Maaliskuinen sunnunta

Päivä meni mitä hauskimmin, sillä vanhin veljeni Wanha Herra (oma nimimerkkinsä) ja Rouva kävivät kylässä pitkästä aikaa. Velimies on yksi niitä harvoja, jotka ovat saaneet kyvyn hauskuuttaa kuulijakuntaansa. Hän osaa eläytyä jokaiseen asiaan, mistä juttelemme, koko sielullaan. Hän sai kyllä minut nauramaan, vaikka asia, jonka hän esitti, ei ollut mitenkään naurunasia: nimittäin hän oli kuullut/lukenut jostakin, että kun Suomessa oli pahat nälkävuodet ja ihmisiä lähti nälkää pakoon kohti Ruijaa. Eräs pariskunta oli saapunut lappiin keväällä hauenkudun aikaan erämaajärven rannalle, joka oli kuhissut kutevia haukia. Hoippuen puolikuolleena nälästä ja heikotuksesta, perheenisä ei ollut kertakaikkiaan enää jaksanut sen vertaa, että olisi nakannut verkonpätkät kutevien haukien sekaan, oli näyttänyt siltä, että siihen heidän matkansa päättyisi.

Mutta eipä kuitenkaan: nainen, äiti oli ollut se voima, joka oli saanut isännän virkoamaan: nimittäin nainen oli antanut tissiä ukolleen. Maitoa oli lähtenyt sen verran, että mies oli vironnut elämälle ja saanut verkon järveen ja sen jälkeen kaikki olikin historiaa. Naisen kyky pelastaa tilanne on ihmeellistä.

Niin meissä naisisissa on vissiin sitä jotakin. Juttelimme vielä kevätpäiväntasauksesta, josta siis ajatukset kiersivät siihen tosiasiaan, että meidän vaarimme oli noita ja toinen vaari oli hurskas uskovainen. Kummaltakin puolelta olemme saaneet vaikutteita. Velimies muisteli, kuinka vaari oli joutunut tekemään taikoja, että oli saanut hevosen pysymään laitumella, kun se kerran vietiin kesäksi selkoseen. Meillä siis oli ollut joskus heppa, joka oli jouduttu soutamaan useamman kerran järven taakse siellä laiduntavan hevoslauman luokse, sillä hevonen oli palannut kotiin, kiertänyt järven ja oli jo takaisin kotikartanolla , ennenkuin hevosenviejät olivat ehtineen soutaa takaisin. Vaari oli sitten tehnyt taijat: leikannut maasta hevosenjäljen irti, kääntänyt nurinpäin ja "naulannut" jäljen takaisin maahan ja lausunut loitsut. Tosin velimies kertoi, että tuo loitsu oli mennyt pieleen, kun isä oli ollut veneessä ja alkanut nauramaan, kun se loitsu oli kuulostanut hassulta. Ja heppa oli jo ollut taas kotikartanolla.

Olen ahkerasti kuntoillut, mutta en ole saanut laihdutettua. Kaipa se on pakko todeta, että vika on siinä, että mitä enemän kävelen, sitä enemmän syön. Olen monesta suusta saanut kuulla lihoneeni. Ja kun juuri pidin viiden viikon tosi tiukan painonvartijapointsikuurin. Ja hetkessä, muutamassa päivässä kaikki kulutetut kilot ovat tulleet takaisin. En ymmärrä yhtään mitä enää keksisin tässä kierteessä.

Viikon talviloma on siis pidetty ja tämän loman aikana tuli hehkeä kirkkaus. Hanget hohtavat ihan kestämättömän kirkkaana. Joka vuosi näihin aikoihin tulevat joutsenet, nyt ne ovat jo jossakin tuolla Ruotsin puolella tulossa. Ja kotiselkosissa alkaa kaikumaan helmipöllön ääni.

Ihminen on heikko luontoa vastaan. Minusta tuntuu, että kevät on tullut voimakkaampana sieluuni kuin tavallisesti. Mielenkiintoista seurata, mihin tämä johtaa.

Kevätpäivän tasauksen aattona

Muistaakseni huomenna on kevätpäiväntasaus. Asioista tietävät lähteet ovat sitä mieltä, että aina kun on nämä vuodenaikojentasaukset, on suuria voimia liikkeellä. Siis taikavoimia. Ei kannattaisi toivoa juurikaan mitään, koska ne tuppaavat toteutumaan ne toiveet. Yleensä siihen ei juuri tarvita mitään tasauspäiviä, ihminen on kykeneväinen luomaan oman elämänsä toiveiden ja haaveiden avulla. On hyvin uskaliasta sanoa suustaan mitään, koska kohta se asia on ajankohtainen.

Olen ollut nyt talvilomalla ja viettänyt hyvin urbaanin kaupunkiloman. Viikko on tuntunut pitkältä, mikä on tietysti mukava asia, kun kyseessä on lomaviikko. Kävimme mm Ylivieskassa suuressa tavaratalossa notkumassa tuntikausia, ja sieltä jatkoimme Raaheen. Raahe on pettymys talvella, mutta kesäkaupunkina se on on kyllä mahtava. Pettymys siksi, että koko kyläpahasesta ei meinannut löytää ruokapaikkaa. Lopulta löytyi jostakin sivukujalta etnisen vähemmistön pitämä pizeriapaikka. Kyllä sieltä sai ihan syötävän annoksen, ainakin annos oli valtava kooltaan. Muistoksi kävimme ostamassa kauniin merimaiseman, joka oli tehty lasimosaiikista. Pienen myymälän myyjä ojensi minulle kaupantekijäisiksi suloisen vaaleanpunaisen tekoruusukimpun. Se oli suloinen ele, olin ihan otettu, vaikkakaan en pidä keinokukista. Mutta lahjahevosen suuhun ei katsota.

Olen hoitanut unettomuuttani nukkumalla. Se on oma taiteenlajinsa. Näen mielettömästi unia, ihan ihmeellisiä tarinoita, niillä on alku-juoni-loppu. Yleensä ne tapahtuu joko lapsuudenkodissani tai sitten kodissani, missä olen kasvattanut lapseni aikuiseksi. Tuntuu hurjalta unessa hypätä elävästi seitsemänkymmenlukuun, jossa kaikki näkyy ihan sellaisena kuin elämä oli seitsemänkymmenluvulla. Tai vieläkin kauemmaksi, jopa vuosisadan vaihteeseen.

Sitten olen kävellyt pitkiä lenkkejä. Alussa se oli vaikeaa, mutta, tänään esimerkiksi kävelin n. 15 km, ja koin sen jo helpoksi. Maailma on niin kirkas, vaikka on pilvessä, että on pakko pitää tummia aurinkolaseja, muuten olisi huutavassa hukassa. Yleensä pidän kuulokkeita korvilla ja höpötän puhelimessa ystävieni kanssa. Kävely sujuu kuin itsestään.

Tänään huomasin viedä pyörän huoltoon. Olen ajanut sillä jo n. 600 km, joten se on aika huollattaa. Kummallista, että pyörän ja akan huollatus on aina yllättävä menoerä, mutta auto huolletaan huoltokirjan ohjeiden mukaan kustannuksista välittämättä. No täytyy sanoa, että en ajattele itse noin, pidän pyörää kuitenkin tärkeänä apuvälineenä työmatkoilla, ja sen hyvänä pysyminen vaatii pinnojen kiristämistä. Ja jarrujen rasvausta, ne vinkuu rasvaamatta.

Lunta on paljon täällä Kainuussa, mutta niin on joka paikassa muuallakin suomenmaassa.

Odotettavissa on kovasti tulvia. Tai sitten ei.

Maaliskuun alkupävinä

Olen jonkinlaisessa melankolisessa mielenvireessä: Ruokin sitä vielä kuuntelemalla yoytubesta musiikkia, jotka rrrraaaastavat sielua, tai sydäntä. Tauskin Haavemaa on paras tähän mielenvireeseen. Ihan alkaa naurattamaan, ja menee hukkaan hyvä melankolia. Olen kyllä ihan totta ihmetellyt, että voinko pysyä koko ajan niin tasaisena; ei minkäänlaisia isompia mielenliikkeitä. No jos joku teistä nyt sanoo: on tätä jo odotettukin, niin oikeassa olette.

Minä kävin Oulussa pikaisesti viime viikonlopulla. Se oli koulutussessio, mutta samalla kävin tapaamassa poikaani. Ihan asiastatehden. Emme olleet tavanneet sitten viime kesän ja ikävä kävi jo sietämättömäksi. Katsoin heti sillä silmällä, että olisiko merkkejä uudesta tyttöystävästä, mutta pettymyksekseni ei ollut. Sen näki hänen asunnostaan. Sieltä puuttui naisen käden jälki.

Ikävä kyllä.

Mutta jälleennäkeminen oli riemuisa. Kävimme syömässä ja höpöttelimme pari tuntia niitä näitä.

Sitten kiirehdin takaisin kotiin Kajaaniin. Ja arki taas alkoi.

