Muistan joskus kuulleeni radiosta, että tämä tammikuun 28. päivä on "kaikista kallein päivä". Siksi, koska nimipäiväsankareita ovat Kaarle, Kalle, Mies. Onnea Kalle-nimisille.
Tuntui uskomattomalta lähteä töistä kuudentoista jälkeen, kun oli vielä valoisaa. Päivä on jatkunut jo huomattavasti. Kirpeä pakkanen antoi pontta kävelylle, matkaa kertyy mennen-tullen vähän alle kolme kilometriä. On tosi hienoa saada päivän happivarasto ja kuntoliikunta kuin huomaamattaan, kun "työntyy ärjänteeseen", kuten sukupolvesta toiseen on tehty. Katson säälien niitä, jotka ajavat työmatkansa autolla, sitä hyvää olen minä saanut entisessä elämässäni liiankin kanssa. Väsyin totaalisesti sahaamaan neljänkymmenen kilometrin matkaa suuntaan ja toiseen kelillä kuin kelillä ja jos minkätasoisella autontötteröllä. Jätin kulkupelini kotiin kun lähdin maailmalle. Nyt en sitten ole autonratissa käynyt kuukauteen, mutta nauttien olen istunut mieheni johtotähdellä varustetun kulkupelin etupenkillä. Syynä siihen miksi en ole istunut ratin taakse, on mieheni herttainen varoittelu: juuri tämä automalli on sellainen, jota en kertakaikkiaan hallitseisi, perävetoinen, iso, agressiivinen.. auto siis. Mitäpä tuohon sanoisi, mieheni tietää parhaiten. Tämä rauhallinen kerrostaloelämä on tehnyt satapiikkikawasakiluonteelleni hyvää. Olen pystynyt keskittymään katsomaan telkkarista dokumentteja, sekä kolmena sunnuntaina peräkkäin Miss Marple-elokuvan. Myöskin Adrian Monk on istuttanut minut sohvalle. Nyt tulevina tiistai-iltoina on Jane Austenin elokuvia ja ne ovat erikoisen mukavia katseltavia. Vakoilen niistä aina "Hienon Naisen Käytöstä". Luultavasti en kuitenkaan osaisi olla niin tyyni kuin aikalaisensa olivat, mutta voihan sitä sanoa, että joskus saattaisin osata. Omasta mielestäni tämä avioelämä on muokannut minua jo nöyremmäksi, jos en mitään muuta opi, niin ehkä opin näkemään kauas ja katsomaan lähelle.
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti