Sydäntalvea

Sydäntalvi alkaa joulusta ja päättyy helmikuun loppuun - minun mielestäni. Kun olin nuori tyttöpiä-immeinen, minusta kuulosti karmealta kun äiti (ja muut huononäköiset) tuskailivat "syväntalaven pimmeyttä". Että ei nähnyt edes laittaa lankaa neulansilmään. Ajattelin tuolloin, että voi perrrrhonen että sellainen puhe ärsytti, kunnes nyt en millään tahdo saada lankaa neulansilmään, kun on niin riethaan hämärää. Mutta hyvältä näyttää, aurinko on jo tunnin verran pidempään taivaanlaella kuin kuukausi sitten. Tämä jos mikä piristää ja virkistää.

Edelleen tuntuu, että viikossa on vain maanantai ja perjantai. Aika rientää niin nopeasti. Edelleen kysyn Teiltä Viisaat: onko ajanratas rasvattu, koska se tosiaan kiertää nopeammin?

Yksi ystäväni tuskailee, että hän "ajelehtii elämässä". Se kuulostaa toisaalta hauskalta, toisaalta arvelin käydä ja kick on his arm että elämässä ei kukaan ajelehdi, vaan tolkusti eletään.

En ole oikein mitään erikoista saanut aikaiseksi. Paitsi että kuljen reippaasti työmatkani ja kidun nälässä, että saisin Mozartinkuulien tuoman eturepun pienemmäksi. Alku on lupaava, kolme kiloa olen saanut pois, se tekee jo 6 voipakettia. Ihmettelen että mistä se on lähtenyt, kun en tunne missään koloa.

Laihduttaminen on syvältä. Tuntuu kuin muuttuisin nälkäisen kissan näköiseksi. Silmät palavat nälästä ja ilme on luihunnäköinen. Inhoan laihdutuskuuria, mutta inhoan olla lihava. Kun nuo kaksi panee vaakakuppiin niin ennemmin kärsin niukasta ravinnosta kuin lyllerrän kauppaopiston mäkeä päälle keuhkot vinkuen.

Viikonloppu meni aika laiskasti. Kävin lauantaina normaalisti kiertämässä vaateputiikit, josko sieltä tarttuisi jotain silmään ja matkaan. Tällä kertaa tarttui kohtuullisesti, mutta aina sitä tarttuu. Mieheni mietti mihin saisin kaikki vaatteeni mahtumaan. Ehdotin, että ostamme viereisen osakkeen, se on viisikymmentä neliötä ja kaksio. Ihan vakavissaan aloimme miettimään, nimittäin olisi hyvä omistaa viereinen osake, koska olisi ihanaa jos siinä asuisi joku jälkeläisistäni kun köppäsemme rollaattorilla hissillä alas. Kaikkea sitä haaveilee, hirveätä tosipuheessa sitoa jo nyt ajatuksin joku jälkeläisistäni huolehtimaan muorinmörmelöstä. Mutta kun tässä ei vielä ole muorinmörmelö vuosikymmeneen - jos koskaan, niin saahan sitä sanua.

Yleensä kun ehdin jotain sanoa, se toteutuu. Viereissä osakkeessa asuu nuoripari pienen valkoisen koiran kanssa. Ei he välttämättä halua luopua niin keskeisellä paikalla olevasta osakkeesta.

Kauhistutin systeriäni uutisella, jonka luin: sen kuuluisan sinisen pillerin patentti on rauennut ja markkinoille on tullut korvaava tuote paljon halvemmalla. Systerin mielestä uutinen on sitä luokkaa että ei olisi tarvinnut julkaista. Minusta uutinen on todella hyvä.