Menin ulon terassille ja säikähdin kun terassin ikkunassa raskaasti pöristen turrasi kammottavan näköinen, jättiläisampiaista muistuttava otus. Se nousi siivilleen ja hyökkäsi minua kohti. Sain primitiivisen pakoreaktion ja pinkaisin sisälle takaisin, kompastuin kynnykseen ja kaaduin selälleni tuvan lattialle. Onneksi olen peräpainoinen, se pelasti minut. Ensin jysähti takamus lattiaan, sitten hartiat. Sain kauhean tärskyn, mutta tajusin, että pää ei onneksi iskenyt lattiaan. Se olisi ollut menoa, jos niin olisi käynyt. Kun siitä kömmin ylös, ensiksi jouduin kertomaan säikähdyksestä kalpealle miehelleni, että ei minun perässäni karhu tule, vaan se oli jättiläispuupistiäinen. Linkki tässä,miltä otus näytti, paitsi että se oli naaraspuolinen, koska sen tapapäässä oli muna-asetinpiikkit. http://zoology.fns.uniba.sk/poznavacka/images/i23_Urocerus_gigas.jpg
Hyi hel-vetti. Jokainen joka minut tuntee, tietää minun ampiaiskammoni, ja tuo jos mikä oli painajaismainen näky.
Toki noita lapsena nähtiin, ja niitä kutsuttiin "hörhiläisiksi", ja niitä juostiin kammoten karkuun silloinkin. Muistan legendan, kuinka samainen "hörhiläinen" oli pistänyt lapsuudessani kylän taksiukkelia. Ja aiheuttanut kovasti seuraamuksia.
Tämä kesä on nyt sitten se kesä, kun minulle on iskeytynyt todella pahat kuumat aallot. Siis ne ihan oikeat hormoninpuutossellaiset. On kai se jo aikakin, olen täyttänyt jo 54- vuotta.
Paitsi, että on ollut ihan rehellisesti ihan hirvittävän kuuma ja hiki koko kesän, on sitten vielä järjestelmällisesti säännöllisesti noussut aalto tuolta uhkeilta rinnoiltani kohti kasvoja ja siitä sitten kokovartalohiki. Yöt ovat olleet lähinnä yöpaita pois, kun on niin hirvittävän hiki ja yöpaita päälle, kun on jäätävän kylmä. Kuinkahan monta vuotta tätä kestää, mielenkiinnolla odotan. Olen seurannut ja kuunnellut ikäisteni ja vähän vanhempien ystävättärieni kommentteja, kuinka he ovat selvinneet tästä ajasta. Useimmat ovat ohittaneet tilanteen tyynesti hakemalla estrogeenihoitoa ja asia on sitä myöten selvä. Olen tietoinen joistakin, jotka ovat olleet kolmisen vuotta humalassa, että ei edes tienneet, että on ollut tämä aika. Mieluummin valitsen jonkun muun vaihtoehdon kuin tuon viimeisen.
Vietin kalenteriviikon kotona maalla. Se oli työntäyteinen, kiireinen viikko. Minulla oli tavoite, että maalaan talon lattiat, ja sen tein. Se kävi paremmin kuin hyvin. Ainoa takapakki tuli keittiönlattiasta, sillä se ei ollut ehtinyt kuivua yön aikana, vaan jouduin laittamaan pitkospuut, että pääsimme keittelemään aamukahvia. Mutta siitäkin selvittiin. Ehdin myös pestä ikkunat ja matot, helle oli apuna tässä, että matot kuivuivat nopeasti.
Sain myös tavoitteeni täytettyä, eli poimin kolme ämpärillistä mustikkaa tyttärien kanssa ja kävelimme kolmena hirmuisen helteisenä päivänä kaikki hillasuot läpi. Saimme viitisen litraa kypsiä, koska nyt oli tosi huono hillavuosi.
Ihmettelin kuinka hyvä kunto minulla on, sillä jaksoin kävellä yhteensoittoon viisi tuntia hirveässä helteessä korpia rämpien. Mutta täytyyhän sen olla hyvä, sillä aloitin jo keväällä kauhean lenkkeilyurakan, että saan marjastuskunnon hyväksi.
Ostimme sadan litran pakastimen tänne kaupunkiasuntoon, (siinä asiassa annoin itselleni periksi, sillä ostimme viime talven aikana lukemattomia tölkkejä valmista kiisseliä ja marjakeittoja) ja pakastin täyttyy kyllä nopeasti.
Herukat ovat vielä poimimatta. Tosin nyt on aika huonosti marjoneet pensaat. Saa niistä kuitenkin jonkin verran, ja ostamme lisää, jos on tarvetta. Mansikoita ostimme kymmenen kiloa. Kävimme tyttärien kanssa Ranuan hillamarkkinoilla, mikä on meille jo traditio, ja ostin sieltä kolme kiloa lakkaa vielä lisäksi. Tänä kesänä emme kiertäneet eläinpuistolenkkiä, sillä muistamme jo niiltä viideltätoista kerroilta, jotka olemme kiertäneet, että missä asennossa mikäkin lintu ja eläin kököttää häkissään.
Huvilan patiotyömaa ei ole edistynyt juurikaan. Valtava kanto on ollut siinä esteenä, koska emme millään ole jaksaneet iskeä siihen kiinni. Nyt olemme selvästi suunnitelleet, miten saamme kannon kukistettua, mutta tosiaan täytyy tulla inhimillisemmät säät, että mitään jaksaa tehdä. Eilen illalla tuli kova ukkoskuuro. En ole moiseen törmännyt vuosikausiin. Rannasta päin satoi vettä niin valtavasti, että ei nähnyt ikkunasta ulos. Jännitimme kaatuvatko petäjät pihalla, mutta hyvin ne kestivät. Tosin kun palasimme tänään kaupunkiin, oli Kokkolan tien varrella selvästi trombin sormien jäljet. Tiettyjen välimatkojen päästä oli kaatunut puukaistaleita.
Kaatuneita puita oli tosiaan paljon.
Pihalle muotoitui suorastaan järvi hetkeksi, mutta nopeasti kuiva maa sen imaisi. Ja parasta, että aurinkopaneeli
kesti katolla, se lentäisi kuin leija tuulessa, jos se irtoaisi kiinnityksistään.
Meillä on ollut harmia autosta tänä kesänä. Jo toisen kerran syttyi moottorinvaroitusvalo. Saimme vasta kahden viikon päähän ajan huoltoon, että tietokoneella selvitetään, missä on vika. Se kaksi viikkoa täyttyi tiistaina ja selvisi, että osan vaihto joudutaan tekemään. Huomenaamulla on aika huollossa, että osa vaihdetaan. Siihen nähden, että kaksi varoitusvalon syttymistä on minusta pieni asia, ovat ne aiheuttaneet kohtuuttomasti harmia ja keljutusta miehelleni, joka johti siihen, että vaikka auton mittarissa on vasta neljäkymmentä tuhatta km, se menee vaihtoon.
Mamma sai valita itselleen mieluisen värin.
Lomaa on vielä tämä viikko jäljellä. Huomenna menemme käymään vastavierailulla Savossa, josta setämies vaimonsa kanssa ilahdutti meitä vierailulla. Minusta Savossa on mukava käydä, kun siellä on niin vehmas ja jo paljon vauraamman näköinen luonto ja maisemat, mitä täällä Kainuussa. Ja murretta on mukava kuunnella.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti