Valoisaa jo

Talvi näyttää tapansa – edelleen. Aamulla oli 26 astetta pakkasta kun painuin ärjänteeseen.
No ei tuo vielä mitään, kohta oli 36 astetta, kun pääsin ”alas” lammenrannalle, joka on työmatkani varrella. Mutta ihanaa oli se, että katuvalot sammuivat jo 7.15, ja kaikkialle tuli kirkkaus, hehkuvan sininen talvitaivas valkeata hankea vasten.
Viikot vierivät, on vaikea muistaa, teenkö mitään erikoista nykyisin. Ainakin sunnuntai oli erikoinen, että kävimme elokuvissa. Katsoimme 3D-verision Avatar-elokuvasta. Täytyy sanoa, että elokuva oli minusta paras mitä vuosikausiin olen katsonut. No ehkä liijoittelen, mutta ainakin se oli nautittava. Kun näyttelijät ja virtuaalihahmot yhdistetään toimivaan elokuvaan, tulos on huikea. Jotenkin kolahti minuun, sillä olen itse kaksoisluonne: olisi mukava nukahtaa ja siirtyä toiseen maailmaan, missä kaikki on erilaista. Saisi seikkailla, rakastua, olla kaunis, hoikka.. kaikkea sellaista mitä voi ajatella mielikuvituksella. Ja sitten kolahtaa takaisin turvallisesti omaan arkeen.
Tyttäreni sanoi, että juoni oli klisee, ennalta-arvattava. Se oli minusta parasta, että tiesi jo heti, että siinä on onnellinen loppu. Väkivaltaa ei ollut siten, että sillä mässäiltiin, räiskettä siinä tietysti oli, mutta elokuvan voi katsoa vaikka alaluokkalaisen ikäinen.
Se siitä elokuvasta.
Nyt kun päivä on valostunut, tuntuu olokin taas virkeämmältä. Käsityöinnostus ei sitten hiipunut ollenkaan, vaikka joulu-urakointi on taas takanapäin. Nyt olen aloittanut todella isotöisen projektin, aloitin sen itselleni lupaaman ”diplomityön” tekemisen. Se on kirjoneule-setti ja olen jo muutaman illan istunut neule kädessä. Yllättävän nopeasti se etenee kuitenkin. Enkä minä jaksa hirveän pitkään neuloa yhteen soittoon. Olen liian eläväinen sellaiseen. Toisaalta hyvä, kun hyppään joka välissä tekemässä sitä sun tätä.
Mieheni on ollut pari viikkoa kipeänä, sillä taannoinen viisaudenhampaanpoisto ei mennytkään niin hyvin kuin olisi pitänyt. tuli ikävä komplikaatio. Nyt olemme jo paremmalla puolella. Lääkkeet onneksi auttavat.
Olen taas vaihteeksi tummatukkainen. Nimittäin päätin että haalistunut hiusvärini saa vähän räväkämmän hoidon tähän väliin, kun kasvatan hiuksiani pidemmäksi. En pidä ollenkaan peilikuvastani. Tämä muistuttaa liikaa siitä ajasta, kun olin pitkähiuksinen, brunette. Tai punatukkainen. En edes pidä pitkästä tukasta, mutta silti välillä innostun taas miettimään, että olisi kiva, jos olisi pitkä palmikko. No katsotaan.