Lunta on valtavasti. Jotenkin alkoi keljuttamaan aamulla, kun kahlasin auraamattomalla jalkakäytävällä töihin. Keljutti niin, että laitoin miehelleni viestiä, että kaivaa johtotähden kinoksesta ja valjastaa sen hakemaan rouvan töistä. Ja hyvä mahdollisuus haukata happea meni siinä. Kävimme vielä leipomosta tosi herkullisia leivoksia, sillä kun on tarpeeksi lässähtänyt, se kannattaa kokea pohjia myöten.

Olen jotenkin alkanut miettimään tätä jokapäiväistä jaksamista. Minun perusluonteeni on niin levoton: alan turhautumaan tähän vain olemiseen. Oikeastaan ymmärrän nyt sinua ystäväni, joka sanoit että ajelehdit elämässä. Minusta tuntuu että minäkin olen hypännyt ajelehtimaan elämän virtaan. Tyttäreni totesi, että minun kuuluu olla hivenen tossunalla, se sopii perusluonteeseeni. Tuota en allekirjoita ihan tosissani, näin sitä alistamista aikoinani lapsuuskylälläni, jossa oli jumalaiset isännät ja alistetut emännät. Mutta pidän kyllä siitä, että mieheni on hyvin pedantti ja tarkka käytöstavoista ja olemisesta ja se on itsestään selvää, että niin olen minäkin: on hyvä olla perheelleen kunniaksi.
080310
Sunnuntai. Ihan naurattaa tuo alkukuukauden surkeilu. En kuitenkaan sitä poista, sillä on tärkeää muistaa, että joskust on oikeutettu tuollaiseen lässähtämiseen. Nyt olen taas huomattavan virkeä ja jaksan pitää otetta jokapäiväisessä elämässä. Ehkä huonosti nukkuminen aiheuttaa välillä tuon olotilan. Kun saan nukuttua parikaan yötä, on sitten mieli todella valoisa.
Päivät ovat pitkiä ja valoisia, ihan niinkuin maaliskuulla pitää ollakin. Olen jaksanut olla kevennyskuurilla jo puolitoista kuukautta ja se on aiheuttanut sen, että olen päättänyt jatkaa ilaa aamua työmatkojeni kävelyä kahdella kilometrillä. Olen jopa miettinyt, että otan sauvat mukaan, ja huitelen sauvakävelyä. Muuten sauvakävelijötä näkee tosi harvoin täällä Kainuussa. Se ei taida olla enää muodissa. Nyt odotan lumien lähtemistä, sillä se tietää mökille pääsyä. Kaipaan todella rantasaunan löylyjä ja jääkylmää järveä. Aina kun stressaannun, minulle tulee kuin hylly tuonne hartian päälle. Se on ihan totaalinen tunne. Ihan kuin jokin istuisi hartijoitteni päällä ja kuljen kumarassa. Kun tiedostan stressinaiheen, pyrin sen poistamaan ja melko nopeasti painon häviääkin. Muistan kuinka systeri kertoi, jotta hänellä jäi yhdeltä shaamimatkalta teräväkynsinen haukka istumaan olkapäälleen. En ole muistanut kysyä, mahtaako se vielä kököttää siinä olkapäällä. Itse en ole muistanut tehdä shamaanimatkaa enää vuosikausiin. Joskus yritän, mutta en pääse sujahtamaan matkalle, jään roikkumaan siihen puoliväliin. Ehkä se rummun ääni ohjaisi minut lankeamaan loveen.
Neuleprojektini jatkuu edelleen: aloitan neuleen, puran sen kohta ja aloitan toisen mallin. Lanka nyhräytyy koskteaksi ja sääpuoliseksi, mutta sitkeästi suunnittelen mahdollista toppia, puseroa, kaulaliinaa, pipoa... no eihän siitä mitään tule jos on hiiri kissan räätälinä: kun ei tullut edes tuppea, kissa söi hiiren. Mutta minä sanoin ääneen kainon toiveen: haluan synttärilahjaksi sähköisen neulekoneen ja etsin sen mallin netistä, minkä haluan. Mieheni tekee sitten päätöksen.
En tiedä haukkuuko se hintansa, mutta se olisi mukava harrastus. Minulla on niin vähän vapaa-aikaa, että sen ylimäääräisen mikä jää, kun kuljen työmatkat kävellen, sen haluaisin käyttää ihaniin neuleluomuksiin. Kukatien kulkisin sitten pitsineulepuseroissa, säärystimissä, mekoissa.
No saapihan sitä sanua.