista, jotka alkavat Loppiaisen jälkeen ja jatkuvat Pääsiäiseen saakka. Minulla on aina joulunjälkeinen pimeäntympeys, joka alkaa vasta helmikuun lopulla helpottamaan. Olen yleensä aina maalla kotona riisunut joulun pois Loppiasena ja jättänyt isot pirtin akkunat verhoitta, että luonnon niukka valo pääsee oikeuksiinsa. Täällä kaupunkikodissamme olemme niin sälekaihtimien ja valoverhojen ja tummien päällysverhojen takana, puhumattakaan ikkunan takaisesta lasitetusta parvekkeesta, että valon pilkahdustakaan ei näy. Meneillään oleva remontti tuo valoisuuden olohuoneeseen. Seiniltä on revitty tummat tapetit ja maalattu vaalenkeltaisella, valoisalla maalilla, lattian käkerönvärinen muovimatto joutui väistämään vaalean tammiparketin alta ja ne valoverhot, jotka mieheni oli ripustanut akkunoihin 30- vuotta sitten, hajosivat tomuksi kun varovasti pudotin ne pitimistään. Tässä evakkoasunnossa ei ole sälekaihtimia, akkunoiden takaa näkyy panoraamana talvinen puisto.
Olemme ratkoneet kiivaasti ristisanatehtäviä ja olen jo aika haka siinä hommassa. Mieheni väittää, että runttaan sanaristikot pakolla läpi ja keksin mitä ihmeellisempia sanoja, joita ei ristikoissa ole ikinä esiintynyt. Esimerkkinä sana TUISKUTA, siinä ei kuulemma ollut mitään logiikkaa, vaikka kuvassa oli lumihiutaleita. Myönsin kiltisti, että ei olekaan, -mutta kuinka ollakaan, ristikko täyttyi ja sana muodostui siihen juuri tuossa muodossa. Naisenlogiikkaa.
Olen kävellyt tällä viikolla jo liki parikymmentä kilometriä ihan hyötyliikuntana, eli siis työmatkoina. Tuntuu mukavalta kun kunto alkaa kasvamaan. Joskus-ehkä-tämä vaikuttaa myös vyötärönympärykseeni. Jatkuva toistuva liikunta on käsittääkseni vain hyväksi. Pimeäkään ei haittaa, sillä työmatkallani on monet muutkin kiirehtimässä kouluihinsa ja töihinsä.
Minua nukuttaa nykyisin ihan hyvin, ja uskoisin tämän säännöllisen, onnellisen elämäni olevan se tasoittava tekijä. Ja toivoisin tämän jatkuvan ja jatkuvan.

1 kommentti:

Anonyymi kirjoitti...

Miksi verbissä tuiskuta ei ole logiikaa? Sehän on ihan normaali sana, jonka jokainen lumen kanssa tekemisiin joutunut suomalainen tietää. Ainakin on hyvä syy arvella tietävän.

Voin vain kuvitella, miltä näyttävät 30 vuotta pölyä keränneet verhot. Omani näyttivät aika pörröisiltä jo viiden vuoden jälkeen. Siispä otin ne alas ja pesin. Viime keväänä.