Kaikenlaista kiirettä

Tänään oli vielä kylmempää kuin eilen. Mutta ei se mitään, lisäsin kerroksen vaatetta ja kävelin hiljalleen, hengästymättä työmatkani. Aamu oli kiireinen, sillä menin jo kahdeksaan hammaslääkärille. Hän katsoi hampaani ja totesi, että ei reikiä, mutta se hammasjuuri, mikä jäi jäljelle, kun hammas napsahti poikki kolme viikkoa sitten, menetettiin. Hammaslääkäri sanoi, että se on yksijuurinen, joten siihen ei voi istuttaa nastaa. Hän laittoi hevoskuurin puudutetta, joka vaikutti vielä neljän tunnin kuluttua, ja käännäytti juuren pois. No se on tuolta takaa alhaalta ja menetetty mikä menetetty. Kun olin toipunut siitä tilanteesta, kiirehdin sitten mg-seulontaan. Se on hyvin nopea juttu, yleensä asian saa hoidettua vajaassa kymmenessä minuutissa, mutta se on ehkä tärkeintä, mitä naisen elämässä pitää ehtiä, viitsiä, kehdata. Tällä iällä saa jo kutsun kahden vuoden välein, mutta se on liian pitkä aika pelkästään sen varaan jättää. Varsinkin rintasyöpä on lisääntynyt ja lisääntyy koko ajan. Sukumme naiset ovat säilyneet tältä toistaiseksi, mutta koskaan ei voi olla liian varma. Eräs itseäni nuorempi ystäväni sairastaa rintasyöpää, se on agressiivinen, mutta hyvässä vaiheessa, joten asia on ajankohtainen.
Olen nyt kuukauden päivät ollut niukalla kalorimäärällä ja ainoa missä vaikutus tuntuu ja näkyy, ovat kasvoni ja sormet. Sormukset joutuu anikoimaan edellisen avioliiton 16 mm läpimittaisella vihki-ja kihlasormuksella. Minulla on siis sekä eks- että nykyavioliiton kahleet vasemmassa nimettömässäni. Väärin, siis vihkisormus ei olekaan ed. liitosta, vaan tuo on kymmenvuotishääpäiväsormus. Muistan, että meillä kävi aikoinaan vierailijoita Kohtlajärveltä Virosta, oli myöhäinen ilta ja vietimme ulkona lammikoitten äärellä iltaa. Kuopus oli silloin siinä viiden korvilla. Hän oli saanut päähänsä, että hänen pitää saada pitää äidin sormusta. No äitinä olen ollut aina äiti ja lapsi sai pitää sormusta. Yhtä-äkkiä sitä ei enää ollut missään. Muistan kuinka vierasta hymyilytti kultainen sormus pienen likan sormessa. Tiedän satavarmasti, että kulta ei häviä. Sormus on jossakin meidän maatilan lammikoiden välisillä hiekkakankailla ja tulee joskus esille. Niin ja laihtuminen näkyy kasvoissa rupsahtamisena. Kaikki roikkuu.
Olen sitä mieltä, että tällä iällä ei saisi ainakaan hiukset roikkua.
Hiukseni ovat jo kasvaneet liki olkapäille ja niiden roikkumista yritän estää kietaisemalla naappuja niskaan, tai laittamalla siveydensipulinyttyrän verkon avulla, ja tänään keksin vetää turkoosin silkkihuivin otsalleni. Näytän ninja-ihmiseltä. Olo on ärjy.
Muistinko kiitellä teitä ystäväiseni ystävänpäivänmuistamisesta. Kiitos vielä kerran. Kiitos ihanasta tulppaanikimpusta, ystäväni. Tapaamisiin, piakkoin.