Edelleen mittari näyttää +25 C, joten helleraja on virallisesti ylitetty. Sen verran on ripsauttanut vettäkin, että koko maailma on vaaleanvihreänä. Viikonloppu meni ihanassa lämpimässä huvilalla: pihapiirin lehdet olivat ultrakeveitä ja niiden siivoaminen oli huomattavasti helpompaa mitä esim. viime keväänä, kun raadoin märkiä, painavia lehtiä kasoihin. Mielenkiinnolla pysähdyin toviksi seuraamaan maamehiläisten, tai ehkä ne olivat -kimalaisia, touhuja, sillä huomasin, että niitä parveili kymmenkunta yhdessä kohden hietikkoa. Tekivät epätoivoisia kaivuuyrityksiä kuivaan hiekkaan ja tuntuivat loputtomasti etsivän jotain. Pähkäilin, että siinä oli kuhnuriarmeija häälennolla ja kuningattarensa ilmeisesti oli jossakin maanuumenissa, mutta minä mokoma lehtiharavalla rapsuttelin sen kohdan myllerrykseen, mistä mahdollinen pesäaukko oli maan alla. Että sitä voi tahtomattaan tehdä hallaa. Mietin, että mahtoi niitä keljuttaa. Minua ainakin olisi keljuttanut.
Entisenä innokkaana kulottajana varoin kovasti, että
en tuikannut lehtikasoja tuleen, sillä koko maailma olisi räpsähtänyt palamaan. Tyydyin kasaamaan kuivat kasat viimekeväisten havukasojen päälle maisemoitumaan. Kalkitsin ja kylvin nurmikkoa niihin kohtiin, joista talvi oli tuhonnut kasvuston. Ja kuinka ollakaan, sunnuntaita vasten yöllä alkoi valtava ukkonen, joka jymisteli julmasti, mutta ohitti huvilamme siististi pohjoispuolelta ja vettä tuli vain nimeksi. Tuli kuitenkin, mikä on hyvä asia. Kuiva pöly laskeutui ja luonto alkoi vihannoimaan.
Oli kyllä mukava lämmittää sauna kolmena iltana peräkkäin ja pulahtaa uimaan. En sentään uinut jäiden seassa, vesi oli yllättävän lämmintä.
Kuntobuumi jatkuu edelleen. Olen pyrkinyt kävelemään päivittäin lenkkini, tai ajan pyörällä. Riippuu siitä miltä itsestä tuntuu aamulla kun lähden töihin. Kävely on mukavaa, jos ei liikaa kiirehdi, voin rauhassa höpötellä puhelimessa samalla kun kävelen. Hankin ihan sitä varten korvantaakse asetettavan mikrofonisysteemiin. Monesti huomaan, että vastaantulijat katsoo, mitä ihmettä höpötän itsekseni. Mutta ei se haittaa. Moni kyllä ihmettelee, kuinka jaksan vielä töitten jälkeen kälättää puhelimessa, kun päivätöni on vallan puhelintyötä. Minusta se on ihan eri asia.
Olisi kiva jos kesästä tulisi lämmin, ainakin lämpimämpi kuin nykykesät ovat olleet. Toivoisin runsasta marjasatoa, vähän itikoita ja amppareita. Paljon hilloja.
Näkkyypähän, sanotaan meilläpäin. Ja että haitannekkotuo, vaikka niin ei tulisikaan.
Katselin mielenkiinnolla huvilan vanhan aitan seiniä ja kuinka ollakaan, sieltä löytyi aitanrakentajan puumerkki. Lisäsin ottamani kuvan. Minun mielikuvitus lähtee aina laukkomaan, kun näen menneiden sukupolvien kätten jäljen. Aitan seinät ovat muutenkin mielenkiintoista katseltavaa, kun niissä on niin monenlaista jälkeä. Mitä ihmettä varten hirsiin on kairattu erikokoisia reikiä? Aitta on muutenkin mielenkiintoinen paikka, sillä sen vintillä voisi olla herhiläisenpesä. Ainakin se siltä näyttää. Ampiaisia siellä takuulla on, siksi en mene sinne kurkkimaan. Ensimmäinen kyykeri näkyi, koitti luikkia tienylitse. En ehtinyt kuin tajuta, että siinä edessä on matonen menossa tien ylitse, kun jo hurahdimme siitä ylitse. Liekö sitten joutunut jo madonlukujen uhriksi.
Kun heräsin yöllä, pistäydyin ulkona kuuntelemassa alkukesän ääniä. Teeret tuntuivat soivan ihan tukehtuakseen, käki kukkui kuin henkensä edestä ja miljoonat muut piipertelijät visersivät.
Järjveltä kuului narskutusta ja joutsenet haukahtelivat sekaan. Joten uskottava on, että Suomen suvi on ajankohtainen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti